Browsing by Title

Tutkimuksessa kartoitettiin A-ryhmän beetahemolyyttisen streptokokin aiheuttamien vakavien infektioiden määrää ja taudinkuvaa alle 16-vuotiailla retrospektiivisesti 11 vuoden ajalta. Lisäksi tavoitteena oli hakukeinojen luotettavuuden arviointi. Tutkimuspotilaat kerättiin positiivisten veriviljelytulosten ja diagnoosinumerohaun avulla. 18 potilasta täytti tutkimuksen kriteerit, jotka olivat steriilistä paikasta eristetty A-streptokokki ja sairaalahoitoa vaatinut taudinkuva. 166 potilasta suljettiin pois. 13 potilaalla päädiagnoosina oli A-streptokokin aiheuttama sepsis, ja viidellä potilaalla oli selvästi paikallisalkuinen infektio. Tutkimuspotilaista viisi oli alle kolmivuotiaita, ja nuorilla potilailla sepsis ilman paikallisinfektiota oli yleisempi kuin vanhemmilla lapsilla. Tutkimus vahvistaa aiempaa oletusta, jonka mukaan nuori ikä on vakavan A-streptokokki-infektion riskitekijä. Diagnoosinumerohaku osoittautui epäluotettavaksi tiedonhakumenetelmäksi, koska koodeja käytettiin vaihtelevalla tarkkuudella. Jatkossa prospektiivinen tutkimus lienee parempi menetelmä.

Suomessa on havaittu nouseva trendi suun alueen syöpien ilmaantuvuudessa. Suun alueen syövät voivat olla hyvinkin aggressiivisia. Suurin osa suusyövistä on levyepiteelikarsinoomia, joiden viiden vuoden selviytymisennuste on vain noin 50% luokkaa. Suusyövän pahimmat riskitekijät aiheutuvat huonoista elämäntavoista, sekä toisaalta geneettisistä ominaisuuksista. Elämäntavoista aiheutuvia riskitekijöitä on esimerkiksi tupakointi, alkoholin käyttö ja huono suuhygienia. Asetaldehydiä tuottavien ja hajottavien entsyymien aktiivisuus on geneettinen ominaisuus, jolloin osa voi altistua asetaldehydille voimakkaammin. Itse etanoli ei ole karsinogeeni, mutta sen ensimmäinen aineenvaihduntatuote asetaldehydi on luokiteltu ensimmäisen luokan karsinogeeniksi kansainvälisen syöväntutkimuslaitoksen (IARC) toimesta. Varsinkin tupakan ja alkoholin yhteiskäyttö voi lisätä asetaldehydin pitoisuutta suussa erittäin korkeaksi. Asetaldehydin syöpää aiheuttavat tekijät ovat sisarkromatidien vaihdokset, pistemutaatiot sekä asetaldehydi voi häiritä DNA:n korjausmekanismeja. Asetaldehydiä esiintyy lisäksi useissa arkisissa juomissa ja ruoissa. Esimerkiksi monet hedelmät sekä jogurtit sisältävät asetaldehydiä. Erityisesti asetaldehydiä löytyy elintarvikkeista, joita valmistetaan hapattamalla tai käymisteitse. Tämän lisäksi asetaldehydiä käytetään aromiaineena. Monilla suun mikrobeilla on kyky tuottaa asetaldehydiä etanolista sekä sopivissa olosuhteissa sokerista. On olemassa erilaisia keinoja vaikuttaa asetaldehydin pitoisuuteen ruoansulatuskanavassa. Hyvä suuhygienia vähentää asetaldehydiä tuottavien mikrobien määrää. Mikrobeja voidaan myös hetkellisesti vähentää antimikrobisilla aineilla kuten klooriheksidiinillä. L-kysteiini on aminohappo, jonka on huomattu sitovan asetaldehydiä muodostaen sen kanssa harmittoman tiatsidiyhdisteen. Ksylitolin sekä muiden sokerialkoholien on huomattu vähentävän mikrobien aktiivisuutta tuottaa asetaldehydiä estämällä ADH-entsyymiä. Tutkimusten mukaan, asetaldehydi on merkittävässä roolissa ruoansulatuskanavien syövissä. Vaikka asetaldehydiä löytyykin monista elintarvikkeista ja sen tuotantoon tai imeytymiseen voidaan vaikuttaa eri keinoilla, tärkeimmäksi korostuu hyvän suuhygienian lisäksi asetaldehydin merkittävimpien lähteiden välttäminen. Asetaldehydille altistumisen välttämisessä tärkeintä on alkoholin kulutuksen vähentäminen ja tupakoinnin lopettaminen.

Tutkimukseni tarkoituksena oli tutkia aspiraatiobiopsianäytteen herkkyyttä kohdunrungonsyövän diagnostiikassa suomalaisessa potilasaineistossa. Tutkimusaineistoni koostui potilaista, joilla on todettu kohdunrungonsyöpä hysterektomiassa 5.4.2006 - 16.12.2008 välisenä aikana ja otettu aspiraatiobiopsianäyte vuoden sisällä ennen kohdunpoistoa. Potilastiedot hain Patologian laitoksen Q-Pati tietokannasta. Biopsian diagnoosin perusteella jaoin potilasaineiston kolmeen ryhmään: karsinooma, kompleksi atyyppinen hyperplasia ja karsinooman suhteen negatiivinen vastaus. Näissä ryhmissä tarkastelin edelleen, oliko biopsianäyte johtanut leikkaushoitoon tai jatkotutkimuksiin. Tutkimukseni mukaan biopsianäytteiden vastauksena oli 61% tapauksista karsinooma. Suoraan hysterektomiaan biopsianäytteen perusteella johtaneita tapauksia oli 82%, eli tapaukset joiden PAD-vastauksena oli karsinooma sekä kompleksit atyyppiset hyperplasiatapaukset, joissa epäiltiin karsinoomaa. Lopullinen herkkyys oli kuitenkin 97% sillä perusteella, että näissä tapauksissa biopsian vastaus johti hysterektomiaan joko suoraan tai jatkotutkimusten jälkeen kohtuullisen ajan (2kk) sisällä. Tutkimukseni mukaan aspiraatiobiopsia on luotettava testi epäiltäessä kohdunrungonsyöpää. Tulosten perusteella jatkotutkimukset ovat tarpeen, mikäli biopsian vastauksena on niukka näyte tai pyometra.

Non-alcoholic fatty liver disease (NAFLD) is the most common liver disease in the Western world covering a range from hepatic steatosis to steatohepatitis (NASH) with or without fibrosis. In a substantial number of patients, steatosis progresses to NASH, which is characterized by inflammation and cell death. Fibrosis increases risk of cirrhosis and overall mortality. NAFLD predisposes to hepatocellular carcinoma. NASH and fibrosis can be diagnosed in liver biopsy. However, non-invasive transient elastography can be used to measure liver stiffness as an estimate for fibrosis. We assessed which physical and biochemical variables associated with liver stiffness measured with transient elastography in 89 subjects. Homeostasis model assessment of insulin resistance (HOMA-IR) had the strongest association with increased liver stiffness in both linear and logistic regression models. It could easily be monitored in patients and used to get initial information on increased liver stiffness. In the literature review, I searched studies examining factors predicting advanced liver fibrosis and evaluated studies that had assessed the accuracy of transient elastography as a non-invasive method.

Pään ja kaulan alueen syövät ovat seitsemänneksi yleisin söpäryhmä. Vuosittain siihen sairastuu 660 000 ja menehtyy 325 000 henkilöä maailmanlaajuisesti. Sen merkittävimmät riskitekijät ovat ikä, tupakointi, alkoholin kuluttaminen sekä HPV-infektio. Sen esiintyvyys on merkittävässä nousussa HPV-infektioiden yleistyessä sekä väestön ikääntymisen myötä. Gerastania on olennainen tekijä potilaan hoidon ja ennusteen kannalta. Siitä huolimatta tätä aihealuetta ja sen yhteyttä pään ja kaulan alueen syöpiin on tutkittu niukasti, sen merkittävyydestä huolimatta. Tällä hetkellä potilaan hoidon- ja ennusteenarvio on yksittäisen tai muutaman kliinikon standardoimattoman arvion käsissä. Tässä narratiivisessa kirjallisuuskatsauksessa perehdytään gerasteniaan ja pään ja kaulan alueen syöpien väliseen yhteyteen kokoamalla PubMed-tietokannasta aihealuetta käsitteleviä artikkeleita hyödyntämällä avainsanoja ’Head and Neck Neoplasms’, ’Frailty’ sekä ’Complications’ sekä ’Therapeutics’. Avainsana ’Therapeutics’ viittaa siis hoitoon, joka pään ja kaulan alueen syövissä on pääosin käsittää kirurgiaa sekä kemosädehoitoa. Tutkimuskysymystä käsitteleviä löydettiin 297 kappaletta, joista 66 hyödynnettiin tutkielman kirjoittamiseen. Tutkielma osoittaa, että pään ja kaulan alueen syöpiin ja niiden hoitoon liittyy monenlaisia komplikaatioita, joilla on osoitetusti huono ennustevaikutus erityisesti gerastenian kanssa. Tutkimus myös osoittaa, että on toivottavaa arvioida systemaattisesti potilaiden gerasteniaa kvantitatiivisesti, sillä pään ja kaulan alueen syöpien potilaat ovat usein hauraita potilaita, joiden kohdalla gerastenian huomioimattomuus voi johtaa väärään tai kohtalokkaaseen hoitoon.

Amyotrophic lateral sclerosis (ALS) is the most common adult-onset motoneuron disease. ALS is characterized by a progressive loss of upper and lower motoneurons, resulting in muscle atrophy, paralysis and ultimately in death. Approximately 30,000 people die of ALS annually. There is no cure for ALS, and only two drugs - riluzole and edavarone - have been approved for the treatment of the disease. The complex pathology of ALS contributes to the lack of effective treatments. Several cellular pathologies have been suggested to contribute to the pathogenesis, including ER stress, disruption of calcium homeostasis, oxidative stress and excitotoxicity. Here we describe the cytoprotective effects of C-terminal fragments of the novel proteins with neurotrophic factor properties MANF (mesencephalic astrocyte-derived neurotrophic factor) and CDNF (cerebral dopamine neurotrophic factor) on a toxin model of ALS in vitro. Unlike the classical neurotrophic factors, MANF and CDNF are predominantly localized to the endoplasmic reticulum (ER) and have been shown to alleviate ER stress by keeping the unfolded protein response (UPR) transducers inactive. ER stress is a major component in many neurodegenerative diseases, including ALS, and is a promising therapeutic target for MANF and CDNF. However, the potential of these proteins in ALS treatment remains to be insufficiently described. We used differentiated motoneuron-like NSC-34 cells treated with a range of toxins, modelling different cellular pathologies linked to ALS. After the toxin addition, we treated the cells with MANF and CDNF variants and riluzole and measured the cell viability. The toxin panel consists of tunicamycin, ionomycin and staurosporine. Tunicamycin causes cell death by activating proapoptotic branches of the UPR. Ionomycin is an ionophore and depletes the ER of calcium, thus inducing both UPR-dependent and UPR-independent apoptosis. Less is known about the mechanisms of staurosporine, but it has been shown to induce caspase-3-dependent apoptosis, increase intracellular calcium levels and cause oxidative stress. We hypothesized that both MANF and CDNF variants protect the cells against UPR-dependent apoptosis but not against UPR-independent cell death. We show that MANF and CDNF variants protect the cells against apoptosis induced by tunicamycin, ionomycin and staurosporine. Interestingly, the protein variants mediated the highest protection against ionomycin-induced stress, and they exhibited mild protective effects against staurosporine as well. These findings suggest that MANF and CDNF variants might have a role in maintaining intracellular calcium homeostasis. However, it is possible that staurosporine induces ER stress as well, which would explain the protection conferred by the protein variant. We report that the CDNF variant mediates higher protection at lower concentrations compared to the MANF variant in every toxin assay, whereas the MANF variant mediates higher protection at the highest tested concentration compared to the CDNF variant. We also show that the CDNF variant-mediated protection against staurosporine-induced stress peaked at lower concentrations, and the highest concentration provided distinctively lower, yet significant effect. These data lead us to hypothesize that the protein variants may have a slightly different mode of action, and that they might provide an additive effect when administered simultaneously. We tested a combination of MANF and CDNF variants in cells treated with tunicamycin, ionomycin and staurosporine. However, the combination treatment did not increase the viability more than MANF and CDNF variants independently did. The results answered our questions as well as raised new ones. In the future, the putative calcium-regulating effects of the protein variants should be investigated. The UPR-modifying effects of the drug candidates and toxins need to be assessed by quantifying changes in the UPR marker mRNA and protein expression levels. If it is revealed that the variants have a different mode of action, the possible additive protective effects must be assessed. Finally, a wider toxin panel is needed to fully explore the potential of MANF and CDNF variants in ALS treatment. This study demonstrates the potential of MANF and CDNF variants in protecting motoneurons against several pathological pathways contributing to ALS pathology. However, the mechanisms of action of the variants need further investigation to fully understood their therapeutic potential.

The aim of the study. Spontaneous eye blink rate (sEBR) is a behavioral index that has been linked to frontostriatal dopaminergic activity. Reduced or increased dopaminergic activity due to clinical conditions tends to be associated with lower or higher sEBR, respectively, and sEBR can be modulated by pharmacological agents that affect dopamine signaling. Consequently, sEBR could serve as an easily accessible method of assessing brain dopaminergic tone indirectly in humans. It might be preferable to more expensive and invasive techniques such as positron emission tomography. However, it remains unclear whether variations in dopaminergic genes predict sEBR. In this cross-sectional study, the relationship between sEBR and dopaminergic genotype was examined in two samples. Two genetic polymorphisms were focused on: the COMT Val158Met polymorphism and the A1 allele of the Taq1A polymorphism. It was hypothesized that the COMT Val158Met polymorphism is associated with higher sEBR, and that the A1 allele of the Taq1A polymorphism is associated with lower sEBR. As BMI and diet have been linked with altered striatal dopamine function, the possible association between BMI, diet, and sEBR was studied exploratively. Methods. Data from three cross-sectional studies was used in this study: The intervention study (n = 31) is an experimental study that examines the effect of acute phenylalanine/tyrosine depletion on cognitive measures. The GREADT study (n = 86) focuses on the effects of genotype and diet on dopamine tone. The BEDOB study (n = 69) investigates neurocognitive mechanisms in obesity and binge eating disorder. Similar methodologies were used in the GREADT and the BEDOB studies, which is why these datasets were combined for the analyses. Blink rates were measured using an infrared eye tracking system. The participants completed the Dietary Fat and free Sugar Questionnaire (DFS) to assess how much they consumed saturated fat and refined sugar. In the GREADT/BEDOB sample, the associations between the polymorphisms, BMI, DFS-score, and sEBR were examined with univariate analyses of variance. In the intervention study sample, a generalized linear mixed model was run to check whether sEBR changed in the intervention and whether the genotypes, BMI, or DFS-score affected sEBR. Results. No influence of the genotypes was found on sEBR in either of the samples. BMI had a significant effect on sEBR in the GREADT/BEDOB sample. The association was significant in the overweight/obese group but not in the normal weight group. DFS-score did not influence sEBR in either of the samples. Conclusions. The results of this study converge with those of authors suggesting caution in using sEBR as a proxy for central dopamine functioning of healthy humans. In future studies, particular attention should be paid to methodological considerations when studying sEBR.

Summary of Background Data. Lenke classification is used to define the curve type in adolescent idiopathic scoliosis (AIS). The association of Lenke classification and long-term postoperative health-related quality of life (HRQoL) remains unclear. Objective. The purpose of this study was to assess the association between Lenke classification and HRQoL in patients who underwent spinal fusion for AIS. Materials and Methods. In all, 146 consecutive patients (mean age 15.1 yr) operated for AIS between 2007 and 2019 with a minimum 2-year follow-up were included. Fifty-three (36%) patients reached the 10-year follow-up. Their HRQoL was assessed with the SRS-24 questionnaire preoperatively, at six months, two years, and 10 years after surgery. Results. The preoperative major curve was the largest in Lenke 3 (mean 63°) and 4 (mean 62°) groups and the lowest in Lenke 5 groups (mean 48°, P<0.05). These curves were corrected to a mean of 15° with no differences between groups. We found no evidence of differences between the preoperative HRQoL scores between the Lenke groups. The self-image domain of SRS-24 was lower in patients with isolated major thoracolumbar scoliosis (Lenke 5) when compared with double-thoracic (Lenke 2) group at the two-year follow-up (mean [95% CI] 3.6 [3.3–3.9] vs. 4.3 [4.1–4.6]). The postoperative satisfaction domain was lower in Lenke 5 group when compared with main thoracic (Lenke 1) group (mean [95% CI] 3.8 [3.5–4.0] vs. 4.3 [4.2–4.5]) and Lenke 2 group (mean 4.4, 95% CI 4.2–4.6) at the two-year follow-up. The mean total score of SRS-24 at the 10-year follow-up was highest in Lenke 1 group (mean 4.06, 95% CI 3.79–4.33) and lowest in Lenke 6 group (mean 2.92, 95% CI 2.22–3.61). Conclusions. Lenke classification and especially its curve type (major thoracic vs. major thoracolumbar scoliosis) was associated with long-term health-related quality of life after instrumented spinal fusion for AIS.

Työperäinen altistuminen voi pahentaa jo olemassa olevan astman oireita tai aiheuttaa uutta työperäistä astmaa, ja sillä on osoitettu olevan myös merkitystä keuhkoahtaumataudin (COPD) synnyssä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella voivatko eroavaisuudet ammattiluokituksissa, työperäisessä altistumisessa ja tupakoinnissa vaikuttaa astman, COPD:n, hengitystieoireiden ja ilmateiden eosinofiilisen tulehduksen esiintyvyyteen. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös kuinka eri ammattiluokittelut soveltuvat epidemiologiseen tutkimukseen. Kolmen Itämeren alueen valtion (Suomi, Viro ja Ruotsi) yhteistyönä toteutettiin vuosituhannen vaihteessa monikeskustutkimus, jossa tutkittaville tehtiin jokaisessa keskuksessa yhteneväinen lomakehaastattelu, spirometria sekä uloshengitysilman typpioksidimittaus (FENO). Tätä kolmesta maasta kerättyä aineistoa käytettiin nykyiseen tutkimukseen, jossa sitä tarkasteltiin kolmen eri ammattiluokittelun avulla. Lisäksi arvioitiin työperäistä altistumista altistematriisin (JEM) avulla. Iän, sukupuolen ja tupakoinnin mukaan säädetyssä monimuuttuja-analyysissa havaittiin tilastollisesti merkittävä riski kahdessa eri ammattiluokittelussa, jotka liittyivät ei-manuaaliseen työhön ja terveydenhoito- ja sosiaalialan töihin. Näissä ryhmissä oli myös korkea hengitystieoireiden esiintyvyys. Merkittävä COPD:n riski tuli ilmi kaikissa kolmessa luokitusjärjestelmässä manuaalisten töiden osalta ja työperäinen altistus aiheutti myös merkittävän COPD:n riskin sekä COPD:n liittyvien hengitystieoireiden riskin monimuuttuja-analyysissä. Uloshengitysilman typpioksidimittaustulokset erosivat esiintyvyyksiltään ammattiryhmissä mutta monimuuttuja-analyysissä ei havaittu merkittäviä riskejä kohonneen FENO:n suhteen. Eri ammattiluokituksilla oli erilainen kyky löytää tauteja, oireita ja työperäistä altistumista, ja tutkimuksen hyöty on auttaa sopivien työkalujen käyttämisessä tulevissa epidemiologissa tutkimuksissa, jotka tarkastelevat myös sosioekonomista näkökulmaa.

DBH-geeni koodaa dopamiinia hajottavaa entsyymiä, joka on liitetty palkkiojärjestelmään vaikuttamisen kautta erilaisiin riippuvuuksiin. DBH:n variaatioiden on todistettu liittyvän tupakointikäytänteisiin ja –tapoihin monessa tutkimuksessa. Viimeisimpänä rs3025343 liitettiin tupakoinnin lopettamiseen suuressa GWAS meta-analyysissa. Tutkimuksemme tavoitteena olikin replikoida kyseinen löydös suuressa väestötutkimusnäytteessämme. Lisäksi halusimme tutkia, vaikuttaisiko rs3025343 jonkin muun ympäristötekijän kautta vai itsenäisesti tupakoinnin lopettamiseen. Tutkimusnäytteemme on peräisin suomalaisesta väestönäytteestä, FINRISK-tutkimuksesta. Siihen lukeutuu 26,582 genotyypattua henkilöä tupakointistatuksineen. Analyysit rajasimme 11,926 yksilöön, jotka olivat joko nykyisiä tupakoitsijoita (n=6,578) tai vähintään 6kk sitten tupakoinnin lopettaneita (n=5,348). Henkilöistä oli saatavilla myös kattavasti muita tietoja mukaan lukien sosioekonominen status, terveyteen liittyviä tapoja ja terveydentila, joita käytimme analyyseissä hyväksi. Yhteys rs3025343 ja tupakoinnin lopettamisen välillä (OR=1.12, p=0.094, 95%CI=0.98-1.30) osoittautui tutkimuksessamme identtiseksi GWAS-tutkimuksen kanssa (OR=1.12, 95%CI=1.08-1.18). Mikään testatuista fenotyypeistämme ei vaikuttanut tuohon yhteyteen merkitsevästi. Siviilisääty, koulutustaso, masennus, alkoholin käyttö, itseraportoitu terveys sekä COPD assosioituivat fenotyyppitekijöistä tupakoinnin lopettamiseen, mutta mikään edellämainituista assosiaatioista ei riippunut tutkimastamme genotyypistä. Vaikka tutkimustuloksemme ei ole tilastollisesti merkitsevä, efektikoko viittaa vahvasti siihen, että tutkimallamme polymorfismilla on jonkinasteinen yhteys tupakoinnin lopettamiseen. Merkitevyyden esiinsaamiseksi riittävällä voimalla (80%) otoskoon tulisi olla niinkin suuri kuin 36,092 tapausta ja 29,343 kontrollia, koska harvinaisemman alleelin kantajia on suhteellisen vähän (7,1%). DBH-geenin variaatiot ovat osoittautuneet monessa tutkimuksessa olevan yhteydessä nikotiiniriippuvuuteen tai tupakoinnin lopettamiseen. Jos näitä yhteyksiä saadaan tutkittua lisää, on mahdollista että tietoja voitaisiin käyttää hyväksi tulevaisuudessa esim. yksilöllisesti räätälöidyssä tupakoinnin lopettamisen hoidossa.