Browsing by study line "Svenskspråkig studieinriktning"

Insikt om mental hälsa och psykiatrisk vård har ökat kraftigt under senaste åren, men trots framsteg är den samhälleliga bördan av mentala sjukdomar fortfarande stor. Ytterligare utveckling inom psykiatri kräver aktiv, högklassig forskning och för att rikta forskningen till rätt mål, krävs aktuell information om forskningsfältet. Målet med denna studie var att undersöka trender i finsk psykiatriforskning, vilket vi gjorde genom att söka och evaluera artiklar i MEDLINE-databasen. Vi sökte artiklar med insatser av forskare från finska organisationer och som publicerats år 2019 inom psykiatri. Vi undersökte vilka ämnen det forskats i och var artiklarna publicerats. Därtill jämförde vi de olika forskningsanstalterna med varandra och gjorde internationell jämförelse av våra resultat. Sammanlagt mötte 415 artiklar våra kriterier. Den mest undersökta ICD-10-kategorin var F30-39 och den mest undersökta sjukdomen var depression. Andra vanliga forskningsområden var schizofreni, missbruk av rusmedel och ångest. Majoriteten av artiklarna var publicerade i journaler med låg Publikationsforum-klassificering (JUFO-klassificering). Samtidigt tyder data från tidigare år på att antalet artiklar i journaler med hög impact factor är betydligt lägre i Finland än i andra nordiska länder, vilket borde undersökas vidare i framtida studier. Forskningsområdena verkar möta samhällets behov väl, medan forskningens inverkan torde förbättras genom att publicera mera artiklar i journaler med högre impact factor/ JUFO-klassificering.

Lääkäriksi valmistuminen edellyttää suuren tietomäärän haltuunottamista. Opintopisteen määritelmää käyttäen voidaan laskea, että lääketieteen opintoja aloittavalla opiskelijalla on edessään 9600:n tunnin opiskelu-urakka. Vaikka tieteellinen tietämyksemme eri opiskelutekniikkojen tehokkuudesta on lisääntynyt valtavasti viimeisen vuosisadan aikana ja aiheesta on julkaistu satoja ellei tuhansia tutkimuksia, käyttävät opiskelijat edelleen pääasiassa muistiinpanojen tekemistä, alleviivaamista ja kertaamista kursseilla vaadittavien tietojen oppimiseen. Tutkimusten mukaan nämä kuuluvat kuitenkin tehottomimpien opiskelutekniikoiden joukkoon. Tämä työ koostuu kahdesta erillisestä osasta: rannevammojen diagnostiikan harjoitteluun kehitetystä Rannevammatuutori-opetusapplikaatiosta sekä kirjallisesta osiosta. Kirjallisessa osiossa perehdytään pedagogiseen kirjallisuuteen sekä rannemurtumien diagnostiikan ja hoidon lääketieteelliseen taustaan. Pedagogisen tutkimustiedon mukaan tehokkaimmat opiskelutekniikat ovat harjoittelutestaus ja aikavälikertaus. Harjoittelutestauksessa opiskelija vastaa opiskeltavaa aihetta koskeviin kysymyksiin esimerkiksi opettelukortteja käyttämällä. Opettelukortissa on yhdellä puolella kysymys ja toisella puolella vastaus. Opettelukortteja käyttämällä opiskelija saa myös välitöntä palautetta, koska hän saman tien näkee mikä olisi ollut oikea vastaus kysymykseen. Tämän on todettu entisestään parantavan harjoittelutestaamisen tehokkuutta. Opettelukortteja voidaan käyttää myös aikavälikertauksessa, jonka ideana on jakaa opiskelu pienempiin sessioihin. Tutkimusten mukaan tämä on tehokkaampaa kuin opiskelun keskittäminen muutamiin maratonsessioihin juuri ennen kurssikoetta. Koska harjoittelutestaus ja aikavälikertaus ovat tutkitusti tehokkaimpia opiskelutekniikkoja, on Rannevammatuutori-opetusapplikaatio toteutettu niiden periaatteiden mukaan. Se sisältää erilaisia rannevammapotilastapauksia röntgenkuvineen, joiden perusteella opiskelijan on mietittävä oikea diagnoosi ja hoito. Oikean vastauksen saa näkyviin painamalla Näytä vastaus-painiketta, jonka jälkeen opiskelija voi painaa, joko Oikein- tai Väärin-painiketta sen mukaan miten arveli suoriutuneensa. Tapaukset, joihin opiskelija ei mielestään osannut vastata oikein, tulevat jonkin ajan kuluttua uudelleen opiskeltaviksi. Näin jatketaan, kunnes kaikki tapaukset ovat tulleet oikein vastatuiksi. Rannemurtumien lääketieteellistä taustaa käsittelevässä osiossa perehdytään aihetta koskevaan kirjallisuuteen. Suomessa yleiset rannevamman hoitolinjaukset on esitetty Käypä hoito -suosituksessa. Jos potilas on yli 65-vuotias suosittaa Käypä hoito, että rannemurtuma hoidettaisiin pääosin konservatiivisesti. Mikäli potilas on alle 65-vuotias ja rannemurtuma ei täytä hyväksyttävän asennon kriteerejä, suosittaa Käypä hoito operatiivista hoitoa. Tieteellinen näyttö operatiivisen hoidon hyödystä ei ole kovin vakuuttavaa. Ranteen toiminnallisen lopputuloksen ja radiologisen lopputuloksen korrelaatio on heikko, jos sitä ylipäätään on. Käypä hoito -suosituksen operatiivisen hoidon näytönastekatsaus perustuu kahteen saman tutkijan tekemään tutkimukseen, jossa toisessa oli 70 ja toisessa 40 potilasta. Näiden tutkimusten perusteella näytönastekatsaus arvioi, että operatiivisen hoidon hyödystä on kohtalaista tutkimusnäyttöä. Kirjallisuudesta löytyy kuitenkin useita paljon laajempia meta-analyysejä, joiden mukaan selvää näyttöä operatiivisen hoidon hyödystä ei ole.

Lapsipotilailla distaalisen tibian murtumat ovat suhteellisen yleisiä. Yleensä nämä ovat hyväasentoisia ja parantuvat hyvin ilman leikkaushoitoa pelkällä kipsaamisella. Joissain tapauksissa murtuman asentoa joudutaan parantamaan reponoimalla ennen kipsausta tai leikkaamalla. Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida erilaisia hoitomenetelmiä ja analysoida mahdollisia eroja hoitomenetelmien välillä, huomioiden murtuman luutumiseen kulunut aika, mahdolliset komplikaatiot ja epifyseaalisen kasvulevyn ennenaikainen sulkeutuminen. Tutkimuksessa analysoitiin retrospektiivisesti Helsingin Lastenklinikalla (LNS) vuosina 2010-2014 hoidetut alle 16-vuotiaat lapset, joilla todettiin distaalisen tibian kasvulevyyn kohdistunut murtuma. Potilaat poimittiin Lastenklinikan murtumarekisteristä diagnoosikoodin perusteella. Tutkimusaineisto koostui 210 potilaasta. Tässä tutkimuksessa pystyttiin toteamaan, että kajoavampi hoito (reponointi tai leikkaus) lisäsi kasvulukon kehittymisen riskiä. Luutuminen oli nopeinta pelkästään kipsauksella hoidetuilla potilailla. Luutumisen suhteen ei ollut merkittävästi eroa murtumissa, jotka hoidettiin reponoimalla ennen kipsausta tai leikkaamalla. Komplikaatioita esiintyi enemmän leikkausta vaatineissa murtumissa kuin pelkästään kipsaamalla hoidetuissa murtumissa. Kasvulukolle altistavien syiden selvittäminen vaati kuitenkin jatkossa lisää tutkimuksia.

Background MRI (magnetic resonance imaging) of the prostate has become increasingly common in prostate cancer diagnostics. How clinicians should proceed after a non-suspicious MRI result is still unclear. This study compares the risk of clinically significant and insignificant prostate cancer in men with a non-suspicious MRI of the prostate with the general population. In addition, the correlation of PSA density with risk of prostate cancer is also evaluated. Methods In this retrospective population based cohort study 1682 men between 50-79 years of age with non-suspicious MRI results were identified. The cohort's age standardized incidence of clinically significant prostate cancer and the odds of clinically insignificant prostate cancer is compared with a local age and sex matched population, which consisted of 230,458 men. The comparison is made by calculating the incidence ratio and the odds ratio with 95% confidence intervals. The follow up period was six years. The comparison was repeated for those men with both non-suspicious MRI and low PSA density (<0.15ng/ml). Results The incidence of clinically significant prostate cancer in men with a non-suspicious MRI was significantly higher compared with the general population (1852 vs. 552 per 100,000 person-years, incidence ratio 3.4). By combining low PSA density with non-suspicious MRI results, the incidence dropped significantly (778 vs 552 per 100,000 person-years, incidence ratio 1.4). The odds ratio for clinically insignificant prostate cancer was 2.4 for all men with non-suspicious MRI and 5.0 for those men who also had low PSA density. Conclusions The risk of clinically significant prostate cancer is elevated even after a non-suspicious MRI compared with the general population. Low PSA density significantly reduced the risk of clinically significant prostate cancer. The odds ratio for clinically insignificant prostate cancer increased with low PSA density, which in turn increases the risk of overdiagnosis. The decision to biopsy the prostate should base on more risk factors than only non-suspicious MRI results.

Psyykkiseen kuormittuneisuuteen on viime vuosikymmeninä alettu kiinnittämään enemmän huomiota tieteellisessä tutkimuksessa. Psyykkisen kuormittuneisuuden on osoitettu olevan yhteydessä työttömyyteen, työkyvyttömyyteen, yksinäisyyteen ja yleisesti huonompaan elämänlaatun. Tämän vuoksi olisi tärkeä kartoittaa siihen yhteydessä ja mahdollisesti sille altistavat tekijät. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu että epäterveelliset ruokatottumukset ja ylipaino lisäävät psyykkisen kuormittuneisuuden todennäköisyyttä. Tässä tutkielmassa tavoitteena oli selvittää, onko ruokatottumuksilla ja painoindeksillä yhteyttä psyykkiseen kuormittuneisuuteen 19-40-vuotiaalla työssäkäyvällä väestöllä. Halusin myös tutkia, kuinka ruokatottumusten yhteys psyykkiseen kuormittuneisuuteen muuttuu eri painoindeksiryhmissä. Aineistona tutkielmassa toimi vuonna 2017 kerätty Helsinki Health Stydy -tutkimuksen nuorempi kohortti. Tähän kuului puuttuvien arvojen poiston jälkeen 4606 19-40-vuotiasta Helsingin kaupungin työntekijää. Painoindeksin mittarina käytettiin BMI arvoa, joka jaettiin WHO painoluokkien mukaan kolmeen luokkaan. Psyykkistä kuormittuneisuutta mitattiin GHQ-12 kyselyllä, jonka vastausten pisteet dikotomisoitiin. Ruokatottumuksia mitattiin HHS kyselylomakkeella josta laadittiin tätä tutkimusta varten indeksi, joka perustui suomalaisiin ja pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin. Taustamuuttujina huomioitiin eri sosiodemografisia tekijöitä, alkoholinkäyttö, fyysinen aktiivisuus, uni ja fyysinen terveys. Tässä tutkielmassa löytyi yhteys ruokatottumusten ja psyykkisen kuormittuneisuuden välillä naisilla ennen taustamuuttujien vakiointia. Viitteellisiä yhteyksiä löytyi myös normaalipainoisilla naisilla ruokatottumusten ja psyykkisen kuormittuneisuuden välillä. Muissa ryhmissä ei ilmennyt tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä. Viitteellisiä yhteyksiä esiintyi, jotka kuitenkin hävisivät taustamuuttujien vakioinnin myötä. Tämä voisi viitata siihen että yhteyttä selittävät taustamuuttujat vakioitiin. Kohortin ominaisuudet,sekä itseraportoidut arvot ja vaste voisivat myös osittain selittää yhteyden puuttumisen vakioiduissa malleissa. Tosin tulokset voisivat viitata myös siihen, että muuttujien välissä ei ole itsenäistä yhteyttä. Tämä tutkielma lisää tieteellistä näyttöä siitä ettei ruokatottumusten, painoindeksin ja psyykkisen kuormittuneisuuden välillä ei olisi yhteyttä taustamuuttujien vakioinnin jälkeen. Tutkimus ei kuitenkaan poissulje, että muuttujien välillä voisi olla yhteys esimerkiksi muilla aineistoilla tai eri mittareilla. Lisää tutkimusta aiheesta tarvitaan isommalla osallistujamäärällä. Yhteydestä tarvitaan myös lisää pitkittäistutkimuksia, jotta yhteydestä saataisiin kattavampaa tietoa.

ST-nousuinfarkti on äkillisen sepelvaltimo-oireyhtymän vaarallisin muoto, joka on tyypillisesti seurausta sepelvaltimon täydellisestä tukkeutumisesta. Siinä havaitaan sydänsähkökäyrässä ST-tason nousu. Ensihoidolla on merkittävä rooli ST-nousuinfarktin hoidossa. Potilaalle pyritään ensisijaisesti suorittamaan pallolaajennus. Jos siihen ei arvioida ehdittävän kahden tunnin sisällä ensimmäisestä hoitokontaktista, voidaan aloittaa liuotushoito jo kentällä. Tässä tutkimuksessa arvioitiin Helsingin ST-nousuinfarktipotilaiden sairaalan ulkopuolisen hoidon laatua. Lisäksi etsittiin tapoja kehittää hoidon laadunseurantaa. Tutkimuksen aineisto koostui vuosien 2012–2021 aikana Helsingin ensihoidon hoitamista potilaista, joilla oli ST-nousuinfarktiin sopivat löydökset. Aineisto kerättiin sähköisestä ensihoitokertomusjärjestelmästä. Tutkimuksessa keskityttiin vuoteen 2021, mutta osaa muuttujista tutkittiin lisäksi kymmenen vuoden ajalta. Aineistosta tutkittiin muun muassa kuolleisuutta, hoitokomplikaatioita, hoidon vastetta, hoitoviiveitä ja potilaskohtaisia erityispiirteitä. Tutkimusajanjaksolla pääasiallinen hoitomuoto vaihtui liuotushoidosta pallolaajennukseen. Muita merkittäviä muutoksia ei havaittu. Ulkomaisiin ja kansainvälisiin aineistoihin verraten Helsingin ST-nousuinfarktien ensihoito on laadukasta. Hoidossa pysyttiin suositusten asettamissa hoitoviiveiden enimmäisajoissa muutoin, paitsi liuotushoidon osalta. Tämän selittää liuotushoidon keskittyminen potilaisiin, joille ei ehditä tehdä pallolaajennusta riittävän pian. Tällöin liuotushoito annetaan vasta kardiologin konsultaation jälkeen eikä ensihoidon hoitoprotokollan mukaisesti, mikä pidentää viiveitä. Tutkielman aiheesta nousi esille useampia kysymyksiä, joihin voitaisiin perehtyä tarkemmin. Tutkimuksen perusteella on mahdollista kehittää ST-nousuinfarktipotilaan ensihoidon laadunseurantaa muun muassa rekisteröimällä jatkossa kuljetuksen alkamisen ajankohta sekä tieto mahdollisesta hoidon rajauksesta.

Den gastrointestinala barriären består av mikrobiota, slemlager (mucus), ett monolager av epitelceller och GALT (från eng. Gut-associated lymhoid tissue). Mikrobiotan har betydelse för uppkomsten av IBD (från eng. sjukdomar Inflammatory bowel disease) sjukdomar. IBD sjukdomar karaktäriseras av en kronisk tarminflammation. Personer som lider av IBD sjukdomar har konstaterats ha en mikrobiota med låg diversitet och obalans i förhållande mellan protektiva och aggressiva tarmbakterier. Personer som lider av IBD har mer bakterier av fylumet Proteobacteria och färre av fylumet Firmicutes jämfört med friska personer. Fenomenet kallas dysbios. Dysbios leder till en svag gastrointestinal barriär med ökad permeabilitet för patogena bakterier, en s.k. ”leaky gut”. Patogenesen till IBD sjukdomar är inte helt entydig, men säkert är att både miljö- och genetiska faktorer inverkar på insjuknande. Eftersom IBD är en sjukdom med obalans i mikrobiotan, så forskas det aktivt i möjliga probiotika som skulle kunna användas för att dämpa den kroniska tarminflammationen hos IBD patienter. Det forskas bl.a. i probiotikas möjliga anti-inflammatoriska effekter. Probiotika är enligt definitionen av Food and Agriculture Organization of the United Nations (FAO) och World Health Organization (WHO) ”levande stammar av strängt utvalda mikroorganismer som då de administreras i rätta mängder har hälsobefrämjande effekter på dess värd”. I avhandlingens experimentella del screenades IL-8 inhiberande mjölksyrabakterier isolerade från Valio fil med 3,5 % fetthalt. IL-8 är en viktig inflammationsmarkör och tecken på leukocytinfiltration. Inflammationen inducerades med lipopolysackarid (LPS) från Escherichia coli och IL-8 utsöndringen från HT-29 celler bestämdes med ELISA.

Abstract Background Examining patients with bipolar disorder, surprisingly many suffer from a comorbid eating disorder. The general practices could benefit from a sensitive and specific screening instrument that could be used routinely when examining whether the patients with bipolar disorder simultaneously suffer from disordered eating. An eating disorder is a very serious disease, which can be lethal at its worst. It stays unnoticed many times by the clinics, if not paid extra attention to. For this reason, a regularly conducted screening questionnaire could raise the possibility of disordered eating in patients into clinics attention. The objective of this study was to examine whether a modified version of the screening questionnaire SCOFF would suit this aim.¨ Methods We compared the results received with the golden standard questionnaire for eating disorders EDE-Q, with the answers from the shorter screening questionnaire SCOFF. Disordered eating was diagnosed based on DMS-5 criteria, and the statistical analysis was performed using IBM SPSS statistic version 25. Results When studying whether the modified screening tool SCOFF-rev could find the cases discovered with EDE-Q, the established cut-off point of ≥1 was used. The values for diagnostic accuracy were 81.8% (sensitivity), 73.8% (specificity), 86.7% (positive predictive value) and 52.9% (negative predictive value). Due to its low specificity, few false-positive cases were diagnosed, restricting the usability of SCOFF-rev. Furthermore, SCOFF-rev found only 29% of the purging cases discovered with EDE-Q, which limits its usefulness even further. Limitations The most significant restriction in our study was the small cohort group. Moreover, we used a screening tool modified from two different screening tools in our study, which we modified even further to be statistically adequate. Conclusions The SCOFF-rev functioned acceptably as a screening tool for disordered eating in patients with bipolar disorder. However, it could be preferable to create an entirely new screening tool that would be aimed specifically towards bipolar disordered patients, instead of modifying an existing tool created for the general population. This way the characteristics of bipolar disorder could be taken into consideration and make the tool more directed towards its’ target group. Further research should be made to establish the optimal screening tool for disordered eating with patients suffering from bipolar disorder.

Johdanto: Rintasyövän seulontaohjelma alkoi Suomessa vuonna 1987. Nykyisin kaikki 50–69-vuotiaat naiset kutsutaan seulontaan joka toinen vuosi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on arvioida seulonnan ja rintasyövän toteamisen yhteyttä vuosina 2000–2018. 2000-luvun aikana seulontaohjelma on muun muassa laajentunut vanhempiin ikäryhmiin ja rintasyövän diagnostiikka on kehittynyt. Menetelmät: Tutkimusaineisto muodostettiin Suomen Syöpärekisterin ja Joukkotarkastusrekisterin avulla. Aineisto koostuu kaikista naisten rintasyövistä (invasiiviset kasvaimet ja in situ -karsinoomat) vuosien 2000 ja 2018 välillä. Syövät luokiteltiin seulonnan kohdeikäisten, seulonnan kohdeikää nuorempien ja seulonnan kohdeikää vanhempien naisten syöviksi. Invasiivisten kasvainten ja in situ -karsinoomien ilmaantuvuutta tarkasteltiin ikäryhmittäin ja analysoitiin vielä erikseen seulontaan kutsutuilla. Tulokset: Vuosina 2000–2018 Suomessa diagnosoitiin 85 257 rinnan invasiivista kasvainta ja 7 576 rinnan in situ -karsinoomaa. Noin kolmannes kaikista invasiivisista kasvaimista ja noin puolet kaikista in situ -karsinoomista todettiin seulonnassa. Seulonnan kohdeikäisillä invasiivisten kasvainten ilmaantuvuus nousi vuoteen 2011 asti. Seulonnan kohdeikää nuoremmilla invasiivisten kasvainten ilmaantuvuus pysyi tasaisena koko ajanjakson ajan. Seulonnan kohdeikää vanhemmilla invasiivisten kasvainten ilmaantuvuus kasvoi jatkuvasti. In situ -karsinoomien ilmaantuvuus kasvoi jyrkästi vuodesta 2014 lähtien. Pohdinta: Rintasyövän seulonnan rooli oli yleisesti merkittävä tarkasteltujen vuosien aikana. Seulonnan laajentuminen vanhempiin ikäryhmiin näkyi rintasyövän ilmaantuvuuden kasvuna seulonnan kohdeikäisillä. In situ -karsinoomien ilmaantuvuuden kasvu saattoi johtua diagnostiikan muutoksista tai koodausmuutoksista Syöpärekisterissä. Seulonnan laatua ja vaikuttavuutta tulisi arvioida myös jatkossa, muun muassa seulonnan laajentamista 70–74-vuotiaisiin on tärkeä harkita tulevaisuudessa.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää retrospektiivisesti pediatristen potilaiden sinustromboosin esiintyvyyttä, altistavia tekijöitä, hoitoa sekä mahdollisia pitkäaikaisseurauksia kaikilla Uudessa Lastensairaalassa hoidetuilla potilailla vuosina 2005-2019. Tutkimukseen valikoitui yhteensä 25 potilasta. Iältään potilaat olivat 0-17-vuotiaita ja heistä 64% oli poikia ja 36% tyttöjä. Suurin osa sinustrombooseista painottui imeväisten kategoriaan. Suurimmalla osalla todettiin yksi tai useampi sinustromboosin riskitekijä. Tunnistettuja riskitekijöitä olivat aineistossamme asfyksia, keskosuus, raskausdiabetes, kallonsisäinen verenvuoto, suomalaistyyppinen nefroottinen oireyhtymä, aivojen rakennepoikkeavuudet, B-streptokokkimeningiitti ja sepsis, syvävenakatetrit, kirurgiset toimenpiteet, akuutti lymfoblastileukemia ja siihen liittyvät tukosriskitekijät, sinuiitti ja mastoidiitti, rustohiushypoplasia ja siihen liittyvä steroidihoito, ylipaino sekä e-pillerit. Suurimmalla osalla potilaista oli käytössä tukostaipumustutkimusten tulokset ja kahdella potilaista todettiin perinnöllinen tukostaipumusta lisäävä FV-Leiden mutaatio heterotsygoottisena ja yhdellä potilaalla todettiin mittaamattoman matala antitrombiinitaso. Sinustromboosin diagnoosihetkellä olevat oireet vastasivat aikaisempien tutkimusten tuloksia. Imeväisillä yleisin oire oli kohtausoire, kun taas vanhemmilla lapsilla päänsärky oli yleisin. Kolmella potilaalla, joista kaikki olivat imeväisiä, sinustromboosi todettiin sattumalöydöksenä. Kaikkien potilaiden sinustromboosidiagnoosi asetettiin pään magneettikuvantamisen avulla. Kahta potilasta lukuunottamatta kaikki aineiston potilaat hoidettiin pienimolekyläärisellä hepariinilla enoksapariinilla. Hoitoaika vaihteli suuresti vain muutamasta viikosta jopa kahteen vuoteen ja oli lyhyin imeväsillä. Vuotokomplikaatioita ei esiintynyt. Neurologiset komplikaatiot olivat aineistossamme yleisiä ja niitä arvioitiin vuoden kohdalla sinustromboosiin sairastumisesta. Yleisimpiä neurologisia jälkioireita olivat CP-vamma ja epilepsia. Huomionarvoista kuitenkin on, että suurella osalla lapsista todettiin neurologista sairastavuutta vielä vuoden seuranta-ajan jälkeenkin. Kuolleisuutta ei aineistossamme todettu.