Uloshengityksen on jo kauan tiedetty kertovan hengittäjän terveydestä. Hengityksessä onkin arvioitu olevan tuhansia pelkästään endogeenista alkuperää olevia yhdisteitä, mutta vain muutamia niistä on tutkittu riittävästi, jotta niiden käyttäminen kliinisessä diagnostiikassa on tullut mahdolliseksi. Hengitysanalyysin potentiaali on siis edelleen laajalti hyödyntämättä, vaikka sen edut esimerkiksi verianalyysiin nähden ovat ilmeiset. Uloshengitys on näytematriisina yksinkertainen ja sen kerääminen on nopeaa, kivutonta sekä helppoa, ja näytteet on mahdollista analysoida vain muutamissa minuuteissa.
Hengitysanalyysin potentiaali diagnostisena menetelmänä perustuu keuhkorakkuloiden ja verenkieron väliseen ohueen kapillaarikalvoon, jonka läpi monet verenkierron yhdisteet pääsevät haihtumaan suoraan uloshengitykseen. Monilla yhdisteillä hengityksessä esiintyvät pitoisuudet heijastavat siis suoraan veren yhdistepitoisuuksia. Yksi kiinnostusta herättänyt potentiaalinen biomerkkiaine on ammoniakki, joka on yhdistetty muun muassa munuaisten vajaatoimintaan ja veren kohonneisiin ureapitoisuuksiin. Poikkeuksellisen emäsluonteensa takia, hengityksen ammoniakin erittymismekanismin on kuitenkin arveltu poikkeavan muista endogeenisista yhdisteistä, ja yhdisteen on epäilty päätyvän hengitykseen veren sijasta syljestä haihtumalla. Epäselvyys ammoniakin tuottomekanismista onkin pitkään hidastanut yhdisteen analyysinpotentiaalin ymmärtämistä. Hengityksen lisäksi myös sylkianalyysit ovat herättäneet huomioita syljen helpon kerättävyyden ja erityisen koostumuksen ansiosta. Erityisesti syljen ureapitoisuudet on yhdistetty hengityksen ammoniakin tapaan veren ureapitoisuuksiin ja munuaisten toimintaan, minkä takia myös syljen ureaa on pidetty potentiaalisena biomerkkiaine.
Tutkielmassa käsitellään hengityksen ammoniakin sekä syljen ammoniakin ja urean muodostumista sekä arvioidaan niiden yhteyttä elimistön ammoniakki- ja ureapitoisuuksiin. Lisäksi tutkielma käsittelee hengityksen ja syljen mittauksessa huomioon otettavia asioita sekä itse mittauksien suoritusta. Tutkielman tutkimusosuutta varten 12:sta dialyysiin osallistuvalta munuaisten vajaatoimintapotilaalta mitattiin hengityksen ja syljen ammoniakkipitoisuutta sekä veren ja syljen ureapitoisuutta hoidon ajan. Tuloksien perusteella pyrittiin arvioimaan hengityksen ammoniakin alkuperää sekä syljen urean ja hengityksen ammoniakin kykyä mitata munuaisten vajaatoimintapotilaiden ureemista tilaa sekä dialyysihoidon tehoa.
