Keväällä auringonsäteilyn lisääntyessä alkaa jääpeitteisillä järvillä sulamiskausi, jolloin ensin lumi ja sen jälkeen jääkansi sulavat. Lumeton jää läpäisee jonkin verran auringonsäteilyn näkyvää valoa, joka lämmittää jään alla olevaa vettä ja aiheuttaa siten epästabiilin tiheyskerrostuneisuuden sekä konvektiivisen sekoittumisen alkamisen. Koska jäätyvien järvien jääpeitekauden kesto on lyhentynyt edellisen vuosisadan aikana, mikä voi vaikuttaa esimerkiksi arktisten maa-alueiden ilmastoon ja järvien ekologiaan, tarvitaan jäidenlähdön ja järvien sulamiskauden fysikaalisten prosessien tutkimusta, jotta veden, jään ja ilmakehän välinen vuorovaikutus ymmärrettäisiin ja voitaisiin mallintaa paremmin.
Kilpisjärvi (69 03'N 20 50'E) on Suomen Käsivarren Lapissa sijaitseva arktinen tundra-järvi. Sen jäätalvi kestää tavallisesti marraskuusta kesäkuuhun, ja järven jää saavuttaa vuosittain noin 90 cm paksuuden. Keväällä 2013 tehtiin Kilpisjärvelle kenttämatka, jonka tavoitteena oli tutkia arktisten järvien fysikaalisia prosesseja sulamiskaudella, ja jonka aikana kerättyjä mittauksia jään ominaisuuksista sekä veden lämpötilasta analysoidaan tässä tutkielmassa. Kilpisjärvellä havainnoitiin jään sulamista ja mitattiin jään läpi tunkeutuvan PAR-säteilyn määrää sekä tutkittiin järven jäästä otetusta näytteestä kiderakennetta. Järveen asennetut termistoriketjut mittasivat veden lämpötilan kehitystä järven eri syvyyksillä, ja CTD-luotauksilla seurattiin lämpötilan alueellista vaihtelua järven eri osissa sekä säteilyn vaimenemista vesirungossa. Helsingin Yliopiston Kilpisjärven biologiselta asemalta ja Ilmatieteenlaitoksen Kilpisjärven kyläkeskuksen sääasemalta saatiin lisäksi säätietoja, joiden perusteella laskettiin jään lämpötase.
Kenttäjakson aikana 25.5.-4.6. Kilpisjärvellä vallitsivat poikkeukselliset olosuhteet, sillä korkeimmillaan ilman lämpötila kohosi +25 Celsiusasteeseen. Järven jää suli nopeasti 4-5 cm vuorokaudessa, mikä johti aikaiseen jäidenlähtöön 3. kesäkuuta. Vaikka lämpötasetta hallitsi auringonsäteily, olivat myös havaittavan lämmön vuo ja pitkäaaltoisen säteilyn netto jäätä lämmittäviä tekijöitä. Pelkästään kohvajäästä koostuvan jään läpäisykyky oli korkea, 0,6-0,9, ja valon vaimenemiskertoimelle saatiin arvoja väliltä 0,2 m−1 ja 0,8 m−1. Jään alla irradianssin taso oli keskimäärin 155 W m−2, ja tämä lämmitysteho aiheutti veden lämpötilan nopean kasvun jään alla jo ennen jäidenlähtöä. Alueellinen vaihtelu oli kuitenkin selkeä, sillä litoraalialueet lämpenivät nopeammin kuin pelagiaalialueet. Tutkimus osoitti, että lähellä jäidenlähtöä auringonsäteily on merkittävin vettä lämmittävä tekijä, jolloin sen ajama konvektio aiheuttaa veden tehokkaan sekoittumisen. Jään läpäisseen säteilyn määrä ja veden lämpeneminen vaihtelevat kuitenkin todennäköisesti järven eri osien välillä epähomogeenisen jääpeitteen takia, mistä voi seurata tiheyserojen ajamien konvektiivisten solujen syntyminen ja siten monimutkainen virtausrakenne jään alla. Tästä ei saatu havaintoja käytetyillä menetelmillä, joten vastaavissa myöhemmissä tutkimuksissa olisi mittaukset suunniteltava kattamaan laajempi alue järveä.
