Tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajataustaisten musliminuorten tulevaisuuskuvia. Tutkimuksessa keskitytään nuorten omissa sosiaalisissa ympäristöissä ja naapurustoissa saamiin kokemuksiin ja niiden vaikutuksiin nuorten tulevaisuuskuviin sekä omien mahdollisuuksien tiedostamiseen. Yhteiskunnan tulevaisuuden kehitystä voidaan arvioida kansalaisten tulevaisuuspuheen välityksellä. Tutkimus musliminuorten tulevaisuuskuvista tuo esille myös nuorten kokemuksia syrjinnästä ja rasismista sekä yhteiskunnallisen jäsenyyden saavuttamisesta ja aktiivisen kansalaisuuden roolista nuorten arjessa osana suomalaista yhteiskuntaa. Tutkimuksen tarkoituksena on nostaa maahanmuuttajataustaisten nuorten ajatukset ja kokemukset osaksi yhteiskunnallista keskustelua.
Tutkimus toteutettiin haastattelemalla yhtätoista 14–24 vuotiasta itähelsinkiläistä maahanmuuttajataustaista musliminuorta syksyllä 2014. Nuoret ovat 1,5 ja toisen polven maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisia ja osallistuvat musliminuorille suunnattuun yhdistystoimintaan. Teemahaastatteluista saatu aineisto analysoitiin sisällönanalyysin ja teemoittelun avulla. Tutkimuksen kautta selvitetään, millaisia tulevaisuuskuvia musliminuoret rakentavat oman sosiaalisen ympäristönsä todellisuudessa, ja millaisena tulevaisuus Suomessa näyttäytyy nuorten kokemusten ja ajatusten kautta. Taustalla on tavoite musliminuorten vahvasta roolista oman todellisuutensa ja tulevaisuutensa suunnan määrittelijöinä.
Aineiston perusteella musliminuoret luottavat itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa menestyä suomalaisen yhteiskunnan jäseninä. Nuorten tulevaisuuskuvat ovat positiivisia ja he kokevat pystyvänsä suunnittelemaan ja toteuttamaan omalle tulevaisuudelle asettamiaan tavoitteita. Musliminuoret ovat sisäistäneet yhteiskunnan asettamat haasteet maahanmuuttajataustaisille kansalaisille ja toisaalta tiedostaneet omat vaikutusmahdollisuutensa osana kansalaisyhteiskuntaa, esimerkiksi nuoriso- ja yhdistystoimintaan osallistumisen kautta. Nuoret ovat ahkeria ja haluavat panostaa opiskeluun ja työnsaantiin Suomessa. Samalla he korostavat jokaisen henkilökohtaisia pyrkimyksiä ja tavoitteita sekä positiivisen suhtautumisen ja yritteliäisyyden merkitystä menestymiselle. Maahanmuuttajataustaisten musliminuorten tulevaisuuskuvat ovat transnationaalisia ja nuoret näkevät mahdollisuudet elämälle myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Tutkimuksen mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa tulisi tukea, arvostaa ja ymmärtää nykyistä paremmin maahanmuuttajataustaisten nuorten halua opiskella, työskennellä ja rakentaa omaa elämää ja arkea Suomessa. Musliminuorille tulisi tarjota yhtäläiset mahdollisuudet tulevaisuuden suunnitteluun ja toteuttamiseen kuin enemmistöön kuuluville nuorille. Erityisesti maahanmuuttajataustaisten nuorten merkitystä tulisi painottaa, sillä he ovat aktiivisia ja merkityksellisiä toimijoita yhteisöissään ja toimivat linkkeinä muslimiyhteisön, nuorten muslimien ja suomalaisen yhteiskunnan välillä.