Faculty of Medicine
Recent Submissions
-
(2023)Laittomien huumeiden käyttö on globaali ongelma, johon liittyy vakavia terveysriskejä kuten ennenaikaista kuolleisuutta. Suomessa sekä huumeiden käyttömäärissä että todetuissa huumausaine-liikennejuopumustapauksissa on havaittu lisääntymistä. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin tapaturmaisten liikennekuolemien alkoholi, lääke- ja huumausainelöydöksiä oikeuslääketieteellisessä kuolemansyyn selvityksessä Suomessa vuosina 2016–2020. Tavoitteena oli tutkia, noudattaako aineiston löydösjakauma Suomen yleisimmin käytettyjen huumeiden sekä liikennejuopumustapausten huumaus- ja lääkeainelöydösten jakaumaa. Aineistossa oli kaikkiaan 996 vainajatapausta. Näistä 501 tapauksessa todettiin alkoholia ja/tai lääke- ja huumausaineita naisten osuuden ollessa 15 %. Alkoholia todettiin 49 %:ssa, bentsodiatsepiineja ja/tai nukahtamislääkkeitä 38 %:ssa, opioideja 31 %:ssa sekä huumeita ja päihdekäytettyjä aineita 19 %:ssa löydöksiä sisältävistä tapauksista. Suomessa 18–34-vuotialla yleisimmin pitkäaikaiskäytetty bentsodiatsepiini on klonatsepaami kun taas 35 vuotta täyttäneillä oksatsepaami. Vuonna 2020 liikennejuopumustutkimuksissa Suomessa yleisimmin todettu bentsodiatsepiini oli klonatsepaami ja/tai sen aineenvaihduntatuote ja toiseksi yleisimmin todettu diatsepaami ja/tai sen aineenvaihduntatuote. Tässä tutkimuksessa yleisin todettu bentsodiatsepiini oli diatsepaami tai sen aineenvaihduntatuote desmetyylidiatsepaami. Oksatsepaamia todettiin tässä tutkimuksessa vasta kolmanneksi yleisimmin ja klonatsepaamia viidenneksi yleisimmin. Suomessa buprenorfiini on yleisimmin väärinkäytetty opioidi. Myös vuoden 2020 liikennejuopumustutkimuksissa opioideista todettiin eniten buprenorfiinia. Tässä tutkimuksessa opioideista kuitenkin yleisimmin todettiin oksikodonia ja vasta kolmanneksi yleisimmin todettiin buprenorfiinia. Kannabis on yleisin ja amfetamiini toisiksi yleisin laiton huume Suomessa. Vuonna 2020 liikennejuopumustutkimuksissa todettiin huumeista selvästi eniten amfetamiinia ja seuraavaksi eniten kannabista. Tässä tutkimuksessa yleisimmin todettu huume oli amfetamiini ja toisiksi yleisin kannabis.
-
(2023)Karies on maailmanlaajuisesti merkittävä sairaus, jonka juurisyitä ovat hiilihydraattipitoinen ravinto, epäsäännöllinen ruokailurytmi ja riittämätön suuhygienia. Suuterveyden taso on noussut viime vuosikymmeninä, jolloin iäkkäillä on yhä useammin omat hampaat suussaan. Iäkkäiden määrän kasvu lisää myös hoidettavien hampaiden määrää. Joskus omahoito on riittämätön, tai yksilön rajoitteet altistavat kariesvaurioille. Ikääntyessä usein hammaskaula on paljastuneempi ja alla oleva kiilteeltä suojaamaton dentiini tulee esille. Juurikaries voi edetä hampaan ympäri ja jopa hammasytimeen asti aiheuttaen infektioita. Tyypillisesti hammaslääkärin vastaanotolla karieksen pysäytykseen voidaan käyttää natriumfluoridi (NaF)- lakkaa ja myös lasi-ionomeeripaikkaus on usein käytetty lähestymistapa. Joissain tapauksissa invasiiviset hoitomenetelmät ovat hankalia potilaalle. Etenkin monisairaat iäkkäät ovat haavoittuvassa asemassa. Muistisairaudet vaikeuttavat potilaan orientaatiota hammashoitoon, jolloin käyntimäärien harventaminen on perusteltua. Tehokas menetelmä on Suomessa hypersensitiivisyyden hoitoon tarkoitettu hopeadiamiinifluoridi (Silver Diamine Fluoride, SDF) - lakkaus. Sen off-label käyttöä voidaan soveltaa karieksen pysäyttämiseen. Tutkimukset ovat osoittaneet sen olevan tehokas kerta-annostuksella, ja puolivuosittain tehtävällä sivelyllä vielä hyödyllisempi. SDF:n suurin haittapuoli on sen vaikutus hampaiden estetiikkaan, koska se tummentaa vauriokohdan mustaksi hopean aineenvaihduntatuotteiden takia. Näitä potilasryhmiä ovat hoitokodissa olevat monisairaat potilaat, joilla useimmiten on kognitiivisia ongelmia. Muita potilasryhmiä ovat lapset, joilla on useita vaikeita kariesvaurioita maitohampaissa. SDF on antanut lupaavia tuloksia karieksen pysäyttämiseen, mutta lisätutkimuksia kaivataan etenkin pitkäaikaisemmasta käytöstä. Myös vertailua muihin karieksen hallintatoimiin tulisi analysoida. SDF:n käytön hyödyistä tulisi myös informoida enemmän suuhoidon ammattilaisia, jolloin sen integraatio potilashoitoon voitaisiin kartoittaa tarkemmin.
-
(2023)Tausta: Antibioottiresistenssi on yksi suurimmista globaaleista terveydenhuollon ongelmista. Antibioottien tehon hiipuessa uusia bakteerimutaatioita vastaan, on bakteeri-infektioiden hoidosta jatkuvasti kehittynyt haastavampaa ja välillä jopa mahdotonta. Laajenevasta ongelmasta huolimatta ei uusia antibiootteja ole juurikaan onnistuttu kehittämään viimeisen vuosikymmenen aikana. Syynä tähän on nähty taloudellinen kannattamattomuus ja joustamaton lainsäädäntö yhdistettynä siihen, että tiede ei ole kyennyt löytämään uutta antibioottiluokkaa vuoden 1987 jälkeen kun lipopeptidit tulivat markkinoille. Menetelmät: Tutkielman menetelmänä on käytetty kirjallisuuskatsausta, josta aiheen laajuuden vuoksi valikoitui kertova kirjallisuuskatsaus. Systemaattisessa katsauksessa olisi ollut riskinä ohittaa epähuomiossa jopa kokonaisia uusia lääkeluokkia. Katsauksen kirjallisuushaussa hyödynnettiin PubMed- ja Ovid Medline-tietokantoja. Tulokset: Useita uusia mahdollisia vaikutuskohteita antibiooteille on jo löydetty ja tutkimusta tehdään runsaasti niin lääketieteen kuin mikrobiologiankin alalla. Lupaavimpia löydöksiä kirjallisuudessa on raportoitu bakteriofagien, antimikrobisten peptidien ja kasviperäisten antimikrobisten valmisteiden käytöstä sekä bakteerien virulenssitekijöitä estävistä yhdisteistä. Useat näistä ovat olleet jo käytössä eläimillä, mutta ihmisille kliiniseen tutkimukseen asti on edennyt vain yksittäisiä. Johtopäätökset: Mahdollisia vastauksia antibioottiresistenssiin on tutkimuksissa löydetty, mutta kliinistä hyötyä näistä ei ole vielä pystytty saamaan johtuen lääkekehityksen byrokratiasta. Suurin potentiaali lähitulevaisuudessa tulee olemaan adjuvanttihoidoilla, jossa uusia mikrobilääkkeitä yhdistetään perinteisten antibioottien kanssa resistenssin ehkäisemiseksi. Vaaditaankin vielä runsaasti jatkotutkimusta ja globaalia yhteistyötä niin tutkimuksen kuin byrokratian osalta, jotta uusia mikrobilääkkeitä päästään hyödyntämään myös ihmisillä.
-
(2023)Johdanto: Parodontiitti on tulehduksellinen hampaan kiinnityskudoksen sairaus, johon liittyy mikrobien ja isännän immuunipuolustuksen aiheuttama kudostuho. Parodontiitin esiaste on krooninen gingiviitti eli ientulehdus, joka voi hoitamattomana kehittyä parodontiitiksi. Hampaiden pinnalle kertyvän plakin sisältämät bakteerit ja niiden erittämät aineet käynnistävät tulehdusreaktion, jonka seurauksena immuunipuolustuksen solut alkavat erittämään tulehduksen välittäjäaineita ja kudosta hajottavia entsyymejä. Tämä johtaa vähitellen hampaan kiinnityskudoksen tuhoutumiseen ja alveoliluukatoon. Parodontiitti on merkittävä kansantauti Suomessa, joten sen patogeneesin ja riskitekijöiden ymmärtäminen on tärkeää. Merkittäviä parodontiitin riskitekijöitä ovat muun muassa huono suuhygienia, tupakointi, diabetes sekä perinnöllinen alttius. Tämän kirjallisuuskatsauksena toteutetun tutkielman tavoitteena on tutkia parodontiitin genetiikkaa ja periytyvyyttä sekä selvittää millaiset geenivariantit assosioituvat parodontiittiin. Menetelmät: Tämän tutkielman aineistona toimivat yhdeksän Pubmed-sivustolta löydettyä parodontiitin genetiikkaa käsittelevää tutkimusta. Tutkielmaan valituissa tutkimuksissa aihetta käsiteltiin laajasti eri näkökulmista. Joukossa on mukana muun muassa laajoja genominlaajuisia assosiaatioanalyysejä sekä yksittäisiin riskigeeneihin keskittyviä tutkimuksia. Tulokset: Tässä tutkielmassa esiteltyjen tutkimusten perusteella voidaan todeta, että parodontiitti on kohtalaisen periytyvä sairaus. Parodontiitin assosioituvien geenin kirjo on laaja, mutta yksittäisten polymorfioiden merkitys taudin kehittymiselle on pieni. Parodontiittiin assosioituvia polymorfioita esiintyy erityisesti geeneissä, jotka vaikuttavat ihmisen immuunipuolustukseen ja tulehdusreaktion muodostumiseen. Joukossa on myös muun muassa luun ja sidekudoksen muodostumiseen sekä hajoamiseen vaikuttavia geenejä. Yksittäisten polymorfioiden merkitys taudin kehittymiselle on kuitenkin yleensä pieni, eikä merkittäviä parodontiittia aiheuttavia mutaatioita löydetty.
-
(2023)Takrolimuusivoide on kalsineuriinin estäjien lääkeaineryhmään kuuluva paikallisvalmiste, joka tuli atooppisen ekseeman hoitovalikoimaan 2000-luvun alussa. Se on hyväksytty käytettäväksi yli 2-vuotiailla potilailla. Lääkeaineen immunosuppressiivinen luonne on herättänyt huolta haittavaikutuksista, etenkin mahdollisesta maligniteettiriskistä. Tutkielman tarkoituksena oli kirjallisuuskatsauksen kautta selvittää, millaista näyttöä takrolimuusivoiteen turvallisuudesta on alle 2-vuotiaiden pikkulasten atooppisessa ekseemassa, ja muodostaa sen pohjalta johtopäätöksiä voiteen käyttöpotentiaalista kyseisellä ikäryhmällä. Aineisto hankittiin PubMed-tietokannan aineistohakuna systemaattisen tiedonhaun menetelmiin pohjautuen. Katsaukseen hyväksyttiin ne aihetta käsittelevät englanninkieliset tutkimukset, joissa oli mukana alle 2-vuotiaita takrolimuusivoiteelle altistuneita lapsia. Mukaan valikoitui yhteensä 12 tutkimusta. Kirjallisuuskatsauksen lisäksi tutkielmaa varten konsultoitiin HUS:n kliinisen farmakologian yksikköä heidän suosituksistaan takrolimuusivoiteen käytöstä alle 2-vuotiailla potilailla. Takrolimuusivoiteen käyttö ei pääsääntöisesti yhdistynyt suurempaan syöpäriskiin pitkäaikaistutkimuksissa, jotka tarkastelivat koko pediatrista ikäryhmää joko pelkästään tai yhdessä aikuispopulaation kanssa. Joitakin yksittäisiä kohonneeseen riskiin viittaavia tuloksia saatiin tiettyjen hematologisten syöpien kohdalla, mutta tulosten luotettavuutta heikentää syöpätapausten erittäin vähäinen määrä. Voiteen aiheuttama systeeminen takrolimuusialtistus todettiin alle 2-vuotiailla minimaaliseksi, mikä tukee turvallisuutta puoltavaa tutkimusnäyttöä. Takrolimuusivoiteella ei havaittu yhteyttä alle 2-vuotiaiden lisääntyneeseen infektioriskiin, kasvuhäiriöihin, patologisiin rokotevasteisiin tai muihin kliinisesti merkittäviin laboratoriopoikkeamiin. Alkuvaiheen lievää kuumotusta ja kutinaa hoitoalueella ilmeni isompia potilaita vastaavasti. Katsauksen perusteella takrolimuusivoide on alle 2-vuotiailla hyvin siedetty ja turvallinen hoitovaihtoehto. Pitkäaikaisturvallisuudesta yksinomaan pikkulapsilla voitaisiin saada vieläkin vahvempaa näyttöä rajaamalla tutkimuspopulaatio alle 2-vuotiaana altistuneisiin, mutta olemassaoleva tutkimusnäyttö puhuu jo vahvasti voiteen turvallisuuden puolesta myös tässä ikäluokassa. Takrolimuusivoidetta voidaankin suositella alle 2-vuotiaille muiden hoitovaihtoehtojen ollessa riittämättömiä, mutta hoitavan lääkärin potilaskohtainen tilannearvio on kuitenkin aina tarpeen. (231 sanaa)