Browsing by Subject "yrityskauppa"

Viime vuosien aikana yritykset ovat alkaneet kiinnittää aiempaa enemmän huomiota kilpailuoikeudellisiin vastuuriskeihin yrityskauppojen yhteydessä. Kilpailuoikeudellisilla vastuuriskeillä tarkoitetaan riskejä kilpailulainsäädännön rikkomisesta seuraavista mahdollisista yksityisoikeudellisista, julkisoikeudellisista ja muista seuraamuksista. Kilpailuoikeudellisille vastuuriskeille on tyypillistä, että ne voivat nousta taloudelliselta arvoltaan moninkertaisiksi verrattuna muihin yrityskauppariskeihin. Lisäksi kilpailuoikeudellisiin vastuuriskeihin tyypillisesti sisältyy liiketoimintaa haittaavia kielteisiä maine- ja yritysvastuuhaittoja sekä pitkäkestoisia viranomais- ja tuomioistuinprosesseja. Kilpailuoikeudellisten vastuiden erityispiirteistä johtuen kilpailuoikeudellisten vastuuriskien selvittäminen ja hallinta korostuukin yrityskauppaprosessissa. Tutkielmassa tarkastellaan kilpailuoikeuteen perustuvia vastuuriskejä yrityskaupassa huomioon otettavana seikkana erityisesti ostajan näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena onkin selvittää, miten kilpailuoikeudellista riskejä voidaan jakaa yrityskaupoissa järkevällä tavalla ottaen erityisesti huomioon markkinoiden toimintaedellytykset ja elinkeinovapauden suojaamisen. Tutkielmassa sekoittuvat niin sopimusoikeudelliset, kilpailuoikeudelliset kuin liikejuridiset näkökohdat. Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin selvittää, millä perusteilla kilpailuoikeudellinen vastuu voi siirtyä yrityskaupan myötä ostajalle ja kuka vastaa kilpailurikkomuksesta, joka on jatkunut yrityskaupan jälkeen. Tarkastelussa otetaan huomioon kilpailuoikeudellisten vastuiden siirtymisen osalta EU:n tuomioistuimen kilpailuoikeuskäytännössä syntyneet kilpailuoikeudelliset seuraanto-opit: oikeudellinen seuraanto ja taloudellinen seuraanto. Lisäksi yrityskaupan jälkeen tehdyn tai jatketun kilpailurikkomuksen osalta tarkastelussa otetaan huomioon henkilökohtaisen vastuun periaate ja emoyhtiön vastuu tytäryhtiönsä kilpailurikkomuksista. Lisäksi tarkoituksena on selvittää mikä oikeudellinen merkitys kilpailuoikeudellisen due diligence -tarkastuksen suorittamisella on ostajalle. Kilpailuoikeudellisella due diligence -tarkastuksella tarkoitetaan tarkastusta, jonka tavoitteena on hallita ja pienentää ostajan kilpailuoikeudellisiin vastuisiin liittyviä oikeudellisia, taloudellisia ja liiketoiminnallisia riskejä. Tarkastelussa otetaan huomioon ennakkotarkastuksen sisältöön ja laajuuteen vaikuttavia seikkoja, kuten kohdeyhtiön kilpailuoikeudellinen riskiprofiili. Kilpailuoikeudellisen due diligence -tarkastuksen suorittamiseen liittyy myös olennainen kysymys siitä, miten ostaja ja tämän nimeämät oikeudelliset neuvonantajat pystyvät selvittämään liittyykö kohdeyhtiön toimintaan riskiä mahdollisista kilpailurikkomuksista. Tarkastuksessa on tyypillisesti rajatut resurssit, materiaali ja aika, jolloin ostajan on käytännössä hyvin vaikeaa tunnistaa kohdeyhtiön kilpailurikkomuksia. Vaikeutta lisää myös kilpailurikkomuksen selvittämiseen liittyvät oikeustaloustieteelliset seikat. Tarkastelussa pyritään myös selvittämään, miten ostajan riskiä kilpailuoikeudellisista vastuista voidaan pienentää sopimusoikeudellisin riskienhallintakeinoin kaupantekovaiheessa sekä muilla toimilla kaupan integraatiovaiheessa ja yrityskaupan jälkeen, ja ovatko yritysten käytössä olevat riskienhallintakeinot riittäviä ja tarpeeksi tehokkaita erityisesti ostajan näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaankin sopimusoikeudellisia riskienhallintakeinoja kilpailuoikeudellisten vastuuriskien näkökulmasta. Ostajan näkökulmasta kilpailuoikeudellisten vastuuriskien keskeisimpinä sopimusoikeudellisina riskienhallintakeinoina on pidettävä tuntemattomien riskien osalta myyjän antamia vakuuksia (representations and warranties) ja tunnistettujen riskien osalta myyjän antamia erityisiä vastuusitoumuksia (specific indemnity). Tutkielmassa arvioidaan ja vertaillaan näiden sopimusehtojen tuomaa turvaa ostajan näkökulmasta. Lisäksi tarkastellaan miten ostaja voi pienentää riskiä kilpailuoikeudellisista vastuista kaupan integraatiovaiheessa ja yrityskaupan jälkeen.

Tämä pro gradu –tutkielma tutkii osakassopimuksia pääomasijoitustoiminnassa. Tutkimus on rajattu pääomasijoittajan ja sen kohdeyhtiön muiden osakkeenomistajien väliseen osakassopimukseen. Tutkielman tarkoituksena on selvittää syitä sille, miksi osakassopimus on pääomasijoittajan sijoituksen kannalta merkittävin sopimus. Tutkielmassa selvitetään myös riskejä kohdeyhtiön perustajaosakkeenomistajien näkökulmasta, joita liittyy pääomasijoittajan osakassopimuksessa edellyttämiin sopimuslausekkeisiin. Teoreettisessa viitekehyksessä tutkielmassa tarkastellaan yhtiö- ja sopimusoikeudellisten kysymysten suhdetta osakeyhtiöoikeudessa. Pääomasijoittamisella tarkoitetaan ammattimaisen sijoittajan yhtiöön tekemää oman pääoman ehtoista sijoitusta, jolle on ominaista sijoituksen määräaikaisuus. Pääomasijoitus voi olla myös vieraan pääoman ehtoinen tai se voidaan toteuttaa välipääomainstrumentein. Pääomasijoittajan tavoite on kasvattaa kohdeyrityksen arvoa ja realisoida kohdeyhtiön arvonnousu irtautumisen (exit) kautta. Tavanomaisesti pääomasijoituksen kesto on 3–7 vuotta. Pääomasijoittajat käyttävät erilaisia sijoitusstrategioita, jotka poikkeavat toisistaan mm. kohdeyhtiöiden liiketoiminnan kehitysvaiheen ja arvoketjun, maantieteellisen sijainnin, teknologian, toimialojen tai yrityskoon mukaan. Osakassopimuksen ehdot poikkeavat toisistaan riippuen siitä, minkälaisiin kohdeyhtiöihin pääomarahasto tekee sijoitukset. Tähän arviointiin vaikuttavat erityisesti yksittäiseen pääomasijoitukseen liittyvä riski ja tuotto-odotus. Osakassopimus on osakkeenomistajien välinen sopimus, jolla säännellään osakkeenomistajien keskinäisiä suhteita ja heidän oikeuksiaan sekä velvollisuuksiaan osakeyhtiössä. Osakkaiden lisäksi myös yhtiö on tavanomaisesti osakassopimuksen osapuolena, jolloin osakassopimuksessa voidaan sopia myös yhtiön ja osakkeenomistajan keskinäisistä suhteista. Pääomasijoittajan näkökulmasta osakassopimuksen suhde yhtiöjärjestykseen on symbioottinen. Yhtiöjärjestys on määräyskokoelma osakeyhtiöstä, kun taas osakassopimus on tahdonilmaisu pääomasijoittajan sekä kohdeyhtiön henkilöomistajien välillä siitä, miten kohdeyhtiötä kehitetään pääomasijoituksen aikana. Osakassopimus velvoittaa vain osakassopimukseen liittyneitä osakkaita, mutta yhtiöjärjestyksen määräykset sitovat kaikkia nykyisiä sekä tulevia osakkeenomistajia. Tähän liittyen tutkielmassa tutkitaan yhtiöjärjestyksen suhdetta osakassopimukseen ja pohditaan tilanteita, joissa osakassopimuksen kaltainen oikeustila olisi mahdollista saavuttaa myös yhtiöjärjestyksen määräyksillä. Tutkielman viimeisessä pääluvussa tarkastellaan osakassopimusten yleisimpiä sopimuslausekkeita. Sopimuslausekkeet liittyvät kohdeyhtiön omistuksessa tapahtuviin muutostilanteisiin, pääomasijoittajaa suojaaviin diluutiosuojalausekkeisiin, kohdeyhtiön johtamiseen ja varojenjakoon pääomasijoituksen aikana sekä pääomasijoittajan irtautumiseen kohdeyhtiöstä.

Tämän tutkielman tavoitteena oli päästä selville siitä, millaisia erityispiirteitä perheyritysten yrityskauppaprosessiin liittyy. Tutkielma suoritettiin laadullisena tutkimuksena, jossa aihetta lähestyttiin yleisimpien yrityskauppavaiheiden kautta. Tarkastelun kohteeksi valittiin yksittäinen perheyritys Marketvisio, joka myytiin ulkopuoliselle omistajalle keväällä 2014. Tutkielmassa pyrittiin pääsemään selville siitä, mitä erityispiirteitä yleisesti ottaen perheyritysten yrityskauppaprosessiin sisältyy, mutta haluttiin myös keskittyä erityisesti perheyritysten arvonmääritykseen perheyrittäjän kannalta sekä yrityskaupan onnistumisen pohdintaan. Tutkielman kulkua ohjasi tutkielmaa varten rakennettu teoreettinen viitekehys, joka on tehty yrityskauppaprosessiin liittyvien eri vaiheiden pohjalta. Näkökulmaksi valittiin myyjä ja tutkimuksen empiirinen osio suoritettiin tekemällä kolme haastattelua tutkimuksen kohteena olevassa yrityksessä. Kaikki haastateltavat kuuluivat yrityksen johtoryhmään ja heillä oli vastuullinen rooli yrityskauppaprosessissa. Yksi haastateltavista oli toinen yrityksen entisistä omistajista ja kaksi muuta haastateltavaa olivat oman yksikkönsä johtajia. Tutkimustulokset osoittivat, että huomattavia erityspiirteitä ei ollut havaittavissa. Kolme erityispiirrettä nousi selkeimmin esille: omistajien vahva tahto ottaa työntekijät huomioon kertomalla heille yrityskaupasta normaalia aikaisemmin sekä käymällä tiukkaa keskustelua työntekijöiden työsopimusten puolesta, kauppaneuvotteluissa on käyty keskustelua omistajien lasten työsuhteen jatkumisesta ja viimeisenä erityispiirteenä tutkimuksessa tuli esille perheyrittäjyyden luoman tunnelman katoaminen. Arvonmäärityksessä ei ollut havaittavissa merkittäviä erityispiirteitä eikä yrityskaupan onnistumiseen pystytty nimeämään vain yhtä tekijää.

Yksityisoikeudellisen ympäristövastuun tarkastelussa keskitytään kahden yksityisen toimijan oikeussuhteiden järjestämiseen, kun suhteeseen liittyy toiselle toimijalle potentiaalisesti haittaa aiheuttava ympäristönmuutos. Valtion ja kuntien rooli on yksityisen ympäristövastuun tarkastelussa toissijainen. Ympäristövahinkoja on oikeudellisessa keskustelussa tarkasteltu lähinnä tilanteiden kautta, joihin ei vahingonkärsijän ja vahingonaiheuttajan välillä ei ole sopimussuhdetta. Ympäristövahinkovastuut ovat kuitenkin merkittävässä asemassa monissa sopimussuhteissa ja näin tutkielmassa tarkastellaan yritysten yksityisoikeudellista ympäristövastuuta yrityskaupassa ympäristövahinkovastuiden sopimusperusteisen määräytymisen kautta. Tutkimuskysymyksinä ovat, miten yritykset voivat vaikuttaa yksityisoikeudellisen ympäristövastuun hallintaan ja vastuusta sopimiseen yrityskaupassa, sekä miten yritysten ympäristövahinkovastuut määräytyvät sopimusperusteisesti. Yksityisoikeudellisesta ympäristövastuusta voidaan lähtökohtaisesti sopia osapuolten kesken yrityskaupan yhteydessä. Olennainen osa yrityskauppaprosessin onnistumista on kaupan kohteen tarkastaminen ennen kaupan täytäntöönpanoa. Ympäristölainsäädännöstä aiheutuvat velvoitteet ja vastuut luovat merkittävän yrityskauppoihin liittyvän osa-alueen, sillä riskit ja vastuut voivat aiheuttaa kaupan ostajalla merkittäviä taloudellisia ja oikeudellisia vastuita. Ympäristöoikeudellisia riskejä ja vastuita tarkastellaan yrityskauppaprosessissa EDD-tarkastuksen (environmental due diligence) kautta. Tutkielmassa tarkastellaan EDDtarkastuksen oikeudellista merkitystä ympäristövahinkovastuiden sopimusperusteisen määräytymisen kautta. Asiaa tarkastellaan muun muassa lainsäädännössä ostajalle asetettujen tarkastus- ja selonottovelvollisuuksien kautta. Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta sääntelee yleislakina ympäristövahinkojen korvaamista. Vahinkojen korvaamiseen sovelletaan soveltuvin osin myös yleistä vahingonkorvausoikeudellista sääntelyä. Ympäristövahinkolain erityispiirteenä on ankara vastuu, jolloin korvausvelvollisuus voi syntyä, vaikka vahinko olisi aiheutettu tahattomasti tai huolimattomalla toiminnalla. Ympäristövahinkolain 1.3 §:n mukaan laki ei koske sopimukseen perustuvaa korvausvastuuta, jolloin osapuolet voivat sopia korvauksen perusteesta lain säännöksistä poikkeavalla tavalla. Tutkielman tarkastelun tuloksena voidaan kuitenkin todeta, että ympäristövahinkolain soveltamisalarajauksen tulkinta on jossain määrin epäselvää ja näin sopimusperusteisen vastuun kohdentumista ei voida aina suoraan tulkita yrityskaupasta tehdyn osakekauppakirjan ehtojen kautta. Ympäristövastuun sopimusperusteisessa määräytymisessä merkittävässä roolissa on ympäristövahinkoriski. Yrityskaupassa sellaisiin ympäristövahinkoihin ja ympäristövahinkoriskeihin, joihin osapuolet eivät ole ottaneet riittävän laajasti kantaa osakekauppakirjassa tai sen liitteissä, sovelletaan pitkälti ympäristövahinkolain mukaisia periaatteita. Näin ollen sopimusperusteisesta ympäristövahingosta sovittaessa tulee ottaa huomioon, että osapuolet sopivat ympäristövahingoista riittävän tarkasti. Sopimusosapuolilla on lähtökohtaisesti laaja sopimusvapaus ympäristövahinkojen korvaamiseen osalta, mutta osapuolilla tulee samalla olla tosiasiallinen käsitys sopimistaan ehdoista ja niiden vaikuttavuudesta.