Jätevedenpuhdistamot ovat vesistöjemme merkittäviä pistekuormittajia. Vaikka niiden puhdistusmenetelmät ovat kehittyneet paljon viime vuosikymmeninä, on etenkin jätevesien sisältämän typen poistaminen yhä ongelmallista. Tässä työssä selvitettiin yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoilta tulevan puhdistetun jäteveden leviämistä neljällä suomalaisella järvellä. Tavoitteena oli selvittää, virtaako jätevesi kohti sedimenttiä, jonka hapettomissa olosuhteissa sen sisältämä typpi poistuisi vesistöstä luonnollisesti denitrifikaatio-prosessissa.
Tutkimuskohteina olivat Vanajavesi, Keurusselkä, Petäjävesi ja Kuuhankavesi. Näistä neljästä Vanajavesi oli päätutkimusalueena. Vanajavedellä jätevesi lasketaan ojaa pitkin kapeikkoon, joka jatkuu alle 2 km leveänä virtana noin 15 kilometrin matkan, ennen kuin laskee järven pääaltaaseen, Vanajanselkään. Kolmella Keski-Suomen tutkimusjärvellä jätevesi johdetaan putkea pitkin keskemmällä vesistöä, lähelle pohjaa. Aineistoksi mitattiin lämpötila-, sähkönjohtavuus- ja sameusprofiileja, joiden avulla selvitettiin eri vesimassojen sijainnit ja alkuperät. Lisäksi mitattiin PAR–säteilyä vesirungossa. Vanajavedellä otettiin myös vesinäytteitä, joista analysoitiin typen ja fosforin eri muotojen konsentraatiot, väriluku ja klorofyllipitoisuus, ja toteutettiin merkkiainekoe rodamiini WT –väriaineella.
Mittauksien perusteella jätevesi sekoittui ja laimeni nopeasti vesistöön. Vanajavedellä jätevesi erottui mm. kohonneina sähkönjohtavuuksina vain aivan purkuojan läheisyydessä. Jätevesi painui nopeasti ojaa pitkin tultuaan alaspäin ja virtasi lähimpään syvänteeseen lähellä pohjaa. Mittauksissa havaittiin myös hapettomuuden merkkejä kauempana purkuojasta olevissa syvänteissä. Keurusselällä ja Kuuhankavedellä jätevesi sekoittui heti putkista purkauduttuaan mittalaitteiden havaitsemattomiin. Petäjävedellä, joka on näistä järvistä pienin, jätevesi jäi alimpaan vesikerrokseen ja virtasi lähellä pohjaa.
