Helsingin virkistysmahdollisuuksien diversiteetti Recreation Opportunity Spectrum -menetelmällä tarkasteltuna

Helsinki on Suomen mittapuulla tiiviisti rakennettu ja asutettu kaupunki, joka kohtaa sen pääkaupunkiaseman vuoksi erityisiä maankäytön kehittämis- ja tehostamispaineita. Ennusteiden mukainen väestönkasvu synnyttää paineita kaupungin virkistysalueiden määrälle, laadulle ja saavutettavuudelle sekä alueellisesti tasa-arvoiselle jakautumiselle. Recreation Opportunity Spectrum -menetelmä (ROS) kehitettiin ratkaisemaan maa-alueiden hallinnoinnin ongelmia, jotka aiheutuivat ennen kaikkea virkistysalueiden käyttäjien määrän runsaasta kasvusta Yhdysvalloissa. ROS-menetelmän kehittäjät uskoivat, että tarjoamalla monenlaisia virkistysympäristöjä niiden kasvavan käytön haitalliset vaikutukset sekä luonnonympäristöön että virkistyskokemukseen vähenisivät. Menetelmä pohjautuu ajatukselle, jonka mukaan laadukas virkistyskokemus turvataan parhaiten tarjoamalla useita erilaisia virkistysmahdollisuuksia. ROS-teoriassa virkistysalueen fyysiset ominaisuudet ovat keskeinen virkistystoimintaa ja -kokemusta määrittävä tekijä. Tutkielman tavoitteena on selvittää Helsingin kesäaikaisten ulkovirkistysmahdollisuuksien monimuotoisuutta ROS-lähestymistavan avulla. Tutkielmassa tarkastellaan virkistysolosuhteita niiden kehittyneisyyden tai luonnonmukaisuuden kannalta ja muodostetaan virkistysmahdollisuuksien diversiteettiä kuvaava asteikko. Tutkielmassa selvitetään myös tutkimuskirjallisuudesta nousevia perusteita monimuotoisia virkistysmahdollisuuksia sisältävän virkistysrakenteen tavoittelemiselle. Tutkielman analyyseissä hyödynnettiin Helsingin virkistysalueiden fyysistä ympäristöä, sosiaalisia olosuhteita ja ylläpidon olosuhteita kuvaavia avoimia paikkatietoaineistoja. Virkistysalueen fyysisen ympäristön muuttujina tarkasteltiin alueen kokoa sekä ympäröivän maankäytön vaikutusta virkistysalueella. Sosiaalisia olosuhteita arvioitiin virkistysalueen teoreettisen väestöpaineen kautta. Alueen luonnonmukaisuuden vaikutelma, pääsy alueelle ja alueen palveluvarustus määrittivät virkistysalueen ylläpidon olosuhteita. Muuttujia analysoitiin paikkatietomenetelmillä, joista keskeisimmäksi muodostuivat erilaiset etäisyyspinta-analyysit. Virkistysmahdollisuuksien monimuotoisuuden tärkeyttä perustellaan tutkimuskirjallisuudessa kolmella keskeisellä tekijällä. Virkistysmahdollisuuksien monimuotoisuus on tavoiteltavaa ennen kaikkea virkistyskävijöiden suuren diversiteetin vuoksi. Virkistysmahdollisuuksien diversiteetti on perusteltua myös niin sanotun keskiarvojen ongelman ja virkistyksen ympäristöoikeudenmukaisuuden toteutumisen vuoksi. Helsingin virkistysmahdollisuuksien todellinen diversiteetti on kaupunkitasolla tarkasteltuna pientä, sillä suurimmalle osalle virkistysalueiden maapinta-alasta kohdistuu ROS-asteikkoon perustuen sekä kaupunkimaisia että luonnonmukaisia olosuhteita eri muuttujilla tarkasteltuna. ROS-asteikon äärilaidat ovat tutkimusalueella vahvasti edustettuna. Helsingin luonnonmukaisimmat virkistysalueet sijoittuvat Östersundomin peruspiiriin, Isosaareen ja Pikku Niinisaareen. Kaupunkimaisimmat virkistysmahdollisuudet löytyvät Keskuspuiston eteläosista sekä sirpaleisilta ja pieniltä virkistysalueilta usein tieliikenteen pääväylien ja junaradan läheisyydestä. On odotettavissa, että Helsingin kehittyneimmät virkistysalueet kohtaavat lähitulevaisuudessa entistä voimakkaampaa välitöntä väestöpainetta. On myös odotettavissa, että suuri osa nykyisistä luonnonmukaisimpia virkistysmahdollisuuksia tarjoavista ympäristöistä kehittyy kaupunkimaisemmiksi, jolloin luonnonmukaisimmat mahdollisuudet keskittyvät Helsingin edustan saaristoon vesiliikenneyhteyksien päähän. Luonnonmukaisia virkistysmahdollisuuksia tarjoavien ympäristöjen väheneminen Helsingissä saattaa kasvattaa ympäryskuntien vastaavien alueiden virkistyskäyttöä, mistä on Helsingin osalta viitteitä myös aikaisemmissa tutkimuksissa.