Browsing by Subject "oikomishoito"

Tämän syventävän tutkielman tavoitteena on kirjallisuuskatsauksen ja kliinisen potilastapauksen avulla tarkastella hammaskaaren ahtauden hoitomenetelmiä vaihduntavaiheen hampaistossa. Ahtaus on yleisin oikomalla hoidettava purentavirhe ja yleisin oikomishoitoon hakeutumisen syy. Yli puolella 12-18 -vuotiaista suomalaisnuorista on ahtautta hammaskaarella. Suomessa käytössä olevan 10-portaisen purentavirheiden arviointiasteikon mukaan vain erittäin vaikea ahtaus voi täyttää kunnalliseen hoitoon pääsyn kriteerit. Kirjallisuuskatsauksessa keskitytään vaihduntavaiheen hampaiston hoitomenetelmiin ja hoidon ajoitukseen, mutta perehdytään lyhyesti myös ahtauden etiologiaan. Tutkimusaineistona käytettiin ortodontian oppikirjoja sekä tieteellisiä julkaisuja aiheesta. Julkaisuja haettiin Medline, Pubmed ja Google Scholar -tietokannoista käyttäen ensisijaisina hakutermeinä ”dental crowding” ja ”treatment of dental crowding”. Tutkielman kliininen osuus käsitteli 10-vuotiaan tytön oikomishoidon kulkua HUS Suusairauksien opetus- ja hoitoyksikössä. Hammaskaaren ahtautta voi vaihduntavaiheen hampaistossa hoitaa mahduttamalla hampaat kaarelle tai poistohoidolla. Menetelmiä hampaiden kaarelle mahduttamiselle ovat esimerkiksi maitohampaiden lähdöstä vapautuvan tilan säilyttäminen, kaarten sagittaalinen ja transversaalinen levitys sekä hampaiden selektiiviset hionnat. Hammaskaaren ahtaus esiintyy usein yhdessä jonkin toisen purentavirheen kanssa. Monissa tapauksissa pyritäänkin ensisijaisesti korjaamaan toiminnallisesti vakavampi purentavirhe, jonka kanssa ahtautta esiintyy. Potilaan purennan kokonaistilanne tulee huomioida hoidon suunnittelussa ja näin ollen on mahdotonta nimetä yksittäistä hoitomenetelmää ylitse muiden. Eniten ahtauden hoitolinjan ja -menetelmän valinnassa vaikuttavat ahtauden vaikeusaste ja potilaan ko-operaatiokyky. Ahtaus on vielä aiheena suhteellisen vähän tutkittu ja lisätutkimus aiheesta onkin suositeltavaa.

Kiinteiden kojeiden kehitys alkoi Yhdysvalloissa 1900-luvun alkupuolella. Hampaaseen kiinnitettävän braketin, braketin uran läpi kulkevan kaarilangan, renkaiden ja niihin kiinnitettävien tuubien, sekä apuosien avulla, voidaan hampaita liikuttaa monessa eri suunnassa. Kiinteät kojeet ovat siksi monipuolisia ja laajalti käytettyjä erilaisten purentavirheiden hoidossa. Niiden käyttö vaatii kuitenkin hammaslääkäriltä paljon osaamista ja ymmärrystä oikean hoitotuloksen saavuttamiseksi. Suurin osa nykyisin käytettävistä braketeista on modernin ortodontian oppi-isänä tunnetun Edward H. Anglen kehittämään edgewise-braketin erilaisia muunnelmia. Syventävän tutkielman tavoitteena oli kirjallisuuskatsauksen sekä kliinisen potilastapauksen avulla perehtyä kiinteiden kojeiden käyttöön hampaiston oikomishoidossa. Kirjallisuuskatsauksessa keskityttiin erityisesti kiinteiden kojeiden komponentteihin ja niiden käyttöön hammaslääkärin toimesta. Lisäksi käsiteltiin kiinteiden kojeiden historiaa ja kehityskaarta. Tutkimusaineistona käytettiin ortodontian oppikirjallisuutta ja aiheista laadittuja tieteellisiä julkaisuja. Julkaisujen haussa käytettiin Medline -tietokannan Pubmed -käyttöliittymää. Tutkielman toinen osuus käsitteli 10-vuotiaan pojan oikomishoidon kulkua HUS Suusairauksien opetus- ja hoitoyksikössä, sisältäen kliinisen teoriaosuuden sekä hänelle tekemäni kliiniset toimenpiteet hoitojakson aikana. Potilaan purennan ongelmana oli alkuvaiheessa traumaattinen syväpurenta, horisontaalinen ylipurenta ja hampaiden ahtaus. Ongelma päädyttiin hoitamaan kiintein kojein. Hoidon suunnittelua ja toteutusta hankaloitti potilaan pysyvän toisen premolaarin puuttuminen alaleuassa. Ongelman ratkaisemiseksi maitohampaaseen d.75 tehtiin hemisektio ennen kiinteää kojeistusta. (178 sanaa)

HUS, suu- ja leukasairauksien klinikassa (SLK), Pää- ja kaulakeskuksessa tehdään vuosittain 70–80 ortognaattis-kirurgista leukojen leikkausta aikuisille, joilla on vaikea purentavirhe ja siihen liittyvä vertikaalinen, transversaalinen ja/tai antero-posteriorinen leukojen epäsuhta sekä purennasta aiheutuvaa vakavaa terveydellistä haittaa. Ortognaattis-kirurgista hoitoa voivat tarvita myös potilaat, joiden purenta on muuttunut kasvojen alueen murtuman seurauksena. Ortodonttis-kirurginen hoito on potilaalle raskas sekä fyysisesti että psyykkisesti. Hoito on pitkäkestoinen, vaatii sairaalahoitoa ja potilaan ulkonäössä voi tapahtua suuriakin muutoksia. Siksi hoitoa ennen on selvitettävä ja arvioitava potilaan psykososiaalinen tilanne, leikkauksen hyödyt ja siitä mahdollisesti aiheutuvat haitat sekä potilaan odotusten realistisuus. Tutkimuksemme tavoitteena on selvittää ortognaattis-kirurgisten potilaiden hoidon kulku; perehtyä siihen sekä kirjallisuuden, kliinisen toiminnan sekä ortognaattis-kirurgisen potilaan haastattelun kautta; oppia ymmärtämään ortognaattis-kirurgisen hoidon suunnittelu, hoidon toteutus sekä ongelmat ja hyödyt. Tässä työssä keskitytään erityisesti tapaturmapotilaaseen ja surgery first-tyyppiseen hoitoon. Kliinisenä materiaalina on HUS:n Pää-ja kaulakeskuksessa, Suu- ja leukasairauksien klinikassa keväällä 2019 leikattu potilas. Potilastapauksemme osoittaa, että ortognaattista kirurgiaa voidaan toteuttaa myös potilaille, joiden elämäntilanne on syystä tai toisesta haastava. Päihdetaustaa omaavilla henkilöillä voi esiintyä anestesian sekä postoperatiivisen kivunhallinnan ongelmia. Tällaisissa tapauksissa on mietittävä erityisen tarkasti etukäteen, millaisia haasteita voi tulla vastaan ja miten ne ratkaistaan. Hoitoprosessin aikana huomioitavaa on potilaan informointi vertaistukiryhmistä sekä niihin ohjaaminen tarvittaessa. Myös hoitohenkilökunnan tavoitettavuus sekä potilaalle tarjoama henkinen tuki on välttämätöntä.

Tutkimus tarkastelee oikomishoidon hyödyllisyyttä potilaan näkökulmasta pitkällä aikavälillä. Aihe on tärkeä, koska toistaiseksi on vain vähän tietoa siitä, mitä aikuiseksi kasvanut ajattelee lapsena tai nuorena saamastaan oikomishoidosta. Tutkimuksen aineistona on Helsingin yliopiston ensimmäisen ja toisen vuoden hammaslääketieteen opiskelijoille suunnattu kyselytutkimus. Kysely koostuu yhdeksästä kysymyksestä, jotka kartoittavat opiskelijoiden oikomishoitohistoriaa ja selvittävät heidän kokemuksiaan mm. oikomishoidossa olosta, hoidon hyödyllisyydestä ja tämänhetkisestä hoidontarpeesta. Kysymykset ovat avoimia, joten vastausten analysointi perustuu pääasiassa laadullisiin menetelmiin. Tutkimuksessa selviää, että oikomishoidosta on ollut hyötyä useimpien oikomishoitoa saaneiden vastaajien mielestä; hyödyllisyyttä perustellaan sekä ulkonäkötekijöillä että parantuneella purennalla. Kokemukset oikomishoidossa olosta ovat vaihtelevia: toiset kokivat hoidon kivuliaana ja rasittavana, kun taas toiset kehuvat hammaslääkäriään ja kertovat pitäneensä vastaanottokäynneistä. Hyvä hammaslääkäri-potilassuhde näyttää olevan yksi hyviä kokemuksia selittävä tekijä. Noin puolella kokemukset oikomishoidossa olosta ovat vaikuttaneet päätökseen opiskella hammaslääkäriksi.

Tämä lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus koirien purentavioista. Työn tarkoitus on koota ajantasaista tietoa koirien purentavioista – etiologiasta, luokittelusta ja yleisyydestä. Tutkielmassa käydään läpi suppeasti purentavikojen hoitovaihto-ehtoja ja esitellään oikomishoito pääpiirteissään. Normaali purenta muodostuu koiralla pääkallon, leukaluiden, hampaiden, leukanivelen ja pään pehmytkudoksien muodos-tamasta kokonaisuudesta. Purentaviaksi määritellään mikä tahansa muutos purennassa, joka poikkeaa normaalin purennan määritelmästä. Tutkimuksissa on havaittu purentavikojen olevan yleinen ongelma, ja purentaviat ovat lisääntyneet koirien jalostuksen myötä. Purentavikoja esiintyy sekä maitohampaistossa, että pysyvässä hampaistossa. Purentavika voi olla pel-kästään kosmeettinen haitta, mutta usein siihen liittyy myös vakavia patologisia muutoksia suussa, jotka aiheuttavat koiralle merkittävää kipua ja epämukavuutta. Purentaviat luokitellaan tyypillisesti neljään eri luokkaan. Luokkaan I kuuluvat hammasperäiset purentaviat ja luokkiin II-IV kuuluvat leukaluuperäiset purentaviat. Luokka II tunnetaan yleisimmin yläpurentana, luokka III alapurentana ja luokka IV leukojen epäsymmetriana. Purentavioista suuri osa on perinnöllisiä ja osa hankittuja tai trauman seurauksena syntyneitä. Leukaluuperäisiä purenta-vikoja pidetään yleisesti perinnöllisinä vikoina, jotka tulisi huomioida jalostuksessa. Kuitenkin useiden brakykefaalisten rotujen rotumääritelmässä on sallittu tietyn asteinen alapurenta, jonka seurauksena luokan III purentaviat ovat yleistyneet näissä roduissa. Purentavika on tärkeää havaita ja tunnistaa aikaisessa vaiheessa. Mikäli purentavika ilmenee maitohampaistossa, pyritään ajoissa aloitetulla hoidolla estämään purentavian syntyminen pysyvään hampaistoon. Purentavikoja voidaan hoitaa monella eri tapaa. Oikomishoidolla tarkoitetaan purentavian korjaamista toimivaksi ja ei-traumaattiseksi. Oikomishoito sisältää sekä omistajien valistamista, ehkäiseviä toimia, sekä purentavian korjaavia toimenpiteitä. Yleisimpiä varsinaisia hampaita oiko-via menetelmiä, missä hampaiden asentoa ja paikkaa muutetaan oikomiskojeen aikaansaamalla hampaan liikkeellä, ovat esimerkiksi pallo-oikominen, kruunupidennykset, vinolevy sekä voimalanka, joka ankkuroidaan hampaiden välille ham-paisiin kiinnitettävien kiinnikkeiden avulla. Muita hoitovaihtoehtoja ovat hampaan poisto tai kruununlyhennys ja pulpa-amputaatio tai juurihoito. Hoidon valinnassa on otettava huomioon useita eri tekijöitä. Kojeilla tapahtuvaan oikomishoitoon ryhtyminen vaatii omis-tajalta sitoutumista useaan hoitokertaan ja kontrolleihin sekä koiran suuhygienian huolelliseen ylläpitoon. Oikomishoidon etuna on usein koiralle tärkeiden hampaiden, kuten kulmahampaiden säilyttäminen. On huomioitava kuitenkin, että oiko-mishoidon jälkeen koiraa ei tule käyttää jalostukseen, eikä se saa osallistua koiranäyttelyihin. Muiden hoitojen etu verrattu-na oikomishoitoon, on yleensä yhdellä yleisanestesiaa vaativalla toimenpiteellä korjaantuva purenta, ja se että pennun elämää ei rajoiteta useiden viikkojen tai kuukausien ajan. Osa toimenpiteistä on kuitenkin kudostraumaattisempia (hampai-den poistot) ja saattavat vaatia jatkuvia röntgenkontrolleja (pulpa-amputaatio, juurihoito). Kaikkien hoitovaihtoehtojen tarkoitus on saada aikaan koiralle toimiva, ei-traumaattinen purenta.