Browsing by Subject "ydinvoima"

Following the Fukushima Daiichi nuclear accident in 2011, Germany swiftly decommissioned eight of its seventeen nuclear reactors, ultimately committing to a complete nuclear phase-out. Consequently, a substantial portion of nuclear power production was replaced by fossil fuels. Given the established link between fossil fuel use in electricity generation and localized air pollution, this transition likely adversely affected local air quality and associated respiratory health effects. This thesis examines the unintended health consequences of Germany's nuclear phase-out, focusing on premature mortality from non-communicable respiratory diseases, quantified through Potential Years of Life Lost. This thesis uses the synthetic control method to investigate the health outcomes of nuclear phase-outs, adding to the limited existing literature in this domain. Employing synthetic control techniques and utilizing mortality data from the World Health Organization, I am able to construct a counterfactual scenario representing a Germany that did not phase out nuclear energy. This allows me to assess the trajectories of potential years of life lost due to non-communicable respiratory diseases following the nuclear plant closures. I find an annual increase of 14 potential years of life lost per 100,000 residents after these closures, predominantly affecting individuals aged 50 to 64. The resulting economic costs due to this increased mortality range between five billion to 19 billion euros, depending on the chosen value of life year. Considering the exceedingly low probability of Fukushima scale nuclear accident, these figures surpass the expected damages of a such accident. In sum, this thesis underscores the importance of considering potential unintended consequences of policy changes. The German nuclear phase-out led to amplified mortality and economic expenditures. Despite its substantial local impact, local air pollution remains less recognized than greenhouse gas emissions. Policymakers should extend their considerations in the energy sector to encompass local air pollution alongside greenhouse gas emissions.

Tämä tutkielma käsittelee suomalaisyhteyksiä Muammar Gaddafin johtaman Libyan ydinvoimaohjelmaan vuosina 1977–1985. Näistä yhteyksistä käytetään tässä tutkielmassa termiä Libya-hanke, ja yhteydet on jaettu hankkeen ensimmäiseksi ja toiseksi vaiheeksi. Tutkielmassa selvitetään, mistä Libya-hankkeessa oli Suomen ja suomalaistoimijoiden osalta kyse, miksi suomalaiset vetäytyivät hankkeesta ja mikä oli poliittisten syiden merkitys vetäytymisen taustalla, ja mitä seurauksia hankkeella mahdollisesti oli. Hankkeen keskeinen elinkaari rekonstruoidaan aineiston avulla. Keskeisenä aineistona tutkielmassa ovat ulkoministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön atomitoimiston arkistot, joita täydennetään aikalaissanomalehtien uutisilla ja muilla kirjoituksilla. Pääasiallinen tutkimusmenetelmä on lähdekritiikki. Tutkielma osoittaa, että suomalaisyhteydet Libyan ydinvoimaohjelmaan muodostivat laajan, monimutkaisen ja sekavan kokonaisuuden, jolla oli Suomen osalta niin ulko-, kauppa- kuin ydinsulkupoliittisia ulottuvuuksia. Libya-hankkeen saamaa poliittista merkitystä korostivat ydinvoiman ja ydinviennin voimakas poliittisuus sekä Libyan kyseenalainen maine niin ydinohjelmansa kuin muunkin politiikkansa ja toimintansa osalta. Libya-hankkeen ensimmäisessä vaiheessa oli kyse suomalaisten yritysten pyrkimyksestä, valtionyhtiö Imatran Voiman johdolla, rakentaa ydinvoimala Libyaan yhdessä neuvostoliittolaisten kanssa. Hankkeen ensimmäisen vaiheen asema Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyönä kolmansissa maissa toi hankkeelle poliittista arvoa, ja saattoi antaa hankkeelle suojaa tiedossa olleisiin Libyaan kohdemaana liittyneisiin ongelmiin ja riskeihin nähden. Suomalaisyritysten vetäytymisessä yhteishankkeesta olivat taustalla sekä taloudelliset että poliittiset syyt. Merkkejä poliittisesta painostuksesta tämän vaiheen osalta ei ole nähtävissä. Tutkielman keskeinen tutkimustulos on, että suomalaisyhteydet Libyan ydinvoimaohjelmaan eivät rajoittuneet ainoastaan Neuvostoliiton kanssa suunniteltuun yhteishankkeeseen, vaan Suomen valtiolla ja useilla suomalaisyrityksillä oli laajoja ja vielä yhteishankkeen jälkeen jatkuneita suoria kahdenvälisiä yhteyksiä Libyaan. Toisessa vaiheessa Suomen valtio ajautui kiusalliseen tilanteeseen, kun ministeritasolla sovittua ydinvoima-alan kahdenvälistä yhteistyötä Libyan kanssa ei todellisuudessa oltu valmiita tekemään. Yhteistyöhön Suomessa omaksutun kielteisen kannan taustalla olivat ennen kaikkea poliittiset syyt. Libyan ydinvoimaohjelman muuttuminen suurvaltapoliittiseksi ristiriidaksi teki Libyan kanssa tehtävästä yhteistyöstä vahvasti ulkopoliittisen kysymyksen. Hankkeen toisessa vaiheessa Yhdysvallat kohdisti Suomeen vaikuttamista ja painostusta, jotta ydinvoima-alan yhteistyöstä Libyan kanssa olisi pidättäydytty. Tällä oli jossain määrin vaikutusta Suomen kannanmuodostukseen. Varsinaisia poliittisia tai kaupallisia seurauksia Suomen ja Neuvostoliiton yhteishankkeen kaatumisesta tai Libyan tarjoamasta kahdenvälisestä yhteistyöstä kieltäytymisestä ei koitunut huolimatta esillä olleista uhkakuvista.