Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Faculty of Medicine

 

Recent Submissions

  • Österlund, Jenny (2022)
    Ankyloserande spondylit (AS) är en inflammatorisk ledsjukdom som hör till de reumatiska sjukdomarna. Sjukdomen drabbar främst ryggkotornas ligamentfästen men även i viss mån extremiteternas leder i form av synoviter. Sjukdomen behandlas i första hand med anti-inflammatoriska läkemedel och därefter vid behov med konventionella reumatiska läkemedel. Om dessa inte i tillräcklig mån lindrar patientens symptom kan sjukdomen behandlas med biologiska läkemedel, bland annat med tumörnekrosfaktor-α-hämmare (TNF-hämmare), med sekukinumab eller med IL-17-hämmare. TNF-hämmarna består av adalimumab, certolizumab pegol, etanercept, golimumab och infliximab. I denna studie jämförs TNF-hämmarnas och sekukinumabs läkemedelsöverlevnad samt effektivitet. Effektiviteten mäts med hjälp av Ankylosing Spondylitis Disease Activity Score (ASDAS-CRP) samt Bath Ankylosing Spondylitis Disease Activity Index (BASDAI) mätare. Läkemedelsöverlevnaden för de olika läkemedlsen jämförs med hjälp av Kaplan Meier kurvor samt med hjälp av proportional hazard-analyser. TNF-hämmarna jämförs även sinsemellan. Studiens resultat visar att både TNF-hämmare och sekukinumab hade en läkemedelsöverlevnad på 89% efter sex månader av behandling med läkemedlen. Effektivitetsanalysens resultat visar även att de olika läkemedlen är sinsemellan mestadels ekvipotenta. Sekukinumab uppvisar dock i flertalet responskriterier ett något sämre resultat vilket tolkas bero på att preparatet används i ett senare skede vid val av biologiska behandlingsalternativ.
  • Ulfves, Niklas (2022)
    Tausta: Pelaamisen suosion kasvaessa ovat tutkijat havainneet patologista negatiivisesti terveyteen vaikuttavaa pelaamista. Tästä ongelmapelaamisen käsitteestä on kehitetty ICD-11 tautiluokitukseen Pelaamisriippuvuus-diagnoosi, jonka kriteereitä ja ominaisuuksia tämä tutkielma käsittelee. Tutkimusmenetelmät: Tutkimusta varten suoritettiin kirjallisuushaku Pubmed tietokannassa. Haku kohdennettiin ICD-11 tautiluokituksen pelaamisriippuvuutta käsitteleviin tutkimuksiin tutkimustavoitteiden mukaisesti. Artikkelihaku tuotti 210 osumaa ja mukaan valikoitui lopulta 32 artikkelia. Tulokset: Pelaamisriippuvuuden kriteerit perustuvat DSM-5 tautiluokituksen nettipelaamisriippuvuuden kriteereihin, joilla taas on taustaa päihderiippuvuuskriteereissä ja internetriippuvuudessa. ICD-11 mukaisella pelaamisriippuvuudella näyttäisi olevan korkeampi diagnostinen kynnys nettipelaamisriippuvuuteen verrattuna, ja pelaajilla patologisempia pelaamistapoja ja vahvempaa oireilua. Tutkimusten vertailua vaikeuttaa kuitenkin epäyhtenäinen ongelmapelaamisen määrittely. Pelaamisriippuvuudessa korostui monenlaista pelaajataustaa sekä riippuvuuteen myötävaikuttavaa ja altistavaa tekijää, jotka vaikuttavat toisiinsa eri tavoin. Pelaaminen selviytymiskeinona ja toimintakyvyn aleneminen osoittautuivat tuloksia tarkasteltaessa keskeisiksi tekijöiksi pelaamisriippuvuuden arvioinnissa. Myös pelaamismotivaatioiden, pelien sekä pelaajan ominaisuuksien yhteensopivuuden on arvioitu saattavan heijastua pelaamisriippuvuuden riskiin. Psyykkisten häiriöiden ja oireiden kausaliteettia pelaamisriippuvuuden syntyyn on tutkimuksissa ollut vaikea arvioida, negatiivisen kehän mahdollisesti syntyessä psyykkisten oireiden ja pelaamisriippuvuuden oireiden limittyessä. Pelaamisriippuvaisilla on kuitenkin vaikuttanut esiintyvän enemmän psyykkistä oireilua. Pohdinta: Pelien ja pelaajien ominaisuuksien vaikutus pelaamisriippuvuuden ilmenemiseen oli monimutkaista ja vaihtelevaa. Oheissairastavuuksien merkitystä pelaamisriippuvuuden ilmenemiseen on vaikea arvioida, vaikka jonkinlainen yhteys näyttäisi olevan. Tutkimuskenttä vaatii yhtenäistä kansainvälistä määritelmää ja mittaria pelaamisriippuvuuden ja siihen liittyvien ominaisuuksien käsitteellistämiseksi.
  • Björkman, Patrick; Toiviainen, Simo; Laukontaus, Sani; Venermo, Maarit; Aho, Pekka (2022)
    Vatsa-aortan aneurysma korjataan nykyään yleensä suonensisäisellä tekniikalla. Jos potilaan aneurysman ja aortan anatomia eivät sovi suonensisäiselle toimenpiteelle, harkitaan avoleikkausta. Suonensisäisessä korjauksessa aneurysma eristetään verenkierron ulkopuolelle stenttiproteesin avulla, joka viedään aorttaan perkutaanisesti nivusvaltimoiden kautta. Endovaskulaarinen hoito edellyttää myös sitä, että valtimoissa ei ole merkittävää kalkkista ahtaumaa tai mutkaisuutta, joka estäisi stentin kulun aorttaan. Femoraalisuonten sulkulaitteiden käyttö suonensisäisten aneurysman korjausleikkauksissa vähentää komplikaatioiden ilmenemistä, vähentää aikaa hemostaasiin, sekä mahdollistaa aikaisemman potilaan mobilisaation toimenpiteen jälkeen. Sulkulaitteiden asennukseen liittyy kuitenkin komplikaatioriskejä. Tavallisimmat komplikaatiot ovat vuoto, verenpurkauman kehittyminen, pseudoaneurysma ja suonen tukkiutuminen. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu MANTA-sulkulaitteella olevan pienempi komplikaatioriski verrattuna ProGlide-sulkulaitteeseen. Tämä tutkimus tehtiin kuitenkin aikana jolloin sulkulaitteita ei asennettu ultraääniohjatusti. Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako ultraäänilaitteen käyttö ProGlide-sulkulaitteen komplikaatioriskiin. Tutkimuksen aineisto koostui 2.1.2017-9.2.2022 välisenä aikana kerättyyn aineistoon HUSpotilastietojärjestelmästä. Potilaiden tapahtumia seurattiin toimenpiteestä kotiutumiseen koko sairaalaolon ajan. Kaikissa toimenpiteissä oli käytössä ultraäänilaite sulkulaitteen asennusvaiheessa. Lopullinen potilasaineisto koostui 637 potilaasta, joista 12 peruuntui sairastumisen vuoksi. Hoidettuja nivusia oli kokonaisuudessaan 1235, joista 1046 elektiivisiä, 129 stabiileja aneurysman ruptuuroita ja 60 epästabiileja aneurysman ruptuuroita. ProGlide-sulkulaitetta käytettiin elektiivisissä toimenpiteissä 973 kertaa, stabiileissa ruptuuroissa 119 kertaa ja epästabiileissa 32 kertaa. MANTA-sulkulaitetta käytettiin yhteensä 37 kertaa, Angioseal-sulkulaitetta 37 kertaa, suoraan avotoimenpiteeseen ilman sulkulaitteita päädyttiin 33 kertaa. ProGlide vaihdettiin toiseen sulkulaitteeseen 19 kertaa sekä konvertoitiin avoleikkaukseen 30 kertaa. Primaari päätetapahtuma on onnistunut sulkulaitteen käyttö ilman vaihtoa toiseen sulkulaitteeseen tai avoleikkaukseen. Sekundaari päätetapahtuma on femoraalisuonten jälkikorjausten määrä ja akuutin raajaiskemian tai infektion insidenssi toimenpiteen jälkeen. ProGlide-sulkulaittetta käytettiin ilman komplikaatioita elektiivisesti 936 kertaa (96,20%), stabiileissa RAAA-potilaissa 111 kertaa (93,28%), epästabiileissa RAAA-potilaissa 28 kertaa (87,50%). Tutkimuksen päätelmänä on, että ProGlide sulkulaite on turvallinen ja tehokas väline nivuspunktioiden sulkemiseen aortan aneurysmien hoidossa silloin, kun punktion yhteydessä käytetään ultraääniohjausta. Lisäksi todettiin että instabiileilla aneurysmaruptuuroilla sukulaitetta ei aina voida asentaa ennen aortan sulkupallon asennusta.
  • Tikkanen, Juhana (2022)
    Suunielusyövän insidenssi on – erotuksena monista muista pään ja kaulan alueen syövistä – noussut merkittävästi viime vuosikymmenten aikana, mikä johtuu papilloomavirukseen (HPV) liittyvän tautimuodon yleistymisestä. Suunielusyövän hoito voi perustua joko kirurgiaan tai definitiiviseen (kemo)sädehoitoon, jotka on todettu teholtaan vertailukelpoisiksi hoitomuodoiksi. Tämä mahdollistaa myös muiden näkökulmien, kuten hoitojen kustannusten, huomioimisen hoitostrategian valinnassa. Suunielusyövän hoitojen kustannuksia on analysoitu muutamissa kansainvälisissä julkaisuissa, mutta suomalaisia tutkimuksia aiheesta ei ole toistaiseksi tehty. Tämän tutkielman tavoitteena onkin muodostaa käsitys siitä, kuinka paljon suunielusyövän kirurginen ja onkologinen hoito maksavat Suomessa. Tutkielman aineisto koostuu 73 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä kuratiivisella tavoitteella hoidetusta potilaasta, joilla diagnosoitiin suunielusyöpä vuosina 2019-2020. Tutkielman keskeinen löydös on, että definitiivinen (kemo)sädehoito on primaarista kirurgista hoitoa huomattavasti edullisempi hoitomodaliteetti suunielusyövän hoidossa. Kun tarkastellaan niitä kustannuksia, jotka ovat kertyneet kahdentoista kuukauden sisällä diagnoosin asettamisesta, definitiivisen sädehoidon mediaanikokonaiskustannukset ovat n. 10 700€, definitiivisen kemosädehoidon n. 13 300€ ja primaarisen kirurgisen hoidon n. 40 600€. Valtaosa definitiivisen onkologisen hoidon kustannuksista koostuu säde- ja sytostaattihoitokertojen kustannuksista, kun taas post-operatiiviset tehohoito- ja vuodeosastojaksot selittävät suuremman osan kirurgisen hoidon kustannuksista kuin varsinaiset toimenpidekustannukset. Tulos, jonka mukaan suunielusyövän primaarinen kirurginen hoito on definitiivistä onkologista hoitoa kalliimpaa, on vastakkainen aiemmin julkaistujen kansainvälisten tutkimusten löydöksiin nähden. Toisistaan poikkeavia tuloksia voivat selittää mm. terveydenhuoltojärjestelmien rakenteisiin ja sääntelyyn liittyvät erot sekä invasiivisempien leikkausmenetelmien hyödyntäminen HUS:ssa. Koska tähänastiset tutkimukset suunielusyövän hoidon kustannuksista ovat perustuneet pieniin potilasaineistoihin, varsin lyhyisiin seuranta-aikoihin sekä vain erikoissairaanhoidossa muodostuneet kustannukset huomioivaan näkökulmaan, aiheesta tarvitaan kuitenkin jatkossa vielä lisää tutkimusta.
  • Söderholm, Laura (2022)
    Utbrändhet är vanligt bland unga läkare, i litteraturen beskrivs prevalensen ständigt över40%. Målet med denna litteraturöversikt var att granska faktorerna bakom utmattningssyndrom hos unga läkare. Som material användes resultaten av 24 studier som samlades från PubMed med sökordskombinationerna: ”early career AND burnout AND medical”, ”early career AND burnout AND medical AND predictors”, ”resident AND burnout AND predictors” och ”newly graduated AND burnout AND medical”. Artiklarna skulle svara på forskningsfrågan, behandla utmattningssyndrom bland läkare som är nyutexaminerade/början av sin karriär, vara skriven på engelska, finska eller svenska och handla om läkare som jobbar kliniskt med patienter. Av de arbetsrelaterade faktorerna associerades arbetstid, tidspress, och sociala stödet inom arbetet med utbrändhet i majoriteten av studierna. Speciellt över 80 timmars arbetsvecka ökar risken för utmattningssyndrom. Tidspressen upplever läkarna själv som en stor belastning och risk för utbrändhet. De sociala relationerna inom arbetet mellan kolleger, seniorer och sjukskötare har en skyddande effekt mot utbrändhet då de är välfungerande, men då dessa relationer är dåliga ökar de risken för utmattningssyndrom. Resultaten av de individuella faktorerna var heterogena och enbart arbetserfarenhet och specialiseringsskedet verkar associeras med utbrändheten.