Browsing by Title

Äidin raskaudenaikainen tyypin 1 diabetes (T1D) altistaa jälkeläisen ylipainoon ja metaboliseen oireyhtymään (MBO). Ylipaino ja MBO puolestaan lisäävät riskiä sairastua ei-alkoholiperäiseen rasvamaksatautiin (NAFLD). Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa, onko T1D-äitien jälkeläisillä suurentunut NAFLD:n sairastumisriski verrattuna ei-diabetes äitien jälkeläisiin. Tutkimusaineisto koostui T1D-äitien jälkeläisistä, jotka olivat syntyneet vuosina 1996-2000 Naistenklinikalla yksisikiöisistä raskauksista, ja joilta oli määritetty loppuraskauden tai syntymähetken erytropoietiinipitoisuus (otosryhmä, n=238) sekä heidän ikävakioiduista kontrolleistansa (n=476). Otosryhmästä tutkimuk-seen osallistui 36 % (n=83) ja kontrolliryhmästä 20 % (n=86) ja osallistujien keski-ikä tutkimus hetkellä oli 20,6 vuotta. Tutkituilta määriteltiin NAFLD-arvo Kotronen ym. 2009 artikkelin mukaisella kaavalla. Jos arvo on suurempi kuin -0,640, henkilöllä on suuri todennäköisyys sairastua NAFLD:iin. Kontrolliryhmästä 21,7 %:lla oli NAFLD-arvo > -0,640 ja otosryhmästä 21,3 %:lla (OR = 0,98, 95 % luottamusväli 0,46, 2,09, iällä ja sukupuolella vakioinnilla ei vaikutusta). Emme havainneet eroa otos- ja kontrolliryhmien välillä.

Suomessa keisarileikkausten osuus on 17 % kaikista synnytyksistä. Aiemmin keisarileikkauksella synnyttäneistä naisista neljäsosa joutuu uudestaan keisarileikkaukseen kun seuraava synnytys on spontaanisti käynnistynyt. Keisarileikkaus lisää sekä äidin että syntyneen lapsen akuutteja ja myöhäisiä riskejä. Kohturepeämäriskin yleisyys keisarileikkauksen jälkeisessä synnytyksessä on 0.9 %. Tärkein ennustava tekijä onnistuneelle alatiesynnytykselle ja kohdunrepeämän riskin vähäisyydelle on aikaisempi alatiesynnytys. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää synnytyksen kulkua Hyks synnytyssairaaloissa vuosina 2013 ja 2014 synnyttäneiden kohdalla, jotka aikaisemmassa raskaudessa olivat synnyttäneet keisarileikkauksella ja jonka nykysynnytys oli käynnistynyt spontaanisti. Tutkimusaineisto kerättiin potilastietojärjestelmästä. Tutkimuksessa todettiin, että aiemman keisarileikkauksen jälkeen 17.9 % spontaanisti käynnistyneistä synnytyksistä päätyy uudestaan keisarileikkaukseen. Synnyttäjistä, jotka eivät aikaisemmin synnyttäneet alateitse, lähes neljäsosa joutui uudestaan keisarileikkaukseen. Näistä, joka neljännelle keisarileikkaus tehtiin kohdunsuun ollessa täysin auki. Keisarileikkauksen jälkeen alateitse synnyttäneistä naisista, vain yksi kahdestakymmenestä synnyttäjistä joutui uusintakeisarileikkaukseen. Kohdunrepeämän yleisyys oli 0.8 % kaikilla, ja vain 0.3 % aikaisemmin alateitse synnyttäneillä naisilla. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että aiemman keisarileikkauksen jälkeen, uusintaleikkausten osuus spontaanisti käynnistyneistä synnytyksistä ei eroa suuresti keisarileikkauksen osuudesta kaikista synnytyksistä. Aiemman kiireellisen keisarileikkauksen syyn perusteella ei voida ennustaa seuraavan alatiesynnytyksen onnistumista.

Aims: Speechreading refers to detecting and understanding speech solely from the speaker’s facial movements using only visual perception. The technique is important for individuals with hearing loss but also those with normal hearing utilize it. It is necessary to assess a person’s speechreading skills both when determining their need for training and in monitoring the development of their skills during rehabilitation. However, there is currently no reliable method for assessing speechreading in Finland, although there is a need for it because assessment practices are unsystematic and varied between speech therapists. The aim of this thesis was to pilot an online assessment of speechreading for adults, along with its automatic scoring, and to examine the performance of normal-hearing adults in its word and sentence sections. In my thesis, I investigated how participants performed in the speechreading test at the word and sentence levels, how similar the rater’s manual scoring and the automatic scoring were, and how consistent the identification of different sentences was. Methods: The participants in the study (n=45) were adults with normal hearing between the ages of 20 and 59 (avg =25,9 yr). The method used was a speechreading test, where participants saw silent videos first with words and then with sentences, from which they wrote down what they understood the speaker had said. The data was collected from the participants’ responses and analysed using the SPSS statistical software. Participants’ performance was examined using the mean, median, standard deviation, range, and box plot. The differences between the scoring methods were analysed by examining the aforementioned statistical measures and another box plot and conducting a t-test of two samples. The consistency of the sentence collections, or internal consistency, was assessed in the entire sentence section and separately in each sentence collection using Cronbach’s alpha, as well as by looking at corrected item-total correlations, and alpha if item deleted values. Results and conclusions: Participants' performance varied a lot individually, especially in the word section of the test, as observed in previous research. The automatic scoring corresponded to the rater’s manual scoring, but the scoring methods differed significantly in the word section of the test. The internal consistency of all sentence collections was acceptable and sentence collection B proved to be the most fitting. Combining sentence collections A and C was tentatively found to be possible and useful. Based on the results, the speechreading test can be utilized in the future for assessing speechreading skills.

Nykyaikainen karieksen hoito pyrkii ensisijaisesti reikiintymisen ennaltaehkäisyyn ja pysäytyshoitoon. Paikkaushoidot kuluttavat kuitenkin suuren osan hammaslääkärin työajasta, ja aiemman kirjallisuuden perusteella ennaltaehkäisevä suun terveydenhoito aikuisille on harvinaista. Tutkielman tavoitteena oli selvittää ikäryhmittäin paikkaus- ja ennaltaehkäisytoimenpiteiden määrä, niissä tapahtuneet muutokset kahden tutkimusvuoden välillä ja toimenpiteiden sisältö. Tutkielma suoritettiin retrospektiivisena rekisteritutkimuksena. Tutkimusaineisto koostuu vuosina 2012 ja 2017 Helsingin kaupungin hammashoitoloissa hoidetuista 20–60-vuotiaista potilaista ja heille suoritetuista toimenpiteistä. Tulokset tilastoitiin ja analysoitiin 10-vuotisikäryhmissä, nuorimman ikäryhmän ollessa 20–29-vuotiaat ja vanhimman 50–60-vuotiaat. Tulokset ilmoitettiin prosenttiosuuksina ja tunnuslukuina. Tutkimusvuosien välillä ikäryhmien populaatio kasvoi 6,2 %, hoidettujen potilaiden ja suoritettujen toimenpiteiden määrät kasvoivat noin 20 %. Paikkauspotilaiksi luokiteltiin koko aineistosta 48 % ja paikkaustoimenpiteet kattoivat 11 % koko aineiston toimenpiteistä. Vastaavasti ennaltaehkäisypotilaiksi luokiteltiin koko aineistosta 3 % ja ennaltaehkäisytoimenpiteet kattoivat 0.3 % koko aineiston toimenpiteistä. Paikkauspotilaiden- ja toimenpiteiden suhteelliset osuudet laskivat kaikissa ikäryhmissä tutkimusvuosien välillä. Paikkaustoimenpiteiden suhteelliset osuudet ikäryhmien sisällä erosivat ikäryhmien kesken; laajemmat paikkaustoimenpiteet olivat suhteellisesti yleisempiä vanhemmissa ikäryhmissä. Viiden vuoden aikana havaittiin pienempien paikkaustoimenpiteiden määrän kasvua ja laajempien vähentymistä. Ennaltaehkäisyksi luokiteltujen potilaiden ja toimenpiteiden suhteelliset osuudet laskivat kaikissa ikäryhmissä tutkimusvuosien välillä. Ennaltaehkäisevät suun terveydenhoidon toimenpiteet olivat yleisempiä nuoremmilla ikäryhmillä. Paikkaushoitojen vähentyminen voi johtua työikäisten parantuneesta suunterveydestä, sekä muuttuneista hoitokäytännöistä. Ennaltaehkäisevä suun terveydenhoito ei ollut tutkielmassa yleistä ja huolestuttava muutos oli toimenpiteiden huomattava väheneminen tutkimusvuosien välillä. Syiden selvittäminen vaatisi jatkotutkimuksia, jotka olisivat ajankohtaisia ottaen huomioon tulevan sosiaali- ja terveysalojen uudistuksen.

Tavoitteet. Pikkukeskosten äitien synnytyksen jälkeisen masennuksen yhteydestä pikkukeskosten kielenkehitykseen on toistaiseksi vasta vähän tutkimustietoa, ja saadut tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, onko pikkukeskosten äitien lapsen kuuden kuukauden korjatussa iässä seulotulla synnytyksen jälkeisellä masennuksella vaikutusta pikkukeskosten kielenkehitykseen korjatussa kahden vuoden iässä. Lisäksi tavoitteena on tarkastella, eroaako mahdollinen vaikutus erittäin ja hyvin ennenaikaisena syntyneiden pikkukeskosten ryhmissä ja kuinka paljon synnytyksen jälkeinen masennus selittää lapsen kielenkehitystä, kun taustamuuttujat (gestaatioikä, sukupuoli, neurologiset diagnoosit, kognitiivinen kehitys ja äidin peruskoulutus) on huomioitu. Menetelmät. Tähän pro gradu -työhön otettiin mukaan 123 PIPARI-tutkimuksen kuuden vuoden aineistonkeruun aikana syntyessään alle 1500 g painanutta ja/tai ennen raskausviikkoa 32 syntynyttä pikkukeskosta, jotka olivat suomenkielisistä perheistä ja joilta oli saatavilla tarvittavien arviointimenetelmien tulokset. Äitien synnytyksen jälkeinen masennus seulottiin Edinburgh Postnatal Depression Scale -kyselylomakkeella. Lasten kielenkehityksen arviointimenetelminä käytettiin Varhaisen kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmää sekä Bayley Scales of Infant Development II -menetelmän Mental Developmental Index -osatestin pohjalta laskettua Expressive Language Score -arvoa. Aineistoa analysoitiin tilastotieteellisin menetelmin. Tulokset ja johtopäätökset. Synnytyksen jälkeinen masennus ei vaikuttanut pikkukeskosten kielenkehitykseen, eikä vaikutus eronnut tilastollisesti merkitsevästi erittäin ja hyvin ennenaikaisena syntyneiden pikkukeskosten ryhmissä. Synnytyksen jälkeinen masennus ei selittänyt lasten kielenkehitystä myöskään silloin, kun taustamuuttujat oli huomioitu. On mahdollista, että pikkukeskosen kielenkehitys on synnytyksen jälkeistä masennusta enemmän yhteydessä siihen, millainen vuorovaikutustapa äidillä on. Synnytyksen jälkeistä masennusta sairastava äiti saattaa masennuksestaan huolimatta kyetä toimimaan pikkukeskosen kielenkehitystä tukevalla tavalla ja kompensoida riskitekijöitä omalla toiminnallaan. Pikkukeskosten kielenkehityksen seulonta ja tarvittaessa suoritettavat tukitoimet ovat tärkeitä. Puheterapeutin on myös tärkeää ohjata mahdollista synnytyksen jälkeistä masennusta sairastava äiti tarvittavan avun piiriin. Lisäksi puheterapeutti voi tukea pikkukeskosten ja heidän äitiensä välisen vuorovaikutussuhteen muodostumista riippumatta siitä, sairastaako äiti synnytyksen jälkeistä masennusta.

Objectives. ADHD (attention deficit/hyperactivity disorder) is a neurodevelopmental disorder characterised by inattention, hyperactivity and impulsivity. In majority of the cases, these symptoms persist into adulthood, but research from adult ADHD is lacking despite the many negative impacts it has on everyday life. Nowadays ADHD symptoms are seen to arise from structural and functional changes in multiple brain networks. Structural connectivity between brain regions also forms a basis for their functional co-operation. Studying structural connectivity is therefore essential for understanding the neural basis of adult ADHD. The aim of this thesis was to study the complex structural connectivity changes in adults with ADHD. Connectivity was studied exploratively by using a whole-brain approach and in addition in two networks often related to ADHD, dorsal attention network (DAN) and default mode network (DMN). Methods. Structural brain connectivity was measured with diffusion weighted magnetic resonance imaging and connectivity strength was compared between adults with ADHD (n = 39) and healthy controls (n = 18). Whole-brain connectivity was studied with Network-based statistics to find networks that differed in structural connectivity between groups. In addition, structural connectivity within and between DAN and DMN was compared between groups. We also studied how connectivity strength in the networks was related to ADHD symptoms and to performance in a continuous performance test. Results and conclusions. Adults with ADHD had almost statistically significant decreased structural connectivity in two large-scale networks connecting multiple lateral and medial cerebral brain regions and cerebellum. In addition, the ADHD group had decreased structural connectivity in the left-sided DAN. Decreased connectivity was associated with more ADHD symptoms and worse performance in the continuous performance test. Most of the connections distinguishing ADHD participants from healthy controls in the whole-brain analysis were between different brain networks, not within these networks. These networks included the frontoparietal, DMN, visual and somatomotor networks. Results suggest that whole-brain approaches can be used to study structural connectivity changes related to the symptoms and weaker task performance in adult ADHD.

Objectives. Literature is sparse regarding the prevalence of observable concussion signs and their association with recovery of young athletes. For a long time loss of consciousness was thought to be an indicator of a more severe injury, but lately the association between amnesia and recovery is considered to be stronger. The aim of this study was to investigate the prevalence of observable concussion signs (loss of consciousness, amnesia, disorientation, balance problems, vacant stare, facial injury) and their association with cognitive performance (verbal memory, visual memory, reaction time, visuomotor speed) and subjective symptoms seven days after injury in junior ice hockey players. Methods. The sample (n = 58) for this thesis was collected as a part of the Pää Pelissä -study and consisted of junior ice hockey players that suffered a concussion during game season 2015–2016 or 2016–2017. Subjects were Finnish males between ages 14 to 20 years (M = 16.88, SD = 1.61). Players participated in a baseline assessment before the season and a post concussion assessment seven days after injury. Medical personnel from the teams of each subject reported concussion signs based on SCAT3’s sideline assessment. ImPACT test battery was used to assess cognitive performance and subjective symptoms. Hierarchical regression analysis was used to analyse the association with observable concussion signs and cognitive performance and the association between observable signs and subjective symptoms was analysed using a logistic regression analysis. Results and conclusions. Disorientation was reported in 70 %, balance problems in 49 %, blank/vacant stare in 40 %, amnesia in 26 %, loss of consciousness in 21 % and facial injury in 17 % of the players. At least one sign was observed with 93 % of the concussions, most often one (28 %) or two (28 %) signs were observed. Loss of consciousness predicted worse verbal memory performance on post concussion assessment and explained 16 % of the performance. Amnesia showed similar association and explained 12 % of verbal memory performance but the model didn’t quite reach statistical significance (p = .07). There was no association with concussion sings and subjective symptoms on post concussion assessment. Based on the results special attention should be focused on the recovery follow up of the concussions with loss of consciousness or amnesia.

Pieniä munuaiskasvaimia löydetään jatkuvasti yhä enemmän väestön vanhenemisen ja vatsan alueen kuvantamisen yleistymisen vaikutuksista. Vaikka suurin osa näistä kasvaimista on luonteeltaan pahanlaatuisia, on epäselvää, onko leikkaushoidosta kaikille potilaille hyötyä. Varsinkin, jos potilaan elinajanodote on muiden sairauksien takia selvästi alentunut ja leikkaukseen liittyy suurentunut riski haittavaikutuksiin, on pientä kasvainta mahdollista seurata kuvantamalla säännöllisesti sen kasvutaipumuksen selvittämiseksi. Mikäli kasvain osoittaa selvää kasvua, voidaan siitä ottaa näyte laadun tarkentamiseksi tai edetä suoraan leikkaushoitoon. Tätä menetelmää kutsutaan aktiiviseurannaksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yhtäältä munuaissyövän aktiiviseurannan turvallisuutta ja toisaalta myös potilaan suorituskykyä ja kuntoa kuvaavia tekijöitä, joilla on elinajanodotetta kuvaavaa ennustearvoa. Tutkimusta varten kerättiin Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) potilastietojärjestelmistä poliklinikkakäyntien diagnoosikoodien perusteella vuosina 2006–2016 munuaiskasvaindiagnoosin saaneita aktiiviseurattuja potilaita. Vertailuaineistona oli samalta ajanjaksolta suoraan leikkaushoitoon eli tavanomaisempaan hoitopolkuun menneitä. Aktiiviseurantapotilaista kerättiin asiakirjojen perusteella tietoja muun muassa potilaan iästä, diagnoosin ajankohdasta, kasvaimen suurimmasta halkaisijasta, mahdollisesta syövän uusiutumisesta ja kuolinpäivästä. Monisairastavuuden kuvaamiseksi määritettiin asiakirjojen perusteella Charlson comorbidity index -pisteytys (CCI) ja toimintakykyä kuvattiin Eastern cooperative oncology group -luokituksella (ECOG). Verrokkeina käytetyistä leikkauspotilasta saatiin vastaavat tiedot HYKS:n omasta tutkimusrekisteristä. Potilaiden sijoittumista aktiiviseurantaan, munuaissyöpä- ja kokonaiskuolleisuutta sekä syövän uusiutumista analysoitiin monimuuttujaregressiomalleilla, sekä koko aineistossa että pienten, enintään 5 cm kasvainten kohdalla. Pienten kasvainten aineistossa etsittiin verrokkiryhmäksi ne leikkauspotilaat, jotka olivat CCI-pisteiden ja ECOG-luokan perusteella lähimpiä naapureita aktiiviseuratuille. Aktiiviseuratuilla potilailla ei ollut tilastollisesti merkittävästi enemmän syöpäkuolleisuutta tai syövän uusiutumisia kuin leikkauspotilailla. Arvion luotettavuutta heikentää aktiiviseurattujen keskimäärin lyhyempi seuranta-aika. Kuolleisuus muista syistä riippui merkittävästi CCI-pisteistä ja ECOG-luokasta ja osoittautui, että nämä järjestelmälliset mittarit olivat yhteneviä kliinisen hoitoneuvottelun lopputuloksen kanssa aktiiviseurantaan sijoittumisessa.

Tausta: Tavoitteenamme oli selvittää preoperatiivisen vatsan TT-tutkimuksen herkkyyttä ja tarkkuutta komplisoituneen ja komplisoitumattoman appendisiitin erotusdiagnostiikassa. TT:n herkkyys komplisoituneen appendisiitin tunnistamisessa on todettu useissa aiemmissa tutkimuksissa varsin heikoksi. Lisäksi halusimme selvittää Adult Appendicitis Score (AAS) -protokollan noudattamista Meilahden ja Jorvin sairaaloissa. AAS-pisteytys jakaa potilaat kolmeen ryhmään appendisiitin todennäköisyyden perusteella ja kuvantamistutkimukset tulisi AAS-protokollan mukaan kohdentaa vain keskisuuren riskin potilaisiin, jotka hyötyvät niistä eniten. Menetelmät: Aineistoksi kerättiin kaikki Meilahden ja Jorvin sairaalassa appendisiittiepäilynä leikatut yli 16-vuotiaat potilaat kolmen kuukauden ajanjaksolta 1.3.-31.5.2021. Potilaita kertyi yhteensä 373 ja heitä seurattiin mahdollisten komplikaatioiden ja readmissioiden varalta 30.8.2021 asti. Tulokset: Preoperatiivisen vatsan TT-kuvantamisen sensitiivisyys komplisoituneen appendisiitin tunnistamisessa oli 52,3 % ja spesifisyys 97,9 %. AAS-pisteytyksen perusteella suuren riskin ryhmään luokitelluista potilaista (n = 114) kuvannettiin protokollan vastaisesti 76 (66,7 %) ja näistä potilaista kaikilla umpilisäke oli leikkauksessa joko tulehtunut tai malignisoitunut. Pohdinta: Preoperatiivisen TT-kuvantamisen herkkyys komplisoituneen ja komplisoitumattoman appendisiitin erotusdiagnostiikassa on varsin heikko, mikä voi aiheuttaa ongelmia hoidettaessa TT:n perusteella komplisoitumattomiksi todettuja appendisiitteja konservatiivisin hoitokeinoin. Suuren AAS-riskin potilaiden tarpeetonta kuvantamista vähentämällä voitaisiin pienentää potilaiden saamaa säderasitusta ja lyhentää viivettä leikkaukseen pääsyssä.

Akuutti umpilisäketulehdus on yksi yleisimmistä lasten päivystysleikkauksien aiheista. Viime vuosina kuvantamismenetelmiä on käytetty aiempaa enemmän akuutin umpilisäketulehduksen diagnostiikan apukeinoina. Tutkimme Uudessa lastensairaalassa vuosina 2013 - 2020 akuutin umpilisäketulehduksen diagnoosilla hoidettua potilasmateriaalia. Tutkimme myös kuinka hyvin kuvantamistutkimukset ja yleisimmät laboratoriotutkimukset tukivat diagnostiikkaa heidän kohdallaan. Tutkimus oli retrospektiivinen rekisteritutkimus ja potilaiden tiedot kerättiin potilastietojärjestelmistä. Vuosikohtaiset vaihtelut ja kuvantamistutkimuksien tarkkuudet laskettiin yleisillä matemaattisilla kaavoilla Excelin avulla. Laboratoriotutkimusten kliinistä merkittävyyttä laskettiin Mann-Whitleyn U-testillä ja KHi2 -neliökenttätestillä. Avoin leikkaustekniikka väheni ja ultraäänikuvantaminen lisääntyi vuosien aikana. Patologiselta näytteeltään normaalien umpilisäkkeiden prosenttiosuus laski. Kun yli 95% potilasta kuvattiin ultraäänellä ennen diagnosointia laski normaalien umpilisäkkeiden leikkausprosentti 11,2%:sta 8,3%:n. Normaaleja umpilisäkkeitä leikattiin useammin tytöiltä ja pidempään oireilleilta potilailta. Ultraäänitutkimuksen herkkyys akuutin umpilisäketulehduksen diagnostiikassa oli hyvä kuten myös magneettikuvantamisen ja tietokonetomografian. Laboratorioarvojen valossa ei voida poissulkea akuuttia umpilisäketulehdusta. Ultraäänitutkimuksen todettiin olevan herkkä akuutin umpilisäketulehduksen diagnostiikassa. Ultraäänikuvantamisen lisääntynyt määrä on vähentänyt patologiselta näytteeltään normaalien umpilisäkkeiden leikkauksia.