Browsing by Subject "virtuaalitodellisuus"

Objectives: Executive function skills are essential in goal-directed behaviour. The assessment of these skills has been based on specific performance-based tasks or subjective questionnaires that measure everyday skills. The EPELI method uses gamification elements, and it has been developed to assess children’s goal-directed behaviour. The method includes both a VR and a computer version, both of which may have their individual benefits. Therefore, it is important to understand the differences between the versions. The aim of the current study was to examine irrelevant actions during EPELI and the differences in actions between the two versions as well as between two separate sessions. The hypothesis was that the number of irrelevant actions does not differ between the versions. Furthermore, the correlation between actions during EPELI and executive function skills in everyday life was examined. It was expected that a high score in BRIEF-questionnaire, which measures challenges in everyday executive functions, would be linked to worse task efficiency and more irrelevant actions. Methods: Participants of the current study were 72 typically developing 9-13 years old children. All participants played EPELI with both VR equipment and a computer. On average there were seven months between the sessions. Half of the participants began with the VR version and the other half began with the computer version. Before the meeting the participants’ guardians filled the BRIEF questionnaire. Irrelevant actions were analysed with generalized linear mixed models. The connection of everyday executive functions skills and EPELI were analysed with correlations. Results and Conclusions: As hypothesised there was no difference in the number of irrelevant actions between the EPELI versions. Instead, the session affected the number of irrelevant actions. During the second session, players had more actions on average than during the first session. The questionnaire that was filled before the first session correlated with the task efficacy and irrelevant actions during EPELI. On the contrary, the correlation was insignificant in the second session. In addition, task efficacy during the computer based EPELI correlated with the questionnaire. Regarding the irrelevant actions, VR equipment did not provide additional insight on top of the computer version. These results suggest that both EPELI versions may complement existing assessment methods. However, the change in the number of irrelevant actions between the two sessions as well as the reasons behind the change should be examined further.

Tavoitteet. Tämän pro-gradu tutkielman tarkoituksena oli luoda katsaus siihen, millaisia kuntoutusasetelmia- ja harjoitteita on käytetty sosiaalisen kognition kuntoutuksessa virtuaalitodellisuudessa ja voiko virtuaalitodellisuus tuoda lisäarvoa kuntoutukseen. Tavoitteena oli selvittää virtuaalitodellisuudessa tehtävien kuntoutusharjoitteiden vaikuttavuutta sosiaaliseen kognitioon henkilöillä, joilla on autismikirjon häiriö ja kuinka vaikuttavuutta on mitattu. Lisäksi pyrittiin selvittämään yleistyvätkö nämä tulokset interventioiden ulkopuolelle. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena, jonka aineisto on koostettu tieteellisistä artikkeleista. Artikkelit ovat valikoituneet hakulausekkeen perusteella. Hakulausekkeeni ovat: (virtual* OR augmented* OR mixed* vr OR hmd* OR headset OR “head mounted” OR head-mounted* OR helmet OR glasses OR goggles OR ve OR immersive OR im-mersion OR 3d OR head-worn OR “head worn”) AND (autism* OR autism spectrum disorder* OR high functioning au-tism* OR HFA* OR Asperger* OR pervasive disorder*) AND (intervention* OR rehab* OR rehabilitation* OR therap*) AND (“social gaze” OR “social cognition” OR communic* OR social* OR gaze*) Tulokset ja johtopäätökset. Aineiston perusteella voidaan todeta, että virtuaalitodellisuudella voidaan menestyksekkäästi toteuttaa sosiaalisen kognition kuntoutusta henkilöillä, joilla on autismikirjon häiriö, tietyin reunaehdoin. Aineiston perusteella kuntoutuksessa saavutettiin paras vaikuttavuus, kun kuntoutusharjoitteena oli suora vuorovaikutusharjoitus, kun otoksena kuntoutettavia, joilla mitattu ÄO oli >70. Lisäksi nähtiin kuntoutuksen tulosten yleistymistä niissä tutkimuksissa, joissa kontrolli oli järjestetty. Virtuaalitodellisuudella voidaan tuoda lisäarvoa kuntoutukseen, sillä laitteet voidaan viedä kuntoutujan arkeen ja näin mahdollisesti taata kuntoutuksen systemaattisuus ja riittävä intensiteetti sekä säästää terapiaresursseja.

Käsittelen tässä poikkitieteellisessä tutkielmassa virtuaalitodellisuuden (VR) teknologian, käsitteistön, historian ja subjektiivisen kokemuksen aspekteja estetiikan ja erityisesti Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologian näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on esitellä uusia teoreettisia näkökulmia nykyajan ja tulevaisuuden murroksessa olevan media- ja tietoteknologiaympäristön analyysiin erityisesti virtuaalitodellisuuden tiiviin kehollisuuden ja aistimellisuuden vuoksi. Ensimmäisessä luvussa keskityn virtuaalitodellisuuden käsitteellisen, diskursiivisen ja teknologisen kehityksen taustoittamiseen. Virtuaalitodellisuuden määrittely on pitkä ja monitahoinen prosessi, jossa voidaan hyödyntää teknisiä, kokemuksellisia ja diskursiivisia lähestymistapoja. Tekninen lähestymistapa keskittyy virtuaalitodellisuuden järjestelmäprosessien kuvailuun, kokemuksellinen lähestymistapa virtuaalitodellisuuden käyttäjän ominaisuuksiin ja kokemukseen ja diskursiivinen lähestymistapa suhteuttaa virtuaalitodellisuuden sitä ympäröivään sosiaalikulttuuriseen ja historialliseen ympäristöön. Nämä viitekehykset muodostavat yhdessä monipuolisen tulkintakentän virtuaalitodellisuuden teknologian analyysia varten. Luvun päättää virtuaalitodellisuuslaitteiston ominaisuuksien ja toiminnan esittely. Laitteisto on ensimmäinen kolmesta esittelemästäni virtuaalitodellisuuskokemuksen osasta. Tutkielman toisessa luvussa hyödynnän virtuaalitodellisuuden määritelmiä tietotekniikan ja viestinnän näkökulmasta, päälähteinäni William R. Shermanin & Alan B. Craigin teos Understanding Virtual Reality; Interface, application and design, sekä Steven M. LaVallen teos Virtual Reality. Sovellan käsitteitä, kuten immersiota, telepresenssiä ja interaktiivisuutta ja tarkastelen virtuaalimaailmojen ominaisuuksia, materiaalisuutta, tulkintaa ja sisältötyyppejä estetiikan näkökulmasta. Erityisesti immersio ja esteettinen sitoutuminen ovat antoisia näkökulmia virtuaalitodellisuuden kokemuksen ja virtuaalimaailman interaktiivisuuden arvioimisessa. Virtuaalimaailma on toinen kolmesta virtuaalitodellisuuskokemuksen osasta. Tutkielman kolmas luku alkaa katsauksella Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologiaan ja hänen ajattelussaan esiintyviin teemoihin ja käsitteisiin. Fenomenologinen reduktio ja luonnollisen asenteen kiertäminen ovat Merleau-Pontylle tärkeitä välineitä filosofisen ihmettelyn ylläpitämiseksi, mikä mahdollistaa ilmiöiden avautumisen sellaisena kuin ne ovat. Maailmassa toimiva ja siten maailmaan sitoutuva ruumis on Merleau-Pontylle ihimisen kokemuksen ja tiedon alkuperä, joka omassa materiaalisuudessaan ja omintakeisuudessaan mahdollistaa lajityypillisen ja yksilöllisen havaitsemisen. Sen lisäksi esittelen luvussa havaitsemisen, näkemisen, maalaamisen ja lihan käsitteet. Kolmas luku esittelee Merleau-Pontyn filosofian pohjalta myös virtuaalitodellisuuskokemuksen kolmannen välttämättömän osan, virtuaalisubjektin, joka koostuu sekä ruumiillisesta toimijasta että hänen yksilöllisestä suhteestaan virtuaalimaailmaan ja virtuaalitodellisuuslaitteistoon. Virtuaalitodellisuuskokemuksen fenomenologinen analyysi perustuu yksittäisen virtuaalisubjektin omakohtaiseen perspektiiviin ja aktiiviseen osallistumiseen. Koska virtuaalitodellisuuden avulla voidaan tutkia lähes mitä vain tuottaen tapahtumasta uskottava ensimmäisen persoonan kokemus, on virtuaalitodellisuudessa synnytetyn tiedon ja fyysisen maailman välinen suhde hyvin antoisa tapauskohtainen fenomenologinen tutkimuskohde. Merleau-Pontyn fenomenologinen metodi toimii myös virtuaalitodellisuudessa, mutta ihmettelevän asenteen tuottama kokemus täytyy suhteuttaa virtuaalimaailman symboliseen sisältöön. Aktiivisen kokijan perspektiivi on ainoa mahdollinen tapa virtuaalitodellisuuden avautumiseen sellaisena kuin se on, sillä virtuaalitodellisuus määritelmällisesti syntyy virtuaalimaailman, laitteiston ja subjektin aistimaailman ja kehon vuorovaikutuksesta. Subjektin kokemuksella on virtuaalitodellisuudessa paljon valtaa määrittelyn suhteen ja esimerkiksi tekijyyden ja tulkinnan kysymykset sovelluksen luojan ja sen käyttäjän välillä ovat siksi monimutkaisempia kuin monen muun taiteen lajin parissa. Virtuaalitodellisuuden yhtäaikainen keinotekoisuus ja aistimellinen vakuuttavuus muodostavat haastavan tulkintakentän tulevaisuudessa, jossa mediasisältöjen valta yhteisöjen todellisuuskäsityksen muotoutumisessa kasvaa entisestään.

Tässä tutkielmassa tarkasteltiin virtuaalitodellisuuden (VR) tarjoamia mahdollisuuksia ennakkoluulojen ja ryhmien välisten suhteiden parantamisen kannalta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa käytettiin Allportin (1954) kontaktihypoteesia ja sen pohjalta kehitettyä kontaktiteoriaa sekä aiempaa VR-ennakkoluulotutkimusta. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, voidaanko valmiissa sosiaalisessa VR-sovelluksessa toteuttaa positiivista ulkoryhmäkontaktia hyödyntävä ennakkoluulointerventio, jonka avulla enemmistöryhmän implisiittiset asenteet kontaktoitua ulkoryhmää kohtaan muuttuisivat positiivisemmiksi. Varsinaisen tutkimuskysymyksen lisäksi tutkielmassa tarkasteltiin myös eksploratiivisesti sukupuolen, avatarin vartaloon samaistumisen ja koetun yhteisen läsnäolon tunteen vaikutusta intervention jälkeisiin implisiittisiin asenteisiin. Pyrin tutkielmani avulla täydentämään nykyistä ennakkoluuloihin liittyvää VR-tutkimuksen kenttää toteuttamalla aikaisemmasta tutkimuksesta poiketen ennakkoluulointervention valmiissa sosiaalisessa VR-sovelluksessa nimeltä AltspaceVR. Tutkielman aineisto kerättiin osana laajempaa PREVENT-hanketta, joka keskittyy ennakkoluulojen tutkimiseen virtuaaliympäristöissä. Aineisto kerättiin pääosin syksyllä 2021 ja tutkimukseen osallistui yhteensä 94 koehenkilöä, joista 76 otettiin mukaan analyysiin. Tutkimus koostui esikyselystä, VR-osuudesta ja jälkikyselystä. VR-osuus suoritettiin AltspaceVR-sovelluksessa ja se koostui tutoriaalista, säkinheittopelistä ja odotushuoneesta, joista tässä tutkielmassa keskityttiin vain säkinheittopelin tarkasteluun eli kontaktiin ensisijaisen ulkoryhmän edustajan kanssa. Muutosta koehenkilöiden implisiittisissä asenteissa mitattiin Greenwaldin ja kumppaneiden (1998) kehittämän IAT-testin avulla, joka suoritettiin esikyselyn ja jälkikyselyn aikana. Analyysit toteutettiin R-studiossa käyttämällä yksisuuntaista toistettujen mittausten varianssianalyysia sekä lineaarista regressioanalyysia jatkotestien kohdalla. Tutkielman tuloksena oli, että VR-interventiolla ei ollut vaikutusta koehenkilöiden implisiittisiin asenteisiin eli koe- ja kontrolliryhmän välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa IAT-testin tuloksissa intervention seurauksena. Tutkimukselle asetettu hypoteesi ei siis saanut tukea ja nollahypoteesi jäi voimaan. Jatkotestien tuloksena oli, että sukupuolella ja avatarin vartaloon samaistumisella ei ollut yhteyttä intervention jälkeisiin implisiittisiin asenteisiin. Sen sijaan koetulla yhteisen läsnäolon tunteella oli yhteys intervention jälkeisiin implisiittisiin asenteisiin sekä koe- että kontrolliryhmässä. Vaikka interventiolla ei ollut vaikutusta koehenkilöiden implisiittisiin asenteisiin, tutkielmani lisää ymmärrystä virtuaalitodellisuuden tarjoamista mahdollisuuksista ennakkoluulojen muuttamisen kannalta. Lisäksi tutkielma lisää tietoa koetun yhteisen läsnäolon merkityksestä implisiittisten asenteiden muuttamisen kannalta. Tutkielma tuo myös uutta tietoa valmiiden sosiaalisten VR-sovellusten hyödyntämisestä tutkimuksessa. Jatkotutkimuksen kannalta myös täysin etänä toteutettavien kokeiden mahdollisuutta olisi mielekästä tarkastella.

Objective. The ability to remember and execute delayed intentions, namely prospective memory (PM), is integral to everyday living. However, PM is prone to mistakes, and PM difficulties have been linked to certain diseases and neurodevelopmental disorders, such as attention-deficit/hyperactivity disorder (ADHD). In general, internal memory strategies have been shown to support memory performance. As for both PM and ADHD, there have been few studies examining how self-generated – that is, spontaneous – strategies are used, and how they affect PM performance. The purpose of the present study is to explore the use and usefulness of spontaneous strategies in a naturalistic PM task, and how the use of strategies changes during a multiphasic task. Additionally, neurotypical adults and adults with ADHD will be compared to examine possible group differences in strategy use and/or PM performance. Methods. British neurotypically developed adults (n = 244) and adults with ADHD (n = 104) were recruited through the Prolific crowdsourcing service. The participants played an online video game of Executive Performance in Everyday Living (EPELI) in which they performed everyday tasks while navigating in a virtual apartment. The game consisted of ten separate blocks, and after each block the participants answered an open question regarding their strategy use during the tasks. Strategy use was examined by comparing proportions of different strategies used and changes in strategy use across the blocks of the game, as well as individual variation in strategy use. Strategy use and its relationship with performance, as well as group differences, were also modelled with (generalized) linear mixed models. Results and conclusions. Participants used versatile memory strategies throughout the game, and nearly four out of five participants used a strategy in at least one block. Strategy use was reported in 40 % of all answers. Strategy use stabilized to some extent as the game proceeded. Both groups used strategies in similar ways, although in the ADHD group the use of strategies began decreasing earlier in the game. As hypothesized, spontaneous strategy use predicted better PM performance in both groups. Despite this, the ADHD group performed more actions and was less efficient as measured by task and navigation efficacy, although no group difference was found for the number of correctly remembered tasks. These findings provide evidence for a positive relationship between spontaneous strategies and PM performance. In addition, the present study indicates that the PM performance of adults with ADHD is characterized by impulsivity and deficiencies of planning, which do not seem to be explained by differences in PM strategy use. These findings provide new insight into the studies of PM, memory strategies and ADHD alike.

Tavoitteet. Tämä tutkimus on esiselvitys sosiaalisen katseen kehittämiseen tarkoitetun Satuhetki-virtuaalitodellisuusharjoituksen soveltuvuudesta tutkimukseen osallistuneille 4–10-vuotiaille lapsille. Lisäksi tutkimuksessa kerätään lasten käyttökokemuksia virtuaalitodellisuusharjoituksesta sekä virtuaalitodellisuusteknologiasta. Virtuaalitodellisuus tuo uusia mahdollisuuksia logopediseen arviointiin ja kuntoutukseen. Aikaisempaa tutkimustietoa on vasta vähän ja se on pääosin keskittynyt autismikirjon sosiaalisten taitojen kehittämiseen. Tarvitaan lisää tieteellistä näyttöä, jotta teknologisia ratkaisuja voidaan hyödyntää kuntoutuksessa mahdollisimman tehokkaasti. Menetelmät. Monitapaustutkimukseen valikoitui kahdeksan lasta, jotka olivat tutkimushetkellä 4–10-vuotiaita. Koko tutkimusasetelma koostui kielellis-kognitiivisista arvioista, virtuaalitodellisuusharjoituksesta, strukturoidusta haastattelusta, kyselylomakkeista sekä videotallenteista. Tutkimusaineistosta analysoitiin määrällisesti tilastollisin menetelmin virtuaalitodellisuusharjoituksen tulokset (kokonaistulos, keskeytykset, keskeytyksiin kulunut aika ja katseen ja kohteen välinen kulma). Haastatteluaineistoa analysoitiin sekä tilastollisesti että laadullisesti. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkittavien suoriutuminen Satuhetki-harjoituksesta oli vaihtelevaa. Tämän tutkimuksen tuloksiin tulee suhtautua suuntaa antavina pienen aineiston vuoksi, joten tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää. 6-vuotias tutkittava suoriutui parhaiten ja hänen suoriutumiseensa saattoi vaikuttaa hyvä keskittymiskyky sekä aikaisempi kokemus virtuaalilasien käytöstä. 4-vuotias tutkittava suoriutui muuhun tutkimusryhmään verrattuna heikoiten ja hänen suoriutumiseensa saattoi vaikuttaa vahva uppoutuminen virtuaalitodellisuuteen. Lisäksi tutkittavien suoriutumiseen saattoi vaikuttaa virtuaalilasien istuvuus ja asettelu. 9-vuotias tutkittava koki ajoittaista päänsärkyä ja huimausta harjoittelun aikana, mutta osallistui mielellään harjoitteluun uudelleen. Tulokset tukevat aikaisempia tutkimustuloksia, joiden mukaan vaihtelevan suoriutumisen selittävät yksilölliset tekijät. Tutkittavat kokivat Satuhetki-harjoituksen helpoksi ja halusivat käyttää virtuaalilaseja mielellään uudelleen. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että virtuaalitodellisuusteknologian avulla voidaan kerätä tarkkaa tietoa katseen käytöstä. Tuloksista saadaan tärkeää tietoa virtuaalitodellisuudessa tapahtuvan kuntoutuksen suunnitteluun.

Objectives. Attention deficit hyperactivity disorder (ADHD) is a developmental neuropsychiatric disorder with childhood-onset, characterized by inattentiveness, hyperactivity, and impulsivity. In the diagnosis of ADHD, rating scales and neuropsychological testing serve to make inferences about the impact of a given patient’s symptoms, cognitive deficits, and abilities on everyday functioning. These traditional assessment methods have their limitations, as rating scales have been criticized by the lack of objectivity, and neuropsychological testing due to the limited ecological validity. For these reasons, new objective and ecologically valid assessment methods are needed. The aim of the current study was to examine the utility of Epeli, a new virtual reality-based assessment method that simulates everyday tasks, in the assessment of ADHD in children. Methods. ADHD symptoms were assessed with Epeli by comparing the differences in gross motor activity between 37 children diagnosed with ADHD and 42 typically developing children, aged between 9 and 12 years. Linear mixed models were used to examine how the children’s gross motor activity and distractors presented in the virtual environment affected groups performance in Epeli. Furthermore, it was investigated whether the motor activity variables of Epeli were correlated with the scores in traditional ADHD assessment methods: the continuous performance test (CPT), and ADHD Rating Scale IV (ADHD-RS-IV). Results and conclusions. Children diagnosed with ADHD made more movements of the hand using the game controller and controller clicks than the control group, and thus expressed more gross motor activity during Epeli. This gross motor activity measured from controller movements and clicks was associated with Epeli performance along with the distractors, weakening the performance in children with ADHD more than in typically developing children. Furthermore, the motor activity correlated with ADHD symptoms assessed with ADHD-RS-IV but only marginally with CPT measures. Head movements during Epeli did not reveal differences between the groups and were not associated with Epeli performance. The results suggest that Epeli offers new possibilities to assess children’s ADHD in an objective and ecologically valid way.

Objectives. Virtual reality has gained a lot of interest with its new possibilities for teaching and learning, but research has focused on usability rather than lesson designs that support learning. The aim of this study is to examine how the elements of cooperative learning and relatedness are supported in a student group learning with one pair of VR headset. The study compared students’ experiences with a conventional workshop lesson and a lesson with a VR learning tool. Methods. The participants of this study were forestry students (N=35) both in upper secondary and higher education. Mixed methods were used, and data were collected using semi-structured thematic interviews and electronic surveys. The data consisted of two group interviews and one pair interview, as well as data from four surveys from each participant. The data were analysed with theory-driven thematic analysis and nonparametric quantitative methods. Results and conclusions. The results of this study showed that cooperative learning was less experienced in the lesson with a VR learning tool than in the lesson with a physical machine. VR tool was seen to encourage more individual work and decreasing communication between the user and the peers, negatively affecting the positive interdependence and promotive interaction between group members. The results also suggested that experiences of relatedness became stronger when changing from VR lesson to workshop and weakened when changing from workshop to VR, though these results were not statistically significant. The findings suggest that experiences with VR might be more positive when the tool is used as an introduction to a new topic in the studies. When cooperative learning of students is pursued, it is suggested that more focus should be laid on supporting positive interdependence and promotive interaction in a lesson design with a VR tool.