Browsing by Title

Hypoglykemia on hyvin tunnettu ongelma etenkin diabeetikoilla. Hypoglykemiassa veren glukoosipitoisuus laskee alle 2.7-3.0 mmol/l aiheuttaen potilaalle oireita. Yleensä oireet ovat ohimeneviä, mutta aiemman tutkimuksen perusteella on havaittu, että jatkuvana tai toistuvana hypoglykemia voi aiheuttaa lapsille jopa pysyviä aivovaurioita. Tämä tutkimus on tehty selvittämään syitä suomalaislasten päivystyskäyntiin johtaneiden hypoglykemioiden takana. Tieto on kerätty potilasasiakirjoista vuosina 2003-2008 ko. syystä Lasten ja nuorten sairaalan päivystyksessä käyneistä alle 18-vuotiaista lapsista, joita kertyi yhteensä 31. Tutkimukseen ei ole sisällytetty vastasyntyneiden hypoglykemiaproblematiikkaa. Huomiota kiinnitettiin etenkin hormonaalisiin veren glukoosipitoisuuden säätelyn häiriöihin kuten hypokortisolismiin. Tulokset osoittavat että yleisin syy hypoglykemiaan on tässä aineistossa ns. hyvänlaatuinen ketoottinen hypoglykemiataipumus. Muita yleisiä syitä ovat diabetekseen ja sen hoitoon liittyvät ongelmat ja infektiot kuten gastroenteriitti. Kortisolinerityksen häiriöt eivät näytä olevan suuressa roolissa hypoglykemian aiheuttajana.

Lasten autoimmuunihypertyreoosi eli Gravesin tauti on kilpirauhasen liikatoimintaa aiheuttava harvinainen autoimmuunisairaus. Sitä voidaan hoitaa vähentämällä kilpirauhasen toimintaa lääkehoidolla, tuhoamalla kilpirauhaskudosta radiojodilla tai poistamalla kilpirauhanen leikkauksella. Kaikkien hoitomuotojen tavoitteena on liikatoiminnan saaminen hallintaan. Tässä tutkielmassa selvitettiin, millaista hoitoa saivat Gravesin tautia sairastaneet lapset, joita seurattiin Lastenklinikalla vuosien 2000-2007 aikana ja millaisia tuloksia eri hoitomuodoilla saatiin aikaan. Lisäksi tutkittiin, miten hoito jatkui Lastenklinikan hoitojakson jälkeen. Kaikki Lastenklinikalla hoidetut potilaat saivat taudin toteamisen jälkeen sairauden alkuvaiheessa lääkehoidon tyreostaateilla, jolla noin puolet potilaista pääsi remissioon. Muut potilaat tarvitsivat remission saavuttamiseksi lääkityksen lisäksi joko radiojodihoidon tai kilpirauhasen poistoleikkauksen. Leikkaushoito oli radiojodia suositumpi hoitomuoto. Suurin osa kilpirauhasleikkauksista tehtiin vasta Lastenklinikan hoitojakson jälkeen ja pääosa potilaista hoidettiin lapsuudessa ainoastaan lääkehoidolla. Kaikilla hoitomuodoilla ilmeni joitakin haittavaikutuksia, jotka olivat kaikki tunnettuja kirjallisuudesta. Vakavat haitat olivat tutkimuksen potilailla harvinaisia. Pelkän lääkehoidon saaneet potilaat tarvitsivat pidemmän seuranta-ajan sairaalassa hoidon lopettamisen jälkeen verrattuna radiojodihoidon tai leikkaushoidon saaneisiin potilaisiin. Hoitomenetelmästä riippumatta kaikki potilaat pääsivät pysyvään remissioon suurin piirtein saman ikäisinä.

Lapsilla gingiviitin esiintyvyys on alhaisempaa kuin nuorilla. Nuorilla gingiviitti on hyvin yleinen muuttuneen hormonitoiminnan seurauksena. Gingiviitin pööasiallinen aiheuttaja on puutteellinen suuhygienia. Aggressiivisen parodontiitin esiintyvyys Suomessa on noin 0,1 %. Aggressiivinen parodontiitti etenee hyvin nopeasti, siksi varhainen diagnosointi ja hoito ovat tärkeässä asemassa. On hyvä huomioida, että aggressiivinen parodontiitti on perinnöllinen sairaus ja nuoren potilaan sisarukset tulisi tutkia myös. Nuorilla esiintyvä paikallinen krooninen parodontiitti on usein alku aikuisiän parodontiitille. Nopealla hoitoon pääsyllä ja hyvällä omahoidolla pystytään ehkäisemään ja hoitamaan hyvin parodontiumin sairauksia. Parodontiumin terveyteen vaikuttavat suuhygienan lisäksi myös yleissairaudet, kuten diabetes, sekä tupakointi, plakkiretentiot, lihavuus ja etniset tekijät

Kartiokeilatietokonetomografiakuvaus (KKTT-kuvaus) on hammaslääketieteelliseen käyttöön kehitetty kolmiulotteinen kuvausmenetelmä. KKTT-kuvausta käytetään lapsilla ja nuorilla eniten oikomishoidossa, varsinkin puhkeamattomien hampaiden paikallistamiseen. Nuorten potilaiden kohdalla röntgentutkimusten oikeutus ja optimointi ovat tärkeitä, sillä säteilystä aiheutuva riski on sitä suurempi, mitä nuorempi kuvattava henkilö on. Tutkielmassa perehdyttiin Helsingin yliopiston hammaslääketieteenlaitoksella kuvattujen alle 17-vuotiaiden lasten ja nuorten KKTT-tutkimusten kuvausindikaatioihin, tutkimuksesta aiheutuneisiin säteilyannoksiin, kuvausten optimointiin sekä lähettävän hammaslääkärin koulutustaustaan. Saatuja tuloksia verrattiin SEDENTEXCT-suosituksiin. Tutkimuksessa todettiin, että kuvausindikaatiot olivat oikeutettuja ja SEDENTEXCT-suositusten mukaiset. KKTT-tutkimusten kuvausparametreista varsinkin kuva-alueen ja virran muutoksissa ajan suhteen tapahtui kuvausparametrien optimointia, sillä viimeisten KKTT-kuvausten laskennallinen säteilyannos on merkittävästi pienempi kuin ensimmäisten. Johtopäätös oli, että käyttämällä pienintä mahdollista kuva-aluetta sekä diagnostisesti riittävän kuvanlaadun takaavia kuvausparametreja, voidaan lasten ja nuorten saamaa säteilyannosta pienentää moninkertaisesti.

Tutkimuksessa selvitettiin lasten kasvoluiden murtumien mekanismit ja kliiniset piirteet sekä selvitettiin kirjallisuuskatsauksen avulla millä tavalla lasten murtumat eroavat aikuisten murtumista. Tutkimusaineisto muodostui niiden alle 19-vuotiaiden potilaiden sairauskertomuksista ja röntgenkuvista, jotka vuosina 2005 - 2007 saivat kasvoluiden murtumadiagnoosin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) Töölön sairaalassa tai kirurgisessa sairaalassa. Potilaita oli 89. Lasten kasvoluiden murtumat ovat harvinaisia. Vain 1 % - 15 % kaikista kasvojen alueen murtumista todetaan lapsilla. Kasvoluiden murtumat ovat yleisempiä pojilla. Kaatumiset, liikenne- ja urheiluonnettomuudet ovat yleisimpiä syitä lasten kasvoluiden murtumiin. Iän myötä väkivallan osuus etiologisena tekijänä lisääntyy. Tytöillä hevosurheilu on merkittävä kasvoluiden murtumien aiheuttaja. Lasten kasvoluiden murtumat eroavat aikuisista useilla eri tavoilla, johtuen mm. ikään liittyvistä elintavoista sekä kasvojen rakenteiden kehitysvaiheista. Lisäksi kasvojen luusto, on aikuisiin verrattuna joustavampaa, joten lapsen kasvoluun murtuman aiheuttajaksi vaaditaan yleensä suurienerginen vamma.

Johdanto: Kasvomurtumiin kuuluvat sekä keskikasvojen, kuten nenän, luisen silmäkuopan ja poskiluun murtumat sekä alaleuan murtumat. Aikuisiin verrattuna lasten kasvomurtumat ovat harvinaisia, mikä voi johtua esimerkiksi anatomisten ja toisaalta etiologisten tekijöiden eriäväisyyksistä. Tästä huolimatta murtumat noudattavat samankaltaista kaavaa lasten ja aikuisten välillä. Kondyylimurtuma on yleisin maksillomandibulaarinen kasvomurtuma lapsilla. Menetelmät: Tietoa kirjallisuuskatsauksen kirjoittamiseen haettiin PubMed-tietokannasta soveltuvin hakusanoin. Tulokset: Kondyylimurtumien yleisimpiä syitä ovat pyöräily, kaatuminen, liikenneonnettomuudet, urheilu, leikkiminen ja väkivalta. 60% mandibulamurtumista esiintyy kondyylin alueella. Kondyylimurtumien osalta poikien suhde tyttöihin on 0,8-2,8:0,7-1,0 ja keskiarvoikä pojilla on 8,9-12 vuotta ja tytöillä 8,9-10 vuotta. Murtumaan viittaavia merkkejä ovat turvotus leukanivelten alueella, suunavauksen rajoittuneisuus, mandibulan deviaatio, vaikeudet suun sulkemisessa, hammastraumat sekä laseraatiot. Kliiniseen tutkimukseen kuuluu kasvojen asymmetrian, purentasuhteen, mandibulan avausliikkeen rajoittuneisuuden sekä leuan kärjen deviaation tarkastelu avausliikkeen yhteydessä. Lisäksi HYP (horisontaalinen ylipurenta) sekä VYP (vertikaalinen ylipurenta) dokumentoidaan. Kondyylimurtumien konservatiivista hoitoa lapsilla pidetään tärkeänä ja kannattavimpana hoitovaihtoehtona, jotta vältyttäisiin kasvuhäiriöiltä ja säilytettäisiin hyvä funktio leukanivelessä. Murtumien hoito tai hoitamatta jättäminen voi johtaa useisiin komplikaatioihin myöhemmin. Komplikaatioina voivat olla malokkluusio, kasvojen epämuodostuneisuus, temporomandibulaarinivelen ankyloosi sekä kasvojen kasvun keskeytyminen tai hidastuminen. Pohdinta: Kirjallisuuden perusteella voidaan tehdä johtopäätös siitä, että diagnostiikassa, hoidossa, murtumien luokittelujärjestelmissä sekä lapsuusiän määritelmissä on ristiriitaisuuksia. Lasten murtumien tarkempi diagnostiikka ja selkeämpi hoitolinja olisi tärkeää, jotta voidaan välttyä hankalilta komplikaatioilta.

Tutkimuksessa kartoitettiin, millaisia tekijöitä lasten obesiteetin hoidon tuloksellisuuden taustalta löytyy. Aineistona oli HYKS Lastenklinikalla vuosina 2004-2006 käyneitä 0-16-vuotiaita lapsia. Tutkimuksessa oli 237 potilasta, joiden tiedot kerättiin potilasarkistoista. Tuloksista on havaittavissa, että diagnoosin asettaminen yli 10 ikävuoden jälkeen johtaa suurempaan painonnousuun kuin nuoremmissa ikäryhmissä. Sukupuolen suhteen ei saatu merkittäviä eroja. Lapsilla, joilla oli taustalla perussairaus lihavuuden lisäksi, painon kehitys oli jonkin verran noususuuntaisempi. Lääkitys oli tutkittavista 42 %:lla ja heillä hoidon tulokset olivat huonommat. Vanhempien lihavuus ei vaikuttanut merkittävästi hoidon vasteeseen kuten ei myöskään perheen tuki. Normaalit ruokailutottumukset tukivat painon suotuisaa kehitystä, mutta ravitsemusterapialla ei saatu merkittävää etua. Potilaiden jakautumisessa Helsingin alueella erot olivat huomattavia, kun taas hoidon tulokset eivät juurikaan eronneet toisistaan.

Medulloblastoomat ovat yleisimpiä lasten aivokasvaimia. Ne ovat maligneja embryonaalisia tuumoreita, ja saavat alkunsa pikkuaivojen alueelta. Potilaan ennusteeseen vaikuttaa potilaan ikä, metastaasien esiintyminen, jäännöskasvaimen koko sekä kasvainkudoksen histologia. Näiden tekijöiden perusteella potilaat jaetaan korkean riskin ja standardiriskin ryhmiin. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli perehtyä lasten medulloblastoomien hoitoon. Erityisesti selvitettiin sädehoidon ja kemoterapian antamisen periaatteita. Potilaalle annettava hoito määräytyy potilaan riskiryhmän mukaan. Jokaiselta potilaalta pyritään primaarikasvain poistamaan maksimaalisesti leikkauksella. Liitännäishoitoja suunniteltaessa joudutaan tasapainottelemaan käytettävissä olevien hoitomuotojen hyötyjen, ja niistä koituvien haittojen välillä. Nuorella iällä annettu sädehoito voi aiheuttaa vakaviakin neurologisia haittoja. Standardiriskin potilaille annetaan sädehoitoa pienempi annos kuin korkean riskin potilaille. Alle kolmevuotiaat pyritään hoitamaan ilman sädehoitoa pelkän kemoterapian avulla.

The continuum in child language development is a well-known phenomenon. Language skills consist of several different language domains that a child must learn/accomplish to become a fluent language user. Language acquisition is a complex process. It is still partly unknown how the different language domains develop in relation to each other and how they associate to later language skills. The purpose of this Master’s thesis is to find out the longitudinal associations between and predictive value of the mastery of lexicon and language structures of a 3 to 4 year old child and language skills at the age of five. The study aims to look at the connections between a child’s expressive and receptive lexicon and language structures (morphology, syntax and phonology) and later language skills. The sample of this study consisted of 92 children who participated in the LEINIKKI research project. Participants were healthy and typically developing children who acquired Finnish as their first language. The language skills at the age of 3 to 4 were assessed using the LEINIKKI method’s subscales that assess vocabulary, morphology, syntax and phonology and WPPSI-III subscales assessing expressive and receptive lexical skills. At the age of five language skills were assessed again using The Children’s Communication Checklist (CCC-2). The relationships between age 3- to 4-year-old and 5-year-old language proficiency were examined using correlation coefficients and regression models. The results of this study showed that there were several statistically significant and moderately strong correlations between the expressive lexical skills of a 3- to 4-year-old child and the language skills at five measured by both the LEINIKKI method and the WPPSI-III method. The association between toddlers’ receptive lexical skills and language skills at five was not significant. Several statistically significant and moderately strong associations were also found between the mastery of language structures of a 3- to 4-year-old child and the language proficiency at the age of five. The LEINIKKI method’s subscales that assessed morphology and syntax correlated with almost all aspects of language proficiency at the age of five and with the variable measuring overall language proficiency. The LEINIKKI method subscale, which measures speech clarity and sound system, correlated with five-year-old speech clarity and overall language proficiency. Both the lexicon and language structures of the 3- to 4-year-old child significantly explained language proficiency at the age of five years. The best models for explaining later language proficiency included variables of both 3-4-year-old lexicon and language structure variables and explained about 30 % of the language proficiency at the age of five years. Based on the results of this study, attention should be paid to the mastery of both lexicon and grammar in the assessment of a 3- to 4-year-old child's language skills.

Semantic fluency task is often used as part of an assesment to investigate children’s lexical development. Semantic fluency task measures the ability to generate words within a certain category and within a restricted amount of time. In previous studies, children’s semantic fluency skills have increased as the child grows. In addition, word retrieval strategies have been found to enhance word recall in the semantic fluency task with school-aged children and adults. However, there is only little knowledge regarding the use of word retrieval strategies in the semantic fluency task with preschool aged children. So far, in previous studies word retrieval strategies in the task have not been investigated with children under the age of 4. The aim of this study was to examine whether there are differences in 2 to 5 year old children’s performance in the semantic fluency task and whether children’s gender or their parent’s socioeconomic status had an impact on their performance. In addition, the children’s ability of using word retrieval strategies were explored and the relation between the use of word retrieval strategies and the number of correct words were evaluated. The study sample included 79 children. Children completed two semantic fluency tasks guided by their parents in an online questionnaire. During the tasks, the children generated words belonging to the semantic category of animals and clothes within a minute. The performance was evaluated on the basis of the number of correct words, errors and error types. Word retrieval strategies were studied by examining clusters, semantic subcategories and switches between subcategories. The results of this study showed that age had a strong relation to performance on fluency tasks as measured with a number of correct words, clusters, semantic subcategories and switches. The new result was that even 2 year old children could generate correct words for the task and utilize word retrieval strategies in the tasks. The children’s gender or parents’ socioeconomic status had no effect on performance in the semantic fluency tasks. Number of clusters, semantic subcategories and switches had a positive relation to the number of correct words which indicated that successful word retrieval required use of fluency strategies even with preschool aged children. However, due to the lack of previous research data, more research regarding children’s word retrieval strategies is necessary. This study is the first in which the children’s word fluency task was guided by their parents. Clinical practice and further studies could benefit from these results that such a research design would appear to be suitable for assessing children’s semantic fluency.