Faculty of Medicine

Kivessyöpä on nuorten miesten yleisin syöpä. Kivessyöpäpotilailla laskimotukosriski on kohonnut ja erityisen korkea riski on solunsalpaajahoitoja saaneilla potilailla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) kivessyöpäpotilaita ja heillä esiintyviä verisuonitukostapahtumia sekä taudin uusimista myöhemmässä vaiheessa seurannan aikana. Tutkimusaineistoon valittiin vuosina 2015-2016 diagnosoidut levinneisyysluokan I (stage I) kivessyöpäpotilaat, joita oli yhteensä 83. Aineisto on osa suurempaa noin 900 kivessyöpäpotilaan tutkimusaineistoa. Potilaat oli haettu potilastietojärjestelmistä diagnoosikoodien perusteella, ja tiedot heistä kerättiin laskentataulukkoon. Potilaista 14 prosentilla (n = 12) tauti uusi myöhemmin seurantavaiheessa. Heistä suurin osa (n = 10) sai solunsalpaajahoitoja. Laskimo- tai valtimotukoksia ei esiintynyt solunsalpaajahoitoja saaneilla potilailla lainkaan. Sen sijaan potilailla, jotka oli hoidettu vain kiveksenpoistolla ja joilla tauti ei myöhemmin levinnyt (n = 71) neljällä (n = 4) todettiin jokin laskimo- tai valtimotukos. Yhdellä heistä todettiin keuhkovaltimotukos, yhdellä pinnallinen laskimotukos ja kahdella munuaisinfarkti. Kahdella edellä mainituista diagnoosi jäi epävarmaksi. Tuloksissa on ristiriitaa aikaisempien tutkimustulosten kanssa, sillä tässä aineistossa ilman solunsalpaajia hoidetuilla potilailla verisuonitukosten ilmaantuvuus oli yli 5 prosenttia, kun taas kansainvälisissä tutkimuksissa se on ollut alle prosentin. Potilaiden, joilla tauti uusi seurannan aikana, määrä vastasi aiempien tutkimusten tuloksia. Tutkimus antaa alustavaa tietoa Suomessa hoidettujen kivessyöpäpotilaiden hoidon ja seurannan kulusta, mutta johtopäätösten tekemistä rajoittaa tutkimusaineiston pieni koko. Tulevaisuudessa tutkimusta suomalaisten kivessyöpäpotilaiden hoidosta sekä kivessyöpäpotilaiden verisuonitukosten estosta tarvitaan.

Lentigo maligna on ihon epidermikseen rajoittuva varhaisen vaiheen melanooma. Tyypillisesti se on oireeton epätarkkarajainen vaaleanruskea muutos iäkkään ihmisen kasvoilla. Lentigo maligna kasvaa hitaasti ja leviää subkliinisesti. Se voi edetä invasiiviseksi lentigo maligna melanoomaksi. Sen ensisijainen hoito on kirurginen kokopoisto tervekudosmarginaalein. Kirurgisessa hoidossa voidaan käyttää myös Mosh-mikrokirurgiaa ja vaiheittaista kokopoistoa. Muita hoitovaihtoehtoja ovat muun muassa sädehoito ja imikimodivoide. Lentigo malignalla on uusiutumistaipumus, ja hoitomuoto vaikuttaa uusiutumisasteeseen. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää lentigo malignan uusiutumisriskiä eri hoitomuodoilla. Lisäksi tavoitteena oli arvioida riittävän leikkausmarginaalin leveyttä kirurgisessa kokopoistossa. Aineistohaku toteutettiin PubMed-tietokannan avulla. Tutkielman laajuuden rajoittamiseksi aineisto rajattiin kansainvälisissä hoitosuosituksissa olevia hoitomenetelmiä käsitteleviin artikkeleihin. Näitä ovat kirurgiset hoidot, sädehoito ja imikimodivoide. Haun lopputuloksena katsaukseen valittiin 36 artikkelia. Katsauksen perusteella suositus kokopoiston kirurgisesta marginaalista vaihteli välillä 6,5–9 mm. Pään ja kaulan alueella marginaaliksi suositeltiin jopa yli 1 cm. Lentigo malignan uusiutumisaste oli kirurgisessa kokopoistossa 5,9–13 %, vaiheittaisessa poistossa 0–4 %, Mosh-kirurgiassa 1,3–1,9 %, sädehoidossa 3–11,5 % ja imikimodivoiteella 2,3–24,5 %. Uusiutumisriskiä voitiin pienentää hoitomuotoja yhdistämällä, kuten imikimodivoide neoadjuvanttihoitona ennen kirurgista poistoa, reflektanssikonfokaalimikroskopia kirurgisen poiston yhteydessä tai Mosh-kirurgia yhdistettynä näytteen immunohistokemialliseen tutkimiseen. Yli 50 % lentigo malignan paikallisista uusiutumisista ilmaantuu vasta yli kahden vuoden kuluttua kirurgisen hoidon jälkeen, joten lentigo maligna -muutosten seuranta-ajan tulisi olla pitkä.

Breast cancer is the most common cancer among women and the second most leading cause of cancer related deaths in Finland, accounting for over 900 deaths annually. The majority of breast cancer related fatalities are caused by therapy resistance leading to metastasis. Several studies have established the role of soft matrix in promoting the undifferentiated and oestrogen receptor negative phenotype of breast cancer cells, which are also resistant to a variety of commonly used chemotherapeutics and hormonal therapies. On the contrary, traditionally tumor tissue is has been considered as extremely stiff, and the stiffness of the tumor microenvironment has been established to promote the growth and the metastasis of several cancer types. In this study we adressed how microenvironmental stiffness alters the phenotype of antitumor immune response by culturing primary breast tumor tissue in PDEC-model. We established, that the soft microenvironment promotes immune suppression in primary breast cancer by upregulating the production of immuno suppressive cytokines and polarizating macrophages towards more M2 or alternatively activated ones. Moreover, in the soft microenvironment, cytotoxic CD8+ T-cells are lost. These effects are created by tumor tissue derived paracrine signaling and by inhibiting these signals with small molecules we were able to reverse the observed immunosuppression. These results provide us a novel information how microenvironmental stiffness alters the phenotype of the antitumor immune response