Browsing by Subject "yritysvastuu"

Tutkielmassa tarkastellaan vastamainontaa ja sen ilmentämää kritiikkiä yritysten vastuullisuutta kohtaan. Yhtenä kriittisen journalismin muotona vastamainonta luo keinoja, joilla voidaan kyseenalaistaa mainonnan synnyttämiä tarpeita ja nostaa esiin länsimaisen kulutuskulttuurin kestämättömiä piirteitä. Yritystoiminta ja markkinat nousevat huomion keskiöön, kun kantaa otetaan erityisesti kulutuksen taustalla vaikuttaviin tekijöihin. Poliittista kuluttajuutta edustava vastamainonta voidaan nähdä eräänlaisena instrumenttina, joka auttaa luomaan paitsi vastuullisia kuluttajia niin myös heidän tarvitsemansa vastuullisen kulutusympäristön. Kysymys yritysvastuusta on yhteiskunnallisesti tärkeä ja kiistelty. Vastamainosten tulkinnan kautta on mahdollista tarkastella yritysten kohtaamia paineita sekä vastuullisuusvaatimuksia. Lähestyn aihetta seuraavien kysymysten kautta: 1. Miten vastamainokset representoivat yritysvastuuta? 2. Minkälaisia myyttejä vastamainoksista voidaan tunnistaa? 3. Minkälaisia valta-asetelmia nämä myytit paljastavat? Näiden kysymysten taustalla on ajatus siitä, että liikeyritysten näennäinen hyväntahtoisuus ei riitä vastuullisen muutoksen aikaansaamiseksi ja yritysten kohtaama julkinen kritiikki on oikeutettua. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu mainonnan ja yritysvastuun tutkimuskirjallisuudesta, jonka kautta tarkastelen mainonnan moninaisia merkityksenluonnin keinoja sekä yritysvastuun tutkimuksen taustaa. Tutkielman aineisto koostuu 13 vastamainoskuvasta, joiden myyttisiä elementtejä tarkastelen semioottisen analyysin menetelmin. Semioottisen analyysin avulla pyrin tarkastelemaan erilaisten kulttuuristen ja yhteiskunnallisten merkitysten tuotantoa vastamainoksissa. Analyysia varten vastamainokset jaettiin kolmen yritysvastuun teeman mukaisesti taloudelliseen, sosiaaliseen ja ympäristövastuuseen. Analysoin vastamainosten ilmentämää myyttikritiikkiä sekä tapoja representoida yritysvastuuta. Representaation ja myytin käsitteiden avulla on mahdollista pohtia miten, kenen näkökulmasta ja millä välineillä erilaiset mediat esittävät ja tuottavat todellisuutta. Kuten representaatiot niin myös myytit palvelevat tavallisesti hallitsevien luokkien etuja, minkä vuoksi ne nostavat esiin yhteiskunnallisia valtarakenteita. Analyysin myötä esiin nousivat kolme vastakkainasettelun myyttiä, jotka kertovat yhteiskuntamme piilorakenteista ja valta-asetelmista: Ensimmäisenä vastuun ja markkinoiden välinen myytti, toisena luonnon ja kulttuurin jaottelun myytti sekä kolmantena myytti mainonnan ja etiikan dilemmasta. Olennainen osa näiden myyttien merkitysten avaamista on keskustelu yritysvallasta, joka nousee tutkielmani vastamainoksia yhdistäväksi teemaksi. Yritysten mahdollisuudet ylläpitää demokraattista, oikeudenmukaista ja vastuullista yhteiskuntaa haastavat taloudellisen kasvun vaatimuksen. Viime kädessä yhteiskunnallisesti avoin kriittinen keskustelu sekä todellisten tekojen vaatiminen yhteiskuntavastuuta vakuuttavilta yrityksiltä ovat avainasemassa muutoksen aikaansaamiseksi.

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella asianajajan ammattietiikan vaikutusta asianajajan rooliin vastuullisen liiketoiminnan edistämisessä sekä toimia, joilla asianajaja voi vaikuttaa vastuullisen liiketoiminnan edistämiseen. Vastuullisuus ja vastuullinen toiminta ovat ajankohtainen ja osin uudehko aihe käsiteltäväksi asianajajan näkökulmasta. Vastuullisuuspuhe on lisääntynyt viime vuosina, ja vastuullista toimintaa odotetaankin laajalta joukolta toimijoita, niin valtioilta, yrityksiltä, järjestöiltä kuin medialta ja kuluttajilta. Vastuullisuuden merkitys asianajajien toiminnassa on kasvanut samaa tahtia. Asianajajien yhteiskunnallisen tehtävän johdosta asianajajan on toimittava eettisesti, edistäen oikeusvaltion ja laillisuusperiaatteen toteutumista. Asianajajien on tärkeätä panostaa asiakkaiden neuvontaan vastuullisen toiminnan kohdalla. Asianajajan ammattietiikasta ei tällä hetkellä kuitenkaan ilmene suoraa, eksplisiittistä velvollisuutta vastuullisen toiminnan edistämiseen, koska vastuullisuutta ei ole terminä itsessään merkitty hyvää asianajajatapaa koskeviin ohjeisiin. Asianajajien yhteiskunnallisesti merkityksellinen asema oikeusvaltion ja hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisessä ja turvaamisessa kuitenkin itsessään johtaa tiettyyn velvollisuuteen edistää vastuullisuutta. Vaikka suoraa, sanktioitua velvollisuutta ei ole, niin lukuisissa suosituksissa on asianajajia kannustettu edistämään vastuullisuutta, ja tämä vastuullisuutta edistävä toiminta on yleistynyt asianajajien keskuudessa yhteiskunnan muutosten keskellä. On mahdollista, jopa toivottavaa, että vastuullisuus otettaisiin virallisesti mukaan hyvää asianajajatapaa koskeviin ohjeisiin. Yleiset ohjeet ja lausumat, joissa asianajajia kehotetaan toimintaan, eivät loppupäässä nimittäin ole välttämättä riittävän toimivia. Mikäli oikeusyhteisö tavoittelee uskottavuutta, on kaikki ratkaisut pystyttävä perustelemaan tavalla, joka saa kaikki asiaan perehtyneet vakuuttuneeksi ratkaisun oikeellisuudesta. Tämän vuoksi myös asianajajan vastuullisuutta edistävät toimet tulisi saada muotoon, jossa niiden käyttö voidaan perustella. Tämänlaisista ammattieettisitä kysymyksistä on tärkeätä keskustella ammattikunnan sisällä, ja vain tätä kautta voidaan kehittää ammattietiikkaa.

Increasing societal demands are driving forest industry companies to evaluate the impacts of their business activities more comprehensively. Corporate responsibility (CR) is not a new phenomenon to the industry sector as environmental considerations have been on the agenda of the firms for decades through the use of forest resources. Globalization and relocations of operations overseas have increased the general public's awareness of the societal effects of business. CR of major forest industry corporations has been studied extensively but a research gap was identified in the case of CR in small and medium-sized (SME) Finnish forest industry companies. The significance of SMEs is expected to grow within Finnish forest industry in the future as mechanical forest industry increases its relative importance. Based on literature this study suggests that SMEs should approach CR as a strategic issue, i.e., they should evaluate which aspects of this multidimensional phenomenon can affect the firm's ability to reach its objectives. The relatively limited resources of the firm should be allocated to those strategic CR issues. Empirical primary data was collected by interviewing the line managers of medium-sized Finnish sawmills. The managers were asked to identify sources of competitive advantage within the company, to give their definitions of CR and to discuss the potential of CR as a source of competitive advantage. The findings were congruent with earlier studies on SMEs in other industry fields. The firms often execute CR without identifying it and relate to CR through their key stakeholders (employees, community, customers). The interviewed line managers did not generally perceive CR to have potential as a source of CA. If CR is to be promoted amongst Finnish forest industry SMEs, robust business cases have to be presented to demonstrate the measurable benefits of CR. Practical examples of what CR incorporates in the smaller firm are required. Consumer studies are necessary to discover the value of CR stewardship perceived by the customers.

The pulp and paper industry has gone through severe structural changes during the past decade. The shift from traditional production areas towards new operational environments has caused some challenges in adapting to these environments. Every organisation in the pulp and paper industry has its own strategy to meet the requirements from the market and regulators, but there are options, such as different certification schemes introduced along the past decades. Sustainable financing has become one of these options, and its utilisation has been increasing. Financing taking into account non-financial characteristics is also called sustainable financing. According to the previous research, sustainable financing may encourage the implementation of corporate commitments to enhance risk management, and improve stakeholder management. Also, these functions that go beyond purely financial objectives may generate implicitly positive results in the form of competitive advantage, brand value, stakeholder support for operations, enhanced access to capital and ultimately lower cost of capital. Sustainable financing may also answer the need for enhanced sustainability and transparency in the financial sector. However, the concept of sustainable financing and its vagueness have also been criticised. Therefore, the objective of this study is to analyse the main actors and functions inside the system, obstacles hindering the further adoption and drivers to promote the adoption, and ultimately, examine the possible impacts of sustainable financing. The methods used to conduct this study were qualitative and based on multiple data sources. First, the basic concept of sustainable financing was explored based on the literature, and secondly empirical data was collected through selected thematic interviews. The representative data is divided roughly into two categories, supply and demand. The supply represents organisations providing sustainable financing, including private and non-private actors. The demand includes private companies in the pulp and paper industry. The interviewees were asked questions about the current and expected future situation and the situation inside organisation and the concept as perceived in general. The understanding of sustainable financing still remains relatively vague. Unexpectedly, only few obstacles hindering the further adoption were identified. The actors were in general more generous in identifying drivers for further adoption. Motives were considered mostly originating from changes in the operational environment. This suggests that sustainable financing is still seen to be part of a broader context such as corporate responsibility, but it has emerging significance in the interaction with other issues such as risk mitigation, stakeholder management and strategic corporate responsibility. The study was to reveal whether sustainable financing influences investment decisions in the case of the pulp and paper industry. The impact of sustainable financing remains relatively low. However its emerging significance was not denied. This may be partly explained by the fact that it is still perceived to be a part of a larger context of CSR. On the other hand, no significant trade-offs were identified. Indisputably sustainable financing possesses a great potential and it is a good starting point for how different organisations can collaborate to achieve common goals; enhanced long-term economic viability and better practices.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten yrityksen henkilöstön sisäinen monimuotoisuus ja erityisesti henkilöstön kulttuurinen monimuotoisuus on huomioitu suomalaisissa teknologia-alan yrityksissä. Globalisaation myötä henkilöstön monimuotoisuuden huomioimisesta aiheena on tullut ajankohtainen ja tärkeä. Henkilöstön monimuotoisuuden huomioimisen merkityksen lisääntynyt kasvu on ollut erityisen selkeästi huomattavissa teknologia-alalla, jossa kilpailu osaavasta työvoimasta on ilmeinen. Monimuotoisuuden huomioimisen kautta yritykset voivat vaikuttaa työntekijöidensä työhyvinvointiin ja viihtyvyyteen. Monimuotoisuustyöskentelystä voikin tulevaisuudessa muodostua kilpailutekijä teknologia-alalla. Tämän lisäksi monimuotoisuustyöskentelyn voidaan katsoa kuuluvan osaksi yrityksen yritysvastuullisuustoimintaa, erityisesti yrityksen sosiaalisen vastuullisuustyön näkökulmasta. Koska henkilöstön monimuotoisuuden huomioiminen on osa yritysten vastuullisuustoimintaa, on sitä aiemmin tutkittu erityisesti yritysvastuullisuuden näkökulmasta. Myös tässä tutkielmassa aihetta lähestytään yritysvastuullisuuden kautta. Läpi tutkielman kantavana hypoteesina on, että monimuotoisuuden lisääntyessä globalisaation ja teknologian kehityksen myötä, myös monimuotoisuuden huomioimisen merkitys yritysten henkilöstöjohtamistyössä tulee kasvamaan. Aiheen tarkastelussa käytetään tutkielmaa varten kerättyä aineistoa ja lisäksi aiheesta tehtyä aiempaa tutkimusta. Aineisto muodostuu kymmenen teknologia-alan yrityksen henkilöstöasioista vastaavan työntekijän haastattelusta. Yhteistä kohdeyrityksille on, että ne kaikki toimivat teknologia-alalla ja ovat yritysvastuullisuusyhteisö Finnish Business & Society (FIBS) ry:n jäseniä. Haastattelut ovat muodoltaan teemahaastatteluja, joista saatu aineisto on teemoiteltu tutkielman kannalta keskeisimpien teemojen mukaisesti. Analyysissä keskitytään tarkastelemaan kohdeyritysten henkilöstöjohtamistyötä ja henkilöstön monimuotoisuuden kehittämistä osana yritysten sosiaalista vastuullisuutta. Koska monimuotoisuuden kehittämiseen liittyvä työskentely on monin tavoin sidoksissa muihin yritystoiminnan kannalta olennaisiin teemoihin, analyysissa tarkastellaan myös monimuotoisuustyöskentelyn kytköksiä yrityksen arvoihin, yrityskulttuuriin ja työhyvinvointiin. Tarkastelussa aineistoa verrataan yllä esitetyistä teemoista aiemmin tehtyyn tutkimukseen ja alan kirjallisuuteen. Erityisesti teemoittelun kautta saatuja havaintoja verrataan Finnish Business & Society (FIBS) ry:n teettämiin yritysvastuullisuustutkimuksiin vuosilta 2016 – 2019. Tärkeinä aineiston tarkastelun kautta saatuina tuloksina voidaan pitää ensinnäkin sitä, että hypoteesin mukaisesti kohdeyrityksissä tunnistetaan henkilöstön monimuotoisuuden huomioimisen tärkeyden kasvavan tulevaisuudessa. Se miten monimuotoisuutta oli tähän mennessä huomioitu, vaihteli kohdeyritysten välillä suuresti. Suurissa, kansainvälistä liiketoimintaa tekevissä yrityksissä henkilöstön monimuotoisuuteen liittyvä henkilöstöjohtamistyöskentely oli otettu kiinteämmin osaksi henkilöstötyöskentelyä, kuin niissä yrityksissä, joiden sidosryhmät eivät vielä sisältäneet samoissa määrin monimuotoisuutta. Lisäksi tärkeänä huomiona voidaan pitää sitä, että vaikka kohdeyritykset haluaisivat henkilöstöönsä enemmän monimuotoisuutta, kuitenkin monien asioiden kuten suomen kielen taidon vaatimuksen katsotaan muodostuvan esteeksi monimuotoisemman henkilöstön rekrytoimiselle.

Vaikka maailmassa on aiempaa vähemmän valtioiden välisiä sotia, yleisesti väkivalta maailmassa on kasvanut. Kaksi 2000-luvun keskeisintä konfliktien taustalla olevaa kausaalivaikuttajaa ovat ilmastonmuutos ja alueellinen työttömyys, mitä väestönkasvu entisestään vauhdittaa. Muutos konfliktien luonteessa on myös yhteydessä globaalin kapitalistisen järjestelmän kehittymiseen. Huolimatta siitä, että ilmastonmuutoksen vaikutukset yhteiskunnallisen epävakauden taustalla on alettu tunnistaa, on yhteys ilmastonmuutoksen ja turvallisuuden välillä yhä hatara ja vaikea hahmottaa yksiselitteisesti. On kuitenkin tunnistettu erilaisia tekijöitä, jotka yhdistettynä ilmastovaikutukseen kohottavat konfliktiriskiä. Näin ollen on perusteltua, että ilmastonmuutoksen ehkäisyn lisäksi pyrittäisiin vaikuttamaan myös niihin muihin syihin, jotka laukaisevat levottomuuksia ja epävakautta ilmastonmuutoksen vaikutuksien johdosta. Tämä koskee myös kansainvälistä liiketoimintaa ja muun muassa energiasektoria. Viime vuosikymmeninä ja vuosina onkin ilmestynyt uusi ajattelun aalto: kaikkein vastuullisimmat yritykset, jotka miettivät toimintatapojaan uudelleen tehdäkseen niistä kestävämpiä, ovat nousemassa omien alojensa kansainvälisiksi johtajiksi. On selvästi käynnissä muutos siinä, miten ihmiset hahmottavat yritysten roolin ja miten yritykset itse hahmottavat paikkansa maailmassa. Toisaalta yritysvastuun idea on pitkälle todettu kyvyttömäksi vastaamaan yksityisen sektorin yhteiskunnallisen luonteen haasteisiin. Pitäen molemmat asiat mielessä – että ymmärrys yksityisen sektorin ja liiketoiminnan roolista on murroksessa, ja että kaksi 2000-luvun keskeisintä konfliktien taustalla olevaa kausaalivaikuttajaa ovat ilmastonmuutos ja alueellinen työttömyys, joita väestönkasvu entisestään vauhdittaa – on ajankohtaista tarkastella tätä teemaa yksityisen sektorin näkökulmasta: miten yksittäinen yritys vaikuttaa tähän kaikkeen, tahallisesti tai tahattomasti? Onko yksityisen sektorin toimijan näkökulmasta ylipäätään selvää, mikä yksittäisen toimijan rooli tämän nykyisen maailmanjärjestyksen ylläpitämisessä tai vaihtoehtoisesti sen kehittämisessä tai muuttamisessa on? Tutkimus on tehty toimeksiantona St1:n Marokon carbon farming -tutkimuspilotin pohjalta. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia diskursseja yksittäinen toimija omasta toiminnastaan ja ympäröivästä maailmasta tuottaa, ja miten nämä diskurssit joko ylläpitävät tai haastavat makrotason rakenteita. Laajemmalla tasolla pyritään lisäämään ymmärrystä yksityisen sektorin roolista ja potentiaalista tukea myönteistä yhteiskunnallista kehitystä erityisesti haurailla ja konfliktialttiilla alueilla. Tutkimus on toteutettu kriittisen diskurssianalyysin menetelmällä. Aineistoksi valikoitui monipuolinen kattaus kohdeyrityksen julkisia ja sisäisiä hankekohtaisia materiaaleja ja näitä aineistoja täydennettiin organisaation keskeisten henkilöiden haastatteluilla. Teoreettisella tasolla painotus on Johan Galtungin rakenteellisen väkivallan teoriaan ja vallan distribuution ideaan perustuvassa tahattomuuden ja seurausten välisessä yhteydessä. Galtungin teoriaa on jatkokehitetty liiketoiminnan suuntaan konfliktisensitiivisyyden viitekehyksen avulla. Aineistosta käy ilmi, että yrityksen on mahdollista sisällyttää vastuullisuus onnistuneesti osaksi toimintansa ydinprosesseja. Samalla kuitenkin ilmenee, että yrityksen viestintä ja sen itsestään kertoma tarina ja toisaalta yrityksen konkreettiset vaikutukset ympäröivään maailmaan eivät automaattisesti ole linjassa. Näin ollen jatkossa yritysvastuuraportointia ja yritysten vastuullisuusviestintää tulisi tarkastella yhä kriittisemmin. Toisaalta yritysten mahdollisuuksiin vaikuttaa myönteisesti ympäröivään yhteiskuntaan erityisesti kehittyvillä alueilla tulisi suhtautua uteliaasti.

Kestävä kehitys on jo pitkään ollut teema, jonka ympärille on nyky-yhteiskunta muovaantunut. Se on yhtäältä noussut valtioiden tavoitteeksi Yhdistyneiden kansakuntien Agenda 2030 myötä ja toisaalta kansalaisjärjestöjen, ammattiliittojen ja yliopistojen myötä. Vaikka sen ympärille on monia isoja yhteisöjä rakentanut pohjaa, on jo korkea aika myös lainsäädännön ottaa huomioon kestävän kehityksen tavoitteita. Maapallon kantokyvyn ylittämisestä on kasvanut ja ilmasto- sekä ympäristöhaasteita, kuten ilmastonmuutoksen hillitseminen ja biodiversiteettikadon ehkäiseminen ja ne edellyttävät kunnianhimoisempien tavoitteiden asettamista kestävään talousjärjestelmään siirtymiseksi. On selvää, että yksin suositukset ja ihannekuvat riitä viemään maapalloa oikeaan suuntaan. Vastuullisuudesta ja kestävyydestä puhuttaessa käytetään termiä ESG, joka on lyhenne sanoista environmental, social ja governance. Sillä tarkoitetaan yhtiöiden ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen sekä hallintotapaan liittyviä asioita. Tähän liitän kestävän rahoituksen, jolla tarkoitetaan rahoitusta, millä tuetaan talouskasvua samalla kun vähennetään ympäristöön kohdistuvia paineita. Aihe on ajankohtainen, sillä rahoitusmarkkinoille tarvitaan muuttuvia tekijöitä, mitkä palvelisivat paremmin yrityksiä. Tämän lisäksi ehdotus yritysvastuudirektiiviksi, CSRD, on vahvasti esillä ja miten se muuttaa yrityksen velvollisuuksia suhteessa vastuullisuuden raportoimiseen. Kestävä talous ja kestävä yritystoiminta ei ole sellainen asia, mitä yritykset voivat hetkessä päättää alkaa noudattavansa tai tuottavansa. Se liittyy niin osakeyhtiöihin, pk-yrityksiin ja osuuskuntiin. Osuuskunnat yritysmuotona ovat ainutlaatuisessa asemassa kestävään kehitykseen liittyen. ESG-tavoitteet ovat usein osana osuuskuntien sääntöjä, sillä osuuskunnilla on selvä yhteys alueeseen, jossa ne toimivat. Kestävän yritystoiminnan ja ESG:n hyvän hallinnon toteutuminen on riippuvainen yhtiön johdosta ja sen huolellisuusvelvoitteen toteutumisesta. Jos yrityksen hallinto on huonosti hoidettu, ei voida odottaa johdon huolellisuuden olevan huipussaan. Koska yritysten liiketoiminnan tekoympäristö on muuttunut, tulisi kestävyyden sisällöllisen jaottelun ja merkityksen muuttua sen mukana. Lopuksi pohdin yritysvastuuta ja sen oikeudellistumista, mikä ikään kuin käsittää suurimman osan edellä mainituista aiheista, kuitenkin yritysvastuun näkökulmasta. Koska yritysvastuun kenttä on oikeudellistumassa, on noussut tarve tuoda yritysvastuun ja sääntelyn rajapinnassa työskentelevät tahot yhteen ja fasilitoida keskustelua yritysvastuusta ja sen oikeudellisesta luonteesta. Siihen kuuluu yrityksen toimintaympäristössä ja vaikutuspiirissä toimivia sidosryhmiä. Yritysvastuuoikeus on vain yksi esimerkki tulevaisuuden suunnasta, ja pitkäaikaisen sietokyvyn saavuttaakseen rahoitussektorin sekä yritysten tulee sisäistää ympäristöön ja vastuullisuuteen liittyvät riskit niiden strategioihin. On tärkeää, että näitä riskejä osataan jo ajoissa lieventää, ja ottaa huomioon yritysten sisäisissä prosesseissa ja itsesääntelyssä.

Vaatetusteollisuuden vastuullisuus on herättänyt keskustelua jo vuosikymmenten ajan, ja vastuullisesta kuluttamisesta on tullut trendikästä. Samalla myös vaatetusteollisuuden vastuuttomat toimintatavat, pikamuoti ja kertakäyttökulutus ovat yleistyneet. Kuluttajista on tullut kriittisempiä, ja he vaativat yrityksiltä yhä avoimempaa ja läpinäkyvämpää viestintää yritysten vastuullisuuteen liittyen. Tämän maisterintutkielman tavoitteena on selvittää minkälaisia vakuuttamisen keinoja suomalaiset vaateyritykset hyödyntävät vastuullisuusviestinnässään, ja kuinka kokonaisvaltaista tämä vastuullisuusviestintä on. Tutkielmalla pyritään luomaan uusia näkökulmia sekä vastuullisuusviestinnän että vaatetusteollisuuden vastuullisuuden tutkimukseen. Tutkielmassa ollaan kiinnostuneita vastuullisuusviestinnän roolista vaatetusteollisuudessa, vakuuttavuuden keinoista vastuullisuusviestinnässä sekä vastuullisuusviestinnän kokonaisvaltaisuudesta. Tutkimusmenetelmänä toimii retorinen analyysi, jonka avulla jaotellaan retorisia keinoja tutkimusaineistosta. Tutkimusaineisto koostuu 12 suomalaisen vaateyrityksen verkkosivuilla tapahtuvasta vastuullisuusviestinnästä. Retorisen analyysin lomassa reflektoidaan aineistoa Tenchin, Sunin ja Jonesin malliin vastuullisuusviestinnän neljästä osa-alueesta. Mallin mukaan kokonaisvaltainen vastuullisuusviestintä koostuu 1) vastuullisuusnäkökulmista, 2) vastuullisuusohjelmista, -aloitteista ja -toimenpiteistä, 3) edellä mainittujen toimeenpanosta ja tulosten raportoinnista sekä 4) yleisön huolenaiheiden julkituonnista. Teoreettisessa viitekehyksessä selviää, että vastuullisuusviestintä on kaiken vastuullisen toiminnan ydin. Yritysten vastuullisuuteen liittyvät teot ja toimenpiteet ilmenevät vastuullisuusviestinnän kautta. Tutkimusaineistoa kartoitettaessa selviää myös, että noin kolmasosa suomalaisista vaateyrityksistä ei viesti vastuullisuustoimenpiteistään ollenkaan tai riittävästi verkkosivuillaan. Tutkielmasta ilmenee, että suomalaiset vaateyritykset käyttävät monipuolisesti erilaisia retorisia keinoja vastuullisuusviestinnässään vakuuttaakseen yleisönsä vastuullisuudestaan. Ne pohjaavat vastuullisuusviestintänsä eniten logoskeinojen varaan, eli he luottavat eniten järkeen ja faktoihin vastuullisuusviestinnässään. Toisaalta tutkielmassa selviää, että yksittäisistä retorisista keinoista käytetyin läpi tutkimusaineiston on eetoskeinoihin kuuluva konsensuksella tai asiantuntijan lausunnolla vahvistaminen. Eetoskeinoilla pyritään luomaan luottamusta puhujan ja yleisön välille. Tämän retorisen keinon hyödyntäminen ilmenee etenkin me-retoriikkana sekä erilaisiin standardeihin ja sertifikaatteihin vetoamisena. Vastuullisuusviestinnän merkittävyydestä huolimatta yhdenkään tutkimuskohteena olleen vaateyrityksen vastuullisuusviestintä ei onnistunut kaikilla vastuullisuusviestinnän osa-alueella eli toisin sanoen vastuullisuusviestintä ei ollut kokonaisvaltaista vaateyritysten verkkosivuilla.

Maapallon lämpötila on ihmisen aiheuttamien päästöjen vuoksi noussut yli yhden asteen esiteollisesta ajasta; merenpinnan nousu, kuivuus ja luonnonkatastrofit ovat ajaneet arviolta 25 miljoonaa ihmistä ilmastopakoon. Samaan aikaan yritysvastuukeskustelussa on siirrytty kilpailuedusta välttämättömyyteen ja omistajuuteen. Vastuullista toimintaa on kyllä ollut jo pitkään – teollistumisesta saakka on puhuttu inhimillisistä työoloista, terveydenhuollosta ja lahjoituksista hyväntekeväisyyteen ilman johdonmukaisia ohjelmia tai raportteja. 2000-luvulla liike-elämä on käynyt läpi dramaattisia yritysten vastuuta kasvattavia muutoksia, joita ovat globalisaatio, informaatioteknologian valta, valtioiden liberalisaatio ja yhteiskunnallinen valveutuminen. Kuitenkin viimeistään Yhdysvaltojen irtaannuttua Pariisin ilmastosopimuksesta, on yritysten täytynyt ottaa vahvempi ote ilmastokriisin ratkaisuista. Kestävän kehityksen saavuttamiseksi, eli kehityksen, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevaisuuden sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa, on tiedostettu, että koko yhteiskunnan täytyy muuttua, mutta mieluummin evoluutiolla kuin vallankumouksella. Muutoksen vauhdittamiseksi YK:n jäsenmaat asettivat vuonna 2015 Agenda2030 -toimintaohjelman. Vuoteen 2030 asti ulottuvat 17 päätavoitetta tähtäävät äärimmäisen köyhyyden poistamiseen sekä kehitykseen, jossa otetaan tasavertaisesti huomioon ympäristö, talous ja ihminen. Suomessa keskeinen väline Agenda2030:n toteuttamiseksi on valtioneuvoston kanslian Sitoumus2050 -työkalu, jonka avulla yhteiskunnan sidosryhmät voivat antaa omia toimenpidesitoumuksia jaettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa keskitytään globaalin poliittisen järjestelmän tuottaman kehikon (YK:n Agenda2030) ja sitä kansallisella tasolla toteuttavan sidosryhmätyökalun (Sitoumus2050) vaikutukseen yksityisellä sektorilla. Tutkielman analyysi pohjautuu yritysvastuututkimuksen teoreettiseen viitekehykseen ja Edward Freemanin ym. teoksessa Stakeholder Theory: The State of Art (2010) esiteltyyn sidosryhmäteoriaan. Erityisesti hyödynnetään teorian jakoa residuaaliseen ja integroituneeseen yritysvastuuseen. Residuaalinen malli perustuu moraaliseen velvoitteeseen antaa yhteiskunnalle takaisin voittojen jakamisen jälkeen. Integroituneessa yritysvastuussa taas sosiaaliset, eettiset ja ympäristöä koskevat kysymykset on integroitu osaksi johtamisstrategiaa, jolloin painotus on arvonluonnissa voittojen jakamisen sijaan. Residuaalisen mallin dominoinnista huolimatta, ajatus integroituneesta yritysvastuusta on yleistynyt ja tutkimuskohteena olevan Sitoumus2050:n yksi tavoite on edistää juuri integroitunutta vastuuajattelua yrityksissä. Klassista koeasetelmaa mukailevassa tutkimuksessa analysoidaan liikevaihdoltaan Suomen kymmenen suurimman yrityksen vastuullisuusohjelmia vuosina ennen ja jälkeen Agenda2030:n voimaantulon eli vuonna 2014 ja 2016. Tutkittavat yritykset on jaettu kahteen ryhmään: Sitoumus2050:ssä mukanaoleviin yrityksiin ja työkalun ulkopuolisiin yrityksiin. Primaariaineistona toimivat vertailuvuosien vastuullisuusraportit, joita analysoidaan ensisijaisesti kvalitatiivisesti teoriasidonnaisen sisällönanalyysin ja -erittelyn avulla. Raporttien pohjalta syntyneitä havaintoja syvennetään avoimilla teemahaastatteluilla ja selvitetään, miksi yritys on tai ei ole lähtenyt mukaan Sitoumus2050:een. Tutkimuksessa osoitetaan, että vaikka vastuullisuusraportoinnin taso on kehittynyt kaikilla, ovat sitoumuksessa mukana olevat yritykset siirtyneet integroituneeseen malliin ja omaksuneet Agenda2030 -toimintaohjelman tavoitteet vielä tehokkaammin kuin sitoumuksen ulkopuoliset yritykset. Lisäksi sitoumukseen kuuluminen korreloi positiivisesti holistisen lähestymistavan omaksumisen sekä vastuullisuusraportin monipuolisuuden kanssa. Raporttien ja haastattelujen analyysin ristiriitaiset tulokset viestivät siitä, ettei Sitoumus2050:n ja Agenda2030:n välistä yhteyttä ole täysin ymmärretty. Kansallisen työkalun suurimmat ansiot liittyvät sen sijaan toimintaympäristön ja lainsäädännön ennakointiin, valtiotoimijaan luotuun yhteyteen sekä Suomea ulospäin edustavaan yhteisöön kuulumiseen.

Global warming should not rise beyond 1.5°C, which means that all sectors in the economy are needed to reduce greenhouse gas emissions. The need for corporations to account their value chain emissions has sprung a variety of accounting and reporting standards. In response, Greenhouse Gas protocol established the Corporate Value Chain (Scope 3) Accounting and Reporting Standard. However, the success of the scope 3 emission accounting has been determined to be insufficient. The unsuccess of scope 3 emission accounting and reporting can be explained with the challenges that have been widely identified. Nevertheless, the identified challenges do not provide a deeper understanding of why they hinder the success of scope 3 accounting and reporting. This thesis delves into the challenges of scope 3 accounting by investigating four Finnish food industry corporations. The study for this thesis was conducted as semi-structured interviews of seven experts who work with the scope 3 accounting and reporting of their corporation. The interviews were held in May of 2022 and theory guided thematic analysis was used to analyze the results. The results show that there are challenges concerning measurement and evaluation, knowledge and guidance and communication. The measurement and evaluation challenges include data collection challenges, data quality challenges and data processing challenges. The key finding from this study is that most of these challenges are highly connected. The reporting corporation and suppliers’ resources and guidance play a key role in data collection and how accurate data can be obtained for the GHG inventory. These affect the comparability of gained emission factors and how comparable the emission information of products, production lines and corporations are. The findings of this study share understanding of the complexity of scope 3 accounting challenges.