Browsing by Subject "valvonta"

Klimatkompensation har blivit ett populärt sätt för konsumenter och företag att bidra till bekämpning av klimatförändring. Klimatkompensation, dvs. köpandet av en verifierad kompensationsenhet som produceras av miljövänliga projekt runtom i världen, regleras inte på en statlig eller mellanstatlig nivå, utan regelverket runt klimatkompensation består främst av självreglerande certifieringsprogram som upprätthåller regler och processer som kompensationsprojekt måste uppfylla för att få certifikatets tillkännagivande om kompensationsenhetens trovärdighet. Kontroversen kring till förhållandet mellan klimatkompensation och lagen om penningsamlingar (863/2019) som uppstod år 2019 har resulterat i att Inrikesministeriet inlett diverse utredningar om hur frivillig klimatkompensation kunde regleras och övervakas för att säkerställa att verksamheten sker på ett tillförlitligt sett. Under utredningsprocessen har möjligheten för Konsumentskyddsmannen att funktionera som övervakande och verkställande myndighet diskuterats. Detta utgör forskningsintresset i denna studie, som försöker besvara följande fråga; vilket/vilka reglerings- och övervakningsinstrument borde myndigheterna tillämpa på den inhemska klimatkompensationsmarknaden för att säkerställa att verksamheten fyller kraven på tillförlitlig klimatkompensation? Avhandlingen granskar ämnet från perspektivet av Konsumentskyddsmannens breda övervaknings- och verkställighetsmandat under konsumentskyddslagen (38/1978) genom rättsdogmatisk metod, men analysen grundar sig främst på rättsteoretisk granskning av regleringsstrategier presenterade i den internationella rättslitteraturen. De övervaknings- och verkställighetsstrategier som identifierades i den internationella rättsliteraturen genom en systematisk litteraturöversikt är 1) vägledning och instruktioner 2) offentlig tillkänna givning av privata certifieringsprogram genom separat lagstiftning samt 3) upprättande av en registreringsskyldighet för säljare av kompensationsenheter. Dessa strategier analyseras utifrån kriterierna av effektivitet och kostnads effektivitet, samt hur de förhåller sig till den finska Konsumentskyddsmannens övervaknings- och verkställighetsmandat. Dessutom framställs minimikrav som borde uppfyllas för att effektiv övervakning och verkställighet av klimatkompenseringens legitimitet kan säkerställas. Avhandlingen finner att även om sampeln är begränsad, borde Konsumentskyddsmannen inom sin så kallade compliance-verksamhet i första hand utveckla vägledning och instruktioner till både säljare och köpare (konsumenter) av klimatkompensationsenheter för att åtgärda informationsbristen som existerar inom denna marknad. Denna vägledning bör innefatta minimikraven på tillförlitlig klimatkompensation, samt redogöra för säljarens informationsskyldighet under 6 § och 7 § av konsumentskyddslagen. Tilläggsåtgärder med att antingen offentligt implementera ett privat certifieringsprogram, eller genom upprättande av en registreringsskyldighet, borde även implementeras för att säkerställa effektiv övervakning av denna verksamhet. Dock är de två senaste åtgärderna beroende av den framtida utvecklingen av EU-rätten eftersom konsumentskydd är ett område som berörs av principen för harmonisering inom den inre marknaden. Slutsatserna är även att implementering av regleringsåtgärder för klimatkompensation kräver mer forskning av diverse juridiska faktorer som kompensationsenheter berör, samt internationellt avgörande av hur klimatkompensation borde hanteras inom de mellanstatliga utsläppsminskningsmålen.

The Purpose of the Finnish Hygiene Act (The Act on Food Hygiene of Foodstuff of Animal Origin 1195/1996), which was in force until the beginning of March 2006, was to ensure the hygienic quality of foodstuffs of animal origin and prevent the spread of infections from animals to humans via foodstuffs. The Hygiene Act applied to handling, hygienic quality requirements and inspections prior to retail of foodstuff of animal origin. The aim of official food control is to ensure that establishments fulfil the requirements imposed on them by the legislation. According to The Hygiene Act, abattoirs and establishments connected to them were controlled by an official veterinarian working for The National Food Agency, and other establishments controlled by the municipal authorities. Each municipality or federation of municipality was responsible for the official control in its own region. The inspection frequencies depended on the type of establishment, but all establishments had to be inspected regularly. The purpose of this study was to investigate how official control was perceived in establishments covered by the Hygiene Act in terms of effects and congruence of the official control and guidance received from the authorities. The aim was also to investigate the influence of control frequency on perceptions on effects, congruence and guidance. The research was performed in spring 2006 using a questionnaire, which was issued to all establishments in meat branch, establishments handling fishery products, dairy plants, egg packing centres and warehouses of foodstuffs of animal origin registered as approved establishments by The National Food Agency in 2005. 459 answers were received, which was 36 % of the questionnaires sent. The results show that the food control had improved the hygiene of the establishments according to the perceptions of the establishments. Product safety was considered to be improved by the official control more in small and medium-sized establishments than in large establishments. EU-establishments in meat branch have made more changes to their production processes and line of production due to food control than other types of establishments. Approximately one half of the respondents were unable to provide a view on congruence of official control. Incongruence was experienced most frequently in low-capacity slaughterhouses. High inspection frequency was found to be connected to the experience of incongruence. The higher the inspection frequency, the higher was the perceived incongruence of official control. Most establishments were satisfied with the amount of guidance concerning the legislation they had been given by the official inspector. However, more guidance was needed on the planning of the own-check, construction of production facilities, expansion and repair of production facilities and correction of the shortcomings found during inspections. The frequency of inspections was also found to have an effect on perceived benefit of official control. The more frequent the control inspections performed by the municipal control authorities were, the higher was the perceived positive impact on hygiene.

Tämän tutkielman tavoitteena on vastata kysymykseen siitä, miten tiettyjen unionin hajautettujen virastojen valvonta on säännelty unionin oikeudessa. Unionin hajautetut virastot ovat osa kehittyvää monitasoista eurooppalaista hallintoa, mutta ne on kukin perustettu vastaamaan kulloiseenkin tarpeeseen johdetun oikeuden säädöksin. Tämän vuoksi virastojen yhteisenä nimittäjänä onkin voinut pitää niiden eroavuutta toisistaan. Virastojen perustamisesta ja niiden valtuuttamisesta ei ole säännelty perussopimuksissa, eivätkä unionin poliittiset toimielimet ole päässeet yksimielisyyteen virastojen yhteisestä sääntelykehyksestä tai eurooppalaisesta hallintosäädöksestä. Keskeisten sääntelyrakenteiden puuttuessa erilaisten unionin virastojen määritelmät ovat jääneet osin täsmentymättömiksi ja yhteisöjen tuomioistuimen vanha oikeuskäytäntö on muodostanut reunaehdot virastojen perustamiselle sekä niille siirretyn toimivallan oikeutukselle, ulottuvuudelle ja luonteelle. Samalla järjestelmä on ollut virastojen vastuuvelvollisuuden näkökulmasta läpinäkymätön. Unionin hajautettujen virastojen sääntely-ympäristössä on kuitenkin tapahtunut merkittäviä muutoksia, kuten se, että Lissabonin sopimuksen myötä perussopimuksessa säädetään nykyään unionin virastojen tuomioistuinvalvonnasta. Tätä taustaa vasten unionin tuomioistuin hyväksyi uudemmassa oikeuskäytännössään virastojen perustamisen unionin tasolle ja sen, että unionin lainsäätäjä voi siirtää niille täsmällisesti määriteltyä täytäntöönpanovaltaa, jonka käyttöä tuomioistuin valvoo. Ratkaisu siirtää painopistettä virastojen perustamisesta niiden valvontaan. Tutkielman johtopäätös on, että vaikka unionissa ei edelleenkään ole yhtenäistä hallinto-oikeudellista vastuuvelvollisuussäännöstöä, virastojen valvontaan on unionin sääntelyssä kehittynyt erilaisia toisiaan täydentäviä ennakollisen oikeudellisen ja poliittisen valvonnan sekä poliittisen, hallinnollisen, oikeudellisen ja sosiaalisen vastuuvelvollisuuden muotoja.

Eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniaa koskeva laki (1195/1996) eli niin sanottu hygienialaki oli voimassa vuoden 2006 maaliskuuhun, jolloin uudistunut elintarvikelaki (23/2006) tuli voimaan. Uudistunut elintarvikelaki korvaa entisen elintarvikelain, hygienialain sekä terveydensuojelulain elintarvikehygieniaa koskevan luvun. Hygienialain tarkoituksena oli turvata eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieeninen laatu ja estää tartuntojen leviäminen elintarvikkeiden välityksellä eläimistä ihmisiin. Hygienialakia sovellettiin eläimistä saatavien elintarvikkeiden käsittelyyn, elintarvikkeiden hygieenisiin laatuvaatimuksiin, valvontaan ja tarkastuksiin ennen niiden vähittäismyyntiä. Uudistunutta elintarvikelakia sovelletaan elintarvikkeisiin ja niiden käsittelyolosuhteisiin, elintarvikealan toimijoihin sekä elintarvikevalvontaan kaikissa elintarvikkeiden tuotanto-, jalostus- ja jakeluvaiheissa. Uudistunut lainsäädäntö toi elintarvikevalvontaan useita muutoksia. Euroopan unionin jäsenvaltioiden on vahvistettava ja pantava täytäntöön monivuotiset kansalliset valvontasuunnitelmat ja jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten tulee periä maksut virallisesta valvonnasta aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi. Lisäksi elintarvikealan toimijoiden vastuu on uudistuneessa elintarvikelainsäädännössä korostunut. Uudistunut laki ei muuta merkittävästi valvontaan osallistuvien viranomaisten asemaa. Tavoitteena on kuitenkin vahvistaa Elintarvikeviraston asemaa valvonnan ohjauksessa. Sekä entinen hygienialaki että uusi elintarvikelaki velvoittavat laitokset kustannuksellaan laatimaan ja toteuttamaan omavalvontajärjestelmän, jonka avulla estetään elintarvikehygieenisten epäkohtien syntyminen laitoksessa. Omavalvontajärjestelmään kuuluvat laitoksen laatima omavalvontasuunnitelma, joka koostuu erilaisista kirjallisista ohjelmista ja työohjeista sekä omavalvontasuunnitelman toteutus ja toteutukseen liittyvä kirjanpito. Hygienialain mukaisten laitosten ja niiden omavalvonnan hyväksyminen ja paikallinen viranomaisvalvonta kuuluvat teurastamoiden ja niiden yhteydessä olevien laitosten osalta valtion tarkastuseläinlääkärin ja muiden laitosten osalta kunnan valvontaviranomaisen tehtäviin. Valvonnan tulokset annetaan jokaisen laitoksen osalta lääninhallituksille vähintään kerran vuodessa täytetyllä laitoksen ja omavalvontajärjestelmän arviointilomakkeella Elintarvikeviraston ohjeen mukaan. Tässä tutkimuksessa analysoitiin kunnista saatuja hygienialain mukaisten laitosten ja niiden omavalvontajärjestelmien arviointitietoja. Paikalliset valvontaviranomaiset olivat arvioineet valvomiensa laitosten tason vuosina 2003 ja 2004 keskimäärin hyväksi – tyydyttäväksi. Vuonna 2003 1323 laitoksesta oli arvioitu 264 eli 20 % ja vuonna 2004 1312 laitoksesta 239 eli 18 %. Ahvenanmaan maakunta ei ollut mukana tutkimuksessa. Arvioinneissa todettiin merkittäviä alueellisia ja laitostyyppien välisiä eroja. Sekä vuonna 2003 että 2004 maitoalan laitosten omavalvonta oli arvioitu usean arviointikokonaisuuden osalta merkittävästi paremmaksi kuin liha- ja kala-alan laitosten. Vuosien 2002, 2003 ja 2004 arviointien välillä todettiin myös tilastollisesti merkittäviä eroja. Arviointikeskiarvojen todettiin olevan parempia kaikkien laitostyyppien osalta vuonna 2004.

Tämä tutkielma keskittyy julkisen kaupunkitilan kontrollin eri muotoihin. Ihmiset käyttävät kaupunkitilaa eri tavoin ja eri tarkoituksiin. Tilan sallitut ja kielletyt käyttömuodot ovat aina erilaisten toiveiden yhteensovittamista: yhteisen neuvottelun tulos. Tilaa myös kontrolloidaan vastaamaan erilaisia toiveita ja odotuksia. Tutkielmassa julkisen tilan kontrollin muodot on jaettu kolmeen: tilan fyysinen muokkaaminen, tilan valvonta ja asenteisiin vaikuttaminen esimerkiksi politiikkaohjelmilla. Tärkeimpänä kiinnostuksen kohteena on tilanne, jossa jokin toiminta kielletään kokonaisuudessaan. Tutkielmassa käytetään konkreettisena esimerkkinä yrityksestä kontrolloida tilaa Helsingin kaupungin Stop Töhryille -projektia: kyseessä on tapaustutkimus em. projektista. Projekti toteutettiin vuosina 1998–2008 Helsingin kaupungin rakennusviraston sekä yleisten töiden lautakunnan alaisuudessa. Projektin tavoitteena oli vähentää ja poistaa kaupunkitilassa näkyviä graffiteja. Keinoina tähän oli tekninen siivous, valvonta ja viestintä. Graffitit voidaan nähdä yhtenä keinona vallata tilaa itselle. Tutkimuksen ongelmanasettelun taustalla on pohdinta siitä, kohdistuuko julkisen tilan kontrolli jonkin tietyn toiminnon ei-toivottavuuteen vai kohdistuuko kontrolli tiettyjen toimijoiden ei-toivottavuuteen. Tavoitteena on selvittää, minkälainen tilan kontrolliin tähtäävä ohjelma Stop Töhryille -projekti oli. Tutkimuskysymykset liittyvät siihen, miksi projekti toteutettiin, mihin projektin toimenpiteet kohdistuivat ja miten nollatoleranssi määriteltiin projektissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu Jock Youngin määritelmälle nollatoleranssista, nollatoleranssin kritiikille sekä Henri Lefebvren, Don Mitchellin, Andrea Sharkeyn ja Rob Shieldsin kirjoituksiin oikeudesta tilaan. Aineistona käytetään yleisten töiden lautakunnan kokousten esityslista- ja pöytäkirjamateriaalia sekä haastatteluja projektissa mukana olleille tai projektiin vaikuttaneille tahoille (N=4). Analyysin menetelmänä sovelletaan diskurssianalyysiä. Aineiston perusteella voidaan todeta, että projektissa hyödynnettiin laajasti erilaisia kontrollin keinoja. Projektin toimenpiteet keskittyivät alussa enemmän toimintoon (graffitien puhdistamiseen ja ehkäisyyn), mutta viimeisinä vuosina painopiste siirtyi enemmän toimijaan (graffitintekijään). Aineiston analyysissä yhtenä olennaisena toimijaryhmänä esille nousivat nuoret ja nuoriso, jotka mainittiin useaan otteeseen graffitintekijöinä. Tutkielmassa tätä ilmiötä pohditaan Mike Presdeen nuoruuden kriminalisointi -käsitteen sekä Zygmunt Baumanin ulossulkemisen paradigman kautta. Nollatoleranssiretoriikka on löydettävissä projektista kolmella tasolla: ideologisella, toiminnallisella sekä viestinnällisellä. Nollatoleranssia perusteltiin ideologisella tasolla rikottujen ikkunoiden teesillä: pieniä sosiaalisia häiriöitä poistamalla voidaan ehkäistä suuria rikoksia. Tämä perustelu vietiin toiminnalliselle tasolle, jossa häiriökäyttäytyjiä valvottiin ja heille vaadittiin kovia rangaistuksia. Viestinnällä pyrittiin madaltamaan kansalaisten sietokykyä graffiti-ilmiöön ja edesautettiin mahdollisimman laajan kansalais- ja asukasyhteistyön syntymistä. Lisäksi projektissa luotiin aktiivisesti tiedon ja kielen politiikkaa, joissa tuotetaan käsitystä siitä että graffitit lisäävät turvattomuutta ja konstruoidaan sellainen kieli, jossa graffitit nähdään ongelmana.

Kanit ovat nykyään tavallinen potilasryhmä eläinlääkärin vastaanotolla ja anestesian turvallinen toteuttaminen nykyaikaisin toimintatavoin myös kaneille on välttämätöntä. Ala on kehittynyt huomattavasti viimevuosina ja kanien nykyiset anestesiavaatimukset ovat vastaavia kuin koirilla ja kissoilla. Kanien anestesiariskiä pidetään tutkimusten mukaan suurempana koiriin ja kissoihin verrattuna ja kanien anatomia ja fysiologia tekevät anestesian turvallisesta toteuttamisesta haastavaa. Anestesian turvallisuuteen on kuitenkin mahdollista vaikuttaa kanikohtaisella huolellisella anestesian suunnittelulla. Kaneista löytyy runsaasti tutkimustietoa anestesiapotilaina ja kirjallisuutta kaneilla käytössä olevista anestesiakäytännöistä, anestesiassa käytettävistä lääkeaineista sekä kanien anestesiariskeistä löytyy paljon. Tutkimusten tavoitteina on kuitenkin monesti ollut esimerkiksi anestesialääkkeiden vaikutukset elimistössä ja anestesian kesto eri annoksilla, eikä anestesian mahdollisimman turvallinen toteuttaminen. Lisäksi tutkimuksissa on usein käytetty laboratorioeläimiä, jotka eroavat monesti terveydentilaltaan ja ikäjakaumaltaan lemmikkikaneista. Kirjallisuudessa käsitellään kuitenkin myös laajasti anestesian esivalmisteluihin liittyviä asioita kuten toimenpiteistä aiheutuvan stressin välttäminen ja huolellisen yleistutkimuksen merkitys, mutta edelleen käytössä on paljon myös kokemusperäistä tietoa. Turvallisen anestesian toteuttamisessa on sopivan anestesiaprotokollan valinnan lisäksi huomioitava anestesiaa ennakoivat, anestesian aikaiset ja anestesian jälkeiset toimenpiteet. Anestesian aikainen suoniyhteys ja hengitysteiden turvaaminen ovat olennainen osa nykyaikaista anestesiaa ja anestesiavalvonnan tulisi jatkua myös varsinaisen toimenpiteen jälkeen heräämössä. Tutkielma ei kerro kanin anestesian toteutuksesta yhtä ainoaa oikeaa tapaa, vaan antaa ohjeita mitkä asiat tulisi huomioida kanin anestesiaan valmistautuessa, millaisia vaihtoehtoja on olemassa ja millä konkreettisilla tavoilla ja toimenpiteillä kanin anestesiariskiä voidaan pienentää. Tutkielma toimii apuna kanin anestesian suunnittelussa ja neuvoo keinoja ja toimintatapoja, joilla kanin anestesiariskiä voidaan pienentää.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan kolmannen sektorin roolia sellaisten urheiluun ja liikuntaan liitettyjen, lasten ja nuorten toimintaan kohdistettujen tavoitteiden implementoinnissa, johon kolmannen sektorin toimijoita ollaan osallistettu. Tarkemmassa tarkastelussa on syksyllä 2019 julkaistu sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema ”Väkivallaton lapsuus” -toimenpidesuunnitelma ja siinä asetettu tavoite ohjatussa harrastustoiminnassa esiintyvän kiusaamisen ja seksuaalisen häirinnän vähenemisestä. Tavoitteen toteutumisen vastuutahoiksi on toimenpidesuunnitelmassa merkitty opetus- ja kulttuuriministeriö, opetushallitus sekä esimerkiksi lajiliitot. Tutkimuksessa selvitetään näiden kolmannen sektorin toimijoiden, eli lajiliittojen, roolia implementoinnissa, implementoinnin onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä Matlandin (1995) epäselvyys-konflikti -mallin avulla, lajiliittojen tilivelvollisuutta, julkisen hallinnon keinoja valvoa implementoinnin onnistumista sekä mahdollista implementointivastuun siirtymistä organisaatiotasolta seuraavalle. Tutkimuksen aineistona toimii Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelman lisäksi kuusi teemahaastattelua, jotka edustavat niin julkisen kuin kolmannen sektorin toimijoita. Analyysi osoittaa, että toimenpidesuunnitelmassa esitettyyn tavoitteeseen liittyy kolmannen sektorin toimijoilla epäselvyyttä, mutta konfliktin kokemus on matalaa. Lajiliitoilla ei ole tässä tapauksessa tilivelvollisuutta toiminnastaan. Julkishallinnon valvonnan keinot ovat rajalliset tapauksissa, joissa kolmannen sektorin toimijoille asetetaan implementointivastuuta. Myös implementointivastuun siirtymistä on havaittavissa. Tutkimuksessa selviää, että implementointikuilut ovat mahdollisia ja implementointi on Matlandin (1995) mallin perusteella kokeellista, eli implementointi ei välttämättä toteudu halutulla tavalla. Käytännön toteutuksessa voi myös tällöin olla isojakin eroja. Toimenpidesuunnitelman implementointi on tutkimuksen tekovaiheessa vielä kesken ja saadut tulokset kuvaavat implementoinnin tilannetta keväällä 2021.

Maisterintutkielmassani tarkastellaan lastensuojelulaitosten toimintaa ja laatua. Lastensuojelulaitosten toimintaa ja laatua on avattu ja määrittelyssä on käytetty apuna aikaisempaa tutkimusta, lastensuojelulakia ja sosiaalihuoltolakia. Laadun määrittelyssä on hyödynnetty myös Lastensuojelun keskusliiton laatimia valtakunnallisia sijaishuollon laatukriteerejä ja Euroopan unionin laatimia sijaishuollon laatustandardeja (Quality4Children). Tutkielman tavoitteena on tarkastella, millaisena laitosten toiminta ja laatu näyttäytyvät Etelä-Suomen aluehallintoviraston tarkastuspöytäkirjoissa. Tutkielmassa aineistona ovat tutkimusluvalla Etelä-Suomen aluehallintovirastosta haetut tarkastuspöytäkirjat. Tarkastuspöytäkirjat ovat vuosilta 2015-2018. Aineisto koostuu yhteensä 47 tarkastuspöytäkirjasta. Tutkimusmenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineisto on luokiteltu analyysissa muodostuneisiin kategorioihin. Tutkielman aineistossa tarkastuksien havainnot liittyivät lastensuojelulaitoksien henkilökuntaan, kodinomaisuuteen, sääntöihin ja rajoitustoimenpiteisiin. Vaikka tarkastuspöytäkirjoissa oli joitakin havaintoja puutteista laitoksen toiminnassa ja laadussa, kokonaisuutena tarkastellen lastensuojelulaitosten toiminta näyttäytyi asianmukaisena. Kaiken kaikkiaan huomioita laitoksien toiminnasta ja laadusta ei tarkastuksien yhteydessä oltu tehty paljon, paitsi sääntöjen ja rajoitustoimenpiteiden kohdalla. Suurin osa näistä havainnoista oli sävyltään negatiivisia, mikä voi selittyä sillä, että tarkastaja oli kirjannut huomioita ylös vain, kun oli havainnut tarkastuksen yhteydessä jotain huomautettavaa. Tutkielmani avulla ei saatu tietoa kaikista lastensuojelulaitoksien toimintaan ja laatuun vaikuttavista tekijöistä, joita oli taustoitettu tutkielman teoriaosassa. Tämän lisäksi aineistosta nousi esiin lasten osallisuuden toteutuminen tarkastuksissa. Aineiston perusteella lapsia ja nuoria oli kuultu vain muutaman tarkastuksen yhteydessä. Joskus lapset ja nuoret eivät olleet olleet edes paikalla tarkastuksien aikana, jolloin lasten ja nuorten osallisuus ei ollut millään tavalla mahdollista. Lasten ja nuorten kuulematta jättäminen tarkastuksien yhteydessä voi vaikuttaa siihen, että osa lastensuojelulaitoksien toimintaan ja laatuun liittyvät asiat eivät nousseet aineistossa esiin. Tutkielman aineiston perusteella lastensuojelulaitosten toiminta ja laatu on asianmukaista. Tutkielman perusteella herää kuitenkin kysymys lasten ja nuorten osallisuuden toteutumisesta lastensuojelulaitosten valvonnassa. Tutkielman pohjalta herää myös kysymys lastensuojelulaitosten toiminnan ja laadun valvonnasta ja tämän valvonnan systemaattisuudesta.

Medetomidiinia käytetään yleisesti pieneläinten rauhoitus- ja nukutusaineena. Se koostuu kahdesta optisesta isomeeristä, dexmedetomidiinista ja levomedetomidiinista. Dexmedetomidiinin katsotaan saavan aikaiseksi medetomidiinin tyypilliset vaikutukset. Propofoli on melko uusi suonensisäisesti käytettävä lyhytvaikutteinen anesteetti, joka soveltuu käytettäväksi pieneläimillä anestesian induktioon sekä ylläpitoon. Isofluraani on halotaania turvallisempi inhalaatioanesteetti, jota on viime vuosina ryhdytty käyttämään myös eläinten anestesiassa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia medetomidiinin ja dexmedetomidiinin vaikutusten eroja eri annostasoilla sekä esilääkkeenä propofolilla indusoidussa isofluraanianestesiassa koirilla. Tutkittavia annostasoja oli kolme: I) DEX 0.2/ MED 0.4 mg/kg, II) DEX 2 / MED 4 mg/kg ja III) DEX 20 / MED 40 mg/kg. Esilääkkeiden vaikutusten esillesaamiseksi koirat pyrittiin pitämään saman tasoisessa, kevyessä anestesiassa 45 minuutin ajan. Tähän tarvittava propofolin ja isofluraanin määrä arvioitiin etukäteen esilääkityksen annostason mukaan ja tarvittaessa anestesian syvyyttä säädeltiin isofluraanin annosta ja virtausta säätelemällä. Tutkimuksessa käytettiin kuutta beagle-rotuista koiraa, joita kutakin tutkittiin arvotussa järjestyksessä kuudessa osakokeessa. Jokaisen osakokeen aikana mitattiin koirien sydän- ja hengitysfrekvenssiä, ve-renpaineita (suoralla menetelmällä reisivaltimokatetrista), uloshengityksen hiilidioksidi- ja isofluraanipitoisuutta. Valtimoverinäytteistä tutkittiin happipitoisuus ja - saturaatio, hiilidioksidipitoisuus, pH, emäsylijäämä ja bikarbonaattipitoisuus. Veren happisaturaatio ja sydänfrekvenssi määritettiin myös pulssioksimetrilla, josta saatuja arvoja verrattiin muilla laitteilla mitattuihin vastaaviin arvoihin. Sydämen sähköistä toimintaa seurattiin EKG:lla. Koirien sedaatiotasoa ja anestesian syvyyttä määriteltiin tutkimalla mm. eri refleksien ilmentymistä. Tutkimuksessa ei saatu selviä eroja medetomidiinin ja dexmedetomidiinin vaikutuksissa. Ilmennyt pieni ero inhalaatioanesteetin kulutuksessa saattaisi viitata dexmedetomidiinin edullisempaan vaikutukseen medetomidiiniin verrattuna. Tulos on kuitenkin vain suuntaa antava, joten tästä tarvittaisiin lisätutkimuksia. Tutkituista annostasoista II- taso osoittautui elimistön kannalta sopivimmaksi, mutta sillä ei saavuttu luotettavaa sedaatiota eikä annostason vaikutus ole käytännön olosuhteisiin riittävän pitkäkestoinen. I annostasolla esilääkitys oli riittämätön ja muita anesteetteja tarvittiin suuria määriä. III annostasolla sedaatio oli luotettavin, mutta sydämen syketiheys ja valtimoveren pH laskivat suositusarvojen alapuolelle.

Valvontalautakunta on Asianajajaliiton yhteydessä toimiva riippumaton elin, joka valvoo asianajajia, julkisia oikeusavustajia ja tietyin edellytyksin luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia eli lupalakimiehiä ja arvioi valvottavien menettelyn ammattieettisyyttä. Tutkielman aiheena on valvontamenettely valvontalautakunnassa erityisesti sen julkisuuden ja salassapitokysymysten näkökulmasta. Valvontalautakunta käyttää tehtävässään julkista valtaa ja hoitaa julkista hallintotehtävää, jonka antaminen muulle kuin viranomaiselle edellyttää perustuslain 124 §:n mukaan, etteivät hyvän hallinnon perusteet vaarannu ja että tehtävän hoitaminen tällaisen tahon toimesta on tarkoituksenmukaista. Myös julkisuusperiaatteen noudattaminen kuuluu hyvän hallinnon takeisiin. Julkisuudella taataan toiminnan ennakoitavuus ja uskottavuus sekä yleisön luottamus. Valvontalautakunnan toimintaan ja asiakirjojen julkisuuteen sovelletaan julkisuuslakia ja hallintolakia ja menettely on lähtökohtaisesti asiakirjajulkista. Valvontamenettely muistuttaa hallintomenettelyä, mutta valvonta-asian käsittely eroaa hallintoasian käsittelystä erityisesti muutoksenhaun suhteen, kun muutosta valvontalautakunnan ratkaisuihin haetaan hovioikeudelta hallinto-oikeuden sijaan. Tällä on vaikutusta asiakirjojen julkisuuteen ja salassapitoon sovellettavan lain valinnassa, sillä julkisuuslain sijaan hovioikeudessa valvonta-asian asiakirjoihin sovelletaan oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annettua lakia, joka asettaa julkisuuslakia korkeammat edellytykset asiakirjojen salassapidolle. Valvonta-asian käsittely on pääosin kirjallista ja käsittelyn julkisuuteen on sovellettavissa, mitä hallintoasioiden käsittelyn julkisuudesta on hallintolaissa säädetty. Yleisöjulkisuutta ei näin sovelleta valvontamenettelyyn. Valvontalautakunnan asiakirjat ovat kuitenkin julkisuuslain perusteella lähtökohtaisesti julkisia ja viranomaisen asiakirjoihin rinnastettavissa. Julkisuutta rajoittaa julkisuuslain salassapitosäännösten lisäksi myös asianajajan salassapitovelvollisuus. Asianajajan laissa säädetyn salassapitovelvollisuuden alaiset tiedot ovat myös valvontalautakunnassa salassa pidettäviä. Tilanne voi kuitenkin muuttua, jos valvontalautakunnan ratkaisusta valitetaan hovioikeuteen, jolloin salassapidon edellytyksenä on lisäksi se, että tiedon paljastumisesta aiheutuisi todennäköisesti merkittävää haittaa niille eduille, joita laissa säädetty salassapitovelvollisuus suojaa. Hyvää asianajajatapaa koskevissa ohjeissa säädetyn vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvat tiedot eivät voi olla salassa pidettäviä hovioikeuden lisäksi myöskään valvontalautakunnassa, sillä salassapito edellyttää lain tasolla määrättyä salassapitovelvollisuutta. Asianajaja on kuitenkin velvollinen vastaamaan valvonta-asiassa näiden velvollisuuksien rajoittamatta. Velvollisuudet, joita asianajajan edellytetään noudattavan, ovat ristiriidassa keskenään. Ristiriitatilanteen ratkaiseminen niin, että sekä asianajajan että hänen asiakkaansa intressit toteutuisivat, edellyttäisi asianajajalain muutosta. Asianajajan lakisääteinen salassapitovelvollisuus pitäisi laajentaa koskemaan myös vaitiolovelvollisuuden alaisia tietoja.