Asuntopolitiikka ja vieraskielisen väestön alueellinen keskittyminen Helsingissä vuosina 1992-2005
| Title: | Asuntopolitiikka ja vieraskielisen väestön alueellinen keskittyminen Helsingissä vuosina 1992-2005 |
| Author(s): | Vilkama, Katja |
| Contributor: | University of Helsinki, Faculty of Science, Department of Geography |
| Language: | Finnish |
| Acceptance year: | 2006 |
| Abstract: |
The aim of the thesis was to study the extent of spatial concentration of immigrant population in Helsinki and to analyse the impact of housing policy on ethnic residential segregation in 1992-2005. For the purpose of the study, immigrant population was defined based on the language spoken at home.
The theory of residential segregation by Andersson and Molina formed the main theoretical framework for the study. According to Andersson and Molina ethnic residential segregation results from different dynamic intra-urban migration processes. Institutionally generated migration, i.e. migration patterns generated by various housing and immigrant policies and procedures, is one of the central factors in the development of ethnic segregation.
The data of the study consisted of population and housing statistics and housing and immigrant policy documents of Helsinki municipality. Spatial concentration of immigrant population was studied both at district and building levels using GIS-methods and statistical methods. The housing policy of Helsinki municipality was analysed using a method created by Musterd et al. Musterd et al. categorise two types of policy approaches to residential segregation: spatial dispersion policy and compensating policy.
The housing policy of Helsinki has a strong focus on social mixing and spatial dispersion of housing stock. Ethnic segregation is regarded as a threat. The importance of ethnic communities and networks is, however, acknowledged and small-scale concentration is therefore not considered harmful. Despite the spatial dispersion policy, the immigrant population is concentrated in the eastern, north-eastern and north-western suburbs of Helsinki. The spatial pattern of concentration was formed already at the beginning of the 1990's when immigration to Finland suddenly peaked. New immigrant groups were housed in the neighbourhoods where public housing was available at the time. Housing policy, namely the location of new residential areas and public housing blocks and the policies of public housing allocation were key factors influencing the residential patterns of immigrant population in the 1990's. The immigration and refugee policies of the state have also had an impact on the development.
The concentration of immigrant population has continued in the same areas in the beginning of the 2000's. Dispersion to new areas has mainly taken place within the eastern and north-eastern parts of the city or in the adjacent areas. The migration patterns of native population and the reasonably rapid changes in the housing market have emerged as new factors generating and influencing the ethnic residential segregation in Helsinki in the 2000's.
Due to social mixing and spatial dispersion policies, ethnic segregation in Helsinki has so far been fairly small-scale, concentrated in particular housing blocks. The number of residential buildings with a high share of immigrant population is very modest. However, the number of such buildings has doubled between 1996-2002. The concentration of immigrant population concerns mainly the public housing sector. The difference in the level of concentration between the public housing sector and privately owned housing companies is remarkable.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Helsingin maahanmuuttajataustaisen väestön alueellista keskittymistä vuosina 1992-2005 ja tarkastella erityisesti Helsingin asuntopoliittisten toimenpiteiden vaikutusta kehitykseen. Samalla tarkasteltiin Helsingin kaupungin poliittisista linjauksista välittyvää kuvaa etniseen segregaatioon suhtautumisesta. Maahanmuuttajataustaisuuden määrittelijänä käytettiin tutkimuksessa vieraskielisyyttä. Helsingin asuinalueiden etnistä eriytymistä lähestyttiin Anderssonin ja Molinan kehittämän segregaatioteorian näkökulmasta.
Anderssonin ja Molinan mukaan asuinalueiden segregoituminen syntyy ja muotoutuu erilaisten, toisiinsa yhtä aikaa vaikuttavien muuttoliikeprosessien seurauksena. Institutionaalisesti synnytetty muuttoliike, kuten kaupungin asuntopoliittisten ja ulkomaalaispoliittisten toimenpiteiden aiheuttama muuttoliike, on yksi keskeisistä etnisen segregaation muodostumiseen vaikuttavista prosesseista.
Tutkimuksen aineisto koostui Helsingin väestön alueellista sijaintia ja asuntokantaa koskevista tilastoista sekä kaupungin asuntopoliittisista ja ulkomaalaispoliittisista ohjelmista. Vieraskielisen väestön alueellista keskittymistä tarkasteltiin osa-alue- ja rakennustasolla GIS-menetelmien ja tilastollisten menetelmien avulla. Kaupungin asuntopolitiikkaa analysoitiin hollantilaisten tutkijoiden Musterdin ym. kehittämän luokittelumenetelmän avulla. Musterd ym. jaottelevat kaupunkien harjoittaman politiikan hajauttaviin ja kompensoiviin ohjelmiin.
Helsingin asuntopolitiikka on vahvasti hajauttamiseen pyrkivää. Etninen segregaatio nähdään kaupungin asunto- ja ulkomaalaispoliittisissa ohjelmissa uhkaavana, joskin etnisten vähemmistöjen keskinäisen tuen merkitys tiedostetaan, eikä pieniä keskittymiä pidetä tästä syystä haitallisena. Hajauttamispyrkimyksestä huolimatta vieraskielinen väestö on Helsingissä painottunut voimakkaasti kaupungin itäisiin ja koillisiin osiin sekä Luoteis-Helsinkiin. Alueellisessa keskittymisessä näkyvä malli syntyi heti 1990-luvun alussa maahanmuuton vilkastuttua. Helsinkiin muuttaneet maahanmuuttajat ohjautuivat asumaan alueille, joilla kaupungin vuokra-asuntoja oli helposti saatavilla. Kaupungin asuntopoliittiset toimenpiteet, erityisesti uustuotantoalueiden ja arava-asuntojen sijainti sekä kaupungin asunnonjakokäytännöt vaikuttivat olennaisesti vieraskielisen väestön alueelliseen sijoittumiseen 1990-luvulla. Myös Suomen harjoittama pakolais- ja paluumuuttopolitiikka on vaikuttanut kehityksen taustalla.
2000-luvulla samat maahanmuuttajien asuinalueina 1990-luvun alussa korostuneet alueet ovat edelleen vieraskielisen väestön tyypillisimpiä asuinalueita. Vieraskielisen väestön keskittyminen on jatkunut, vaikka samalla on tapahtunut myös jonkinasteista alueellista tasoittumista. Uusille alueille levittäytyminen on pääasiassa suuntautunut itäisen ja koillisen Helsingin sisällä tai niiden läheisyydessä sijaitseville alueille. Kantaväestön muuttoliike ja asuntomarkkinoiden muutokset näyttäisivät nousseen asuntopolitiikan rinnalle olennaisina Helsingin etniseen eriytymiseen 2000-luvulla vaikuttaneina tekijöinä.
Etninen segregaatio näyttäytyy Helsingissä toistaiseksi kaupungin harjoittamasta sosiaaliseen sekoittamiseen pyrkivästä asuntopolitiikasta johtuen kortteli- ja kiinteistökohtaisena. Selkeinä maahanmuuttajataustaisen väestön keskittyminä erottuvien kiinteistöjen määrä on Helsingissä koko asuntokantaan suhteutettuna hyvin pieni. Määrä on kuitenkin kaksinkertaistunut vuosina 1996-2002. Maahanmuuttajataustaisen väestön keskittyminen koskee Helsingissä pääasiassa kaupungin vuokra-asuntosektoria. Ero aravakiinteistöjen ja asunto-osakeyhtiöiden omistamien talojen kesken on huomattava.
|
Files in this item
| Files | Size | Format | View |
|---|---|---|---|
| asuntopo.pdf | 1.099Mb |
This item appears in the following Collection(s)
-
Faculty of Science [4011]