Building Community Resilience from Post-Disaster Recovery : A Case Study from the Philippines

Tässä pro gradu-työssä tarkastellaan katastrofin jälkeistä toipumista Filippiineille marraskuussa 2013 iskeneen taifuuni Haiyanin seurauksena. Suoritin empiirisen tutkimuksen vuoden kuluttua katastrofista haastattelemalla taifuunin kokeneita paikallisia. Tutkimuksen ensimmäinen päämäärä tarkastelee varhaisen toipumisen onnistumista keskittyen kolmeen sektoriin: elinkeinojen ja tulotason palautumiseen, asianmukaiseen asumiseen sekä katastrofiriskien vähentämiseen ja katastrofivalmiuteen. Toinen tutkimuksen tavoitteista on tarkastella yhteisöjen ja yksilöiden katastrofinsietokyvyn roolia toipumisprosessissa, mikä on pitkälti sidoksissa ensimmäiseen tavoitteeseen. Katastrofinsietokykyä rakennetaan ja vahvistetaan osittain humanitaarisella avulla ja osittain yhteisöjen omalla toiminnalla. Tutkijat ovat tunnustaneet, että katastrofinsietokyvyn sisällyttäminen humanitaariseen apuun on erittäin tärkeää, jotta katastrofeille alttiiden yhteisöjen valmiuksia katastrofeista selviytymiseen voidaan vahvistaa. Gradun aihe kytkeytyy laajemmassa mittakaavassa humanitaarisen avun rooliin katastrofin jälkeisessä toipumisessa. Humanitaarinen apu on perinteisesti nähty lyhytaikaisena apuna, kun kehitysapu pyrkii pitkän tähtäimen muutoksiin esimerkiksi vaikuttamalla yhteiskuntarakenteisiin. Viime vuosina humanitaarisen avun rooli on kuitenkin alettu nähdä myös pitkäkestoisempien vaikutusten alullepanijana. Humanitaarisen ja kehitysavun eriävistä päämääristä nouseva keskustelu toimii tärkeänä osana tämän tutkimuksen teoreettista kehystä. Tässä tutkimuksessa pyritäänkin myös selvittämään, onko tarvittavia toimenpiteitä toteutettu pitkäkestoisemman avun tarjoamiseksi katastrofin jälkeisessä toipumisessa. Katastrofin jälkeisen varhaisen toipumisen arviointi perustuu asiaankuuluviin ohjeistuksiin, suunnitelmiin ja kansainvälisiin standardeihin. Varhaista toipumista sekä yhteisöjen ja yksilöiden katastrofinsietokykyä tutkitaan laadullisen tapaustukimuksen avulla. Tapaustutkimus suoritettiin kolmessa eri kylässä, Salvacionissa, Sawassa ja Ferrerasissa, Samarin maakunnassa Itä-Visayasilla. Empiirinen tutkimusaineisto hankittiin kenttämatkalla loka-marraskuussa 2014. Keskeisin menetelmä tutkimusaineiston keräämiseen oli puolistrukturoitu yksilöhaastattelu, jonka lisäksi tein myös ryhmäkeskusteluja ja asiantuntijahaastatteluja tukemaan ja tuomaan lisätietoa aineistoon. Analysoin tutkimusaineiston käyttäen diskurssianalyysia, joka painottaa kriittistä ajattelutapaa ja valta-asetelmien tarkastelua tutkimusaineistossa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että vuoden kuluttua katastrofista ihmisten suurimmat ongelmat olivat romahtanut tulotaso, puutteelliset asumisolosuhteet sekä kyvyttömyys palata taifuunia edeltävien elinkeinojen harjoittamiseen. Ensimmäisen vaiheen hätäapu oli toteutettu suhteellisen onnistuneesti, mutta kriittistä muutosta lyhytaikaisesta avusta kauaskantoisempaan apuun ei ollut tutkimusaineistoa kerättäessä vielä täysin onnistuneesti saavutettu. Siitä huolimatta suunta oli oikea, ja tärkeitä toimenpiteitä oli jo toteutettu. Humanitaarinen apu ei ollut vain hyödykkeiden jakamista, vaan se tarjosi apua myös asumisratkaisuihin, hätäapua työllistymiseen sekä tukea elinkeinojen elvyttämiseen. Paikallisten yhteisöjen omat sietokykysysteemit, erityisesti sosiaalisen pääoman muodossa olivat myös merkittävässä roolissa katastrofista toipuessa.