Browsing by Title

Suomen luonnossa esiintyy noin 50 myrkyllistä sienilajia, joista vain muutama voi syötynä aiheuttaa hengenvaaraa. Tässä takautuvassa tutkimuksessa analysoitiin Myrkytystietokeskukseen tulleita sieniä koskevia puheluita (n=10869). Vakavien myrkytysten määrän arvioinnissa hyödynnettiin kuolinsyyrekisteristä haettuja sienimyrkytyskuolemia, maksan mekaanisten tukihoitojen määriä ja sienimyrkytyksen vuoksi tehtyjä maksansiirtoja. Myrkytystietokeskukseen tulevista puheluista kirjataan tieto esimerkiksi myrkytyksen ajankohdasta, altistuneen iästä ja sukupuolesta, oireista ja annetuista hoito-ohjeista. Suurin osa Myrkytystietokeskukseen tulevista puheluista tulee itse potilaalta tai heidän omaisiltaan (85%) ja loput lähinnä terveydenhuollon ammattilaisilta. Lasten myrkytysepäilyissä yhteydenotto Myrkytystietokeskukseen oli melkein aina riittävä eikä muita toimenpiteitä tarvittu (92%). Lasten kohdalla altistus jää usein vain maistelun tasolle, joten vakavan myrkytyksen riski on pieni. Puheluaineistossa korostui sienten tunnistamisen vaikeus puhelun aikana. 56% sienistä jäi tuntemattomaksi. Tunnistetuista sienistä yleisin oli punakärpässieni (n=1350). Tutkitulla ajanjaksolla 18 potilasta sai mekaanista maksan tukihoitoa ja viidelle tehtiin maksansiirto. Vakavissa myrkytyksissä kaakkoisaasialaiset olivat yliedustettuina (44%). Vuoden 2000 jälkeen Suomessa on tilastoitu vain yksi sienimyrkytykseen liittyvä kuolema. Vakavat sienimyrkytykset ovat edelleen Suomessa harvinaisia. Vakavissa sienimyrkytyksissä on tärkeää pyrkiä sienen tarkkaan tunnistukseen asiantuntijoiden avulla. Sienimyrkytysten kokonaismäärästä on vaikeaa tehdä tarkkaa arviota, mutta tämän tutkimuksen perusteella ei vaikuta siltä, että niiden määrä olisi olennaisesti lisääntynyt viime vuosina. Myrkytystietokeskuksella on edelleen tärkeä asema neuvontapalveluna sekä kansalaisille että terveydenhuollon ammattilaisille.

Luustodysplasiat ovat heterogeeninen ryhmä harvinaisia perinnöllisiä sairauksia, joissa normaali luun rakenne, mineralisaatio, kasvu tai muoto on häiriintynyt. Luustodysplasioiden vakavuus vaihtelee jo sikiöaikana kuolemaan johtavista taudeista pelkkään lievään lyhytkasvuisuuteen. Suomalainen tautiperimä vaikuttaa Suomessa tavattavien luustotautien geneettiseen kirjoon. Suomalaiseen tautiperimään kuuluvia luustodysplasioita ovat esimerkiksi rusto-hiushypoplasia ja diastrofinen dysplasia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ja kuvata Naistenklinikalla Sikiötutkimusyksikössä 2013–2020 epäiltyjen ja diagnosoitujen luustodysplasioiden geneettinen kirjo sekä havainnoida diagnostisia menetelmiä, joilla diagnoosi on saavutettu. Tutkimuksen tarkoituksena on tarjota tietoa, jolla voidaan tarkentaa ja ohjata diagnostista prosessia luustodysplasioiden epäilystä onnistuneeseen diagnostiikkaan. Tutkimuksessa analysoitiin kaikki 121 tammikuun 2013 ja maaliskuun 2020 välisenä ajanjaksona Sikiötutkimusyksikköön ohjattua raskautta, joissa epäiltiin luustodysplasiaa. Tutkimuksessa havaittiin 36 geneettisesti varmistettua luustodysplasiaa, joista 50 % kuului suomalaiseen tautiperimään. Toiset 50 % oli globaalisti tavattavia luustodysplasioita, kuten osteogenesis imperfecta ja tanatoforinen dysplasia. Mukana oli myös hyvin harvinaisia luustodysplasioita. Diagnosoitaessa suomalaiseen tautiperimään kuuluvia sairauksia suppeammatkin diagnoosimenetelmät, kuten valtamutaatiotutkimukset, johtivat diagnooseihin. Aineistossa havaittiin kuitenkin selvästi laajempien diagnostisten menetelmien, kuten geenipaneelien, käytön yleistyminen ja niiden roolin korostuminen sikiödiagnostiikassa. Luustodysplasiaepäilyn heräämiseen johtavia poikkeavia löydöksiä oli useita. Pääasiallinen ensilöydös oli poikkeava ultraäänitutkimuksen tulos kasvun tai luuston osalta. Kuitenkin myös kohonnut niskaturvotus ja poikkeava ensimmäisen raskauskolmanneksen yhdistelmäseula yhdistyivät aineistossa luustodysplasioihin. Tutkimuksen tulosten perusteella suomalainen tautiperimä kattaa merkittävän osan Suomessa diagnosoitavista luustodysplasioista, joten suomalaisten valtamutaatioiden tulee sisältyä luustodysplasioiden tutkimuksiin diagnosoitaessa suomalaista väestöä. Globaalisti esiintyvien ja hyvin harvinaisten luustodysplasioiden mahdollisuus on kuitenkin aina huomioitava diagnostiikassa.

Kardiotokografia (KTG) on vakiintunut menetelmä synnytyksen aikana sikiön voinnin arvioinnissa. Patologisen rekisteröinnin vuoksi synnytyksen aikana mahdollisesti tehdyistä toimenpiteistä (mikroverinäytteen otto, synnytyksen nopeuttaminen tai sektio) osa voi olla turhia koska aina KTG löydös ei korreloi vastasyntyneen vointiin. Tutkimuksen potilaat ovat vuonna 2011 Kätilöopiston sairaalan synnytysosastolle sisäänkirjattuja. Sähköisestä potilastietojärjestelmästä on katsottu äitien ja syntyneiden lasten tietoja. Näiden pohjalta on katsottu eroaako ensisynnyttäjä uudelleen synnyttäjästä ja eroaako Kätilöopiston synnyttäjä koko Suomen keskimääräisestä synnyttäjästä. Synnyttäjille tehdyt KTG rekisteröinnit on tulkittu sokkoutetusti kahden erikoislääkärin ja statistikon toimesta. Tutkimuksen perusteella aiempi synnyttäneisyys vähentää seuraavassa synnytyksessä kivunlievityksen ja sektion tarvetta. Seuraava synnytys on myös yleensä spontaani ja nopeampi. Koko maahan verratessa Kätilöopistolla tehdään vähemmän sektioita ja käytetään enemmän kivunlievitystä. Laajemman tutkimuksen, jonka osa tämä työ on, tavoitteena on selvittää saltatorisen eli korostuneen sykkeen vaihtelun merkitystä vastasyntyneen voinnille. Toimenpiteitä voitaisiin jatkossa mahdollisesti ohjata paremmin niitä tarvitseville ja täten KTG:n tulkinta ja vastasyntyneen vointi voisivat parantua.

Objectives: Behavioural synchrony occurs in many ways in intersubjective interaction, helping to coordinate actions and bonding people together. This study aimed to understand functions of blinking in two-person interaction and social cognition: Eyeblinks are a part of nonverbal communication in natural human conversation, and therefore a possible medium for automatic behavioural synchrony. Eyeblinks are involved in embodied cognition, since blink rate has been shown to depend on cognitive workload and emotional states, for example. Thus, eyeblinks may also have functions in embodied social cognition, and deserve to be studied from that perspective. Methods: Eleven pairs of voluntary participants performed a joint decision task, while their speech and eyeblinks were recorded, and experiences about the experiment were collected by questionnaires. Participants negotiated in two conditions: standing face-to-face, and facing away from each other. Cross-recurrence rates of eyeblinks were calculated, and blink rates, blink durations and recurrence rates were analysed with repeated measures analysis of variance in different conditions, and in different sequential phases of decision-making, and with respect to the subjective experiences of fluency of cooperation. Results and conclusions: Eyeblinks were synchronized in conversation; stronger in the situation where participants did not see each other. Blink rate was also higher, and blink durations shorter in that case. The stronger synchronization in the facing away condition was interpreted to be a consequence of the task being more difficult to perform than when facing the other participant, since the lack of a visual communication channel renders nonverbal communication ineffective. This could have increased participants' stress levels, and consequently also their blink rates. Sequential phase of negotiation did not have an effect on eyeblink synchrony. The experience of fluency and the amount of eyeblink synchrony were also correlated, which supports the interpretation of synchrony serving a function in coordination of interaction. Present study broadens the understanding of the functional roles of eyeblinks, nonverbal communication, and the mechanisms of interaction.

Aims of the study. Empathic response to other person’s suffering comprises of cognitive, affective and sensory components. Seeing another person’s pain evokes similar reactions in the observer as if it were their own, which is called vicarious pain. Skin color and an ethnic group's shared characteristics of the observed person have been found to affect vicarious pain experience. Notably, research has shown that vicarious pain experience is weakened when skin color or ethnic features differ from the observer. Interventions to reduce skin color bias have been studied. However, it is unclear whether skin color bias of vicarious pain can be affected by virtual embodiment. This experiment aims to investigate the effect of virtual embodiment in skin color bias of the vicarious pain experience. Methods. 60 White participants took part in the experiment. The participants were immersed in virtual reality where they were presented with animations that portrayed an agent’s hand being touched by noxious and soft objects. The virtual agent’s skin color (black, white, violet) and participants’ virtual skin color (white, black) were manipulated between randomized trials. Participants reported painfulness and unpleasantness on a 9-point Likert scale. The association of virtual agent’s skin color on painfulness and unpleasantness and effects of virtual embodiment on skin color bias on vicarious pain was studied using multilevel models. Results and conclusions. The skin color of the observed person was found to be associated with the vicarious pain experience. Noxious touch was rated as more painful when targeted at a white person and least painful when targeted at a black person. Curiously, no association was found with virtual embodiment and skin color bias of vicarious pain experience assessed by self-reported pain assessments.

Sindbis-virus ihmisen taudinaiheuttajana – epidemiologia, taudinkuva ja taudin kehitys. Sindbis virus (SV) on positiivissäikeinen yksijuosteinen RNA-virus, joka kuuluu Togaviridae-heimon alfavirussukuun. SV esiintyy maantieteellisesti Euraasiassa, Afrikassa ja Australiassa, mutta oireellisia infektioita on raportoitu pääasiassa Pohjois-Euroopasta, Luoteis-Venäjältä ja Etelä-Afrikasta. Eri viruskannat jakautuvat viiteen genotyyppiin, jotka esiintyvät pääasiassa omilla maantieteellisillä alueillaan. Suomessa SV’n aiheuttama kuumeinen nivelrokko tunnetaan pogostantautina. Pogostantautia esiintyi seitsemän vuoden välein epidemioina vuosien 1974 ja 1995 välillä. Pahimpana vuonna 1995 oli laboratoriovarmistettuja tapauksia noin 1300. Väestötasolla SV vasta-aineita on 5,2 %:lla väestöstä, mutta Pohjois-Karjalassa lähes 10 %:lla. Tautitapausten jakautumista selittävinä tekijöinä esiin ovat nousseet ilmastolliset, ekologiset ja väestön geneettiset ominaisuudet. SV tarttuu ihmiseen hyttysen piston välityksellä, Suomessa elo- syyskuussa. Pääasialliseksi viruksen kantajaksi on Euroopassa paljastunut Culex pipiens- ja Afrikassa todennäköisesti Culex unvittatus hyttyset. Pääasiallisesti SV tarttuu linnuista toisiin hyttysen välityksellä ja SV kanta kiertää kotoperäisenä esiintymisalueidensa linnuissa. Viruskannat siirtyvät alueelta toiselle muuttolintujen mukana. Taudin alkuvaiheessa sairastuneille nousee kuumetta, täpläinen ja näppyläinen ihottuma sekä lihas- ja nivelkipuja. Kuumetta kestää päivistä viikkoihin, ihottumaa muutamia päiviä mutta lihas ja etenkin nivelkivut pitkittyvät osalla potilasta jopa vuosia. Tautia epäilllään Sindbis-viruksen aiheuttamaksi taudinkuvan ja hyttysaltistuksen perusteella ja varmennetaan seerumiopin menetelmillä kahdesta kahden viikon välein otetusta verinäytteestä. Taudin kehityksessä on ensivaiheen suoran kudostuhon lisäksi paljon autoimmuunitaudeille tyypillisiä piirteitä ja pogostantauti voi pitkittyessään sekoittua reumasairauksiin. Makrofagien ja vasta-aineiden osuus niin elimistön puolustustoiminnassa kuin pitkittyvien taudinkuvien takana vaikuttaa merkittävältä.

Munasarjasyöpään kuolee vuosittain yli 150 000 naista. Huonon erilaistumisasteen seroosi munasarjasyöpä on yleisin munasarjasyövän alatyyppi, ja myös tappavin. 5-vuoden elossaolo-osuus on alle 40%. Valitettavasti uudet immuno-onkologiset lääkkeet eivät ole osoittautuneet tehokkaiksi munasarjasyövän hoidossa. Tarvitaankin lisää ymmärrystä tuumoreiden genotyypin vaikutuksesta immuunimikroympäristöön, jotta uusia biomarkkereita voitaisiin kehittää ohjaamaan immuno-onkologisia- sekä yhdistelmähoitoja. Tässä tutkimuksessa profiloimme 44:n potilaan munasarjasyöpänäytteitä uudella yksisolukuvantamismenetelmällä. Menetelmän avulla värjäsimme näytteet 21 eri markkerilla useassa syklissä. Kuva-analyysin keinoin tunnistimme ja erottelimme kuvista solut sekä määritimme markkerisignaalit. Jaoimme yli 120 000 solua näiden markkereiden sekä solujen morfologian perusteella erilaisiin tuumori-, immuuni- sekä stroomapopulaatioihin. Selvitimme tämän jälkeen BRCA1/2 mutaatioiden vaikutusta tuumoreiden solukompositioon, solujen toiminnalliseen olotilaan sekä spatiaalisiin suhteisiin. Huomasimme, että BRCA1/2 mutatoituneissa kasvaimissa oli enemmän CD8+ ja CD4+T-solujen aktivaatiota aggressiivisia proliferoivia tuumorisoluja kohtaan, kuin kasvaimissa, joilla ei ollut BRCA1/2 mutaatiota. Tämä interaktio assosioitui myös parempaan prognoosiin. BRCA1/2 mutatoituneissa kasvaimissa oli myös enemmän koordinoitua immuuni-infiltraatiota, sekä PD1 ja PDL1 ekspressiota immuunisoluissa. Sen sijaan kasvaimia, joilla ei ollut BRCA1/2 mutaatiota, yhdisti suurempi strooman osuus, joka osaltaan luo immunosuppressiivista mikroympäristöä. Tutkimuksemme perusteella eri genotyypin munasarjasyöpäkasvaimilla on erilainen immuunimikroympäristö, ja erityisesti potilaat, joilla on BRCA1/2-mutatoitut kasvain, voisivat hyötyä uusista immuno-onkologisista lääkkeistä enemmän kuin potilaat, joiden kasvaimessa ei ole BRCA1/2 mutaatiota.

Methotrexate is an antifolate drug used in the Nordic Society of Pediatric Haematology and Oncology (NOPHO) treatment protocol for childhood acute lymphoblastic leukemia (ALL). Methotrexate is a substrate of several transporter proteins, but the exact extent to which these proteins affect methotrexate pharmacokinetics is still unclear. In this retrospective study, the effects of ABCC2, SLCO1B1, SLCO1B3 and ABCG2 genetic variants as well as clinical covariates on methotrexate pharmacokinetics were studied in a population of 90 Finnish children with ALL, treated in 1992 – 2001 according to the NOPHO treatment protocol for ALL. None of the investigated genetic variants had a significant effect on the pharmacokinetic parameters of methotrexate. These data indicate that these transporter variants play only a minor, if any, role in explaining interindividual variability in methotrexate pharmacokinetics in the treatment of Finnish children with ALL according to the NOPHO protocol.

Nykypäivänä noin viidennes nuorista sairastaa vuositasolla jotakin mielenterveyshäiriötä ja moni heistä myös useampaa häiriötä samaan aikaan. Mielenterveyden häiriöt altistavat itsetuhoisuudelle ja mielenterveyshäiriöiden samanaikaissairastavuus lisää riskiä entisestään. Mielenterveyshäiriöitä on pyritty luokittelemaan erilaisin tavoin ja yksi tapa jakaa oireita on ollut ryhmitellä oireilu isompiin emotionaalisen ja käyttäytymisen oireilun ryhmiin. Tästä jaosta voidaan käyttää myös termejä sisäänpäin ja ulospäin suuntautuneet oireet tai häiriöt. Tässä tutkimuksessa tutkittiin itsetuhoisuutta em. mukaisesti sisäänpäin ja ulospäin suuntautuneista mielenterveyden häiriöistä sekä näiden yhdistelmistä kärsivillä nuorilla. Tutkimuksessa vertailtiin sekä nuorisopsykiatrisia potilaita ja verrokkeja että potilaita keskenään. Aineisto koostuu "Nuorisopsykiatrisen osastohoidon kehittämis- ja tutkimushanke Kellokosken sairaalassa" (The Kellokoski Hospital Adoslescent Follow-up study, Kaifus) – hankkeeseen kerätystä materiaalista. Osastohoitopotilailla oli luonnollisesti huomattavan paljon enemmän itsetuhoisuutta kuin verrokeilla (p < 0,001). Selvä itsetuhoisuus, eli itsemurhasuunnitelmat ja -yritykset, ja ylipäätään itsetuhoisuus oli yhteydessä enemmän sisäänpäin suuntautuneisiin häiriöihin kuin puhtaasti ulospäin suuntautuneisiin häiriöihin.

Yhteyksiä sisäilman heikon laadun ja terveyshaitan välillä on tutkimuksissa havaittu runsaasti. Kuitenkin objektiivisia rakennusteknisiä havaintoja on varsinkin kouluja koskevassa tutkimuksessa käytetty vasta niukasti. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa rakennusten kunnon ja niiden käyttäjien kokeman oireilun yhteyttä 21 helsinkiläisessä peruskoulussa. Rakennusasiantuntijat määrittivät koulurakennusten kunnon arvioiden rakennusteknisinä muuttujina esimerkiksi ilmanvaihtopuutteita, pinnoite- ja kosteusvauriota sekä lämpöolosuhteita. Ala- ja yläkoulun oppilaat sekä alakoululaisten huoltajat vastasivat sisäilmakyselyyn, jossa kartoitettiin lapsen ja nuoren oireilua sekä myös laajemmin terveydentilaa. Oppilaita tutkimuksessa oli 7 470 ja vanhempia 5 673. Alakoululaisten vastausprosentti oli 70 % ja yläkoululaisten 52 %. Vanhemmista 36 % vastasi. Kosteusvaurio tai ilmayhteys kosteusvauriosta oli yhteydessä sekä yläkoululaisten itsensä että alakoululaisten vanhempien lapsillaan raportoimaan hengitystieoireiluun sekä tuki- ja liikuntaelinoireiluun. Puutteellisella ilmanvaihdolla ja lämpöolosuhteilla havaittiin vastaavat yhteydet oiresummiin yläkoululaisten tuki- ja liikuntaelinoireilua lukuunottamatta. Muu kuin homeeksi tunnistettava, esimerkiksi viemärinhaju tai kemikaaliemissiota indikoiva tuoksu oli yhteydessä yläkoululaisten hengitys- ja alahengitystieoireiluun. Alakoululaisten oireilu oli vain niukasti yhteydessä muuttujiin, joskin nuorimmilla vastaajilla oli huomattavia vaikeuksia täyttää sisäilmakyselyä. Yhteyksillä ei havaittu selkeää annos-vaste-suhdetta. Kuitulähteillä tai muilla epäpuhtauksilla ei ollut yhteyksiä oireiluun. Tulokset tukevat aiempia havaintoja kosteusvaurion ja kemikaaliemission terveyshaitoista. Tulokset korostavat hyvän sisäilmaston merkitystä myös kouluissa. Tuki- ja liikuntaelinoireilun osalta tulokset vahvistavat myös kirjallisuudessa todettua lisätutkimuksen tarvetta. Lisäksi rakennusteknisten muuttujien keskinäisiä korrelatiivisia ja kausaalisia suhteita tulisi tutkia lisää.