Browsing by Title

MicroRNAs are small single-stranded RNA molecules that regulate gene expression by silencing the translation of messenger RNAs. They have the ability to silence translation of multiple different messenger RNAs simultaniously and have been shown to have an important role in the formation and maintaining homeostatsis of several tissue types. The regenerative ability of the human heart after myocardial injury is limited, which often leads to adverse changes in cardiac structure and function. This is why molecules that enhance the regenerative and reparative abilities of cardiomyocytes, such as carbon monoxide, are of special interest. Carbon monoxide protects cardiomyocytes from apoptosis and prevents their proliferation. One proposed modulator of these effects is the p38 mitogen-activated protein kinase (p38 MAPK). We studied the effects of carbon monoxide releasing molecule-3 (CORM-3) on cardiac recovery after myocardial infarction in adult rats and how it effects the expression of microRNAs miR-133a, miR-133b, miR-206 and miR-208. In addition, we studied the effects of carbon monoxide releasing molecule-A1 (CORM-A1) and inhibition of p38 MAPK on neonatal rat cardiomyocyte proliferation and apoptosis. We showed that CORM-3 improves cardiac recovery after myocardial infarction by increasing the amount of cardiomyocytes in the infarct area and improving the cardiac function of the left ventricle. Additionally, we showed that inhibiting p38 MAPK increases proliferation in neonatal rat cardiomyocytes. The beneficial effects of carbon monoxide on cardiac recovery after myocardial injury are well known. However, the exact mechanisms of its actions in cardiomyocytes remain poorly known. MicroRNAs might at least partly mediate these effects as CORM-3 increased their expression in rat hearts. The potential pathways between carbon monoxide and microRNA require still further research.

Sepelvaltimotauti etenee osalla potilaista asianmukaisesta hoidosta huolimatta, mikä voi johtaa lopulta sydäninfarktiin, revaskularisaatioihin tai sydämen vajaatoimintaan. Tätä jäännöstautiriskiä on pyritty vähentämään tehostamalla antikoagulatiivista ja antilipidistä lääkehoitoa. Aiemmissa tutkimuksissa on pystytty osoittamaan ennustehyötyä myös anti-inflammatorisella lääkityksellä sekä todettu tulehduksen biomarkkereiden korreloivan sepelvaltimotautipotilaiden ennusteeseen. Lisäksi 18F-fluorodeoksiglukoosi (18F-FDG) positroniemissiotomografia (PET) -kuvantamisella aortan metabolisen aktiivisuuden on osoitettu olevan yhteydessä sydän- ja verisuonisairastavuuteen primaaripreventioasetelmassa. Tutkimusaineistomme koostui ei-sydänperäisin indikaatioin 18F-FDG-PET-kuvatuista 98 sepelvaltimotautipotilaasta ja 94 verrokkipotilaasta. Tavoitteenamme oli tutkia 18F-FDG-PET-kuvantamisella vaskulaarisen ja rasvakudoksen inflammaation esiintyvyyttä sepelvaltimotautipotilailla, ja siten selvittää suurimmassa jäännöstautiriskissä oleva ja eniten intensiivisestä anti-inflammatorisesta lääkityksestä hyötyvä potilasryhmä. Lisäksi tutkimme tunnettujen sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden suhdetta tulehdukselliseen aktiviteettiin. PET-kuvista arvioitiin keskimääräinen 18F-FDG-aktiivisuus kunkin leikkeen maksimiarvon perusteella eri kohdealueilla, joita olivat aortan tyvi sekä perikoronaarinen, epikardiaalinen, subkutaaninen ja mediastinaalinen rasvakudos. Veren metabolisen tausta-aktiivisuuden huomioimiseksi kohdealueiden aktiivisuus jaettiin superiorisen vena cavan tai vasemman eteisen keskimääräisellä aktiivisuudella. Jatkuvia muuttujia tarkasteltiin standardideviaationa tai mediaanina, ja kategorisia muuttujia numeroina ja prosentteina. Muuttujia vertailtiin erilaisten tilastollisten menetelmien keinoin. Tutkimuksessa todettiin, että 18F-FDG-aktiivisuus aortan tyvessä ja subkutaanisessa rasvakudoksessa oli korkeampi sepelvaltimotautipotilailla suhteessa verrokkeihin. Muilla rasvakudoksen kohdealueilla ei ollut eroa ryhmien välillä. Potilaiden yksilölliset riskitekijät eivät ennustaneet metabolista aktiivisuutta. Tutkimustulos puhuu sepelvaltimotautipotilaiden tulehduksellisen jäännöstautiriskin puolesta, mikä viittaa potentiaaliseen sekundääripreventiokohteeseen.

Imusuonet ovat pääasiallinen väylä etäpesäkkeiden muodostumiselle karsinoomissa, esimerkiksi suun levyepiteelikarsinoomassa. Terveessä tilanteessa imusuonisto ylläpitää homeostaasia ja on tärkeässä roolissa immuniteetissa. Lisäksi imusuonistolla tiedetään olevan vaikutus syövän kehittymisen ja etäpesäkkeiden, eli metastaasien muodostumisessa. Metastaasien muodostuminen on merkityksellistä, koska noin 90 % kaikista syöpäkuolemista johtuu metastaaseista. Imusuonien uudismuodostumista, lymfangiogeneesiä, tapahtuu aikuisella terveessä tilanteessa vain harvoin, esimerkiksi kudostrauman parantumisessa. Syövässä lymphangiogeneesi on avainasemassa taudin kehittymisessä ja metastaasien muodostumisessa. ”Lymphatic vessel endothelial hyaluronan receptor 1” (LYVE-1) on hyaluronireseptori, joka esiintyy lymfaattisessa endoteelissä. LYVE-1 on laajasti käytössä oleva markkeri lyfaattisille endoteelisoluille, jonka tiedetään toimivan immuunisolujen ja syöpäsolujen migraatiossa. Useat tutkimukset ovat käsitelleet LYVE-1 roolia syövässä, mutta yhteen vetävää ja laaja-alaista katsausta LYVE-1 hyödystä ennustetekijänä eri syöpätaudeissa ei ollut työmme julkaisuhetkeen mennessä tehty. Kirjallisuuden aukon kattamiseksi suoritimme systemaattisen katsauksen. Käytimme Ovid Medline, Pubmed, Scopus, Cochrane Library ja Web of Science tietokantoja systemaattiseen hakuun. Haku palautti yhteensä 571 julkaisua, joista sisällytimme 18 julkaisua systemaattiseen katsaukseen. Sisällytetyissä julkaisuissa oli yhteensä 2352 syöpädiagnoosin saanutta potilasta. Kollektiivisesti 11 julkaisua raportoi tilastollisesti merkitsevän assosiaation LYVE-1 ekspression ja huonon ennusteen välillä, kun tarkisteltiin vähintään yhtä elossaolo-lopputulostapahtumaa. Tulokset osoittavat, että LYVE-1 käyttö ennustetekijänä voi olla hyödyllistä. Systemaattisen katsauksen myötä paljastui tarve yhtenäistää tulevien tutkimusten menetelmiä vertailukelpoisiksi ja tarkastella LYVE-1 vasta-aineväriäyksen spesifisyyttä.

Background: Pancreatic ductal adenocarcinoma (PDAC) is a cancer characterized by poor prognosis and lack of effective diagnostic and prognostic biomarkers. A rich and activated desmoplastic tumor stroma is considered a hallmark of PDAC and therefore it is only natural to investigate stromal components in order to find possible new prognostic biomarkers. Type VI collagen (COL6) has been found to associate with prognosis in other forms of cancer but has not been extensively studied in PDAC. Previous studies indicate that COL6 expression is upregulated and could carry a prognostic value also in PDAC. Methods: Protein expression of COL6 was microscopically analyzed in tissue microarrays (TMAs) containing tumor tissue samples from 167 (n=167) PDAC patients. Scoring data of immunohistochemically stained tissue samples was then combined with clinical data and the prognostic significance of COL6 was estimated with Kaplan-Meier survival estimates and multivariable Cox regression analysis. COL6 mRNA expression level was investigated by extracting tissue mRNA expression data and corresponding clinical data of 182 (n=182) pancreatic cancer patients from TCGA database. Results: In this rather large patient cohort we could not find statistically significant (p < 0.05) difference in survival when comparing patients with high and low tissue expression of any of the COL6 alpha chains (COL6α1: HR 1.253, 95%CI 0.798-1.967; COL6α2: HR 1.052, 95% CI 0.706-1.566; COLα3: HR 0.831, 95%CI 0.557-1.240). Similar results were obtained when assessing expression of COL6 in mRNA level and no prognostic significance was detected. Furthermore, no correlation was found between COL6 protein expression and any clinical parameters. Conclusions: In contrast with previous studies a prognostic value of COL6 tissue expression and PDAC survival was not found neither on protein nor mRNA level.

Pään ja kaulan alueen levyepiteelikarsinoomat (Head and neck squamous cell carcinoma, HNSCC) ovat joukko syöpäkasvaimia, joihin sairastuneilla on alhainen viiden vuoden eloonjäämisennuste. Näin ollen on tärkeää tunnistaa biomarkkereita, joita voidaan kliinisesti hyödyntää ja näin parantaa pään ja kaulan alueiden syöpäpotilaiden hoitoa. Tuoreet tutkimukset tukevat toll-like reseptorien (TLR) roolia karsinogeneesissä, joten suoritimme tämän systemaattinen katsauksen ja meta-analyysin TLR-immunoekspression ennustearvon arvioimiseksi HNSCC-potilailla. Kokosimme yhteen tulokset 13 tutkimuksesta, joihin osallistui kaiken kaikkiaan 1825 potilasta; näistä kuusi tutkimusta katsottiin päteviksi kvantitatiiviseen synteesiin eli meta-analyysiin. TLR-1-5 ja TLR-9 korkeampi immunoekspressio liittyi HNSCC-potilaiden kliinisten oireiden huononemiseen. Tämän lisäksi korkeiden TLR-3, 4, 5, 7 ja 9 tasojen havaittiin ennustavan potilaiden eloonjäämisennustetta. Suoritetun meta-analyysin mukaan TLR-7 yli-ilmentyminen on yhteydessä korkeampaan selviytymisasteeseen HNSCC-potilailla (HR 0,51; 95 % CI 0,13–0,89; I2 34,6 %), kun taas korkea TLR-5 ilmentyminen ennusti matalampaa selviytymisastetta. Tämän katsauksen yhteenvetona voidaan todeta, että TLR:t voivat tuottaa jonkinlaista ennustearvoa HNSCC-potilaille, mutta pienen otannan ja muiden metodologisten rajoitteiden vuoksi on tarve samankaltaisille hyvin suunnitelluille tutkimuksille eri populaatioiden kesken, ennen kuin voidaan suositella toll-like reseptoreita luotettavaksi eloonjäämisennusteen arviointityökaluksi. Aihealue on kuitenkin sellainen, jota jatkuvasti tutkitaan, ja jota jatkuvasti ymmärretään paremmin. Lähivuosien aikana voidaan olettaa, että yhteys pään ja kaulan alueiden syöpien ja biomarkkerien välillä tullaan ymmärtämään paremmin.

Atooppinen ihottuma (AD) on yleinen ihosairaus lapsilla ja sillä on suuri vaikutus lapsen ja perheen elämänlaatuun (QoL). On erityisen tärkeää hoitaa kyseistä sairautta jo varhaisessa lapsuudessa. Tämä tutkimus on välianalyysi 3-vuotisesta satunnaistetusta takrolimuusi- ja kortikosteroidihoitoja vertailevasta seurantatutkimuksesta. Kyseisessä tutkimuksessa 152 Suomessa asuvaa 1–3-vuotiasta lasta, jolla oli joko keskivaikea tai vaikea AD, satunnaistettiin saamaan joko paikallista hydrokortisonia (tarvittaessa hydrokortisoni-17-butyraattia) tai 0.03% takrolimuusivoidetta (tarvittaessa 0.1% voidetta). Tavoitteena oli havaita vaikeusasteessa, ihottuman pinta-alassa, elämänlaadussa ja kutinassa tapahtuvat muutokset ja verrata näitä hoitoryhmien välillä. Hoidon tehokkuuden arvioimisessa käytettyjä mittareita olivat ihottuman pinta-ala, Eczema area and severity index (EASI), the Infants' Dermatitis Quality of Life Index (IDQOL) ja kutina-asteikko. Tässä analyysissä käytettiin tutkimukseen osallistuneiden potilaiden lähtötilanteen, 12, 24 ja 36 kuukauden kohdalta saatuja tietoja. Molemmissa hoitoryhmissä AD:n vaikeusaste lieventyi ja potilaiden elämänlaatu parani eniten ensimmäisen hoitovuoden aikana. Mediaani EASI-pisteet laskivat 85% ja mediaani IDQOL-pisteet laskivat 57% lähtötilanteesta. 12 kk kohdalla takrolimuusilla hoidetuilla potilailla oli tilastollisesti merkitsevästi pienemmät EASI-pisteet ja pienempi ihottumapinta-ala kuin hydrokortisonilla hoidetuilla potilailla. Tämän jälkeen erot ryhmien välillä olivat pieniä ja suuria muutoksia mitatuissa suureissa ei nähty. Vaikka näkyviä ihottuman merkkejä ei potilaalla ollut, saattoi elämänlaatu silti olla heikentynyt. Elämänlaatuun vaikutti siis muutkin tekijät kuin ihon kunto.

Organisational justice, or perceived fairness at the workplace, has been associated with several elements of individual and workplace wellbeing, and more research has been called for on the mechanisms contributing to those relationships. The objective of this study was to examine the relationships between organisational justice and elevated risk factors for cardiovascular diseases. To examine psychological mechanisms underlying those relationships, hostility and sleep problems were individually studied as potential mediators. The sample for the study was derived from the ongoing Cardiovascular Risk in Young Finns Study. The data used was collected in 2011 and 2012, and 1368 participants (820 women, 548 men, aged 34–49 years at the time of data collection) were included in the analysis. Organisational justice perceptions were measured using the short version of the organisational justice scale, which provided scores for total, distributive, procedural and interpersonal organisational justice. Hostility was measured with separate self-report scales for anger and cynicism, and sleep problems were assessed with the Jenkins Sleep Scale. Five risk factor variables for cardiovascular diseases were formed: elevated blood pressure, elevated cholesterol, elevated triglycerides, elevated CRP, and elevated BMI. In addition, already having a diagnosed cardiovascular disease was included as the sixth. The demographic variables were sex, age, and socioeconomic status. In the total sample, organisational justice was associated with a lower probability for having elevated BMI and elevated CRP. Further associations were observed between organisational justice and a lower probability of having elevated cholesterol among men and blue collar employees. Among white collar employees, organisational justice was associated with a higher probability of having elevated cholesterol and a lower probability of having elevated blood pressure. As for the potential mediators, organisational justice was associated with lower levels of anger, cynicism and sleep problems on all its levels and in all demographic groups. Anger was associated with elevated BMI, and cynicism with elevated BMI, elevated triglycerides and elevated blood pressure, but the association with triglycerides disappeared when the demographic and control (smoking, diabetes) variables were included in the analysis. Sleep problems were only associated with elevated triglycerides. Mediation effects were analysed between organisational justice and elevated BMI in the total sample and on all levels of organisational justice, with anger and cynicism as potential mediators. A significant mediation effect was observed in all the models with cynicism as a mediator. A significant mediation effect was also observed among white collar employees, between interpersonal organisational justice and elevated blood pressure, with cynicism as a mediator. The findings of this study strengthen the understanding of how fair treatment at the workplace can contribute to individual wellbeing on both a physical and psychological level. First, via observing several associations between organisational justice and elevated risk factors of cardiovascular diseases and second, by suggesting that cynicism, a component of hostility, could be among the key psychological mechanisms underlying many of those relationships.

Aims. In our everyday activities, we need to make a great number of decisions, like choosing a high-rewarded but effortful or low-rewarded but rather effortless task. This value-based decision-making is regulated by the dopaminergic system. Recent technological advances have made it possible to measure in real-time the neural activity of dopaminergic brain regions and thus enabled training to self-regulate those regions. The present study aims to investigate the effect of self-regulation of dopaminergic brain regions on value-based decision-making – specifically effort discounting – and how stress moderates the relationship between neural activity and value-based decision-making. Methods. Using real-time functional magnetic resonance imaging (rt-fMRI), 74 participants (34 females, age M= 22.5) were trained to self-regulate dopaminergic midbrain regions. During the subsequent test session participants up- or down-regulated dopaminergic midbrain regions before performing the value-based decision-making task. Participants were faced with a choice to either accept to perform the N-back task and get a higher reward or refuse and get a lower reward. Acute and chronic stress was measured before and after the experiment using questionnaires. Linear mixed model analyses were performed to investigate the effects of self-regulation and stress on decision-making behavior. Results and conclusions. Upregulation of dopaminergic midbrain activity significantly increased the probability of choosing the effortful task and decreased effort discounting. Downregulation of the dopaminergic midbrain was not significantly affecting decision-making. Chronic stress was not significantly affecting decision-making. Acute stress had a significant main effect on decision- making and interacted with the self-regulation of dopaminergic midbrain activity by increasing effort discounting. Taken together, upregulation of the dopaminergic midbrain is an effective way to decrease effort discounting, and acute stress can have a negative impact on value-based decision-making.

Abstract Background Amyotrophic lateral sclerosis (ALS) is a neurodegenerative disease with unknown pathogenesis and beyond curative treatment. Due to severe and progressive problems in swallowing, speech, respiration and mobility, palliative care has a significant role in the treatment of ALS throughout the disease trajectory. Aim To investigate the early integration of structured palliative care pathway for patients with ALS Design A retrospective follow-up study Setting The study population consisted of all ALS patients (69 patients, 35 male, median age 66) referred to the Palliative Care Unit at the Helsinki University Hospital according to the palliative care pathway in 2015 and 2016. The observation period continued until 2018 or death. The data was collected retrospectively from the patient records. Results The median time from the diagnosis to the first contact of the Unit was five months (range 0-88 months). Percutaneous endoscopic gastrostomy (PEG) was placed to 38 (55 %) patients, and 36 (52 %) used non-invasive ventilation (NIV). The median survival was 11 months (range 0-40 months) from the first contact to the Unit, and respectively 18 months (range one month - ten years) from the time of diagnosis. Fifty-seven (83 %) of the 69 patients died during the observation period. Sixty per cent of patients received specialized end of life care, and hospice was the most common place of death (47 %). Conclusions Structured palliative care pathway enables integration of palliative care into the care of ALS patients and specialized end of life care for most of the patients.

Cancer patients have a manifold risk of suffering from both thrombotic events and anticoagulation-related bleeding complications. For this reason, knowledge of their adequate medication is crucial. The aims of this study were to find out are guidelines being followed regarding the treatment of venous thromboembolisms. The emphasis was on the anticoagulation therapy of cancer patients, but also non-cancer patients were analyzed as controls. Data was collected from the clinical information system Uranus CGI. All patient records (with the diagnostic codes I26.0, I67.6, I74.3, I80*, I81*, I83*, K55, N28.0, 022.3) in the hospital district of Helsinki and Uusimaa (Jorvi, Meilahti, Peijas, Lohja, Porvoo, Tammisaari and Hyvinkää hospitals) during the time period 1.1.2014- 29.4.2016 were reviewed. Statistical analysis was performed using the IBM SPSS Statistics and Microsoft Excel computer softwares. The study included 1667 patients, out of whom 163 (9.8%) had active cancer. The recommendation of using low molecular weight heparins as the primary anticoagulants for patients with malignancies has been practiced. More research is necessary in order to find the optimal duration for treatment of, especially, isolated calf muscle venous thromboses and cancer patients' superficial thrombophlebitides.