Browsing by Subject "Yhdysvallat"

Vuosien 1830 ja 1924 välillä Yhdysvaltoihin muutti noin 35 miljoonaa eurooppalaista. Tämä niinkutsuttu "maahanmuuton vuosisata" päättyi varsin äkillisesti kun Yhdysvallat päätti rajoittaa maahanmuuttoa 1920-luvulla. Vuosina 1921 ja 1924 säädetyt lait asettivat kansallisuuteen perustuvat kiintiöt kaikille eurooppalaisille maahanmuuttajille; vuoden 1924 laki myös lopetti kokonaan japanilaisten maahanmuuton. Tämä työ tutkii näihin kiintiölakeihin johtanutta maahanmuuttajavastaisuuden kasvua sekä etenkin lakien ympärillä käytyä keskustelua. Pääpaino on kongressissa esitetyissä maahanmuuton vastaisissa argumenteissa. Nämä jakautuivat karkeasti ottaen kolmeen kategoriaan: maahanmuuton vastustajat sanoivat, että siirtolaisten vaikutus taloudelliseen tilanteeseen oli epäsuotuisa, siirtolaisten rodullinen ja kulttuurinen "laatu" oli huonontunut, ja siirtolaiset olivat radikaaleja ja bolshevismiin taipuvaisia. Erityistä huolta herätti maahanmuuttajien vaikutus Amerikan kulttuuriseen, rodulliseen ja poliittiseen yhtenäisyyteen. Huoli kansakunnan yhtenäisyydestä oli tulosta paitsi siirtolaisten määrästä myös amerikkalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneista muutoksista. Erityisen tärkeitä olivat työväenliikkeen vaikutusvallan kasvu ja teollisuusjohtajien pyrkimys pysäyttää se. Maahanmuuttajien "bolshevismi" olikin käyttökelpoinen argumentti paitsi maahanmuuttajia myös amerikkalaisia työläisiä vastaan: teollisuusjohtajat painottivat että lakot ja työväenliike olivat tulosta siirtolaisten mukanaan tuomista "epäamerikkalaisista" ajatusmalleista, eivät yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta. Kongressin keskustelun lisäksi työssä käsitellään myös eri yhteiskunnallisten ryhmien ja vaikuttajien kantaa siirtolaisuuteen. Keskusteluun maahanmuutosta vaikuttivat etenkin eugenistit ja muut sosiaalitieteilijät, jotka väittivät itä- ja eteläeurooppalaisten olevan rodullisesti anglosakseja huonompia. Tämän väitteen vaikutusvaltaa lisäsivät yhteiskunnassa vallalla olleet ennakkoluulot, ja monet yhdistykset ja liikkeet (mm. Ku Klux Klan ja erilaiset isänmaalliset järjestöt) olivatkin tärkeitä rajoittamisen kannattajia. Keskustelu maahanmuutosta painottui ideologisiin ja tunteellisiin kysymyksiin, mutta rajoitusten taustalla oli myös konkreettisempia tekijöitä. Yhteiskunnan teollistuminen ja kaupungistuminen olivat pienentäneet siirtolaisista koituvaa taloudellista hyötyä: siirtolaisia ei enää tarvittu raivaamaan uusia viljelysmaita, kun taas tuotannon koneistuminen vähensi työvoiman tarvetta huomattavasti. Pitkän aikavälin taloudellisten tekijöiden roolin merkitys käy ilmeiseksi kun otetaan huomioon, että muut maahanmuuttomaat (esim. Kanada ja Australia) eivät juuri rajoittaneet siirtolaisuutta tänä aikana vaikka niissäkin esiintyi runsaasti rodullista ja kulttuurista maahanmuuttajavastaisuutta. Pääsyy rajoitusten vähäisyyteen näissä maissa oli juuri maahanmuuttajien tuoma taloudellinen hyöty, sekä teollisena työvoimana että maanviljelijöinä. Vaikka kiintiölakiehdotusten ympärillä käytiin kiivasta väittelyä, kongressi kuitenkin hyväksyi lait varsin suurella enemmistöllä. Siirtolaisia itseään lukuunottamatta varsin harvat näkivät lait haitallisina, kun taas useat erilaiset ryhmät katsoivat hyötyvänsä maahanmuuton rajoittamisesta.

1800-luvun loppupuoli oli klassisen siirtomaaimperialismin kulta-aikaa maailmassa. Myös Yhdysvallat valloitti 1800-luvun viimeisinä vuosina Espanjaa vastaan käydyn sodan seurauksena Filippiinit, Guamin, Havaijin ja Puerto Ricon siirtomaikseen ja asetti näennäisesti itsenäisen Kuuban valtansa alle vuosikymmeniksi. Kaikki Yhdysvalloissa eivät hyväksyneet tätä uutta suuntaa amerikkalaisessa ulkopolitiikassa vaan perustivat aktiivisen anti-imperialistisen liikkeen siirtomaiden valloituksen vastustamiseksi. Toimintaa organisoimaan perustettiin kansallinen järjestö nimeltä Anti-Imperialist League, joka oli olemassa vuodesta 1898 vuoteen 1920. Anti-imperialistien ensisijaisena tavoitteena oli estää Yhdysvaltoja virallisesti valloittamasta Havaijia, Filippiinejä, Puerto Ricoa ja Guamia, mutta he epäonnistuivat tässä Yhdysvaltojen kongressin vahvistaessa alkuvuodesta 1899 Pariisin rauhansopimuksen, jolla Espanjan entiset alueet liitettiin osaksi Yhdysvaltoja. Tämän jälkeen anti-imperialistit pyrkivät estämään sodan Filippiineillä ja takaamaan alueille mahdollisimman nopean itsenäistymisen saattamalla Yhdysvalloissa virkaan anti-imperialistisen presidentin vuoden 1900 vaaleissa. Aktiivisesta kampanjoinnista huolimatta anti-imperialistit kokivat tappion näidenkin tavoitteiden suhteen. Yhdysvallat kävi veristä sotaa Filippiinien itsenäisyysliikettä vastaan kolmen vuoden ajan, ja presidenttinä jatkoi vaalien jälkeen edelleen republikaanien William McKinley varapresidenttinään imperialistien keulahahmo Theodore Roosevelt. Tässä tutkielmassa perehdyn amerikkalaiseen anti-imperialismiin vuosina 1893–1902, alkaen ensimmäisestä amerikkalaisyrityksestä valloittaa Havaiji ja päättyen Filippiinien sotaan. Käytän aineistona keskeisten anti-imperialististen järjestöjen ja vaikuttajien materiaaleja, kuten Anti-Imperialist Leaguen julkaisuita ja liikkeen johtohahmojen kirjoituksia. Ensimmäisissä luvuissa tarkastelen liikkeen kehittymistä 1890-luvun mittaan ja toimintaa Filippiinien sodan aikana. Kolmannessa käsittelyluvussa syvennyn anti-imperialistien esittämiin argumentteihin ja sitä kautta heidän aatemaailmaansa. Anti-imperialistit olivat konservatiiveja, jotka halusivat pitää kiinni Yhdysvaltojen perinteisestä ulkopoliittisesta puuttumattomuudesta ja vaalivat itsehallinnon periaatetta. He eivät kuitenkaan aina uskoneet ”sivistymättömien” kansojen kykyyn luoda ja pitää yllä demokraattista hallintoa, eivätkä halunneet heitä osaksi amerikkalaista yhteiskuntaa. Lisäksi anti-imperialistit olivat huolissaan siirtomaiden tuomista taloudellisista ja geopoliittisista seurauksista. Häviöistään huolimatta anti-imperialismilla oli merkittävä rooli vuosisadan lopun poliittisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa Yhdysvalloissa. Liikkeellä oli parhaimmillaan Filippiinien sodan aikana satoja tuhansia kannattajia ja sen johtohahmoihin kuului vaikutusvaltaisia hahmoja niin politiikasta, liike-elämästä kuin kulttuurimaailmastakin. Anti-imperialistit nostivat keskusteluun tärkeitä kysymyksiä Yhdysvaltojen kansallisesta identiteetistä sekä kansainvälisestä roolista, ja monet näistä keskusteluista jatkuvat tänäkin päivänä. Heidän toimintaansa kuitenkin haittasivat sisäiset ristiriidat, keskeisten henkilöiden elitismi sekä ulospäin taantumuksellisena näyttäytynyt konservatiivisuus.

Tutkielma koskee Yhdysvaltojen interventiota Kongon demokraattiseen tasavaltaan vuosina 1960–1961. Tutkielma selvittää Yhdysvaltojen presidentti Dwight D. Eisenhowerin hallinnon motivaatioita, tavoitteita ja toimintaa Kongon kriisin ensimmäisen puolen vuoden aikana. Tutkielman metodina on perinteinen kvalitatiivinen tekstianalyysi ja lähdekriittinen lähestyminen. Tutkimuskirjallisuudesta eniten on hyödynnetty aiempaa Yhdysvaltojen roolia kriisissä käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Tutkielmassa on hyödynnetty myös kylmän sodan interventioita ja neokolonialismia käsittelevää kirjallisuutta. Näiden lisäksi on hyödynnetty tutkimuskirjallisuutta koskien Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaoperaatiota käsitteleviä teoksia, sekä Kongon historiaa käsitteleviä yleisteoksia. Alkuperäislähteitä tutkielmassa on hyödynnetty useammasta lähteestä. Tärkeimpiä ovat Yhdistyneiden kansakuntien arkistolähteet, Yhdysvaltojen ulkoministeriön, presidentin kanslian, suurlähetystöjen ja muiden hallinnon osien dokumentteja kokoavat Foreign Relations of the United States -sarjat. Lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty mm. CIA:n arkistolähteitä ja tärkeiden toimijoiden muistelmateoksia. Yhdysvaltojen interventiota Kongon kriisiin motivoi ensisijaisesti kylmän sodan patoamispolitiikan edistäminen. Yhdysvallat pyrki estämään Kongon demokraattisen tasavallan ajautumista Neuvostoliiton etupiiriin tai kommunistisen hallinnon alaisuuteen. Toissijaisena motivaationa ovat saattaneet toimia Eisenhowerin hallinnon korkea-arvoisten virkamiesten ja Yhdysvaltojen valtion taloudelliset intressit Kongon demokraattisen tasavallan merkittäviin luonnonresursseihin. Yhdysvaltojen ensisijaisena tavoitteena oli yhtenäinen Kongon demokraattinen tasavalta antikommunistisen ja länsimielisen hallinnon alaisuudessa. Yhdysvaltojen toissijaisena tavoitteena oli säilyttää Kongon demokraattisen tasavallan rikkain provinssi Katanga lännen etupiirissä, jos ensisijainen tavoite osoittautuisi mahdottomaksi. Yhdysvallat toimi näiden tavoitteiden saavuttamiseksi diplomaattisin ja salaisin keinoin. Diplomaattiset keinot olivat ensisijaisesti YK:n rauhanturvaoperaation kontrolloiminen. Kontrollointi tapahtui yhteistyöllä pääasiassa yhtenenvän näkemyksen omaavan YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöldin ja tämän avustajien kanssa. Tilanteissa, joissa YK:n johto ja Yhdysvallat eivät omanneet yhtenevää näkemystä, Yhdysvallat pyrki painostamaan YK:n johtoa. Salaiset toimet koostuivat CIA:n operaatioista Kongon demokraattisen tasavallan sisällä, joilla Yhdysvallat pyrkivät edistämään tavoitteitaan. Operaatioihin kuului yritykset syrjäyttää tai murhata Kongon demokraattisen tasavallan pääministeri Patrice Lumumba.

Tutkin atomipommin synnyttäneen Manhattan-projektin ja sitä seuranneiden Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten julkistamisesta alkanutta lehdistökeskustelua Yhdysvalloissa: mitä tietoa oli saatavilla ja miksi, kuinka sitä käsiteltiin toimituksissa ja millaisia olivat tiedotusten alkuvaiheessa herättämät kielteiset ja myönteiset reaktiot sekä spekulaatiot tulevaisuudesta. Lähteinä käytän erityisesti vaikutusvaltaisia sanomalehtiä The New York Times, The Wall Street Journal ja The Washington Post, mutta myös viikkolehtiä Life ja Time, lähinnä elokuulta 1945. Jo yksin kyseisen kuukauden sanomalehtilähteistäni löytyy ProQuest-tietokannan hakutoiminnolla yli 900 artikkelia, joissa esiintyy jokin sanoista atom, atomic, nuclear, radiation, radioactive tai radioactivity; nämä erottavat sangen tehokkaasti minulle relevantit artikkelit muista sisällöistä. Manhattan-projektin viestintäorganisaatio aloitti julkistukset presidentti Harry Trumanin nimissä annetulla lausunnolla, joka kertoi maailmalle Yhdysvaltain uudesta aseesta, jolla Japani haluttiin painostaa antautumaan. Tiedotuksen toinen päämotivaatio oli turvallisuus: projektin tuottamasta tiedosta haluttiin pitää salassa mahdollisimman paljon. Koska keskustelua ei voitaisi estää, se päätettiin täyttää valtavalla määrällä harmitonta informaatiota. Tiedetoimittaja William Laurence tuotti tiedotusvälineille kansantajuisia artikkeleita ja fyysikko Henry Smyth virallisen tieteellisen raportin, joka mahdollisti valistuneen keskustelun ja määritteli julkisen tiedon rajat. Lehdistö hyödynsi aineistoa runsaasti, olihan sillä vain vähän vaihtoehtoisia lähteitä. Monet päätyivät uskomaan tai toivomaan, että atomiase lopettaisi sodat – vaihtoehtona he näkivät maailmanlopun. Kutsun tässä työssä atomi-internationalismiksi visioiden jatkumoa YK:n alaisista atomivalvontaelimistä maailmanvaltioon. Atomitutkijoiden poliittinen liike otti aatteen omakseen, mutta se ei koskaan voittanut massoja tai päättäjiä puolelleen. Atomienergian rauhanomaisesta potentiaalista oli tarjolla varsin oikeaan osuneitakin näkemyksiä, mutta monet asiantuntijatahotkin spekuloivat myös utopistisemmilla visioilla yltäkylläisyydestä ja atomimoottoreilla kulkevista liikennevälineistä. Yhteiskunnalliset ajattelijat pohtivat, miten esimerkiksi työ ja omistus tulisivat muuttumaan. Lääketieteellisistä mahdollisuuksista kirjoitettiin vielä verrattain vähän. Erityisesti uskonnolliset tahot vastustivat siviilien joukkotuhontaa moraalisin perustein, mutta jäivät vähemmistöön. Monet pohtivat, miten amerikkalaiset voisivat taata oman turvallisuutensa tieteiskirjallisuudesta todellisuudeksi muuttuvassa maailmassa, jossa ydinpommit voisivat tippua taivaalta puolustuskyvyttömiin kaupunkeihin. Toivoa nähtiin tutkimuksessa, kaupunkien hajauttamisessa tai rauhan takaamisessa ydinpelotteella. Pommin tekijät odottivat sen säteilyvaikutusten jäävän mitättömiksi; kun oletus kyseenalaistettiin, reaktiona oli väitteiden tyrmääminen propagandaksi. Vähättelyä ja sensuuria jatkettiin myös todellisuuden paljastuessa, joten suuri yleisö alkoi ymmärtää säteilyn ja radioaktiivisen laskeuman merkityksen vasta myöhemmin.

Aims. The aim of this thesis is to cover Marilyn Monroe's relationship with food as it appears in literature written about her. The study covers the years from 1942 to 1962, when Marilyn was between ages 16 and 36. As an adult, she was responsible for her own food intake. The emphasis of this study is on the following: what kind of food Marilyn ate, how different stages of her life affected her relationship with food, whether the food she ate was made by her or someone else, how interested she was in food, and what kind of food she liked. The historical context is also an important part of this study. Methods. The research material consists of literature written about Marilyn Monroe. This literature was the analyzed using content analysis. The research material was then divided into categories, which are different times of Marilyn's life. Considering the sources was a very important part when gathering material. Results and conclusions. As a result, Marilyn's relationship with food varied during her lifetime. During her first marriage she had to learn to cook for the first time in her life, and thus she sometimes made mistakes. Food was also gathered by hunting and fishing. As a young starlet in Hollywood Marilyn didn't have a lot of money for food, so she ate very little and very inexpensively. As her career progressed she was able to enjoy food more. Marilyn's second husband was from an Italian-American family, and Marilyn learned to cook Italian food and broil steaks. After moving to New York Marilyn often ate at her friends' homes. When she got married for the third time she really wanted to be a good housewife. During this period her cooking improved considerably. She also learned to cook Jewish dishes. After the marriage ended Marilyn was facing the hardest time of her life, until she moved to Los Angeles and bought her own house. She was planning to invite friends over for food and good times, and also said that she enjoyed champagne and good food.

In recent years, a resurgent leftist faction has arisen in the Democratic Party of the United States, emerging first in Senator Bernie Sanders’ campaign to become the party’s nominee in the 2016 presidential election. Sanders’ campaign declared a ‘political revolution’, a left-wing project advocating socioeconomic and political transformation and problematizing inequality in American society. The primary election process drew deep factional lines in the party between Sanders’ and Hillary Clinton’s supporters, and ultimately resulted in Clinton’s candidacy and defeat in the general election. In the wake of Sanders’ campaign, multiple left-wing organisations emerged both within the Democratic Party and beyond it, adopting his policy goals and campaigning style. Among these was Justice Democrats, a factionally-oriented organization challenging Democratic incumbents and endeavouring to enact a political realignment towards the left on the intra-party level. The ongoing factional struggle is seen against the backdrop of a broader hegemonic crisis. The leftist faction of the party has produced a new populist discourse building a counter-hegemonic left-wing social imaginary. This thesis examines the discourse of the political revolution, and the discursive devices constituting its articulation of key dichotomies. The thesis applies a theoretical framework of Giovanni Sartori’s factionalism, Margaret Canovan’s populism, and Gramscian hegemony to conduct a discourse analysis of the resurgent leftist discourse on the meso and macro levels. This thesis asks: how does the discourse of the political revolution construct an adversarial dichotomy of an in-group and an out-group as part of its populist counter-hegemonic project? To answer its research question, the thesis develops its methodological approach by combining critical discourse analysis (CDA), discourse theory, and aspects of the complementary method of discourse tracing. This framework views discourses and social reality as mutually constitutive. The value of such analysis lies in practicing reflexivity and considering what kind of social reality the discourse strives to generate, reproducing and disrupting dominant ideas and structures. Examining a discourse yields insight into the possible real-world consequences of the adoption of the worldview it constitutes, and facilitates the tracing of shifts in political culture. The thesis finds that, on the meso level, the discourse constructs a logic of difference to dismantle the conception of the Democratic Party as monolithic, producing an ideologically-based factional challenge through the dichotomisation of two factional groups. The discourse articulates an ideologically committed left-wing factional in-group, and a clientelist party establishment out-group corrupted by established campaign finance practices. The adversarial in-group and out-group constitute factions of principle and interest (as per Sartori), drawing from the redemptive and pragmatic faces of democracy, respectively. On the macro level, the discourse constructs a logic of equivalence through articulating a populist people-elite binary. ‘The people’ are conceived of as a broad, diverse collective connected by class-based grievances and interests, sovereign but unrepresented. This is juxtaposed with the articulation of an out-of-touch, oligarchic elite configuration consisting of dominant economic forces, a political elite, and a discursive elite. The elite are likewise connected by class interests, exercising undue influence over the political system and reproducing a hegemony facilitating economic inequality. The elite is articulated as the common Other for ‘the people’ as the groups’ class interests conflict and systemic structures privilege the elite at the expense of the needs of the people. This people-vs-elite dichotomisation produces the articulation of ‘the people’ as a historical bloc, a class alliance with transformative capacity, whose political action is seen as necessary to usher in a democratic renewal at both the meso and macro levels. The discourse scandalizes the existing level of inequalities in American society and articulates campaign finance practices yielding wealthy elites influence over the political process as impermissible. These scandalisations challenge existing social structures and dominant ideas. The discourse seeks to thereby shift these ideas and practices beyond the hegemonic limits of intelligibility through the production of a left-wing social imaginary. Understanding the effects of discourses and discursive shifts on social reality, and vice versa, is useful for academics examining social reproduction and transformation. A discursive shift the like of which the political revolution seeks to achieve holds practical policy implications and has potentially wide-reaching consequences on U.S. political culture and social practices. Ramifications may be felt beyond borders in the political discourses of other nations due to the prominent position the U.S. holds in the international community. Should this counter-hegemonic discourse become more broadly adopted within the Democratic Party and beyond, it may provide a blueprint for similar movements in comparable contexts.

Tässä tutkielmassa tarkastelen 1950 ja 1960-luvuilla kirjoitetun yhdysvaltalaisen beat-kirjallisuuden kuvaa hengellisyydestä sekä mitä tämä kuvaus kertoo hengellisestä murroskaudesta aikakauden Yhdysvalloissa. Tutkielman tavoitteena on selvittää missä määrin ja millä tavoin beatit ja näiden kirjoittama kirjallisuus edustivat muutosta yhdysvaltalaisessa hengellisyydessä. Tutkielma edustaa kirjallisuuden antropologian historiallista suuntausta, jossa kirjallisia tekstejä luetaan etnografisena lähdemateriaalina. Tutkielman lähteenä on laaja määrä beat-kirjailijoiden 1950- ja 1960-luvulla kirjoittamia runokokoelmia ja romaaneja. Näiden teosten sisältämiä hengellisyyden kuvauksia analysoin Mary Bucholtzin ja Kira Hallin esittämän sosiolingvistisen metodin avulla. Tutkielman tärkein teoreettinen viitekehys on Marshall Sahlinsin teoria kulttuurisesta muutoksesta kulttuuristen kategorioiden ja näiden suhteiden muutoksena. Tutkielmassa esitän, että huolimatta sen heterogeenisyydestä beatien hengellisyyttä yhdistää kokemuksellisuuden vahva korostus, erilaisten visioiden ja näkyjen esiintyminen, uudenlaisen amerikkalaisuuden rakentaminen, transgressiivisuus sekä marginaaliryhmiin kuuluvien ihmisten asettaminen hengellisiin rooleihin. Tämän lisäksi esitän, että beatit edustivat murrosta yhdysvaltalaisessa hengellisyydessä johtuen erityisesti siitä, että beat-teksteissä hengellisyys yhdistyy uudella tavalla normien rikkomiseen ja vapauden tavoitteluun. Tutkielmassa esitän kuitenkin myös, että kyseessä ei ole täydellinen irtiotto. Beatit ovat selvästi osa yhdysvaltalaista hengellistä perinnettä, nojaten aikaisemmista ajatussuunnista erityisesti transsendentalismiin.

Pro gradu -tutkielmani koskee Coca-Cola Companyn monikielisen mainoksen Yhdysvalloissa saamaa vastaanottoa 2014, ja aineistona on Coca-Colan verkkosivuille mainosta koskevan uutisen alle lähetetyt 318 kommenttia. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia kieli-ideologioita kommenteissa tuotetaan, miten nämä kieli-ideologiat rakennetaan, ja liittyykö aineistosta tunnistettuihin kieli-ideologioihin moraalisen paniikin tunnuspiirteitä. Kieleen liittyvää moraalista paniikkia on tutkittu vain vähän, eikä sitä ole aiemmin yhdistetty kieli-ideologioiden tutkimukseen. Tutkimuksen relevanssia lisää se, että aineisto on tuotettu verkossa, jossa ideologioita voi nykyään viestiä lähes rajattomalle yleisölle nopeasti ja helposti. Tutkimuksen ensimmäisessä teorialuvussa esitellään Yhdysvaltain kielitilannetta huomioiden erityisesti maahanmuuton vaikutukset sekä maan kielipolitiikka. Toisessa osiossa perehdytään ideologian ja kieli-ideologian käsitteiden määrittelyyn Kathryn A. Woolardin yhteenvetojen mukaisesti, ja kolmas osio avaa moraalisen paniikin käsitettä ja tutkimusta niin sosiologiassa kuin kielitieteessä. Tämä osio nojaa vahvasti Stanley Cohenin määrittelemiin moraalisen paniikin tunnuspiirteisiin. Tämä tutkimus on kvalitatiivinen analyysi, jonka ensimmäisessä vaiheessa aineistosta etsitään Woolardin esittelemiä ideologian tunnuspiirteitä: subjektiivisuus ja ideat, sosiaalisen aseman vahvistaminen, pyrkimys epäsymmetrisiin valtasuhteisiin sekä tiedon vääristäminen. Toisessa vaiheessa aineistosta etsitään Cohenin kuvaamia moraalisen paniikin tunnuspiirteitä: liioittelu ja vääristely, ennustaminen sekä symbolien käyttö. Tutkimuksen perusteella aineisto ilmentää sekä monikielistä että yksikielistä ideologiaa, mutta Woolardin ideologian tunnuspiirteet painottuvat näissä eri tavoin. Sekä monikielistä että yksikielistä ideologiaa on rakennettu nojaten subjektiivisiin lausuntoihin, mutta vain yksikielistä ideologiaa puolustavat kommentit sisälsivät tiedon vääristämistä. Yleisimmin molemmat kieli-ideologiat kuitenkin ilmensivät sosiaalisen ja valta-aseman kontrollia tai sen tavoittelua. Toisen osion tulokset osoittavat, että moraalisen paniikin tunnuspiirteitä ilmenee vain käytetyn aineiston yksikielistä ideologiaa edustaneissa kommenteissa. Koska aineisto on verrattain pieni, eivätkä tutkimusmenetelmät sisältäneet esimerkiksi tarkentavia haastatteluita, ei kummankaan vaiheen tuloksia voi yleistää. Tutkimus kuitenkin toimii hyvin keskustelun avaajana uudella tutkimusalueella ja tuottaa tietoa jatkotutkimusta varten.

The thesis studies the economic policy of the United States from the first oil crisis of October 1973 to the 1980 elections via the perspective of Keynesian economic theorem. The main objective of the thesis is to analyze the perceived failure of Keynesianism during stagflation through practical policy and evaluate the policy connection to the economic theory paradigm shift that occurred in the late 1970s and early 1980s. This is done by reviewing primarily the fiscal policies of the Ford and Carter administrations coupled with an analysis of the policy recommendations made by the contemporary congressional Joint Economic Committees. The thesis aims to add a historically minded policy analysis into the mix when explaining the fall of Keynesianism and see how well it elucidates this on its own. In primary material the thesis relies on various documents produced by the Councils of Economic Advisors and Joint Economic Committees during the previously mentioned time period. In particular the annually or biannually formed economic policy publications and statements related to them are under scrutiny since by revealing the policy directions and proposals one can examine the wider economic theory context at play. In addition the primary material is complemented by using a wide-range of previous literature and contemporary newspaper articles. Methodologically the study employs directed qualitative content analysis as a research method which carefully takes into consideration the chosen contextual theory – Keynesianism – when analyzing the material. Furthermore, an adaption of Douglass C. North’s theory on economic change is applied to the subject in order to create a more comprehendible framework to examine the change in economic thinking taking place. The analysis of U.S. economic policy through the theoretical lenses of Keynes finds that the theory was badly miscomprehended and practiced already in the late 1960s which continued for the entire 1970s causing increasingly significant reputational damage to it. The study concludes that a lack of belief among the Ford and Carter administrations towards Keynesianism and the difficult politico-economic circumstances lead to economic policies that cannot be classified as Keynesian. Thus the results stand in opposition to the notion that the theory failed through trial and error during stagflation and indicate that intellectual preference towards neoclassical economics began to impact policy increasingly since the Ford administration. The study recommends that future research focuses more on linking economic policies and theories to their historical and political context. A further recommendation is made to increase the study of empirical policy analysis when explaining the fall of Keynesianism.