Browsing by Subject "riskienhallinta"

Helsingin yliopistolla otettiin vuoden 2018 alusta käyttöön kokonaisvaltaiseen riskienhallintaan tähtäävä riskienhallinnan toimintamalli, jonka implementaatiota tai toimintaa ei ole tähän mennessä selvitetty. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää Helsingin yliopiston riskienhallinnalle annettuja tavoitteita ja niiden toteutumista, sekä laajentaa korkeakoulujen riskienhallintakäytäntöjä koskevan tutkimuskirjallisuuden näkökulmaa. Tutkielmassa hyödynnetään Robert Yinin tapaustutkimusarvioinnin, sekä Evert Vedungin ja Morten Balle Hansenin monitahoarvioinnin metodologiaa. Tapaustutkimusarvioinnilla pyritään selvittämään riskienhallinnan toimintamallin virallisia tavoitteita ja niiden toteutumista. Monitahoarvioinnin keinoin tutkitaan yliopiston eri yksiköiden näkemyksiä riskienhallinnan toimivuudesta. Tutkielman aineisto koostuu yliopiston virallisista riskienhallintaa ohjaavista asiakirjoista, vuosien 2017-2019 strategian toimeenpanosuunnitelmista ja toimintakertomuksista, sekä yliopiston eri yksiköiden johtajien haastatteluista. Tutkielman perusteella riskienhallinnan toimintamalli on muotoiltu hyvin ja perustellusti, mutta se, kuinka se on implementoitu eri yksiköissä, vaihtelee. Tämän takia riskienhallinnasta ei käytännössä saada täyttä hyötyä kaikissa yksiköissä, eivätkä kaikki riskirekisterin tiedot näin ole täysin vertailukelpoisia. Riskienhallinnan toimintamallille annetut tavoitteet liittyvät sääntöjen noudattamiseen ja laadunvalvontaan, laadukkaan riskienhallintaprosessin toteutumiseen sekä tiedon hyödyntämiseen. Näistä erityisesti tiedon hyödyntäminen kuitenkin jää vähemmälle huomiolle useiden yksiköiden toiminnassa. Tavoitteiden toteutumista voisi parantaa esimerkiksi keskustelemalla riskienhallinnan tärkeydestä yksiköissä sekä yksiköiden ja riskienhallinnan asiantuntijan kesken.

Ilmastonmuutos aiheuttaa uudenlaisia riskejä yhteiskunnan toiminnoille sekä toimialoille, ja fyysisten ilmastoriskien lisäksi se heijastaa suuren kokonaisriskin taloudelle ja rahoitusjärjestelmälle. Tämän takia myös finanssialan toimijoiden kannattaa ennakoida tulevia muutoksia ja varautua ilmastoriskeihin. Ilmastoriskien hallinnan tueksi on kehitetty erilaisia ilmastopalveluita, jotka tukevat erityisesti ilmastonmuutokseen sopeutumista. Ilmastopalveluiden hyödyntäminen finanssialalla on kuitenkin vasta alkutekijöissään, sillä niiden potentiaaliset hyödyt sekä yhteiskunnalle että finanssialan toimijoille ovat vielä huonosti tunnettuja. Tässä pro gradu -tutkielmassa toteutettiin finanssialan toimijoille kohdennettu kysely, jonka tarkoituksena oli selvittää finanssialan toimijoiden suhtautumista suoriin ja välillisiin ilmastoriskeihin sekä organisaation ilmastopalveluiden käyttöä, tarvetta ja yhtiön yleistä kiinnostusta ilmastopalveluihin. Tuloksia tarkasteltiin erityisesti vakuutus- ja sijoitussektorien näkökulmista. Lisäksi esitämme kustannus-hyötyarviointimallin, jonka avulla ilmastopalveluiden potentiaalisia hyötyjä eli lisäarvoa käyttäjälle voidaan havainnollistaa. Teoreettisen mallin avulla voidaan tarkastella, milloin ilmastopalvelut tarjoavat lisäarvoa. Tulosten mukaan finanssialan toimijat ovat kiinnostuneita sekä suorista että välillisistä ilmastoriskeistä ja pyrkivät integroimaan niitä organisaation riskienhallintaan. Erilaiset ilmastoriskit kuitenkin koskettavat finanssialan toimijoita hieman eri tavoin. Vakuutussektorin katsottiin olevan erityisesti kiinnostunut ilmastonmuutoksen seurauksena aiheutuvista fyysisistä riskeistä sekä tulevan raportoinnin ja sääntelyn vaatimuksista ja vaikutuksista vakuutusalalle. Ilmastopalveluiden kannalta erityisesti vahinkovakuutus kaipasi parempia ilmastopalveluita ja -tietoa. Sijoitus- ja varainhoitosektorin näkökulmasta oleellinen uhka näytti olevan kiristyvän sääntelyn vaikutus varallisuuden arvoon esimerkiksi sijoituskohteiden tuottavuusodotusten kautta. Sijoitussektoria edustaneet organisaatiot seurasivatkin ilmastoriskejä sijoitusten ilmastopolitiikan, sijoituspäätöksien, sijoitussuunnitelmien sekä riski- ja vakavaraisuusarviointien kannalta. Kustannus- hyötyarviointimallin pohjalta voitiin todeta, että ilmastopalveluiden potentiaalinen lisäarvo käyttäjälle syntyy ilmastoriskien sopeutumiskustannusten tai oikein mitoitetun ennakoinnin eli suojauksen säästöistä. Ilmastopalvelut siis laskevat ilmastoriskien hallinnan kustannuksia optimaalisten toimien avulla pienemmän epävarmuuden takia. Mitä suurempi sopeutumiskustannus tai epävarmuus riittävän suojauksen tasosta toimialalla on, sitä suurempi niiden tarjoama lisäarvo on.

Kuivuusriskin on havaittu kasvaneen ja Lounais-Suomen alueen maatalouden olevan erityisen herkkä uusille ääriolosuhteille. Maatiloilla ei ole kehitetty yleisesti riskienhallintamenetelmiä kuivuusriskin hallintaan. Yksi vaihtoehtoinen riskienhallintamenetelmä kuivuusriskin hallintaan on keinokastelu, joka on vielä erittäin vähän käytetty menetelmä. Tämä tutkimus keskittyy selvittämään syitä kastelun vähäiselle käytölle sekä mahdollisuuksille kastelun käytön lisäämisessä kuivuusriskin hallinnassa. Tutkimusaineisto kerättiin kyselytutkimuksella, joka jakaantui kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa kysyttiin monivalintakysymyksillä mielipiteitä kuivuusriskin ja kastelun suhteen. Toisessa osassa pyydettiin arvioimaan keskimääräisiä satotasoja kastelun avulla ja ilman kastelua. Tuloksia analysoitiin Mann-Whitney- ja Kruskal-Wallis-testeillä sekä visuaalisesti kolmiojakaumalla ja laatikko-janakuvion avulla. Arvioitujen satotasojen avulla arvioitiin myös kastelun kannattavuutta riskienhallintamenetelmänä. Kyselyn ensimmäisen osion tulosten perusteella kastelun työläys ja huono kannattavuus olivat suurimpia syitä kastelun vähäiselle käytölle. Kyselyn toisen osion perusteella kastelulla pystyttiin hyvin tasaamaan satovaihteluita viljakasveilla, perunalla ja palkokasveilla. Kastelu ei ollut keskimäärin kannattavaa viljakasveilla muuta kuin tilanteissa, joissa kastelun muuttuvat ja kiinteät kustannukset olivat matalaa tasoa. Kyselyn vastausprosentti oli alhainen mikä heikentää tulosten luotettavuutta. Johtopäätöksenä kastelun havaittiin olevan potentiaalinen riskienhallintamenetelmä kuivuusriskin hallintaan. Valinta kastelun ottamisesta käyttöön riskienhallintamenetelmänä tulee tehdä tilakohtaisesti, jolloin on parhaiten tiedossa kastelun antama satovaste ja kustannukset. Jatkotutkimusmahdollisuuksina tutkimuksesta esiin nousi vähemmän työllistävien kastelukeinojen löytäminen sekä parempi tutkittu tieto kastelun antamasta satovasteesta eri viljelykasveilla.

Keskusvastapuolet ovat systeemisesti merkittäviä rahoitusmarkkinainfrastruktuureja, joiden rooli on kasvanut 2000-luvulla erityisesti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Keskusvastapuolet selvisivät vuoden 2008 finanssikriisistä hyvin ja vakaina ja tämän huomion myötä G20 johtajat lausuivat, että kaikki standardoidut OTC-johdannaiset tulisi määrittää keskusvastapuolissa. Tämän suunnan myötä keskusvastapuolia säännellään EU:ssa EMIR (EU 648/2012) ja CCP RRR (EU 2021/23) -asetuksilla. Tutkielmassa käsitellään kolmen tutkimuskysymyksen avulla miten sääntelyllä EU:ssa hallitaan keskusvastapuoliin liittyviä riskejä, miten riskien sääntelyllä estetään keskusvastapuolten kaatuminen ja kaatumisesta aiheutuvat häiriöt markkinoille, sekä onko keskusvastapuolten riskienhallintaa koskeva EU-sääntely tarkoituksenmukaista suhteessa sen tavoitteisiin. Työn tuloksena havaittiin, että riskejä säännellään monipuolisesti niiden elinkaaren eri vaiheissa eri riskityypit laajasti huomioon ottaen ja sääntely kohdistuu sekä riskien todennäköisyyden että seurauksien pienentämiseen. Työkaluvalikoima keskusvastapuolten kaatumisen estämiseen ja markkinoille aiheutuvien häiriöiden estämiseen ovat laajat. Kirjallisuuden perusteella vaikuttaa siltä, että keskusvastapuolten lukuisista hyvistä puolista huolimatta sääntelyn tavoitteita ei täysin tavoiteta. Keskeiseksi ongelmaksi jää erityisesti riskin siirtäminen sen poistamisen sijasta sekä keskusvastapuolten too-big-to-fail asemaan liittyvät ongelmat.

Viime vuosien aikana yritykset ovat alkaneet kiinnittää aiempaa enemmän huomiota kilpailuoikeudellisiin vastuuriskeihin yrityskauppojen yhteydessä. Kilpailuoikeudellisilla vastuuriskeillä tarkoitetaan riskejä kilpailulainsäädännön rikkomisesta seuraavista mahdollisista yksityisoikeudellisista, julkisoikeudellisista ja muista seuraamuksista. Kilpailuoikeudellisille vastuuriskeille on tyypillistä, että ne voivat nousta taloudelliselta arvoltaan moninkertaisiksi verrattuna muihin yrityskauppariskeihin. Lisäksi kilpailuoikeudellisiin vastuuriskeihin tyypillisesti sisältyy liiketoimintaa haittaavia kielteisiä maine- ja yritysvastuuhaittoja sekä pitkäkestoisia viranomais- ja tuomioistuinprosesseja. Kilpailuoikeudellisten vastuiden erityispiirteistä johtuen kilpailuoikeudellisten vastuuriskien selvittäminen ja hallinta korostuukin yrityskauppaprosessissa. Tutkielmassa tarkastellaan kilpailuoikeuteen perustuvia vastuuriskejä yrityskaupassa huomioon otettavana seikkana erityisesti ostajan näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena onkin selvittää, miten kilpailuoikeudellista riskejä voidaan jakaa yrityskaupoissa järkevällä tavalla ottaen erityisesti huomioon markkinoiden toimintaedellytykset ja elinkeinovapauden suojaamisen. Tutkielmassa sekoittuvat niin sopimusoikeudelliset, kilpailuoikeudelliset kuin liikejuridiset näkökohdat. Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin selvittää, millä perusteilla kilpailuoikeudellinen vastuu voi siirtyä yrityskaupan myötä ostajalle ja kuka vastaa kilpailurikkomuksesta, joka on jatkunut yrityskaupan jälkeen. Tarkastelussa otetaan huomioon kilpailuoikeudellisten vastuiden siirtymisen osalta EU:n tuomioistuimen kilpailuoikeuskäytännössä syntyneet kilpailuoikeudelliset seuraanto-opit: oikeudellinen seuraanto ja taloudellinen seuraanto. Lisäksi yrityskaupan jälkeen tehdyn tai jatketun kilpailurikkomuksen osalta tarkastelussa otetaan huomioon henkilökohtaisen vastuun periaate ja emoyhtiön vastuu tytäryhtiönsä kilpailurikkomuksista. Lisäksi tarkoituksena on selvittää mikä oikeudellinen merkitys kilpailuoikeudellisen due diligence -tarkastuksen suorittamisella on ostajalle. Kilpailuoikeudellisella due diligence -tarkastuksella tarkoitetaan tarkastusta, jonka tavoitteena on hallita ja pienentää ostajan kilpailuoikeudellisiin vastuisiin liittyviä oikeudellisia, taloudellisia ja liiketoiminnallisia riskejä. Tarkastelussa otetaan huomioon ennakkotarkastuksen sisältöön ja laajuuteen vaikuttavia seikkoja, kuten kohdeyhtiön kilpailuoikeudellinen riskiprofiili. Kilpailuoikeudellisen due diligence -tarkastuksen suorittamiseen liittyy myös olennainen kysymys siitä, miten ostaja ja tämän nimeämät oikeudelliset neuvonantajat pystyvät selvittämään liittyykö kohdeyhtiön toimintaan riskiä mahdollisista kilpailurikkomuksista. Tarkastuksessa on tyypillisesti rajatut resurssit, materiaali ja aika, jolloin ostajan on käytännössä hyvin vaikeaa tunnistaa kohdeyhtiön kilpailurikkomuksia. Vaikeutta lisää myös kilpailurikkomuksen selvittämiseen liittyvät oikeustaloustieteelliset seikat. Tarkastelussa pyritään myös selvittämään, miten ostajan riskiä kilpailuoikeudellisista vastuista voidaan pienentää sopimusoikeudellisin riskienhallintakeinoin kaupantekovaiheessa sekä muilla toimilla kaupan integraatiovaiheessa ja yrityskaupan jälkeen, ja ovatko yritysten käytössä olevat riskienhallintakeinot riittäviä ja tarpeeksi tehokkaita erityisesti ostajan näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaankin sopimusoikeudellisia riskienhallintakeinoja kilpailuoikeudellisten vastuuriskien näkökulmasta. Ostajan näkökulmasta kilpailuoikeudellisten vastuuriskien keskeisimpinä sopimusoikeudellisina riskienhallintakeinoina on pidettävä tuntemattomien riskien osalta myyjän antamia vakuuksia (representations and warranties) ja tunnistettujen riskien osalta myyjän antamia erityisiä vastuusitoumuksia (specific indemnity). Tutkielmassa arvioidaan ja vertaillaan näiden sopimusehtojen tuomaa turvaa ostajan näkökulmasta. Lisäksi tarkastellaan miten ostaja voi pienentää riskiä kilpailuoikeudellisista vastuista kaupan integraatiovaiheessa ja yrityskaupan jälkeen.

Talouselämän toimintakentän kansainvälistyminen ja maailmantalouden yleinen globalisoituminen ovat johtaneet siihen, että myös yrityskaupat ovat monimutkaistuneet vuosikymmenten saatossa. Yrityskaupoissa voidaan joutua ottamaan huomioon useamman valtion lainsäädäntö ja liiketoiminnallinen ympäristö. Liikesopimuksissa noudatetaan pitkälti alun perin Englannissa ja Yhdysvalloissa kehitettyä sopimustraditiota – yrityskauppojen asiakirjat ja dokumentaatio perustuvat angloamerikkalaisiin sopimuslausekkeisiin ja -malleihin, joiden seurauksena sopimukset ovat yhä useammin detaljiorientoituneita ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Kansainvälistyvän sopimus- ja yritystoiminnan ytimessä ovat riskienhallinta ja korvausvastuisiin varautuminen. Yrityskauppoihin liittyy aina odottamattoman kehityksen mahdollisuus, joka yritysten on päätöksenteossaan osattava ottaa huomioon. Riskienhallintakentän jatkuvan laajenemisen seurauksena vastuuriskeille haetaan yhä useammin ulkopuolista vastuutahoa, joka tyypillisesti on vakuutusyhtiö. Siten yrityskauppojen riskienhallinnallinen puoli on erottamattomasti liitännässä vakuuttamiseen. Nykyisin onkin tavanomaista turvata yritysjärjestelyjä muun sopimustoiminnan ohella ottamalla erillinen yrityskauppavakuutus, joka täydentää yritysjärjestelyn muuta dokumentaatiota ja allokoi riskejä. Vakuutus turvaa etenkin tilanteilta, jossa kaupan kohde ei syystä tai toisesta vastaakaan odotettua. Warranty ja indemnity -vakuutukset ovat vakuutussopimuksia, jotka kattavat vahingot, jotka johtuvat tai ovat seurausta osakekauppakirjassa esitettyjen takuuehtojen tai vastaavien myyjän vakuutusten rikkomisesta. W&I-vakuutukset tarjoavat suojaa tuntemattomien ja ennalta-arvaamattomien riskitekijöiden varalta, ja niitä käytetäänkin suhteellisen vakiintuneesti yrityskauppojen riskienhallintakeinona. Tällaisten suojakeinojen suosio on kasvanut Pohjoismaisessa kehikossa jatkuvasti 1990-luvun lopusta lähtien. Erityisen mielekkäitä yrityskauppavakuutukset ovat perinteisesti olleet silloin, kun myyjänä on pääomasijoitusyhtiö, koska tällaiset yhtiöt tekevät yrityskauppoja jatkuvasti osana liiketoimintaansa ja kaipaavat siten suojaa sen varalta, että kauppaehdot eivät kaikilta osin vastaa sovittua. W&I-vakuutusten käyttö ei kuitenkaan enää samalla tavalla riipu siitä, millaista liiketoimintaa myyjä tai ostaja harjoittavat, vaan niitä voisi luonnehtia suosituiksi instrumenteiksi yrityskauppojen riskienhallinnassa kautta linjain. Muutos johtuu kasvavasta markkinakokemuksesta ja -valveutuneisuudesta, alhaisemmista preemioista sekä vakuutusmeklarien ja vakuutusyhtiöiden nousevasta kiinnostuksesta ja aktiivisuudesta Suomen markkinalla, jossa ostajat tyypillisesti tekevät huolellisen yritystarkastuksen ja sopimusrikkomuksiin liittyvät riidat ovat hyvin harvinaisia. Tämä tutkielma tarkastelee 1) W&I-vakuutuksia sopimustyyppinä, 2) niiden henkilöllistä ulottuvuutta sekä a) ennen sopimuksen päättämistä että b) sen jälkeen ja 3) niiden soveltamisalaa erityisesti sopimusvastuuseen varautumisen ja riskienhallinnan näkökulmista. Keskeisenä tavoitteena on siten ensinnäkin selvittää, millainen instrumentti W&I-vakuutus on sopimustyyppinä, miten sillä hallinnoidaan riskejä ja miten sitä tulkitaan. Lisäksi tutkielma valottaa sitä, miten yrityskauppavakuutukset suhteutuvat arkisempiin vakuutussopimuksiin tiedonantovelvollisuuden kannalta, kun tiedollisesti ylivoimaisin taho ei välttämättä ole vakuutussopimuksena lainkaan osallisena. Lopuksi tarkastellaan myös sitä, mitkä ovat W&I-vakuutuksen rajapinnat ja mitä voidaan tai pitäisi voida vakuuttaa yrityskaupan yhteydessä.

Medication related risks have been identified as one of the main threats to patient safety, both internationally and nationally. In Finland, implementation of pharmacotherapy in health services system is guided by the Safe pharmacotherapy -guideline. The guideline instructs work units to implement a pharmacotherapy plan, which is a statu-tory quality management document to describe the unit’s pharmacotherapy process and related responsibilities and obligations. However, there is currently limited research data available on pharmacotherapy plans and their impact on medication safety. The aim of this study was to explore the use of pharmacotherapy plans as a tool for promoting medication safety in the Finnish health services system with an emphasis on systems-based risk management. The research was con-ducted as an electronic survey in November-December 2021. The target group of the survey was health care professionals licensed as nurses and pharmacists who are working in wards or clinics or otherwise participate in drawing up or updating of pharmacotherapy plans. The study analyzed 901 responses. Most respondents (90 %) worked as licensed nurses and 10 % as pharmacists. The majority of the respondents’ units (91,5 %, n=824) had a pharmacotherapy plan. Medication safety practices were comprehensively described in pharmacotherapy plans and no significant differences observed between work environments. The multi-professional development processes of pharmacotherapy plans were not complete, only 11,6 % of the units the writing was done in multi-professional collaboration. Medication safety practices were best implemented in university hospitals (m. 3,87, sd. 0,57), with the difference being statistically significant for primary healthcare wards (m. 3,51, sd. 0,63, p<0,001) and social care housing services units (m. 3,63, sd, 0,68, p=0,018). The comprehensiveness of the content in pharmacotherapy plans and the implementation of medication safety practices were correlated (r=0,60, p<0,001). Pharmacotherapy plan is an important tool for systems-based medication safety promotion in the Finnish health services system. There is need for improvement in the multi-professional collaboration when developing the plans and in training the healthcare staff of practices described in the unit’s pharmacotherapy plans. In the future, special emphasis should be placed on the medication safety and development of primary healthcare wards and social care units.

Tutkimuksen aiheena on monialaisten maatilayritysten liitännäiselinkeinojen liikevaihdon ja vahinkojen suhde. Työn tavoitteena oli tutkia LähiTapiolan Agro-maatilavakuutuksella vakuutettuja maatilayrityksiä, joilla on myös vakuutettua liitännäiselinkeinotoimintaa. Liitännäiselinkeinon liikevaihdon kasvaessa toiminta alkaa olla yhä yritysmäisempää, jolloin myös isojen vahinkojen riski on olemassa. Tutkimuksen keskiössä ovat liitännäiselinkeinon liikevaihdon ja vahinkoriskin yhteyden tutkiminen sekä liitännäiselinkeinojen tuotantosuuntien ja vahinkoriskin yhteys. Lisäksi tutkittiin vakuutussopimuskohtaisia korvaussummakeskiarvoja, vahinkomääriä, sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Aineistosta muodostettiin logistisia ja multinomiaalisia regressiomalleja, joilla pyrittiin ennustamaan , mikä on todennäköisyys, että vakuutussopimukselle tapahtuu vakuutuksesta korvattava vahinko. Liikevaihdon yhteys vahinkoriskiin oli vahva kaikilla mittareilla mitattuna. Vahingonto-dennäköisyys kasvoi lineaarisesti suhteessa liitännäiselinkeinon liikevaihdon kasvuun. Kun ajan vaikutus vahinkotapahtuman todennäköisyyteen poistettiin, saatiin laaditun mallin avulla tulos, jonka mukaan korvattavan vahinkotapahtuman todennäköisyys kasvoi 9 %:ä liikevaihdon kasvaessa 10 000 eurolla. Liikevaihto ei vaikuttanut vahinkosummakeskiarvoihin tai korvattavien vahinkotapahtumien määrään. Liitännäiselinkeinon tuotantosuunnan ja vahingon todennäköisyyden väliltä ei löytynyt merkitsevää korrelaatiota. Tutkimusaineiston perusteella korvattavan vahinkotapahtumantodennäköisyyttä ennustavat parhaiten aika ja liikevaihto.

Humanitaarisia kriisejä syntyy luonnonkatastrofien sekä maan sisäisten ja maiden välisten konfliktien seurauksena. Kriisitilanteessa suuri joukko ihmisiä on kiireellisen avun ja usein myös uudelleensijoituksen tarpeessa. Väestön uudelleensijoitusta tehdään maan sisäisesti mahdollisuuksien mukaan, mutta myös maan rajoja ylittävään sijoitukseen joudutaan turvautumaan. Kriisitilanteita komplisoivat useat mikrobiologiset riskit lisääntyneen väestöntiheyden, rajoitettujen resurssien, väestön muuttoliikkeiden, tuhoutuneen infrastruktuurin, luonnonolojen muutoksen, puhtaan veden ja ravinnon puutteen sekä terveyspalvelujen romahtamisen vuoksi. Tarttuvat taudit ovatkin merkittävä sairastuvuuden ja kuolleisuuden syy kriisitilanteissa. Riskien tiedostamisen kautta ulkopuolisen avun tarjonta on kohdennetumpaa ja riskeihin voidaan ennalta varautua. Tämä kirjallisuuskatsaus keskittyy kriisiolosuhteissa esiintyviin mikrobiologisiin riskeihin. Merkittäviä kriisitilanteita komplisoivia tarttuvia tauteja ovat ripulitaudit, hengitystieinfektiot ja endeemisillä alueilla vektorivälitteinen malaria. Ruuansulatuskanavan kautta leviäviä merkittäviä patogeeneja kriisialueilla ovat bakteereista Vibrio cholerae, Shigella spp. ja Esherchia coli, alkueläimistä Cryptosporidia spp. ja Giardia duodenalis sekä hepatiittivirukset. Yleisoireiset lavantauti sekä pikkulavantauti, joita aiheuttavat Salmonella enterica Typhi ja Salmonella enterica Paratyphi A, leviävät myös ruuansulatuskanavan välityksellä. Ruuansulatuskanavaperäiset patogeenit aiheuttavat usein ripulia, joka voi nopeasti johtaa elimistön vakavaan kuivumiseen ja siitä seuraaviin komplikaatioihin. Hengitystieinfektioita kriisiolosuhteissa aiheuttavat sekä virukset että bakteerit. Hengitystieinfektioiden merkitys korostuu olosuhteissa, joissa on suuri väestöntiheys. Respiratory syncytial -virus sekä tuhkarokkovirus ovat tärkeitä virusperäisten pneumonioiden aiheuttajia kriisioloissa. Mycobacterium tuberculosiksen aiheuttama tuberkuloosi on merkittävä kriisitilanteita komplisoiva tartuntatauti. Bakteeri infektoi keuhkoja aiheuttaen pulmonaarisen tuberkuloosin, mutta voi myös infektoida muita sisäelimiä. Vekorivälitteisesti leviäviä tauteja kriisialueilla puolestaan ovat malaria, denguekuume sekä leishmanioosi. Vektorivälitteiset taudit leviävät kriisialueilla tehokkaasti suuren väestöntiheyden, kunnollisten asumusten puutteen ja mahdollisen luonnonolojen muutoksen vuoksi. Ihmisten kriisialueille rakentamat vedenjakelujärjestelmät saattavat myös auttaa vektorihyönteisiä lisääntymään tehokkaammin. Infrastruktuurin hajoamisen myötä ihmisten ja eläinten väliset kontaktit saattavat lisääntyä, mikä onkin merkittävä tekijä zoonoosien leviämisen kannalta. Merkittäviä zoonoottisia patogeeneja kriisialueilla ovat Cryptosporidia spp., Giardia duodenalis, Escherichia coli, hepatiitti E -virus sekä vektorivälitteinen Leishmania spp. Mikrobiologisten riskien ennaltaehkäisyssä parhaat menetelmät vaihtelevat patogeenikohtaisesti. Ripulitautien leviämisen ehkäisyssä oleellisia keinoja ovat panostus vedenlaatuun sekä vedenkäsittelyjärjestelmiin, sanitaatioon, terveyspalvelujen saatavuuteen, hygieenisiin toimintatapoihin ja hygieniakoulutukseen. Vektorivälitteisiltä taudeilta suojautumisessa hyönteisten torjunta-aineilla käsitellyt verkot ja tiiviit asumukset ovat tehokasta ennaltaehkäisyä samoin kuin vesi- ja ruokavarastojen suojaaminen vektorihyönteisiltä ja -eläimiltä. Kriisialueiden väestön rokottamisella on saatu positiivisia tuloksia esimerkiksi tuhkarokkoepidemioiden ehkäisyssä.

Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella poliittisten riskien hallintaa Suomen elintarviketeollisuudessa. Tutkielma suoritettiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa aihetta lähestyttiin konkreettisen poliittisen riskin kautta. Tarkasteltavaksi tapaukseksi valittiin Venäjän vuonna 2014 asettamat vastapakotteet, joiden myötä suurin osa Suomen elintarvikeviennistä Venäjälle pysähtyi. Tutkielmassa pyrittiin myös selvittämään, kuinka Suomen elintarviketeollisuudessa oli varauduttu tapaukseen ja kuinka tapaus vaikuttaa poliittisten riskien hallintaan jatkossa. Tutkimuksen kulkua ohjasi tutkimukselle muodostettu teoreettinen viitekehys, joka rakentui poliittisten riskien ja riskienhallinnan pohjalle. Näkökulmaa perustelee tapauksen konteksti, joka voidaan nähdä hyvin poliittisena ja läheisesti Suomen elintarviketeollisuuteen liittyvänä. Riskienhallinnan viitekehyksenä tutkimuksessa hyödynnettiin ISO 31000:2009 -standardia. Tutkimuksessa suoritettiin 10 teemahaastattelua, joissa tavoitettiin seitsemän eri yritystä ja kolme asiantuntijaa. Yritykset olivat Suomen elintarviketeollisuudessa toimivia sekä suuria että pk-sektorin yrityksiä, jotka olivat harjoittaneet tai harjoittivat edelleen elintarvikevientiä Venäjälle. Asiantuntijat olivat puolestaan Suomen elintarviketeollisuuden ja Venäjän-liiketoiminnan tuntevia henkilöitä. Tutkimustulokset osoittavat, että poliittisten riskien vaikutusalue koetaan hyvin laajaksi, jolloin ne kietoutuvat liiketoiminnan strategiseen suunnitteluun, eikä niinkään riskienhallintaan. Liiketoiminnan strategisessa suunnittelussa poliittisia riskejä pyrittiin ensisijaisesti välttämään ennakoivalla toiminnalla ja riskiä hajauttamalla. Poliittisen riskin toteutuessa tilanteen katsottiin edellyttävän yksinkertaisesti tilanteeseen sopeutumista, jolloin tavoitteeksi muodostui liiketoiminnan jatkuvuuden turvaaminen. Varsinainen poliittisten riskien hallinta suomalaisten elintarviketeollisuusyritysten keskuudessa ei kuitenkaan osoittautunut kovin systemaattiseksi, sillä se muodostui pääosin tiedon keräämisestä eri lähteistä ja sen perusteella henkilökohtaisen tulkinnan muodostamisesta. Ongelmiksi yritysten keskuudessa nousivat konkreettisten teoreettisten mallien puuttuminen poliittisten riskien hallintaan sekä tiedonlähteiden rajaton määrä arvioitaessa poliittisia riskejä. Tutkimustulosten perusteella Venäjän vastapakotteet koettiin Suomen elintarviketeollisuudessa mittakaavaltaan yllättävänä. Venäjän-liiketoimintaan liittyviin riskeihin oli yleisesti varauduttu, mutta vastapakotteiden kaltaiseen riskiin varautuminen koettiin käytännössä mahdottomana. Venäjän vastapakotteilla on havaittavissa useita vaikutuksia Suomen elintarviketeollisuuteen, mutta tämän tutkimuksen kannalta relevantein havainto oli tapauksen aiheuttama muutos poliittisiin riskeihin suhtautumisessa. Kuusi seitsemästä tutkimukseen osallistuneesta yrityksestä mainitsi huomioivansa tapauksen johdosta poliittiset riskit jatkossa paremmin.