Browsing by Subject "moniäänisyys"

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisia nykyesseitä tekijän äänen näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään, millaisia tekijän ääniä esseisiin rakentuu ja millaista suhtautumista tekijän ääni osoittaa tekstin muita ääniä kohtaan. Aineisto koostuu viidestä esseestä, jotka on julkaistu osana eri esseistien esseekokoelmia vuosina 2016–2019. Tutkielma sijoittuu tekstilajitutkimuksen kenttään. Tekijän ääntä tarkastellaan tekstilajipiirteenä, joka toteuttaa lajille tyypillisenä pidettyä toimintaa. Menetelmän muodostavat tekstianalyysi ja suhtautumisen teoria. Suhtautumisen teoriasta hyödynnetään sitoutumisen ja tunnearvottamisen systeemejä. Tutkielmassa käsitellään ensin sitoutumisen keinoja, joilla tekijä asettuu eri- tai samanmieliseksi muiden äänien kanssa tai osoittaa erilaiset vaihtoehdot mahdollisiksi. Tekijän ääni rakentuu aineistossa eri sitoutumisen keinoin vuoroin varmaksi ja kantaa ottavaksi, vuoroin pohtivaksi. Toiseksi tarkastellaan tunnearvottamista eli keinoja, joilla tekijä tuo tunneilmauksin esiin negatiivista tai positiivista asennoitumistaan tekstissä käsiteltyjä aiheita kohtaan. Tunneilmaukset rakentavat aineistossa subjektiivista ja arvottavaa tekijän ääntä, joka pyrkii vetoamaan myös lukijaan. Kaiken kaikkiaan tutkielma osoittaa aineiston esseet moniäänisiksi teksteiksi, joissa tekijän ääni on vahvasti läsnä ja keskustelee erilaisten näkökulmien kanssa monipuolisesti. Erimielisyyden osoitukset muita ääniä kohtaan ja negatiivinen tunnearvottaminen osoittautuvat aineistossani yleisemmiksi kuin samanmielisyyden osoitukset ja positiivinen tunnearvottaminen, mutta jokainen aineiston essee on myös hyvin omaääninen ja tekijänsä näköinen.

Maahanmuuttajien lapsista koostuva seuraava sukupolvi elää usein kahden kulttuurin ja erilaisten etnisten identiteettien keskellä. Lapset ovat syntyneet Suomessa toisin kuin heidän vanhempansa, mutta eivät aina koe olevansa täysin suomalaisia. Toisaalta joskus heidän suomalainen identiteettinsä ei saa hyväksyntää ylisukupolvisilta suomalaisilta. Tutkimuksessani haastattelen kolmea seuraavan polven suomalaista nuorta, jotka osallistuivat Cultura-säätiön Monikieliset suomalaisnuoret -projektin mukana Porin Suomi-Areenan tapahtumiin kesällä 2019. Nuoret pohtivat haastatteluissa vaikutusmahdollisuuksiaan sekä arkielämässä että Suomi-Areenalla, ja vanhempiensa maahanmuuttotaustan vaikutuksia kokemuksiinsa. Tutkimukseni teoreettinen tausta koostuu maahanmuuttajien toista/seuraavaa polvea (mm. Rumbaut, 1994) ja sen erilaisia identiteettejä (esim. Perlman & Waldinger, 1996) käsittelevästä tutkimuksesta. Etsin vastausta seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Miten seuraavan sukupolven maahanmuuttajanuoret kokevat voivansa vaikuttaa yhteiskuntaan? 2) Millaiseksi he kokevat hyvän integraation, ja miten se heidän mielestään rakentuu/mahdollistuu? Tutkimuksessani analysoin nuorten haastatteluja fenomenologisella otteella, kokemuksiin keskittyen. Teoreettisen viitekehyksen analyysilleni tarjoaa Avelingin, Gillespien ja Cornishin (2015) artikkeli multivoicedness (moniäänisyys)-teoriasta, jonka mukaan nuorten puheesta voidaan erotella kolmenlaisia ääniä. Ensimmäisen äänen kautta nuori puhuu omana itsenään, minä-positiosta käsin. Toisen äänen avulla hän ilmaisee jonkin muun tahon ajatuksia, joko suoraan tai epäsuorasti. Toista ääntä kutsutaan sisäiseksi toiseksi. Kolmas ääni syntyy joko erilaisten minä-positioiden, minä-position ja sisäisen toisen tai sisäisten toisten keskinäisestä vuoropuhelusta. Analyysin avulla toin näkyviin useita erilaisia ääniä sekä identiteettejä niiden takana. Näiden painoarvo haastatelluille nuorille vaihtelee tilanteen mukaan. Toisinaan nuori puhui itsestään suomalaisena, ja välillä suomalaisista ryhmänä, johon ei kokenut itse kuuluvansa. Äänet, positiot ja identiteetit sijoittuivat vaihtelevasti toisiinsa, ja niiden kontekstisidonnaisuus muodostui hyvin olennaiseksi siinä, miten miellyttäväksi tai haitalliseksi nuori kyseisen position tai identiteetin kulloinkin koki.

Tarkastelen pro gradu -työssäni Jari Tervon Myyrän (2004) suhdetta postmodernin historiallisen romaanin lajiin. Lähden liikkeelle havainnosta, että teoksessa näkyy historiallisen romaanin lajissa tapahtunut muutos suhteessa historian esittämiseen. Kirjallisuudentutkimuksessa historiallinen romaani jaetaan klassiseen ja postmoderniin lajityyppiin. Jälkimmäinen historiallisen romaanin muunnos on rantautunut hitaasti Suomeen, mutta 2000-luvulla on ilmestynyt useita kotimaisia romaaneja, joissa tavataan lajin tematiikkaa ja kysymyksenasettelua. Myyrä on yksi näistä teoksista. Analyysini lähtökohtana ovat postmodernin historiallisen romaanin keskeisinä pidetyt tyylipiirteet. Kerrontaa ja rakennetta, teemoja ja motiiveja, intertekstuaalisuutta sekä henkilökuvausta tutkimalla havainnoin, miten Myyrä käsittelee kuvaamaansa aikakautta historiallisen romaanin diskurssissa ja millaisia tulkintamahdollisuuksia teos avaa lukijalle lähihistoriasta. Kiinnitän huomiota Myyrän kuvaaman fiktiivisen maailman ja historiankirjoituksen väliseen suhteeseen. Erityisesti analysoin, miten teos hyödyntää menneisyyden representoinnissa metafiktiota, postmodernin historiallisen romaanin välttämätöntä tyylipiirrettä. Työni teoreettisena viitekehyksenä ovat postmodernin historiallisen romaanin ja metafiktion tutkimuksessa asemansa vakiinnuttaneet teokset. Postmodernin historiallisen romaanin keskeinen lähtökohta, historian tekstuaalinen luonne, nousee Myyrässä eksplisiittisesti esiin. Teoksen metafiktiivinen kerronta leikittelee tyyleillä ja äänillä. Myyrässä yhden yhtenäisen kertomuksen mahdollisuuden rapauttaa moniääninen minäkertoja Jura Karhu, joka kirjoittaa muistelmiaan fyysiseen kirjaan. Homodiegeettis-retrospektiiviseksi minäkertojaksi hahmottuva Jura väittää muistavansa sanasta sanaan menneisyydessä lukemiaan ja kuulemiaan tekstejä. Ratkaisu synnyttää hierarkkisen ja paradoksaalisen kerrontarakenteen, jossa yhden kertojan kerrontaan sisältyy lukuisia eri ääniä. Myyrän irrottaa klassisen historiallisen romaanin perinteestä kohosteinen metafiktiivisyys, joka leimaa koko teosta. Jura toimii lukevana ja kirjoittavana minänä ja luo metafiktiivisyyttä erilaisin keinoin. Eniten tilaa saavat metanarratiiviset kommentit, joissa Jura kommentoi kerrontaansa ja kirjoitusolosuhteitaan, sekä paratekstuaaliset lisäykset ja typografiset keinot, jotka avaavat lukijalle historian rakentumista lähteiden varassa. Metanarratiivisten kommenttien erityispiirteenä ovat Juran hyvällä muistilla kerskailevat jaksot, jotka toistuessaan alkavat ironisoida Juran kerrontaa. Leikittely kerronnan epäluotettavuuden mahdollisuudella on Myyrässä yksi tapa kiinnittää huomiota historiaan olemukseltaan sattumanvaraisena tapahtumasarjana. Myyrän tulkinnassa keskeinen kysymys ei ole ”Mitä tapahtui todella?” vaan ”Millä kaikilla mahdollisilla tavoilla tämä olisi voinut tapahtua?”. Jälkimmäinen kysymys on keskeinen myös tulkittaessa teoksen vaihtoehtoisena näyttäytyvää 2000-lukua. Myyrä käsittelee apokryfisen tai salatun historian mahdollisuutta. Tämä juonne näkyy siinä, että Jura kertoo kirjaavansa ulkomuistista muistelmiinsa historiasta pois suljettuja tietoja, kuten Urho Kekkosta muistuttavan Presidentin polttamia muistiinpanoja. Myyrän päätteeksi Juran kirjaamat salaiset tiedot samastuvat mullistavan arkistolöydön mahdollisuuteen. Myyrää leimaa myös postmodernin historiallisen romaanin mukainen ajatus yhtäaikaisen ivallisesta ja kunnioittavasta suhtautumisesta historiaan. Keskeisesti tämä näkyy henkilökuvauksen alueella, joka on merkittävä huumorin lähde Tervon aikaisempien teosten tapaan, sekä kantaaottavuudessa todellisen historian tapahtumiin. Kriittiset kannanotot rakentuvat läpi teoksen, mutta paikoin Myyrä tiivistää kannanottonsa mise en abyme -rakenteiksi ja tarjoaa näin lukijalle valmiiksi pureskellun tulkintamallin teoksen kannanotoista. Henkilökuvauksessa taas nousee merkittäväksi juonteeksi suurmiesmyyttien purkaminen, mikä näkyy teoksen Kekkos-hahmon käsittelyssä. Myyrä sisältää vain vähän piirteitä, joilla teoksen aseman postmodernina historiallisena romaanina voi kyseenalaistaa. Analyysini osoittaa, että Myyrä kytkeytyy postmodernin historiallisen romaanin lajiin ongelmitta.

The multivoiced and shared activity of teaching staff participation in school project design was researched. Currently The Finnish national board of education instructs that there is a representative of the users of the school present in the design of a school building. In the current study the users, including the teaching staff, was represented in the user meetings by the property manager of the Premises center of the city. As there were not members of the teaching staff present in the user meetings, it was of interest how their voices are heard by the design team in the process. The research questions are: 1) How did the teaching staff contribute to the design of the school? 2) What was the content of the teaching staff's contribution to the design of the school construction? 3) How were the comments from the teaching staff to the designers processed and how were the decision based on these comments made? The research data comprised of an audio recording of an interview with representative of the user and nine video recordings of user meetings, where the design team assembled. All of the data was transcribed and speech episodes regarding the teaching staff's comments were analyzed. To answer first research question the interview with the representative of the user was utilized. To answer the second research question the speech episodes were categorized for their topic and percentages calculated for each topic. To answer the third research question four topics were chosen and the decision making process of the design team followed by building a trajectory for each topic. The teaching staff commented on the designs by writing and drawing directly on the 2D-paper plans. The representative of the user forwarded these comments to the design team. In rare occasions the school principle would approach the design team directly via e-mail. A major share of the teaching staff's comments considered furniture and equipment. These are familiar, important and tangible topics for the teaching staff. The decision making process of the design team was often lengthy. The teaching staff's comments very rarely had an effect on the made decisions. The reasons for this were structural, financial and on occasion ideological. The participation of the teaching staff could be enhanced by utilizing 3D-modeling.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen puheen esitystä (discours rapporté) Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin filosofisessa teoksessa Mille plateaux (1980). Analyysissäni keskityn kirjan luvuista kolmanteen, jonka otsikko on ”10000 av. j.-c. – La géologie de la morale (pour qui elle se prend, la terre ?)”, sitoen kuitenkin sitä koskevat huomioni koko teoksen kontekstiin. Pyrin osoittamaan, että puheen esityksen analyysini myötä esiin nousevat tekstin moniäänisyys ja intertekstuaalisuus linkittyvät kirjassa käsiteltyihin filosofisiin kysymyksiin. Puheen esityksen analyysissäni nojaudun ranskalaiseen enunsiaatioteoriaan (théorie d’énonciation) pohjaavien teoreetikkojen, erityisesti Rosier’n ja Ducrot’n, esittämiin malleihin. Kyseinen suuntaus valikoitui tutkielman teoriataustaksi, sillä sen puitteissa on mahdollista tarkastella tekstin puhujia tekstissä ilmenevinä olioina nojaamatta tekstin tosiasialliseen tekijään. Lisäksi se tarjoaa välineitä tekstin moniäänisyyden ja intertekstuaalisuuden hahmottamiseen. Analyysissäni kiinnitän huomiota myös puheen esityksen tapojen merkitykseen eri tekstilajien konteksteissa, sillä analysoimani teksti yhdistelee fiktiotekstin ja tieteellisen tekstin piirteitä. Tarkastelemani kolmannen luvun varsinainen sisältö esitetään fiktiivisen hahmon pitämänä esitelmänä. Analyysissäni keskeiseksi nousee tekstin puhujuuteen liittyvä ambivalenssi, sillä henkilöhahmon, kertojan ja kirjan muissa osissa esiintyvän puhujan ääniä on mahdotonta erottaa tarkalleen toisistaan. Toisaalta fiktiivinen kehys asettaa kyseenalaiseksi myös viittaukset muihin teksteihin, sillä tieteelliselle tekstille tyypillisten lähdeviitteiden lisäksi teksti sisältää viittauksia, jotka on sisällytetty eri tavoin tarinan fiktiiviseen todellisuuteen. Tekstin moniäänisyys ja fiktiivinen rakenne näyttäytyvät merkityksellisinä, kun niitä peilaa tekijöiden kielifilosofisiin hahmotelmiin sekä heidän käsitykseensä filosofisesta tekstistä avoimena, erilaisten puhujien risteyskohtana.

Tutkielmassa tarkastellaan naisten semanttisia rooleja. Aineistona on Naisasialiitto Unionin vaikutuksesta syntyneen, vuosina 1905–1949 julkaistun Naisten ääni -järjestölehden vaaleja edeltävät mielipidekirjoitukset. Tarkastelun kohteena on väärin toimiva nainen, joko miehiä äänestävä tai kokonaan äänestämättä jättävä. Aineistona on yhteensä kaksikymmentä mielipidekirjoitusta vuosilta 1907–1945. Vaaleja edeltävissä mielipidekirjoituksissa kuvataan edellisten vaalien tuloksia tai kerrotaan tulevien vaalien tärkeydestä. Äänestämisen tärkeyttä argumentoidaan spekuloiden mahdollisia seurauksia, jos naiset eivät äänestä tai äänestävät miehiä. Näistä naisista analyysin kohteeksi rajataan subjektina toimivat ihmistarkoitteiset naisiin viittaavat lekseemit. Väärin toimivien naisten subjekteja on aineistossa 158 kappaletta. Tutkielman metodina käytetään tekstianalyysia. Syntaktinen analyysi toimii taustametodina semanttisten roolien hahmottamisessa. Teoreettisena taustateoriana toimii diskurssianalyysi ja tutkielman teoreettisena päänäkökulmana semanttiset roolit sekä moniäänisyys. Moniäänisyyden näkökulmasta analysoidaan evaluoivia tekstin piirteitä, modaaliverbejä, jos-konjunktioita lauseen aloittajana sekä monikon 1. persoonan käyttöä. Tutkielmassa naisten semanttisiksi rooleiksi muodostuu kaksi ryhmää: aktiiviset naiset ja passiiviset naiset. Aktiivisten naisten ryhmän semanttisia rooleja ovat agentti ja aiheuttaja, ja passiivisten naisten rooleja kokija, kohde sekä hyötyjä. Aktiivisten naisten roolit muodostavat 79 prosenttia kaikista aineiston subjekteista. Agenttien ja aiheuttajien käytöllä kirjoittajat osoittavat naisten toimivan tietoisesti väärin omaa sukupuoltaan kohtaan. Aktiivisten naisten ryhmän suuruus osoittaa selvästi, että kirjoittajat pitävät naisten epätoivottua toimintaa naisten tietoisena ja aktiivisena valintana. Passiivisten naisten 21 prosentin osuus kuvaa naisia ulkopuolisina ja miehen ohjailussa olevina. Moniäänisyyttä rakentavien kielenpiirteiden avulla mielipidekirjoittajat argumentoivat oikean toiminnan puolesta. Evaluoivien kielen piirteiden kautta kirjoittajat nimeävät väärin toimivia naisia halveksuen ja pyrkivät korostamaan heidän toimiensa ajattelemattomuutta. Modaaliverbien kautta lukijoita puolestaan käsketään toimimaan oikealla tavalla sekä modaalisten verbiketjujen avulla ohjaillaan. Lauseen aloittava jos-konjunktio tuo lausekontekstiin spekulointia niistä ongelmista, joita naisten väärästä toiminnasta seuraa. Samassa yhteydessä esiintyy toisinaan väärä toiminta implisiittisenä rivien välissä. Monikon 1. persoonalla kirjoittajat puolestaan joko ryhmäyttävät itsensä kaikkiin naisiin korostaen negatiivisten seurauksien koskettavan myös heitä, tai korostavat kahden vastakkaisen naisryhmän muodostumista. Semanttiset roolit ja moniäänisyys muodostavat yhdessä kirjoittajien argumentin oikeasta ja väärästä naisesta.

Tarkastelen tutkielmassani vanhemmuusdiskursseja Helsingin Sanomien teksteissä syksyllä 2020. Laajan toimittaja- ja lukijajoukkonsa ansiosta HS:lla on valtaa vaikuttaa lukijoidensa mielikuviin vanhemmuudesta ja luoda samalla niitä tapoja, joilla vanhemmuudesta mediassa puhutaan. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millä tavalla vanhemmuudesta puhutaan Helsingin Sanomissa. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1. Millaisia vanhemmuuteen liittyviä diskursseja aineistossa on? 2. Millaisin kielellisin keinoin näitä diskursseja rakennetaan? Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat ovat diskurssintutkimuksessa, jonka näkökulmasta tutkimuskysymyksiä tarkastellaan. Diskurssin käsitteen osalta olen hyödyntänyt tutkielmassa erityisesti Pietikäisen ja Mäntysen ajatuksia. Tutkimukseni aineisto koostuu yhdeksästä Helsingin Sanomien verkkosivuilla 7.9.2020–26.10.2020 välillä julkaistusta tekstistä. Olen kerännyt aineiston juttujen julkaisuajankohdan jälkeen HS:n omaa asiasanahakua käyttäen. Käyttämäni asiasanat olivat vanhemmuus, äitiys ja isyys. Jutuista kolme on kotimaan uutisia, kolme asiantuntijahaastatteluita ja kolme featuretyyppisiä perheosaston juttuja. Aineiston valinnassa ja rajauksessa olen pyrkinyt systemaattisuuteen ja monipuolisuuteen. Aineistosta erottuu kolme erilaista diskurssia, jotka olen nimennyt vanhempi osana yhteiskuntaa -diskurssiksi, kasvatusdiskurssiksi ja vanhemmuus kokemuksena -diskurssiksi. Vanhempi osana yhteiskuntaa -diskurssissa vanhemmuus merkityksellistetään ensisijaisesti yhteiskunnalliseksi ilmiöksi. Kasvatusdiskurssissa vanhemmuutta käsitellään kasvatuksen näkökulmasta. Vanhemmuus kokemuksena -diskurssissa vanhemmuus mielletään kokemukselliseksi ilmiöksi.