Browsing by Title

Lihasvammat ovat urheilijoiden yleisimpiä vammoja sekä ammattiurheilijoilla että harrastajilla. Ammattijalkapalloilijoiden vammoista noin joka kolmas on lihasvamma, mistä 92 % sijoittuu alaraajan neljän suuren lihasryhmän alueelle. Useimmin vammautuu takareiden lihasryhmä, mistä johtuen suurin osa lihasvammaluokituksista ja kuntoutusprotokollista on kehitetty takareisivammojen hoitoon. Lihasvamman diagnoosi perustuu anamneesiin, lääkärin kliiniseen tutkimukseen ja mahdollisiin radiologisiin kuvantamistutkimuksiin. Kuvantamistutkimusten kehittyessä etenkin magneettitutkimus on noussut suureen osaan lihasvammojen diagnostiikassa ja nykyään laajimmassa käytössä olevat lihasvammojen luokitukset perustuvat pitkälti magneettitutkimuksen löydöksiin. Yleislääkärin kannalta tärkeimmät diagnostiset välineet ovat anamneesi ja status, joiden perusteella lääkäri voi luotettavasti aloittaa hoidon tai tarvittaessa lähettää potilaan tarkempia tutkimuksia varten erikoissairaanhoitoon. Tieteellinen näyttö lihasvammojen hoitomuotojen tehosta on puutteellista. Erilaiset hoitomenetelmät pohjautuvat havaintoihin solu- ja kudostason tutkimuksista ja asiantuntijamielipiteisiin. Kliinisiä vertailututkimuksia on vähän, mutta ne ovat antaneet alustavaa näyttöä eksentrisen harjoittelun tehosta lihasvamman hoidossa. 2010-luvulla on saatu lupaavaa näyttöä eksentrisen harjoittelun hyödyistä lihasvammojen preventiossa. Nordic hamstring niminen harjoite näyttää vähentävän merkittävästi takareisivammojen esiintyvyyttä kahden satunnaistetun vertailututkimuksen perusteella.

Tutkielmassa on tarkoitus selvittää, minkälainen yhteys on liikunnan ja unen määrällä sekä näiden yhteisvaikutuksella viskeraalisen, ihonalaisen ja maksan rasvan määrään. Viskeraalisella rasvakudoksella tarkoitetaan vatsaontelon sisälle sisäelinten ympärille kerääntyvää rasvakudosta, jolla nykykäsityksen mukaan on aktiivinen osuus adipokiineja erittävänä kudoksena. Viskeraalisella rasvakudoksella tiedetään olevan selvä yhteys moniin sairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen. Tämän tutkielman aineisto koostuu 12 monotsygoottisen kaksosparin otoksesta. Parit ovat painonsa suhteen diskordantteja eli heillä on painoeroa yli 3 BMI-yksikköä. Tutkielmassa pyritään huomioimaan sukupuolen tuoma vaikutus viskeraalisen rasvakudoksen kertymiseen. Unen ja liikunnan määrä sekä laatu on mitattu objektiivisesti aktiivisuusmittareiden avulla sekä käyttämällä tutkittavien henkilöiden käyttämiä päiväkirjoja. Viskeraalisen rasvakudoksen määrä on selvitetty magneettikuvauksilla. Tutkielman tulokset kertovat, että vähäinen liikunnan ja unen määrä lisäävät eri rasvakudostyyppien määrää. Työn kliininen merkitys on mahdollisesti jatkossa merkittävä, sillä tutkielmassa on viitteitä siitä, että korkean intensiteetin liikunta saattaa vähentää viskeraalisen rasvan määrää enemmän kuin kevyempi liikunta. Kevyt liikunta puolestaan vaikuttaa mahdollisesti enemmän ihonalaisen rasvakudoksen määrään.

Parodontaalisairaudet, gingiviitti ja parodontiitti, ovat hampaiden tukikudosten sairauksia, joista suurin osa on mikrobien indusoimia tulehdussairauksia. Parodontaalisairaudet vaikuttavat negatiivisesti niin suun terveyteen paikallisesti, kuin systeemisesti koko ihmiskehoon. Parodontaalisairauksien ja niiden aiheuttaman tulehduksen tiedetään olevan yhteydessä moniin systeemisiin sairauksiin sekä terveysongelmiin. Liikunnalla on useita terveyshyötyjä. Liikunta vaikuttaa positiivisesti parodontiumin terveyteen henkilöillä, joilla jo on parodontaalisairaus, sekä se ennaltaehkäisee parodontaalisairauksien syntymistä. Se myös vähentää systeemistä tulehdusta sekä parantaa useita kehon funktioita. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää miten liikunta vaikuttaa parodontaalisairauksiin sekä suoraan että epäsuoraan. Tutkielma on luonteeltaan kirjallisuuskatsaus. Tutkielma osoittaa sen, että liikunta ennaltaehkäisee parodontaalisairauksien syntyä, lieventää olemassa olevaa tautia sekä vähentää systeemistä tulehdusta. Hammaslääkäreiden sekä muiden suun terveydenhuollon ammattilaisten tulisi olla tietoisia liikunnan sekä sen puutteen vaikutuksista potilaan yleis- sekä parodontaaliterveyteen.

Parodontiitti on biofilmi-infektio, joka rappeuttaa hampaan kiinnityskudosta ja voi hoitamattomana johtaa hampaan menetykseen. Lipopolysakkaridi on gram-negatiivisten bakteerien pinnalla esiintyvä molekyyli, jonka vuorovaikutus isäntäyksilön kanssa käynnistää isännän immuunivasteen. Parodontiitin ja lipopolysakkaridin yhteyttä systeemisiin sairauksiin on tutkittu runsaasti. Tämän tutkielman tarkoitus on kirjallisuuskatsauksen muodossa selventää lipopolysakkaridin paikallista merkitystä ihmisen parodontaalitulehduksessa. Kirjallisuuskatsaukseen sisällytetyt tutkimukset valittiin PubMed-tietokannasta määrätyin hyväksymis- ja poissulkukriteerein. Kirjallisuuden perusteella lipopolysakkaridin rooli tulehduksessa on moninainen; se on osallisena tulehduksen käynnistymisessä ja tulehdusvälittäjäainetuotannossa sekä aktivoi isäntäyksilön omia soluja tuhoamaan ienkudosta. Hyväksymiskriteerit täyttävä tutkimusaineisto oli rajallinen ja jatkotutkimusta aiheesta tarvitaan, jotta lipopolysakkaridin paikallinen toimintamekanismi ihmisen parodontaalitulehduksessa ymmärretään kunnolla. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että lipopolysakkaridi on huomattava tulehdusta edistävä, säätelevä ja kudostuhoa aiheuttava tekijä ihmisen parodontaalitulehduksessa.

Aldosteroni, osa reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmää (RAAS), on keskeinen verenpaineen säätelyyn osallistuva hormoni. Fysiologisesti sitä syntetisoidaan ja eritetään verenkiertoon lisämunuaisten kuorikerroksesta, mutta muissakin kudoksissa on osoitettu paikallista aldosteronin tuottoa. Näitä kudoksia ovat aivot, verisuonet, sydän, iho sekä suolisto. Tässä katsauksessa käsitellään aldosteronin fysiologista toimintaa sekä sen paikallista synteesiä ja merkitystä eri elimissä. Historiallisesti pitkään ajateltiin, ettei steroidihormoneja tuoteta muualla kuin lisämunuaisissa ja sukurauhasissa, minkä takia paikalliseen steroidisynteesiin liittyvän tutkimustiedon määrä on niukka. Paikallisen aldosteronituoton parempi ymmärtäminen loisi mahdollisesti uusia hoitomahdollisuuksia ja joidenkin tautitilojen kehittyminen voitaisiin jopa estää kokonaan. Tässä kirjallisuuteen perustuvassa yleiskatsauksessa pohditaan paikallisen aldosteronisynteesin vaikutusta verenpainetaudin sekä tulehduksellisten suolistosairauksien synnyssä.

Målet var att kartlägga livskvaliteten för att bedöma vårdeffektiviteten hos hemvårdspatienterna före och efter bytet av servicemodellen för medicinskt stöd inom Borgå stad. Studien undersökte ändamålsenligheten med HRQOL-instrumentet 15D och subjektiv hälsostatus för evaluering av livskvaliteten hos den i huvudsak geriatriska målgruppen. 499 hemvårdspatienter utgjorde kohorten som uppföljdes i 8 månader. Enkäten innehållande demografiska data, 15D, allmän hälsa mätt med första frågan ur SF-36 fylldes i av patienten själv eller med assistans av anhöriga eller vårdpersonalen. I första ronden svarade 347 och i andra ronden 268 personer. 15D-indexmedelvärdet var 0,7211 (SD 0,130) före interventionen och 0,7314 (SD 0,135) efter. Ökningen var inte statistiskt signifikant. Den allmänna hälsostatusen förbättrades väsentligt (p=0,037). Den nya servicemodellen konstaterades effektiv. Huruvida patienten besvarat enkäten ensam eller inte hade en självständig inverkan på 15D. Betydelsen av hjälp vid ifyllandet av livskvalitetsenkäten var större än förväntat och detta borde i större utsträckning beaktas vid dylika undersökningar.

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että naisen vaginan mikrobiomilla voi olla vaikutusta hedelmällisyyshoitojen onnistumiseen. Laktobasillivaltainen mikrobiomi ja erityisesti L. crispatus, on yhdistetty parempiin hedelmällisyyshoitotuloksiin. Toisaalta tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia ja tutkimusasetelmat näytteiden keräysaikataulun, menetelmien ja tutkimuspopulaatioiden välillä ovat vaihdelleet suuresti eri tutkimuksien välillä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida vaginan mikrobiomin koostumuksen vaikutusta tuorealkionsiirron onnistumiseen sekä seurata yksittäisten potilaiden mikrobiomissa tapahtuvia muutoksia alkionsiirron ja alkuraskauden välillä. Tutkimuspopulaatio koostui 76:sta naisesta, joilta kerättiin emättimen mikrobiominäyte sekä alkionsiirron yhteydessä että alkuraskaudessa. Tutkimukseen sisällytettiin yksi koeputkihedelmöityksen (IVF) jälkeinen tuorealkionsiirto. Mikrobiomianalyysi tehtiin uuden sukupolven sekvensointimenetelmillä (NGS) bakteerien DNA:n 16S-rRNA geenin eristämiseksi. Tutkimukseen osallistuneet naiset täyttivät myös taustatietolomakkeet, joilla kerättiin tietoa naisten elintavoista, kuten tupakoinnista, alkoholin käytöstä ja koulutustasosta, ja IVF-hoitoihin liittyvä seurantatieto kerättiin potilastietokannoista. Raskaaksi tulleilla naisilla havaittiin vaginan mikrobiomissa useammin valtalajina L. crispatusta kuin ei-raskaaksi tulleilla naisilla. Tutkimustulos on linjassa useiden aiempien tutkimusten kanssa, joissa L. crispatus on todettu suotuisaksi raskauden onnistumisen kannalta. Alkionsiirron ja alkuraskauden välillä 48%:lla (10/21) naisista mikrobiomissa tapahtui muutos, muttei koskaan laktobasillivaltaisesta kohti ei-laktobasillivaltaista mikrobiomia. Tutkimuksemme vahvistaa käsitystä vaginan laktobasillien ja erityisesti L. crispatuksen suotuisasta vaikutuksesta hedelmällisyyshoitojen tulokseen. Tutkimuksen tuloksia voidaan jatkossa hyödyntää yrityksissä optimoida alkionsiirron ajoitus niin, että mikrobiomi olisi mahdollisimman suotuisa raskauden alkamisen kannalta.

Long non-coding RNAs (lncRNAs) are RNAs that do not code for proteins and are at least 200 nucleotides long. They have recently been recognized to potentially modulate anxiety response. The aim of this thesis was to increase knowledge about the role of lncRNAs in anxiety using a mouse model. Possible regulatory relationships with protein coding genes were also investigated. I analyzed RNA-sequencing (RNA-seq) data from medial prefrontal cortex (mPFC), ventral hippocampus (vHPC) and bed nucleus of stria terminalis (BNST) of mice that were susceptible or resilient to anxiety-like behavior caused by chronic social defeat stress, and compared their lncRNA expression to control mice. The mice were either of DBA/2NCrl (D2) or C57BL/6NCrl (B6) strain, with D2 strain being behaviorally more anxious. Three lncRNAs, based on their significance, neighbouring protein-coding genes and former literature, were chosen to validate the RNA-seq results with quantitative real-time polymerase chain reaction. Examining the lncRNAs with the most significant expression differences showed that in mPFC and BNST, being susceptible or of D2 strain was associated with lower lncRNA expression. Also, susceptibility was associated with lower lncRNA expression in B6 mice compared to D2 mice in mPFC and vHPC. The three lncRNAs selected for validation were expressed in vHPC and had largest expression differences between B6 susceptible and control mice: Gm45640 (fold change (FC) = -3.05, p = 1.27e-14), Neat1 (FC = -2.75, p = 9.05e-8) and Pisd-ps1 (FC = 2.00, p = 3.68e-10). The RNA-seq results of these lncRNAs were technically and biologically replicable. According to the results of this thesis, downregulation of lncRNAs is associated with susceptibility to anxiety-like behaviour. The three individually studied lncRNAs potentially contribute to this process through genes involved in blocking glucocorticoid receptors, suppressing inflammation and myelination. These results suggest that lncRNAs have a possible role in anxiety-like behaviour in mice which provides motivation for future research on lncRNAs and human anxiety disorders.

Background: Cervical spondylotic myelopathy (CSM) is a severe degenerative disease of the spine and can lead to significant functional deterioration. Multilevel disease is generally approached with a posterior surgery by either decompressive laminectomy with or without fusion or laminoplasty. Published long-term follow up studies of laminectomy without fusion are scarse. Objective: To retrospectively analyse clinical data of three cohorts of patients who have undergone cervical laminectomy without fusion for CSM at the Department of Neurosurgery in Helsinki University Hospital between years 2000-2011 (n=340 patients) and evaluate the incidence of further cervical surgeries and risk for cervical misalignment as well as current functional status, neck symptoms and quality of life. Results: The subjective clinical outcome was reported good or excellent on the Likert scale by 72 % of the patients in short term clinical follow up. 41 (12.1%) patients had later underwent another cervical surgery. 10 (24 %) of these surgeries were wound revisions, 21 (51 %) early re-decompressions within a year from initial laminectomy and 10 (24 %) decompressions due to further stenosis later during the follow-up of mean 8.5 years (maximum follow-up 17.5 years). The most common indication for further surgery was residual stenosis on adjacent or other cervical levels (14 patients, 34 %). Only 5 (1 %) patients required a further surgery for correction of a sagittal balance problem, namely for olisthesis developing in the area of the laminectomy. In X-ray studies the mean change in sagittal alignment was 4.0 towards lordotic posture and a newly developed kyphosis was found in 3 of 40 (7.5 %) patients median 9.4 years after index laminectomy. The mean Neck Disability Index percentage was 28 % median 9.0 years after laminectomy indicating mild self-rated disability. The mean EQ-5D index score was 58.8 and the mean EQ-VAS 61.1 indicating reduced health related quality of life when compared to a control cohort from the general population selected by propensity matched scoring and also to population norms. Nurick score below 3 before laminectomy or at the follow-up visit (mean 83 days after laminectomy) were statistically significant factors for both, better EQ-5D index score and EQ-VAS. Conclusions: As CSM is a progressive condition, some degree of progression even after surgical treatment might occur and therefore need for further interventions may be necessary. However, the development of post-laminectomy kyphosis and need for correction of sagittal alignment problems is rare. Large randomized studies comparing different approaches would be needed to determine the optimal treatment for multilevel CSM. However, the very low incidence of kyphosis development after laminectomy and in particularly the low rate of corrective surgery needed for alignment issues per se well justifies the role of simple laminectomy in treatment of multilevel CSM.

Tutkimuksen tarkoituksena oli määritellä kuolleisuus ja kuolinsyyt konvulsiivisen status epilepticuksen (CSE) sairastaneilta 10 vuoden kohdalla, sekä tekijät, jotka vaikuttivat lopputulemaan 10 vuoden seurannassa. Kyseessä on retrospektiivinen kohorttitutkimus. Kohortti on koottu vuosina 2002-2003 Helsingin yliopistollisen keskussairaalan päivystyksessä diagnosoiduista ja hoidetuista vähintään 16-vuotiaista CSE-potilaista. Potilaita seurattiin 10 vuoden ajan tai kuolemaan saakka. Tutkimusta varten kerättiin tietoja potilaita, CSE:n piirteitä, komplikaatioita, hoitoa ja lyhyen aikavälin lopputulemia koskevista muuttujista. Tilastokeskukselta saatiin tiedot kuolleisuudesta ja kuolinsyistä. Eloonjäämisanalyysi toteutettiin hyödyntäen Coxin suhteellisten hasardien mallia. Sairaalakuolleisuus tutkimuksessa oli 8,1%. Kuolleisuus yhden vuoden kohdalla oli 25,8%, viiden vuoden kohdalla 51,6% ja 10 vuoden kohdalla 64,5%. Vakioitu kuolleisuussuhde oli 5,3. Seurannassa kuolleet potilaat menettivät keskimäärin 20.9 potentiaalista elinvuotta. Yleisimmät kuolinsyyt olivat aivojen tai verenkiertoelimistön häiriöt, epilepsiaan liittyvät tilat sekä kallon sisäiset kasvaimet. Yhden muuttujan eloonjäämisanalyysissä merkittäviksi kuolleisuutta ennustaviksi riskitekijöiksi nousivat vähintään 65 vuoden ikä, Charslon co-morbidity index (CCI), Status epilepticus severity score (STESS)>4 ja Epidemiology-based mortality score (EMSE-EAC)>15. Glasgow outcome scale (GOS)=5 kotiutushetkellä osoittautui kuolleisuudelta suojaavaksi tekijäksi. Usean muuttujan eloonjäämisanalyysissa STESS>4 ja CCI>0 ennustivat kuolleisuutta ja GOS>3 osoittautui kuolleisuudelta suojaavaksi tekijäksi. Tutkimuksessa oli suuri pitkäaikaiskuolleisuus ja potentiaalisia elinvuosia menetettiin paljon. Parhaiten tilannetta 10 vuoden kohdalla ennustivat potilaan CSE:n aikaista kokonaistilannetta kuvaavat tekijät, kuten oheissairastuvuus, toimintakyky CSE:n jälkeen sekä ikä.