Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/mesh/D006258"

Sort by: Order: Results:

  • Nieminen, Markus; Aro, Katri; Jouhi, Lauri; Bäck, Leif; Mäkitie, Antti; Atula, Timo (2019)
    Tausta: Pään ja kaulan alueen syövät diagnosoidaan yleensä myöhäisessä vaiheessa, mikä johtaa huonompaan ennusteeseen. Viive voi johtua potilaasta itsestään tai perusterveydenhuollosta. Menetelmät: Keräsimme tietoja potilaiden hoitoon hakeutumisesta kyselylomakkeella, joka kartoitti potilaiden oirekuvaa, oireiden alkamisajankohtaa ja muita tekijöitä, joilla saattoi olla vaikutusta hoitoon hakeutumiseen. Vertasimme kyselylomakkeesta saatuja tietoja potilaan sairauskertomuksissa oleviin tietoihin. Tulokset: Potilaskohorttimme koostui 142 uudesta pään ja kaulan alueen syöpäpotilaasta. Mediaani potilasviive, eli aika ensioireesta hoitoon hakeutumiseen, oli 35 päivää. Mediaani perusterveydenhuollosta johtuva viive, eli aika hoitoon hakeutumisesta lähetteen kirjoittamiseen erikoissairaanhoitoon, oli 20 päivää. Potilailla, joilla oli äänen käheyttä tai hengitysvaikeuksia, oli pidemmät potilasviiveet. Kaulakyhmy sai puolestaan potilaat hakeutumaan nopeasti hoitoon. Potilaan iällä, sukupuolella, asuinpaikalla, koulutuksella, tupakan ja alkoholin kulutuksella ei ollut vaikutusta viiveisiin. Tärkeimmät perusterveydenhuollon viiveeseen vaikuttavat tekijät olivat hoitoon hakeutumisen kohde ja se, sovittiinko ensikäynnillä kontrollia. Mikäli potilas hakeutui yksityiselle korva-, nenä-, ja kurkkutautien erikoislääkärille, viive oli selvästi lyhyempi. Vastaavasti potilailla, jotka ohjattiin suoraan erikoissairaanhoitoon, tai joille sovittiin kontrollikäynti, oli lyhyemmät viiveet. Johtopäätökset: Vaikka viiveet olivat lyhyitä enemmistöllä potilaista, pitkiäkin, jopa yli vuoden viiveitä, esiintyi. Tehokkain tapa lyhentää potilaasta ja perusterveydenhuollosta johtuvia viiveitä on tiedon levittäminen pään ja kaulan alueen syöpien oireista etenkin syöpäriskissä oleville potilaille ja heitä perusterveydenhuollossa hoitaville lääkäreille.
  • Tuokkola, Iida (2020)
    Taustaa: Pään ja kaulan alueen syövät ovat tiettyjen sijaintikohtien osalta melko huonoennusteisia. Hoitotuloksia yritetään parantaa kehittämällä hoitomuotoja sekä lyhentämällä sekä diagnostista että hoitoviivettä. Lisäksi pyritään vaikuttamaan muun muassa etiologisiin tekijöihin. Näiden syöpien tunnettuja riskitekijöitä ovat alkoholin suurkulutus, runsas tupakointi sekä ihmisen papilloomavirusinfektio. D-vitamiinitason on todettu aiemmissa havainnoivissa tutkimuksissa assosioituvan käänteisesti muun muassa yleisen syöpäriskin sekä suolistosyöpäriskin kanssa. Kirjallisuudessa on tähän liittyen tutkimuksia myös pään ja kaulan alueen syövän suhteen. Tavoitteet: Systemaattisen katsauksen tavoitteena oli selvittää nykyinen käsitys D-vitamiinin roolista pään ja kaulan alueen syövälle altistavana tekijänä sekä D-vitamiinipitoisuuden vaikutuksesta kyseisten syöpien hoitotulokseen. Systemaattinen katsaus tehtiin Ovid Medline -, Pubmed-, ja Scopus-tietokannoissa. Katsaukseen hyväksyttiin tutkimukset, joissa tutkittavat sairastivat pään ja kaulan alueen syöpää sekä heiltä oli mitattu 25-OH-D₂-pitoisuudet. Tutkimukset rajattiin englanninkielisiin julkaisuihin. Valikoitujen tutkimusten ulkopuolelle suljettiin syövän hoitoon sekä eläinkokeisiin keskittyvät ja solutason tutkimukset. Tulokset: Tarkasteltuja tutkimuksia oli 276, joista valikoitui lopulta 13 tutkimusta. Pään ja kaulan alueen syöpiä sairastavilla potilailla on selkeästi matalammat D-vitamiinipitoisuudet terveisiin verrokkeihin verrattuna. D-vitamiinin yhteydestä syöpäriskiin löytyi ristiriitaisia tuloksia, sekä D-vitamiinin roolia puoltavia että kumoavia tutkimuksia oli yhtä paljon. D-vitamiinilla ei havaittu yhteyttä kuolleisuuteen, mutta sen epäillään assosioituvan pidemmän hoidonjälkeisen elossaoloajan kanssa sekä suojaavan mukosiitilta ja lihaskadolta. Johtopäätelmät: Tulosten perusteella D-vitamiinin roolista on tähän mennessä hyvin ristiriitaisia tuloksia pään ja kaulan alueen syöpien altistavana tekijänä, eikä pelkkien havainnoivien tutkimusten perusteella voida päätellä syy-yhteyksiä. Tutkielman aiheesta tarvitaan satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia, jotta saadaan vahvempaa näyttöä ja voidaan tarvittaessa luoda uusia ravintosuosituksia tämän alueen syöpäpotilaille.
  • Kumpulehto, Emma (2023)
    Osteosarkooma on yleisin luusta alkunsa saava pahanlaatuinen kasvain. Sen yksi harvinainen alatyyppi on pään ja kaulan osteosarkooma (PKOS), joka kattaa noin 5–10 % kaikista osteosarkoomatapauksista. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kerätä yhteen uusinta pään ja kaulan alueen osteosarkooman tieteellistä tietoa sekä verrata tutkimusten tuloksia keskenään. Pään ja kaulan osteosarkoomaa esiintyy yleisimmin hieman vanhemmilla kuin muiden luiden osteosarkoomaa, eli 20–40-vuotiailla ja potilaiden viiden vuoden elossaololuku on 65–75 %. Taudin hoidon kulmakivi on leikkaushoito riittävän laajoilla tervekudosmarginaaleilla. Tässä onnistuminen on haasteellista pään ja kaulan alueella, jossa anatomia on monimutkaista. Kasvaimen poiston lisäksi kirurgiaan kuuluu kudospuutosten korvaaminen erilaisin rekonstruktiomenetelmin. Leikkaushoidon lisäksi voidaan käyttää liitännäishoitona kemoterapiaa, mutta sen hyödyistä on tutkimustuloksia puolesta sekä vastaan. Tämä poikkeaa klassisesta osteosarkoomasta, jonka hoidossa kemoterapia on tärkeässä roolissa ja vaikuttaa taudin ennusteeseen merkitsevästi. PKOS on tautina harvinainen, joten potilasmäärät ovat pieniä eikä yhtenäisiä, näyttöön perustuvia hoitolinjoja ole olemassa. Tämän katsauksen toisena pääpainona pään ja kaulan osteosarkooman erityispiirteiden lisäksi on taudin vaikutus potilaiden elämänlaatuun. Pään ja kaulan alueen syöpähoidot aiheuttavat laajoja kudospuutoksia, joista seuraa niin toiminnallisia kuin psykososiaalisia ongelmia. Syöpäpotilaiden kokemia tyypillisiä ongelmia ovat mm. uupumus, masennus, vaikeudet syömisessä ja puhumisessa sekä esteettiset huolet. Nämä seikat heikentävät potilaiden elämänlaatua, ja onkin tärkeää, että syöpähoitojen jälkeen potilaiden moniammatillinen kuntouttaminen aloitetaan mahdollisimman pian elämänlaadun kohentamiseksi. Myös hyvä lääkäri-potilassuhde vähentää potilaiden stressiä ja näin parantaa koettua elämänlaatua.