Browsing by Title

Objectives: Children are often the only witnesses in cases of sexual or physical abuse against them, which is why the quality of child forensic interviews used in abuse investigations is of paramount importance. The present study examined the quality of child forensic interviews conducted by Finnish police officers. In addition, the effect of interview training participation and cooperation with forensic psychiatric investigative units was examined. Methods: The National Police Board of Finland granted a research permit for the present study. Transcribed child forensic interviews were requested from all police officers investigating alleged sexual or physical abuse against children. In addition, an online questionnaire was sent to each participating police officer. The total sample (n=27) consisted of 4,662 utterances that were coded into question types based on a research-based coding system. The association between interview quality and interview training participation, and cooperation with specialized units and interview training was examined using multilevel modeling. Results: A majority of the police officers had participated in child forensic interview training. Police officers who had not attended child forensic interview training used significantly less facilitators. Police officers who reported cooperating with the forensic psychiatric investigative units used significantly more facilitators and directive utterances. Conclusions: This study shed light on the effectiveness of interview training and on the reported cooperation between police officers and forensic psychiatric investigative units. The results of this study indicate that both interview training participation and the cooperation with forensic psychiatric investigative units promotes the ability of police officers of being present for the child through facilitating the child’s narrative. The results can be utilized to motivate broader collaboration between authorities.

Normaalin alatiesynnytyksen vaiheita ovat avautumis-, ponnistus- ja jälkeisvaihe. Ponnistusvaihe päättyy lapsen syntymään. Ponnistusvaiheeseen liittyy erilaisia hoitotoimenpiteitä, joilla pyritään edistämään tai avustamaan lapsen syntymää sekä estämään mahdollisia synnytyksen komplikaatioita kuten repeämiä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ponnistusvaiheen hoitomenetelmiä sekä niiden vaikuttavuutta ponnistusvaiheen kulkuun ja lopputulokseen. Aineistonamme oli HYKS Naistenklinikalla tapahtuneet synnytykset ajanjaksolla 1.11.-17.12.2018, joista poissuljettiin keisarileikkaukset. Lopullinen aineisto käsitti 582 synnyttäjää. Tutkimuksessa ensisynnyttäjien osuus oli 48,3%. Synnyttäjistä 67,9%:lla oli epiduraali- tai spinaalipuudutus kivunlievityksenä ja ponnistusvaiheessa oksitosiini oli käytössä 55,8%:lla. Ponnistusvaihe oli pidempi ensisynnyttäjillä (32 min vs. 11 min) ja synnyttäjillä, joilla oli käytössä oksitosiini (27 min vs. 12 min) tai epiduraalipuudutus (23 min vs. 14 min). Imukuppisynnytys ei lisännyt vaikeiden repeämien (III tai IV aste) esiintyvyyttä. Sikiön hapenpuutteen eli asfyksian uhka oli yleisin syy imukuppiavusteiseen synnytykseen (60,0%). Välilihan leikkaus eli episiotomia tehtiin 30,8%:lle synnyttäjistä ja ponnistusvaiheen aikana konsultoitiin lääkäriä 29,6%:ssa synnytyksiä. Lääkärikonsultaatio tehtiin useimmiten sikiön sykekäyrän muutosten takia (65,1%). Oksitosiinin käyttö ja epiduraalipuudutus näyttivät pidentävän synnytyksen ponnistusvaihetta, erityisesti ensisynnyttäjillä. Episiotomia ja repeämien esiintyminen oli ensisynnyttäjillä myös yleisempää. Potilasasiakirjamerkintöjen laadun parantaminen edesauttaisi hoidon vaikuttavuuden seuraamista ja kontrolloitu sokkoutettu tutkimus tämän tutkimuksen tulosten varmentamiseksi olisi tarpeen. Ponnistusvaiheen pitkittymisellä ja synnytyksen haittatapahtumilla on merkitystä sekä yksilölle terveydellisesti että yhteiskunnalle taloudellisesti, minkä vuoksi ponnistusvaiheen hoitokäytäntöjen optimointi on tärkeää. (202 sanaa)

Objectives Positive life attitude is known to be positively correlated with physical health and longevity, and positive emotions are important to wellbeing and optimal functioning. However, only little is known how early factors in childhood and youth are associated to positive life attitude in adulthood. The aim of this study was to study whether perinatal risk factors, cognitive capacity in childhood and problem behavior in youth are associated with positive life attitude in adulthood at the age of 40. Methods The original subject group consisted of children born between 1971–1974 at Kätilöopisto hospital in Helsinki with perinatal risk factors and control subjects with no perinatal risk factors. The data of present study consisted of 226 subjects from which 180 had perinatal risk factors and 46 subjects was in the control group. Positive life attitude was studied via thriving, gratitude, curiosity and life satisfaction. Perinatal risk factors were studied via primary perinatal risk factor that were: hyperbilirubinemia, low Apgar scores, low birth weight and other risk factor group. The other risk factor group was included maternal diabetes, hypoglycemia, neurological symptoms and respiratory problems. Cognitive capacity in childhood was studied in the age of nine, and externalizing and internalizing problem behavior in the age of 16 via ratings of parents and youth. Results and conclusions In this study the other perinatal risk factor group and low birthweight were negatively explaining gratitude. Childhood cognitive capacity was positively explaining thriving and satisfaction with life but were explained by own educational level. Especially internalizing behavior of problem behavior in youth was negatively explaining thriving, gratitude and life satisfaction. The variables in this study were explaining 13 % of thriving, 17 % of gratitude, 10 % of life satisfaction, but the 2 % explained proportion of curiosity was statistically insignificant.

RESEARCH DESIGN AND METHODS We set out to define the relationship between autoantibodies against zinc transporter 8 (ZnT8) and other diabetes-associated autoantibodies, HLA DR-DQ alleles and metabolic status in Finnish children with newly diagnosed type 1 diabetes (n=723). Metabolic status was monitored by plasma glucose and pH at diagnosis, and through a 2-year follow-up of C-peptide concentrations, daily insulin dose and GHb levels. RESULTS ZnT8A-positivity was detected in 530 children (73%). Positivity for ZnT8A was associated with older age (median 8.9 vs. 8.2 years, P=0.002) and more frequent ketoacidosis (24% vs. 15%; P=0.013). Children carrying the HLA DR3 allele were less often ZnT8A-positive (66% vs. 77%, P=0.002) than others. ZnT8A-positive children had lower serum C-peptide concentrations (P=0.008) and higher insulin doses (P=0.012) over time than their ZnT8A-negative peers. CONCLUSIONS Positivity for ZnT8A at diagnosis seems to reflect a more aggressive disease process both before and after diagnosis.

Background and purpose: Most guidelines for intravenous thrombolysis (IVT) in acute ischaemic stroke patients advise keeping systolic blood pressure (BP) below 180/105 mmHg prior to the bolus injection. Less is known about optimal management of BP thereafter. We assessed temporal changes in post-thrombolytic systolic BP values and their impact on development of symptomatic intracerebral hemorrhage (sICH). Methods: The study cohort included 1868 consecutive acute ischaemic stroke patients treated with IVT at the Helsinki University Central Hospital. sICH was defi ned according to the European Cooperative Acute Stroke Study II (ECASS-II) (primary outcome), National Institute of Neurological Disorders and Stroke, and Safe Implementation of Thrombolysis in Stroke criteria. We evaluated BP at admission, prior to IVT and at 2, 4, 8, 12, 24 and 48 h after thrombolysis. We used univariate and multivariable models to test the effect of BP at various time-points on development of post-thrombolytic sICH. Results: Prevalence of sICH in the cohort was 5.8% (ECASS-II). Patients with sICH had significantly higher systolic BP at several time-points after IVT compared with those without sICH (P < 0.01 at 2 and 4 h; P < 0.05 at 12 and 48 h). The odds ratios for development of sICH per 10 mmHg increase in BP were 1.14 [95% confi dence interval (CI), 1.03–1.25], 1.14 (95% CI, 1.03–1.25), 1.12 (95% CI, 1.01–1.23) and 1.12 (95% CI, 1.01–1.23), respectively. At 8 h, we observed a trend (P = 0.07) for ECASS-II and a significant effect (P < 0.05) for National Institute of Neurological Disorders and Stroke, and Safe Implementation of Thrombolysis in Stroke criteria. Thus, the only timepoint with no difference observed was 24 h. Conclusions: Patients with post-thrombolytic sICH have signifi cantly higher systolic BP at several time-points compared with patients without sICH.

Tässä tutkimuksessa tutkittiin retrospektiivisesti Sairaala Ortonissa, Kymenlaakson keskussairaalassa ja Peijaksen sairaalassa vuosien 2004-2014 välisenä aikana leikattujen 13 potilaan ja 15 yksilöllisesti suunnitellun erikoisproteesien onnistumista anatomisesti ja toiminnallisesti poikkeavissa tilanteissa. Potilastapauksien taustalla olevia polven sairauksia olivat muun muassa post-polio-syndrooma, akondroplasia ja osteogenesis imperfecta. Tässä tutkimuksessa leikkausta ennen otetuista röntgenkuvista määritettiin nivelrikon aste Kellgren & Lawrence –asteikolla ja laskettiin mekaaninen akseli. Elämänlaatua ja toimintakykyä arvioitiin tähän tutkimukseen protetisaation jälkeen WOMAC-, OKS- ja KSS-kyselyiden avulla. Neljällä potilaalla käytettiin yksilöllisesti suunniteltuja erikoisproteeseja, jotka sallivat yliojennuksen; viidellä potilaalla käytettiin anatomisiin poikkeustilanteisiin sopiviksi muokattuja proteeseja ja neljällä potilaalla käytettiin muilla tavoin yksilöllisesti suunniteltuja proteeseja. Vain viidellä potilaalla oli ennen leikkausta täytetty KSS-kysely, heillä KSS-tulos parani keskimäärin kliinisessä KSS:ssa 35 pistettä ja toiminnallisessa KSS:ssa 9 pistettä. Potilastapaukset olivat niin yksilöllisiä, että tarkoituksen mukaista tilastollista parametrien vertailua ei pystytty muodostamaan. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että yksilöllisesti suunnitellut erikoisproteesit parantavat elämänlaatua ja toimintakykyä, mutta lisää tutkimusta tarvitaan aiheesta luotettavan tutkimusnäytön saavuttamiseksi.

Prader-Willi oireyhtymä on isältä perityn geenialueen 15q11.2-13.1 ekspression puutteesta johtuva sairaus. Oireyhtymä on laaja-alainen ja aiheuttaa potilaiden ikääntyessä endokrinologisia toimintahäiriöitä, kehityksen viivästymistä, hyperfagiaa ja käytösongelmia. Ilman interventioita potilailla on jo varhaislapsuudessa riski kehittää vaikea ylipaino ja sen liitännäissairauksia. Varhainen diagnoosi ja hoito ovat keskeisessä osassa PWS-henkilöiden sairastavuuden ja kuolleisuuden vähentämisen kannalta. Tutkimuksen tavoitteena oli tehdä kartoitus Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) sairaaloissa hoidettujen Prader-Willi oireyhtymää sairastavien henkilöiden kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta ja hoidon toteutumisesta. Tutkimus on retrospektiivinen rekisteritutkimus, jossa materiaalina olivat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lasten ja nuorten toimialan potilastiedot Prader-Willi -diagnoosihaulla (Q87.15). 21 tutkimushenkilön syntymävuodet vaihtelivat välillä 1995–2019. Tiedot kerättiin yksilöidysti ja anonyymisti excel-taulukkoon. Vertailuaineistossa käytettiin sekä Aleksi Sinkkosen Turun yliopistollisessa keskussairaalassa 2019 toteutettua vastaavaa tutkimusta Prader-Willi oireyhtymän oireista, diagnostiikasta ja hoidosta Tyksissä, että muuta julkaistua kirjallisuutta. Tulokset viittaavat siihen, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella Prader-Willi oireyhtymä identifioidaan ja DNA-varmennetaan nopeasti ja tehokkaasti, keskimäärin 0,13 vuoden iässä. Sekä diagnoosi että kasvuhormonihoidon aloitus olivat HUS-piirissä keskimäärin aikaisemmin kuin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin vertailuaineistossa. Molemmissa aineistoissa on havaittavissa 2000-luvuilla syntyneillä laskeva trendi kasvuhormonihoidon aloituksessa. Tutkittavista alle puolet, kahdeksan (38 %), olivat merkittävän ylipainoisia. Tässä aineistossa tutkittavat PWS-henkilöt vastasivat pitkälti kliiniseltä kuvaltaan ja genotyypiltään kirjallisuutta. Tutkimusjoukon heterogeenisyys korostaa edelleen yksilöidyn moniammatillisen hoidon ja seurannan merkitystä potilasryhmän kanssa.

Stroke attained its status as the third leading cause of death and disability combined in 2019. During that same year, over 62% of all strokes that occurred globally were ischemic, and approximately 10-20% of ischemic strokes have an etiology of carotid atherosclerosis. Atherosclerosis is characterized by atherosclerotic plaques which disturb the vascular lumen and are prone to rupture, potentially resulting in abrupt thrombotic occlusion or thromboembolization into cerebral arteries. Carotid atherosclerosis ultimately manifests itself in two ways: as a stable or an unstable atherosclerotic plaque. Unfortunately, it is difficult to predict the behavior of carotid plaques solely based on radiological assessment, and there is controversy surrounding its utility, particularly in the diagnosis of high-risk asymptomatic plaques. The process of plaque development is intimately linked to the mechanisms of inflammation. Therefore, the investigation of cytokines is warranted to further understand their involvement in the progression of atherosclerosis. Previous studies in the setting of coronary atherosclerosis have found an increase in the level of the pro-inflammatory cytokines, IL-6 and IL-8, and a decrease in the concentration of the anti-inflammatory cytokine IL-10, in patients with unstable angina. Therefore, these three interleukins were measured in this project in a cohort of 500 carotid atherosclerosis patients using AlphaLISA. AlphaLISA is a highly sensitive and streamlined alternative to ELISA, the traditional method for measuring analyte concentrations. The superior sensitivity of AlphaLISA renders it particularly suitable for the measurement of signaling molecules, such as interleukins, as they occur in relatively low concentrations within serum. Remarkably, AlphaLISA requires particularly low sample volumes, only 5 µl of patient serum per well. The primary aim of this Thesis was to explore the potential of these promising circulating cytokines (IL-6, IL-8, IL-10) as clinical biomarkers of carotid plaque vulnerability as well as ascertain other associated plaque-related factors with the highly sensitive method, AlphaLISA. Several meaningful findings were revealed from the analysis of our data which were collected in a large clinical cohort of carotid atherosclerosis patients. We found that circulating concentrations of both IL-6 and IL-10 were increased in patients with symptomatic plaques. Additionally, we discovered that patients with more severe symptom type displayed increased levels of IL-6 and IL-10. We also identified significant positive associations between IL-8 and intramural calcification as well as between IL-10 and intramural hemorrhage. These preliminary analyses demonstrate that the connection between interleukins and atherosclerosis previously established in coronary artery disease remains true in the setting of carotid atherosclerosis as well. In the future, further analyses will be performed and include multivariate statistical models to evaluate the independent value of interleukins for predicting symptoms caused by carotid atherosclerosis.

Background and purpose: To find out factors associated with development of symptomatic intracranial haemorrhage (sICH) in patients with basilar artery occlusion. Patients were treated with intravenous alteplase and full-dose anticoagulation with heparin. Methods: The data is from a consecutive cohort of 176 BAO patients treated at Helsinki University Central Hospital during the period between 1995-2013. sICH was judged according to European Cooperative Acute Stroke Study II. The extent of baseline ischemia was evaluated with posterior circulation Acute Stroke Prognosis Early CT score (pc-ASPECTS). Modified Rankin Scale (mRS) at three months was used to rate the outcome. Favourable outcome was rated as 0 to 2 and unfavourable as 3 to 6. Results: 13.6% of patients developed sICH. Pc-ASPECTS under 8 independently increased the risk of sICH (p = 0.031). 70.3% of patients had 3-month mRS 3 to 6, among whom were all sICH cases. High mean systolic blood pressure two hours after thrombolysis was independently associated with development of sICH (p = 0.034). Platelet count at baseline and 24 hours after tPA and heparin administration was lower in patients with sICH than without sICH. Activated partial thromboplastin time (APTT) values didn't associate with developing sICH. Interpretation: Low to normal platelet count, extensive baseline ischemic changes and high systolic blood pressure at 2 hours after treatment increased the risk of developing sICH.

Gabapentinoidi pregabaliini on ahdistuneisuuden, neuropaattisen kivun ja epilepsian hoidossa käytetty lääke, jolla voisi yhdistetyn analgeettisen ja anksiolyyttisen vaikutuksen vuoksi olla käyttöä opioidiriippuvuuden vieroitukseen tähtäävässä hoitoprotokollassa oireiden lievittämisessä. Sen nopea vaikutus ja vähäiset farmakokineettiset yhteisvaikutukset tekevät siitä kliinisesti helppokäyttöisen, mutta laajempaa kliinistä käyttöä on kuitenkin rajoittanut väärinkäytön mahdollisuus ja opiaatinkäyttäjien kuolemantapaukset, joissa pregabaliini on ollut usein mukana. Tutkimme pregabaliinin ja morfiinin yhteisen käytön vaikutusta palkitsevuuteen, riippuvuuteen ja opioidivieroitusoireiden hoitoon hiirien käyttäytymismalleilla, joihin tutkielmassani keskityn. Lisäksi ryhmämme suoritti hiirillä neurofysiologisia kokeita neuroplastisiteetin tutkimiseksi, ja järjesti kliinisen pilottikokeen pregabaliinin käytöstä heroiinin vieroitushoidossa. Tutkimme akuutin pregabaliininkäytön palkitsevuutta sekä pregabaliini-esilääkityksen vaikutusta akuutin morfiininkäytön palkitsevuuteen seuraamalla näiden aiheuttamia psykomotorisia vaikutuksia ja suonensisäistä itseannostelua. Tutkimme pregabaliini-esilääkityksen vaikutusta naloksonilla provosoituihin morfiinin vieroitussoireisiin. Lisäksi tutkimme aiemman kroonisen morfiinialtistuksen vaikutusta pregabaliinin palkitsevuuteen ehdollistetulla paikkapreferenssillä ja itseannostelulla. Pregabaliini yksin ei aiheuttanut kiihtynyttä liikkumista tai pitänyt yllä itseannostelua, mikä viittaisi siihen että pregabaliini ei itsessään aiheuta palkitsevuutta, mutta esilääkitys sillä osittain esti morfiinia aiheuttamasta näitä. Esilääkitys pregabaliinilla vaimensi myös morfiinivieroitusoireita. Aiempi krooninen morfiinialtistus ei aiheuttanut pregabaliinin paikkaehdollistumista tai itseannostelua. Tulosten perusteella pregabaliinilla olisi potentiaalia opioidivieroitushoidossa käyttämiseen kontrolloidussa sairaalaympäristössä, mistä kliinisessä pilotissa saimmekin lupaavia alustavia tuloksia.