Tutkielman tavoitteena on kehittää menetelmiä eli algoritmeja roikkuvan sateen tunnistamiseksi säätutkamittauksista. Roikkuvan sateen määritellään olevan ‘meteorologisista kohteista peräisin olevia sateen havaintoja, jotka eivät vastaa maan pinnalle asti päätyvää sadetta pystysuoran ilmapilarin kohdalla’. Määritelmä kattaa sekä pilvet että haihtuvan sateen. Algoritmikehitystä varten tutkielmassa käytetään havaintoja kymmenestä käsin valitusta tapauksesta vuosien 2011-2013 ajalta Suomesta. Tapauksiin tiedetään liittyvän roikkuvaa sadetta. Havaintolähteinä käytetään säätutkia, automaattisia säähavaintoasemia ja tiesääasemia.
Tutkielmassa kehitettäviä algoritmeja on kolme: 1) tutkaheijastavuustekijän pystysuuntaista profiilia tarkasteleva algoritmi, 2) säätutkan ja sademittareiden havaintoja yhdistävä algoritmi ja 3) ehtofunktioalgoritmi, joka tarkastelee yksittäisen havainnon korkeutta ja tutkaheijastavuustekijän voimakkuutta. Algoritmit luokittelevat säätutkan havaintoja yhteen korkeintaan viidestä eri luokituksesta. Mahdollisten luokitusten määrä riippuu algoritmista.
Algoritmien toimintaa tarkasteltiin vertaamalla eri algoritmien antamia luokituksia toisiinsa. Vertailun perusteella algoritmien todettiin olevan melko hyvin yksimielisiä tutkielman puitteissa. Yksimielisyys heikkeni, kun etäisyys säätutkasta oli riittävän suuri (yli 120 km). Vertailussa havaittiin myös, että tietyissä tilanteissa kaikki algoritmit eivät pysty luokittelemaan havaintoa sateeksi tai roikkuvaksi sateeksi. Tämän ristiriitaisuuden todettiin johtuvan algoritmien luokittelusäännöissä käytetyistä ehdoista. Tutkielman tulokset ovat kuitenkin rohkaisevia ja algoritmeja suositellaan otettavaksi käyttöön vähintään puolioperatiivisesti. Lisäksi tutkielmassa annetaan ehdotuksia jatkotutkimusta varten.
