Aerosolit ovat pieniä kiinteitä tai nestemäisiä hiukkasia, jotka leijuvat meitä ympäröivässä ilmassa. Niiden halkaisija vaihtelee noin nanometristä kymmeniin mikrometreihin. Hiukkaset saapuvat ilmakehään esimerkiksi tulivuoren purkauksista, meren pärskeistä tai ihmisten toiminnan seurauksena – kuten polttoaineista. Hiukkasia syntyy myös nukleoitumalla ympäröivistä kaasuista. Nukleaatiolla syntyneiden hiukkasten osuus pilvipisaroiden muodostumisytimistä on arviolta noin puolet, joten niiden merkitys ilmastoon on huomattava.
Perinteisesti hiukkasia on tutkittu keräämällä näytteitä suodattimille ja analysoimalla ne laboratoriossa. Tämä on kuitenkin työläs ja aikaa vievä tapa. Pro Gradu -työn kirjallinen osuus käsittelee hiukkasten kemiallisen koostumuksen määrittämiseen kehitettyjä laitteistoja. Erityishuomio on hiukkanen nesteeseen -keräimessä ja siihen yhdistetyissä analyysimenetelmissä. Sen on todettu olevan käyttökelpoinen laitteisto ilmakehän hiukkasten vesiliukoisten yhdisteiden keräämisessä. Hiukkasten halkaisija on yleensä pienempi kuin 10 μm tai 2,5 μm. Alun perin hiukkanen nesteeseen -keräin yhdistettiin ionikromatografiin, mutta muitakin yhdistelmiä on myöhemmin kehitetty.
Ammoniakki ja dimetyyliamiini ovat ilmakehän vesiliukoisia kaasuja. Niiden on ajateltu vaikuttavan nukleaatioon, jonka takia niiden emissioita halutaan mitata myös metsämaasta. Tämän Pro Gradu -työn kokeellinen osuus käsittelee dynaamisen kammiomenetelmän kehittämistä ammoniakin ja dimetyyliamiinin metsämaaemissioiden tutkimiseen. Työssä testattiin kolmea eri kammiomateriaalia: fluorietyleenipropyleenia, polymetyylimetakrylaattia ja ruostumatonta terästä. Analyysilaitteisto ilman aerosoleille ja kaasuille otti ja analysoi ilmanäytteet kammioista. Polymetyylimetakrylaattikammion todettiin toimivan kohtalaisesti ammoniakille, mutta dimetyyliamiinin mittaamiseen se ei sopinut.
