Toiveiden tynnyrillä? : Liikennejärjestelmän suunnittelun poliittinen epäselvyys ja ilkeät ongelmat Helsingin seudun MAL-yhteistyössä

Helsingin seutu kasvaa, eheytyy ja hajautuu. Väestönkasvu, sen alueellinen jakautuminen ja ikääntyminen, työpaikkojen määrä ja jakautuminen seudullisella tasolla sekä talouden muutokset ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat toimintatarpeet globaalilla tasolla asettavat haasteita yhdyskuntasuunnittelulle. Suunnittelun tulisi samanaikaisesti olla niin ekologisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin kestävää ja edistää alueen kilpailukykyä. Suunnittelutehtävän monimutkaisuudesta johtuen on havaittu, ettei perinteisellä sektorikohtaisella suunnittelulla voida tehokkaasti saavuttaa tavoitteita, sillä eri sektoreiden toimenpiteet vaikuttavat toisiinsa ja usein niiden ratkaisut ovat yhteisiä. Suunnittelukirjallisuudessa onkin alettu korostaa strategisuutta, yhteistyötä ja poikkihallinnollisuutta Tämä ajattelu on myös MAL-verkoston ytimessä. MAL-yhteistyössä maankäyttöä, asumista ja liikennettä tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena. Tällä kokonaisvaltaisella suunnittelulla ajatellaan voitavan parhaiten saada vaikuttavuutta ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun, ihmisten sujuvan arjen turvaamiseen ja seudun kilpailukyvyn kehittämiseen. Helsingin seudulla MAL-yhteistyö on tuottanut kaksi valtion ja kuntien välistä aiesopimusta (2008-2012 ja 2012-2015).. Tässä tutkimuksessa keskityn vuosille 2012-2015 laaditun, maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevan aiesopimuksen liikennejärjestelmän kehittämistä koskeviin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin. Analyysin syventämiseksi tarkastelen myös aiesopimuksen tavoitteenasettelun perustana olevia suunnitteludokumentteja. Nämä dokumentit ovat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (2008) Liikennepoliittinen selonteko (2012) ja Helsingin liikennejärjestelmäsuunnitelma – HLJ2011 (2011). Tutkimuksen perustana on oletus, että suunnitteluun sisältyy, foresterilaisittain ajateltuna, tekniseen ulottuvuuteen liittyvää epävarmuutta tiedosta ja sen paikkansapitävyydestä sekä poliittiseen ulottuvuuteen väistämättä liittyvää epäselvyyttä tavoitteista ja keinoista. Yhdessä nämä epävarmuuden ja epäselvyyden ulottuvuudet johtavat suunnittelun ilkeisiin ongelmiin Tässä tutkimuksessa olen lähestynyt epävarmuus/epäselvyys- ulottuvuuksia ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävän kehityksen sekä alueellisen kilpailukyvyn viitekehyksistä. Taustalla on ajatus siitä että, kun nämä näkökulmat laitetaan päällekkäin, niihin liittyvät erilaiset tietämisen tavat ja intressit synnyttävät ristiriitoja ja epäselvyyttä, ja näin ilkeitä ongelmia. Tutkimus on jakautunut neljään tutkimuskysymykseen: 1. Miten aiesopimuksen puitteissa tehtävän liikennejärjestelmän kehittämisen ilkeät ongelmat muotoutuvat? 2. Miten tavoitteisiin liittyviä ilkeitä ongelmia pyritään ratkaisemaan ja mitä ongelmia näihin ratkaisuyrityksiin sisältyy? 3. Miten liikennejärjestelmän kehittämisen ilkeiden ongelmien ratkaisuyritykset legitimoidaan suunnitteludokumenteissa? 4. Miten MAL-tavoitteissa rakentuneita ilkeitä ongelmia voitaisiin hallita agonistisella suunnitteluotteella? Tutkimuksen perusteella Helsingin seudun MAL-yhteistyössä liikennejärjestelmän kehittämisen ilkeät ongelmat näyttävät keskittyvän seuraavien teemojen ympärille: 1. Maankäyttö ja erityisesti eheyttämisstrategiaan sitoutuminen, johon vaikuttavat taloudellisen kasvun ja etujen korostuminen, kuntien välinen kilpailu, koettu Helsinki-keskeisyys sekä erilaiset käsitykset yhdyskuntien kehittämisestä. 2. Julkisen talouden ongelmat, jotka liittyvät siihen, kuka maksaa suunniteltujen ratkaisujen laskun heikossa taloudellisessa tilanteessa. 3. Liikennejärjestelmän toimivuuden edistäminen, erityisesti se, minkä liikennemuodon toimivuutta lopulta ensisijaisesti edistetään: julkisen liikenteen, pyöräilyn ja kävelyn vai tavaraliikenteen ja yksityisautoilun. 4. Taloudellisen ohjauksen kohdentaminen, tasot ja keinot, joilla tavoitteiden mukaan tulisi edistää niin kestävää liikennettä, tasa-arvoisia liikkumismahdollisuuksia kuin tavaraliikenteen toimintaedellytyksiä ja elinkeinoelämän kilpailukykyä. 5. Uuden hallintokulttuurin edistäminen, joka sisältää suunnittelun kehittämistä poikkihallinnolliseksi, asiakaskeskeiseksi ja osallistavaksi. Tässä olennaista on se, miten hyvin erilaiset tietämisen tavat ja intressit (esim. ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset painotukset) sekä toimintakulttuurit onnistutaan sovittamaan yhteen ja ketkä saavat osallistua suunnitteluun. Lopuksi käsittelen agonistista suunnitteluotetta ilkeiden ongelmien hallinnan menetelmänä. Ajatuksena on, että suunnittelussa tulisi legitimoida konfliktin olemassaolo, mutta pyrkiä ratkaisemaan se muilla tavoin, kuin tavoittelemalla 'autoritääristä', voimakkaimpien toimijoiden määrittämää konsensusta. Esitän myös, että agonistisen pluralismin kautta voisi olla mahdollista kulkea 'joko-tai' -ratkaisuista kohti epäselvyyden hallintaa ja demokraattisempia 'sekä-että' -ratkaisuja.