Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/mesh/D013996"

Hammersmithin menetelmä (Hammersmith Infant Neurological Examination) on systemaattinen neurologinen tutkimus, jolla pyritään löytämään kehittymässä olevaan CP-vammaan viittaavia löydöksiä alle kahden vuoden ikäisillä lapsilla. Hammersmithin menetelmää käytetään tutkimaan riskilapsia, joilla on tunnistettu jokin varhaiselle aivovauriolle altistava tekijä. CP-vamma on yleisin vastasyntyneisyyskauden aivovaurion aiheuttama sairaus. Tämän tutkielman tarkoituksena oli kääntää Hammersmithin menetelmän tutkimuslomake englanninkielisestä alkuperäisversiosta suomeksi. Käännös suunniteltiin moniammatillisena yhteistyönä ja toteutettiin virallisten käännösohjeiden mukaisesti, jolloin käännösprosessiin sisältyi myös takaisinkäännösvaihe. Käännöksen tarkoituksena on edistää Hammersmithin menetelmän käyttöä Suomessa. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa Hammersmithin menetelmästä CP-vamman diagnostiikassa todettiin, että riskilasten seurannassa Hammersmithin menetelmä on hyvä tutkimus neurologisen tilanteen arviontiin. CP-vamman varhainen diagnoosi tapahtuu luotettavimmin yhdistämällä Hammersmithin menetelmä aivojen magneettikuvaukseen sekä liikkeiden videopohjaiseen arviointiin. Varhaisella diagnoosilla päästään varhaiseen kuntoutukseen, ja optimoidaan toimintakyky niin hyvin kuin aivovaurion kanssa on mahdollista. Tutkielman kirjallisuushaussa selvitettiin, onko kääntäminen hyödyllistä. Pelkkää kääntämisprosessia kuvaavia artikkeleita löytyi paljon. Tutkimuksia siitä, onko menetelmän kääntämisestä ollut hyötyä, ei löytynyt. Ei myöskään löytynyt tutkimuksia, joissa kääntäminen olisi todettu hyödyttömäksi. Artikkeleissa perusteltiin eri menetelmien kääntämistä sillä, että itse menetelmä on todettu hyväksi. Kirjallisuuden perusteella Hammersmithin menetelmä todettiin hyväksi tutkimukseksi osana riskilasten seurantaa. Kääntämisen hyödyllisyyteen ei kirjallisuushaussa löytynyt vastausta. Käännös tehtiin onnistuneesti ja sen oletetaan lisäävän menetelmän käyttöä Suomessa. Tämän toivotaan myös edistävän riskilasten seurannan yhtenäistymistä.

Målsättning: Att hitta kliniska och metaboliska riskfaktorer för typ 2 diabetes. Material och metoder: Under sex års tid uppföljdes 1669 personer (18 - 75 år) i Österbotten som en del av den populationsbaserade PPP-Botnia studien. Glukostoleransen fastställdes med glukosbelastningsprov. Deltagarna indelades i fyra grupper enligt förändringen i glukostolerans mellan grundundersökningen och uppföljningsbesöket. Skillnader mellan grupperna analyserades med multifaktoriell regressionsanalys. Resultat: Prevalensen för diabetes vid grundundersökningen var 6,5 % och vid uppföljningsbesöket 11,5 %. Ny diabetes korrelerade med dålig insulinsekretion, hög ålder, kardiovaskulära störningar, metabolt syndrom, dålig kondition och diabetes i släkten. Försämrad glukostolerans korrelerade med bukfetma, dålig kondition och hög ålder. Förbättrad glukostolerans associerades med en minskad ökning i BMI och midjemått. Slutsatser: Patogenesen för diabetes tycks innehålla en ärftlig komponent medan viktminskning tycks ha en positiv inverkan på glukostoleransen. Studien påvisar insulinsekretionens och insulinresistensens betydelse för uppkomsten av försämrad glukostolerans och diabetes. Livsstilsfaktorers och psykosociala faktorers betydelse för uppkomsten av diabetes kräver ytterligare studier.