Browsing by Subject "eriarvoisuus"

Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa oppitunnin aikaista osallisuuden kokemusta sekä vuorovaikutusta yhdessäolon vahvistajana oppilaan näkökulmasta. Osallisuus-käsite on toistuvasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Opetusta ohjaava perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 nostaa osallisuutta edistävän, ihmisoikeuksia toteuttavan ja demokraattisen toimintakulttuurin perustaksi oppilaiden kasvulle aktiivisiksi kansalaisiksi. Opetuksen tulisi vastata tähän haasteeseen nykyisen koulumaailman moninaisuuden kentällä. Tutkimusaineiston keräsin eteläsuomalaisessa yhtenäiskoulussa syksyllä 2019. Havainnoin yhdeksänsien luokkien evankelisluterilaisen uskonnon opetuksen oppitunteja, haastattelin oppilaita ryhmissä sekä keräsin palautelomakkeet tunneista niin oppilailta kuin opettajaltakin. Havainnoituja luokkia oli neljä, haastateltuja oppilaita kymmenen ja palautelomakevastauksia 64. Kerätyn aineiston analysoin sisällönanalyysin keinoin teoria- ohjaavasti. Ohjaavana teoriana käytin Martti Siisiäisen ”Osallisuuden eri tyypit” -mallia. Havainnoitujen oppituntien aihepiiri liittyi eettiseen valintatilanteeseen sekä taidekuvien analysoimiseen. Oppitunneilla oli käytössä runsaasti osallistavia opetusmetodeja; kerronnallisuutta, yhteistä keskustelua, toiminnallisia elementtejä sekä parityöskentelyä. Tutkimusaineistosta löytyy useita osallisuutta ja osallistumista kuvaavia sanoja, lauseita, ilmaisuja ja käyttäytymistä. Esiin nousee kuitenkin myös viitteitä siitä, etteivät kaikki oppilaat koe osallisuutta oppituntien aikana tai halua osallistua yhteiseen tekemiseen. Käytetyt opetusmetodit ovat mieleisiä suurelle osalle oppilaista, mutta osa pitää tunteja hämmentävinä tai outoina ja kaipaa ”tavallisia” tunteja. Aiemmat uskonnon tunnit määritellään joko hyvin erilaisiksi tai samankaltaisiksi ryhmästä riippuen. Luokkien välillä ilmenee yllättävän paljon eroja tunti- ja haastattelukäyttäytymisessä, vaikka jokaisella oppitunnilla on sama sisältö ja opettaja. Oppilaiden havainnoitu käytös vaihtelee innostuksen ja ilon sekä välinpitämättömyyden ja kyllästymisen akseleilla. Oppilaat itse kuvaavat haastatteluissa tunnetilojaan oppitunnin jälkeen vaihtelevasti. Tutkimuksessa ilmenee, että luokan ryhmähengellä, oppilas-opettajasuhteella ja käytetyillä opetus- menetelmillä on merkittävä vaikutus tunnin sujumiseen sekä oppilaan subjektiiviseen osallisuuden kokemukseen. Oppilaat ovat myös abstraktilta ajattelultaan hyvin eri kehitysvaiheissa. Siksi eriarvoisuuden vähentäminen sekä osallisuuden edistäminen on opetuksessa niin nykyisyyden kuin tulevaisuudenkin haaste.

The aim of this study is to examine parents’ learning-related mindsets and parental praise in two different neighbourhoods. The framework for this study comes from Carol Dweck’s (1999, 2006) mindset theory which proposes that people hold different implicit beliefs about the malleability of human attributes, such as intelligence and giftedness. The characteristic of human nature is the capability to change and grow. A person with a growth mindset believes that qualities are malleable and can be developed over time, but having a fixed mindset, core qualities are perceived as built in and fixed by nature. This research context centres around the findings of increased social segregation and differentiation in education across families, and hence concern about educational equality. Mindsets develop in the environment where people grow up, most notably at school and home. Previous research has established that parents’ implicit beliefs about learning play an essential role in child’s development, and parental praise is a significant vehicle to support the implicit beliefs of children and improve learning. The data of this quantitative case study (N = 693) was collected with a questionnaire during the years 2016–2017 as part of a Copernicus research project. K-means clustering was used to form intelligence and giftedness mindset groups and differences between groups were analysed using Mann-Whitney U and Kruskal-Wallis -tests. Based on exploratory factor analysis, the different ways of parental praise were compared with Mann-Whitney U tests and linear regression analysis was utilized to identify how given feedback is related to parents’ mindsets. Cronbach alpha was used to evaluate the internal reliability of the sums of variables. The results indicated that there were significant differences between the mindsets that caregivers hold and groups of fixed, growth and mixed mindset were found. Intelligence is perceived as a more malleable trait than giftedness among parents. This study also revealed gender and socioeconomic differences in mindsets. Four ways of parental praise were discovered: neutral, process, person and luck praise. The parents were more likely to adopt neutral and process praise, but differences between schools were also found. Parents’ growth mindset indicates at least partially given process praise and luck praise is explained by fixed mindset. Findings suggest that parents might not know how to actualize their growth mindset in process-focused praise.

Eriarvoisuuden vähentäminen on yksi keskeinen hyvinvointivaltion tavoite ja tehtävä. Erityisesti 2000-luvulla yhteiskunnallinen eriarvoisuus on kuitenkin kasvanut Suomessa ja maailmalla. Tulo- ja varallisuuseroissa mitattu taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut rikkaiden rikastumisen ja elintason kehityksen epätasaisen jakautumisen seurauksena. Eriarvoistumiskehitykseen ovat vaikuttaneet lisäksi teknologinen kehitys, globalisaatio sekä rakenteelliset ja demografiset muutokset. Yksilön ja tämän vanhempien sosioekonominen asema ja yhteiskuntaluokka ylläpitävät eriarvoisuutta, kun vanhempien sosioekonominen asema vaikuttaa yksilön koulutuksen korkeuteen, työllistymiseen, tulotasoon ja luokka-asemaan. Myös koulutustaso vaikuttaa tuloeroihin ja sosioekonomiseen asemaan sekä kokemuksiin yhteiskunnallisista ristiriidoista ja tulonjakopolitiikasta. Sukupuolten välillä taloudellinen eriarvoisuus on Suomessa hyvin pientä, joskin yleisesti naisten tulot ovat miehiä pienemmät. Tulot ovat jakautuneet jonkin verran myös alueellisesti, ja pienistä eroista huolimatta alueellinen taloudellinen eriarvoisuus on kasvussa. Tässä tutkielmassa selvitettiin, onko pienituloisuus yhteydessä kokemuksiin taloudellisesta ja sosiaalisesta eriarvoisuudesta ja vaikuttavatko mahdolliseen yhteyteen vanhempien sosioekonominen tausta ja yksilön koulutustaso. Lisäksi tutkittiin, eroavatko tuloluokan ja eriarvoisuuden kokemusten väliset yhteydet suuralueittain. Taloudellista eriarvoisuutta tarkasteltiin tuloerojen epäoikeudenmukaisuuden kokemusten ja sosiaalista eriarvoisuutta sosiaaliryhmien välisten ristiriitojen kokemusten avulla. Aineistona (N = 755) käytettiin vuoden 2019 International Social Survey Programmen (ISSP) Suomen aineistoa. Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoinnin ja logistisen regressioanalyysin avulla. Lopuksi alueellisia eroja selvitettiin interaktion testauksen avulla. Tutkielman tuloksista havaittiin, että pienituloisilla oli suurituloisia suurempi todennäköisyys kokea tuloerot epäoikeudenmukaisiksi ja ristiriidat voimakkaammiksi. Koulutustason lisääminen heikensi tuloerojen epäoikeudenmukaisuuden kokemusten ja tuloluokan välistä yhteyttä. Vanhempien sosioekonomisen taustan lisäämisen seurauksena pienituloisten luokka ei ollut enää tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä tuloerojen epäoikeudenmukaisuuden kokemuksiin. Sosiaaliryhmien välisten ristiriitojen kokemusten ja pienituloisuuden yhteys heikkeni koulutustason ja vanhempien sosioekonomisen taustan vaikutuksen myötä. Eriarvoisuuden kokemusten ja tuloluokan välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja suuralueittain. Tulokset tukevat aiempien tutkimusten tuloksia tuloluokan ja taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden kokemusten välisestä yhteydestä. Tulokset viittaavat siihen, että taloudellisesti hyvässä asemassa olevat, jotka todennäköisesti kärsivät yhteiskunnan eriarvoisuudesta vähiten, näkevät myös eriarvoisuuden vähäisempänä kuin pienituloiset, joihin eriarvoisuus ja sen kasvu vaikuttavat enemmän. Tulokset koulutuksen ja vanhempien sosioekonomisen taustan vaikutuksista tuloluokan ja eriarvoisuuden kokemusten väliseen yhteyteen mukailevat aiempaa tutkimusta. Lisäksi tutkielman tulokset osoittavat, että tuloluokasta riippumatta merkittävä osa vastaajista kokee erityisesti taloudellista eriarvoisuutta esiintyvän suomalaisessa yhteiskunnassa. Eriarvoisuuden kokemukset viittaavat siihen, että eriarvoisuuden vähentämiseen ja eriarvoistumisen ehkäisyyn tulisi panostaa aiempaa enemmän julkisen vallan toimin.

Tässä tutkielmassa luodaan uudenlaisia käsityksiä ja valtateorioita, joiden kautta valtapositioita voidaan ymmärtää paremmin 2000-luvun eriasteisesti digitalisoituneessa maailmassa. Digitalisaatio on muuttanut merkittävästi ihmisten välistä vuorovaikutusta moniulotteisemmaksi ja nopeammaksi, mikä on myös osaltaan vaikuttanut siihen, miten valtasuhteet rakentuvat ja muuttuvat. Digitalisaatiolla on todistetusti positiivisia vaikutuksia ihmisten ja yhteiskuntien kehitykseen, mutta se omaa myös negatiivisia ulottuvuuksia. Digitalisaation vaikutukset valtasuhteisiin ja ihmisiin korostuvat erityisesti yhteiskunnissa, joita leimaavat eriarvoisuus, konfliktit ja yhteiskunnallinen epävakaus. Digitalisaatio ei noudata fyysisiä rajoja vaan se on globaali ilmiö, jonka taustavoimana vaikuttavat kuitenkin ylikansalliset kaupalliset yritykset, jotka toimivat omien kaupallisten tavoitteidensa ohjaamina, mikä itsessään on ongelmallista. Tämän tutkielman keskeinen argumentti on, että digitalisaatiolla ja globalisaatiolla on merkittävä vaikutus ihmisten välisten valtasuhteiden muodostumiseen ja konteksteihin monella eri tavalla. Yhteiskunnallisesta perspektiivistä digitalisaation vaikutusten ja koheesion tutkiminen on tärkeää, sillä digitalisaation ja uusien viestintävälineiden saatavuus vaikuttaa merkittävästi kehittyvien yhteiskuntien rakenteisiin ja valtasuhteisiin. Tutkielmassa käsitellään miten John Locken, Michel Foucault’n ja Manuell Castellsin tunnetut teorioita vallasta, vuorovaikutussuhteista ja yhteiskunnista ovat sovellettavissa 2000-luvun digitalisoituneeseen maailmaan. Kehittyvissä ja autoritäärisissä valtioissa sosioekonominen kehitys, eriarvoisuus, digitalisaatio ja disinformaatio muodostavat haastavan kokonaisuuden valtapositioiden tutkimuksen kannalta, koska valtaa ja vuorovaikutussuhteita on vaikea havaita tai ymmärtää. Myös kehittyneissä yhteiskunnissa digitalisaatio asettaa haasteita positiivisten vaikutustensa vastapainoksi, sillä samoja välineitä käytetään yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen, mutta eri motiivein. Tässä tutkielmassa havaitaan, että edellä mainittujen tutkijoiden teoriat ovat hyvä perusta uudelle valtateorialle ja valtatutkimukselle digitalisaation aikakaudella. Locken teoriat legitimiteetistä ja oikeutuksesta kansalaisten ja yhteiskunnan vuorovaikutuksessa ovat edelleen relevantteja kehittyvien yhteiskuntien kansanousujen taustalla. Foucault’n teoriat vallan moniulotteisuudesta ja vastavallasta korostuvat digitalisaation aikakaudella, mutta ne sisältävät uusia haasteita mm. anonymiteetin vuoksi. Castellsin voidaan mieltää jatkavan Foucault’n teoriaa siten, että digitalisaatio ja globalisaatio hajauttavat valtaa fyysisiä rajoja rikkoen ja uusia verkostoja muodostaen. Arabikevään tapahtumat ovat kuitenkin konkreettinen esimerkki digitalisaation ja internetin vaikutuksesta kansannousuihin, joissa vallan moniulotteisuus ei noudata perinteisiä rakenteita ja joissa toisaalta kaupallisilla tahoilla on merkittävä vaikutus yhteiskunnallisiin tapahtumiin. Digitalisaatio voi auttaa vallankumouksissa, mutta se ei vielä pysty luomaan uusia tai parempia ja demokraattisempia instituutioita. Jotta näitä ilmiöitä voidaan tutkia ja ymmärtää paremmin 2000-luvulla, tarvitaan uusia valtateorioita ja lähestymistapoja, jotka huomioivat digitalisaation vaikutukset. Lopuksi tässä tutkielmassa muodostan aiempien teorioiden ja arabikevään tapahtumien kautta perustan digitalisaation valtateorioille sekä valotan jatkotutkimuksen merkitystä.

Yhdenvertaisuus- ja monimuotoisuustyö on kasvattanut suosiotaan organisaatioissa maailmanlaajuisesti ja vakiintunut osaksi yritysten henkilöstöhallintoa. Lisääntyneen työsyrjintää ja rasismia koskevan yhteiskunnallisen keskustelun myötä suosio on kasvanut viime vuosina myös Suomessa. Kriittisessä tutkimuksessa on kuitenkin osoitettu monimuotoisuustyöhön ja sitä käsittelevään tutkimukseen liittyvän valtaprosesseja, joiden vuoksi sen on väitetty voivan jopa ylläpitää eriarvoistavia valta-asetelmia. Työn taustoituksessa tehdään katsaus näihin kriittisiin teoretisointeihin keskittyen erityisesti valkoisuuden valtarakenteeseen. Monimuotoisuustyön on esimerkiksi teoretisoitu ylläpitävän rodullista valtajärjestystä valkoisuuden ensisijaistamisen ja naamioimisen kautta ja tuottamalla alisteisia identiteettejä rodullistetuille. Tässä tutkimuksessa kiinnostus suuntautuu siihen, miten valtaprosesseja vastustetaan. Tutkimuksessa analysoidaan asiantuntijatehtävissä toimivien PoC-henkilöiden puhetta monimuotoisuustyöstä ja tarkastellaan, minkälaisia merkityksenantoja ja identiteettejä he rakentavat. Puhe kytketään aiempiin kriittisiin keskusteluihin tarkastelemalla, miten se asettuu vastapuheeksi valtamekanismeille. Tutkimuksen teoreettis-menetelmällisessä viitekehyksessä vastapuheen käsite yhdistetään kriittisen diskursiivisen psykologian analyyttiseen lähestymistapaan. Kriittisen diskursiivisen psykologian myötä analyysi kohdentuu siihen, miten merkityksiä tuotetaan valmiiden ymmärtämisentapojen varaan. Vastapuheen osalta lähestymistapa havainnollistaa, miten sitä voidaan tuottaa sekä haastamalla että hyödyntämällä valmiita diskursseja. Identiteettiä tarkastellaan subjektiposition käsitteen kautta. Lisäksi sovelletaan positiointiteoriaa, jonka avulla huomio kiinnitetään identiteettien vaihtelevuuteen osana merkityksenantoa ja vastapuhetta. Aineisto koostuu seitsemästä yksilöhaastattelusta. Aineisto ohjaa tutkimusprosessin suuntaa: tutkimusongelman tarkempi rajaus sekä teoreettis-menetelmällinen kehys muodostuvat aineiston alustavassa analyysissä. Haastattelupuheessa monimuotoisuustyö liitetään keskusteluun työelämän rasismista ja määritellään rasisminvastaisuuden tavoitteen kautta. Puheessa vastustetaan monimuotoisuustyön kehyksessä PoC-henkilöille tarjoutuvia toiseuttavia, homogeenisia sekä passiiviseksi ja alisteiseksi asettavia identiteettejä rakentamalla aktiivista toimijapositiota ja sivulta seuraavan auktoriteetin subjektipositioita. Subjektipositioiden avulla myös haastetaan monimuotoisuustyössä toistuva oletus valkoisesta toimijasta ja ei-valkoisesta toiminnan kohteesta ja konstruoidaan monimuotoisuustyöstä antirasistista projektia, jonka kohteena on ymmärryksen lisääminen. Analyysissä ilmenee, miten valtavirtakäsityksiä haastetaan hyödyntämällä moninaisia, keskenään ristiriitaisiakin diskursiivisia strategioita ja positioita. Kytkemällä puhetta strategisesti valtavirtadiskursseihin, haastatteluissa vastustetaan monimuotoisuustyön henkilöitymistä ”monimuotoisiksi” tunnistettuihin kehoihin ja vaaditaan huomion siirtämistä valkoisuusnormin määrittelemään työelämään ja sen purkamiseen. Tutkimuksessa ilmenee, miten PoC-henkilöt joutuvat vastustamaan työelämän valkoisuusnormia myös näennäisesti eriarvoisuutta purkavan monimuotoisuustyön kontekstissa. Tämä osoittaa, ettei monimuotoisuustyö ole välttämättä vastavoima rasismille, vaan voi pitää sisällään myös rodullista eriarvoisuutta ylläpitäviä mekanismeja. Valtaprosessit eivät kuitenkaan ole pysyviä, vaan myös jatkuvan neuvottelun kohteena. Vastapuheen kautta huomio suuntautuu sekä työn tarpeeseen että vaadittavaan muutokseen. Edistääkseen yhdenvertaisuutta, monimuotoisuustyössä on keskityttävä eriarvoistavien valtarakenteiden tunnistamiseen ja niitä ylläpitävien mekanismien purkamiseen.

This master's thesis examines how perceived neighbourhood safety is associated with socioeconomic status in Finland from 2002 to 2018. The research questions of the thesis are, firstly, how well do measures of socioeconomic status explain perceived neighbourhood safety within people living in Finland, and secondly, has the importance of socioeconomic status in explaining experiences of insecurity changed over time. As perceived insecurity in the neighbourhood is observed to be a markedly gendered phenomenon, it is thirdly examined whether the association of socioeconomic status with perceived neighbourhood safety is different according to gender. The examination is based on the European Social Survey (ESS) data of Finland, which are somewhat representative samples of the population living in Finland. Perceived neighbourhood safety is part of the ESS core questionnaire, which has been carried out in EU countries every second year since 2002. The data used in this thesis has been collected in nine waves, in such a way that data from every even year in the timeframe 2002-2018 is used. For this purpose, the data have been merged and the final analyses include a total of 17 955 respondents. The development of perceived neighbourhood safety or insecurity over time is examined through three periods of years, which are 2002-2006, 2008-2012, and 2014-2018. The method used in the work is logistic regression, for the needs of which the response variable that measures insecurity has been coded as binary. Perceived neighbourhood safety over time in the light of the ESS surveys has not previously been investigated in Finland with a similar method and perspective. Looking at the relationship between socioeconomic status and perceived neighbourhood safety, it is observed that a lower level of education explains the experiences of insecurity in both women and men, but the connection disappears in men when background variables and other measures of socioeconomic status are held constant. On the other hand, for women, the level of education remains a statistically significant factor for experiencing insecurity in all models. When examining changes over time, it is found that the experiences of insecurity in the neighbourhood area have decreased for women, so that, above all, insecurity has decreased for those who have completed higher education. Within men, perceived insecurity in the neighbourhood is experienced less, and no statistically significant changes are detected over time according to the level of education. Instead, within male respondents, a process of differentiation according to perceived adequacy of income is observed during the time period, in such a way that those men who felt that they could get by with their current income experienced a decrease in perceived insecurity, while this did not happen to the other male respondents. At the level of all respondents, perceived insecurity in the residential area has decreased during the time period observed, but indications are found that the positive development has been slower or even stagnant in population groups of lower socioeconomic status. Experiences of insecurity have negative health effects on the ones having the experience. The connection of socioeconomic status to perceived insecurity points to an additional dimension of inequality among those living in Finland. On a general level, it was observed that lower socioeconomic status, measured according to several different indicators, predicted higher perceived neighbourhood insecurity.

The aim of this Master's Thesis was to assess experiences of access to medications and follow up services. The aspects studied were: access to medications from the public's perspective, also in relation to availability of follow-up services and support for self-management in long-term medications, and difficulty to buy necessary medicines due to economic reasons. The respondents were also asked to identify needs for developing new customer-oriented services for follow up of treatments. The data were collected during December 2013 and January 2014 by an email survey to those registered in the loyal customer program of University Pharmacy. The data were analyzed by using the statistical programme SPSS. Responses to open-ended questions were analyzed (a preliminary analysis). Respondents' age, gender, area of residency and financial situation were used as background variables. 606 responses were received (84% women, 16% men). The mean age of the respondents was 53.5 years and 91% had at least one disease or symptom diagnosed by a doctor. Almost all (93%) used some medicine or vitamin product. Eleven percent of the respondents reported that they had not been able to purchase a medicine they needed due to poor personal financial situation. A majority (85%) of the respondents perceived their health status as good. The average number of visits at the doctor during a one year period was 5.5. About 22 % of the respondents reported that they were not able to get an appointment when they needed it. About half of the respondents had regular health controls by a doctor. The respondents indicated a wish that getting the appointment regularly should be easier and that there should be time to have a holistic discussion on one's care. About half had a personal doctor and 42% had a medication card. The most common ways to self-monitor one's care were by observing general health status, measuring blood pressure and weight. Almost two-thirds (63%) discussed the monitoring results with their doctor. Many respondents reported in the open comments that they did not have instructions for self-monitoring and there was no healthcare provider to share the results with. The respondents wanted have more information concerning the reasons to use medicines, and the benefits of a long-term medicine use. They also wanted to know more about adverse effects and interactions, as well as about non-pharmacological treatment options. The prescriptions were most commonly renewed at the doctor's office (47%).The respondents also expressed a wish to have more options to contact their healthcare providers, e.g., though electronic services (online doctor, email counselling). There are limitations in the Finnish health care system from the medication management's perspective. Aspects needing improvement include access to regular controls and follow-up services, having more options to contact healthcare providers, also through electronic services, having better access to information on diseases and medication, and finally, improve caring for people's health concerns in a holistic way.

The majority of the people with intellectual and developmental disabilities (IDD) in Finland are outside the labour market, even though their constitutional rights are the equal to those of a non-disabled person. There are a multitude of prejudices towards disability, and specifically towards people with IDDs. Those prejudices impact the way a person with IDD can carry out their working life citizenship in the way they want to. This paper focuses on the Finnish disability pension system and if the system in itself limits the self-determination of a person with IDD. The paper utilises two sets of data. Documents of law preparation and laws themselves are looked into. In addition, 10 interviews have been conducted, consisting of eight interviews with experts by experience and two organisation experts. Thematic analysis was used in both sets of data, and it is done in two parts. Document analysis handles the institutional change within the last 50 years and the interview analysis consists of how people with IDD themselves see the disability pension system. Slightly prior and especially after the ratification of the UN Convention on the Rights of Persons with Disabilities (CRPD), the Finnish lawmaking has been more inclusive of people with IDDs, although the grounds on which the laws are built on seem to stay similar over time. The disability pension system is seen as a functioning safety net, but also as a somewhat restrictive. The experts by experience were often unsure when the decision regarding their pension had been made, and they felt that their possible entry to labour markets is not discussed enough with them, even if they were motivated to join the labour markets. Even as the disability pension system creates a sense of safety for one’s income, the current form of the system also restricts the self-determination of people with IDDs. The restrictions are specifically apparent in the lack of choice. The weaknesses of the current system should be recognized, and the future political decision-making should focus on unifying the disability pension system and the quality of the support net.

Tässä sosiaalityön maisterintutkielmassa tarkastellaan sitä, näkyykö väitetty suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumiskehitys myös yksilöiden työhön sitoutumisessa vertailemalla työssäkäyvien ja työttömien työhön sitoutumista Suomessa. Tarkemmin sanottuna, tutkielmassa vastataan seuraaviin kysymyksiin: onko työssäkäyvien ja työttömien työhön sitoutumisessa eroja ja onko mahdollinen ero kasvanut vai supistunut vuoden 2005 ja vuoden 2015 välillä? Tutkielman teoreettiset lähtökohdat rakentuvat eriarvoisuutta ja työelämäntutkimusta koskevista tutkimuskeskusteluista. Tutkimuksen aineistona käytetään suomalaisia edustavia ISSP-kyselyaineistoja vuosilta 2005 ja 2015. Työhön sitoutumisella tutkielmassa tarkoitetaan sitä, missä määrin kyselyvastaajat haluavat osallistua palkkatyöhön yleensä, riippumatta siitä, onko se taloudellisesti välttämätöntä. Vuoden 2005 aineisto koostuu 731 työssäkäyvästä vastaajasta ja 69 työttömästä vastaajasta. Vuoden 2015 aineisto muodostuu 602 työssäkäyvästä vastaajasta ja 70 työttömästä vastaajasta. Tutkielmassa käytettäviä tilastollisia menetelmiä ovat kuvailevat analyysit, riippumattomien otosten t-testi sekä lineaarinen regressioanalyysi. Tulosten mukaan työssäkäyvien ja työttömien välillä ei ole erityisen suuria eroja työhön sitoutumisessa. Työssäkäyvillä on kuitenkin hieman vahvempi sitoutuminen työhön kuin työttömillä, vaikka tilastollisissa analyyseissä otetaan huomioon vastaajien sukupuoli, ikä, koulutus ja henkilöiden määrä yhteensä heidän kotitalouksissaan. Aiemmissa, lähinnä muita maita kuin Suomea käsitelleissä tutkimuksissa työttömien on sen sijaan todettu yleensä osoittaneen ainakin yhtä vahvaa sitoutumista työhön kuin työssäkäyvien henkilöiden. Tässä mielessä Suomi vaikuttaa kiinnostavasti poikkeavan muista maista tämän tutkielman tulosten osalta. Ero työssäkäyvien ja työttömien työhön sitoutumisessa lisäksi kaventui vuosien 2005 ja 2015 välillä. Tämä on yllättävää eriarvoisuuden vahvistumista koskeviin tutkimuskeskusteluihin suhteutettuna.

Yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta on kannettu voimistunutta huolta 2000-luvun aikana. Tieteellisessä tutkimuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota huono-osaisuuden ylisukupolvisuuteen, kun samaan aikaan tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet ennennäkemättömällä tavalla, erityisesti kaikkein varakkaimpien keskuudessa. Tässä tutkielmassa kohdistetaan huomio yhteiskunnan niin sanottuihin ylä- ja valtaryhmiin tutkimalla talousyläryhmän tilannetta niistä erityisesti. Eriarvoisuustutkimuksen olisi kannattavaa ottaa huomioon yhteiskuntaluokka aiempaa keskeisempänä selittäjänä, sillä useat tutkimustulokset viittaavat siihen suuntaan, että luokka on merkittävä vaikuttaja kaikkien ihmisten elämässä huolimatta siitä, miten sen merkitys tunnistetaan. Aiemman luokkatutkimuksen ja -teorian perusteella tarkastellaan tässä työssä talousyläryhmänä vauraita yrityssukuja ja niitä edustavaa Perheyritysten liittoa. Tutkimuskohteeseen liittyvää teksti- ja dokumentaatiomateriaalia tutkitaan sisällönanalyyttisella grounded theory -menetelmällä abduktiivisesti siten, että kyseessä on aineistolähtöinen luokkatilanneanalyysi. Aineistosta etsitään vastausta siihen, millä tavoin perheyrityksistä viestitään ja miten politiikkatahto ilmenee? Samalla testataan tutkimusteoreettisia näkökulmia erityisesti Pierre Bourdieun distinktioteorian ja sosiaalisen sulkuun liittyvän viitekehyksen välillä. Tulokset osoittavat, että talousyläryhmällä on rakentunut pitkän ajan kuluessa varsin kehittyneet perimisen ja ylisukupolvisen jatkuvuuden hallinnanmekanismit, joita voidaan pitää yhteiskunnallisen vallan käytön näkökulmasta merkittävinä. Vaikuttaessaan yhteiskuntaan Perheyritysten liiton keskeinen poliittinen tavoite on lainsäädännön kautta saada perimisen taakkaa helpommaksi. Tällä ja muilla tutkielmassa esiin tulevilla keinoilla voi olla suuria yhteiskunnallisia vaikutuksia myös muille kuin yritysperheille itselleen. Tuloksia pohditaan suhteessa teoreettiseen taustaan, minkä myötä vahvistetaan luokkateorioiden empiiristä käytettävyyttä tutkimuksenteon osana. Tutkielman perusteella osoitetaan yhteiskuntaluokkien mekanismien toimintaa ja merkitystä. Sekä peräänkuulutetaan voimakkaasti laaja-alaisemman eriarvoisuustutkimuksen tärkeyttä, eikä ainoastaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannalta. Länsimaiset demokratiat ovat rakentuneet meritokraattisen järjestelmän sekä avoimen liikkuvuuden lupaukselle ja ylisukupolvisella varallisuudella voi olla suuri merkitys niiden toteutumisen kannalta. Muun muassa sen vuoksi uudella luokkatutkimuksella on väliä.