Työn kirjallisessa osassa esitellään vetyperoksidin sähkökemiallisista määritysmenetelmistä amperometria, potentiometria sekä kulometria. Amperometria on näistä menetelmistä tutkituin, joten kirjallisessa osassa keskitytään metallinanohiukkasia sisältäviin elektrodimateriaaleihin, joilla työelektrodit päällystetään. Metallinanohiukkasia sisältävällä elektrodimateriaalilla päällystetyn työelektrodin edut verrattuna yhdestä metallikappaleesta valmistettuihin työelektrodeihin ovat pienemmät reaktioihin vaadittavat potentiaalit, suuremmat spesifiset pinta-alat sekä mahdollisuus vaikuttaa virtavasteeseen muokkaamalla nanohiukkasten kokoa tai muotoa. Tutkimuksista esitellään käytetyt elektrodimateriaalit, niissä tapahtunut edistys sekä saadut tulokset vetyperoksidin määrityksestä.
Kokeellinen osa käsittelee vetyperoksidimittarin kalibrointiin tarvittavan tunnetun ja tasaisen pitoisuuden omaavan vetyperoksidihöyryn tuottamista viidellä eri menetelmällä. Vetyperoksidihyöryä tuotettiin vetyperoksidin liuos- ja kaasufaasin väliseen tasapainotilaan perustuvilla passiivisella höyrystys- ja ilmastusmenetelmillä. Passiivisessa höyrystysmenetelmässä vetyperoksidiliuoksen annettiin asettua tasapainotilaan suljetussa astiassa. Ilmastusmenetelmässä vetyperoksidiliuokseen johdettiin ilmavirta, joka kyllästyi vetyperoksidilla liuoksen läpi kulkeutuessaan.
Muut tutkitut menetelmät eivät perustuneet tasapainotilaan, vaan vetyperoksidiliuosta höyrystettiin lämpölevyn tai vesihauteessa lämmitetyn kolvin avulla suljettuun astiaan tai kantajakaasuvirtaukseen. Tuotetun vetyperoksidihöyryn pitoisuus laskettiin lisätyn vetyperoksidin ainemäärän avulla. Kantajakaasuvirtausta hyödyntävässä menetelmässä lämpölevyltä höyrystynyt vetyperoksidi johdettiin kaasuvirtauksen avulla toiseen astiaan, johon vetyperoksidimittari oli sijoitettu.
Saatujen tulosten perusteella parhaiten kalibrointiin soveltui ilmastusmenetelmä, jonka avulla saatiin tasaisia vetyperoksidipitoisuuksia vähäiseillä manuaalisella työllä. Passiivisella höyrystysmenetelmällä saatiin tasaisia pitoisuuksia, mutta tuotetun höyryn suhteellinen kosteusalue oli rajattu. Vetyperoksidiliuoksen kondensaatio oli ongelmana höyrystettäessä vetyperoksidiliuosta suljettuun astiaan lämpölevyn tai kolvin avulla. Kantajakaasuvirtausta hyödyntävän menetelmän avulla ei kyetty tuottamaan tasaisia vetyperoksidipitoisuuksia.
