Browsing by Title

Mitokondriotautien etiologia on vielä runsaasta tutkimuksesta huolimatta monilta osin tuntematonta. Tiedetään, että nämä taudit aiheuttavat monimuotoisia aineenvaihduntahäiriöitä kudos- ja soluspesifisti. Tämä tutkielma keskittyy yhteen näistä sairauksista ja pyrkii valottamaan folaatin vaikutusta kudosten yhden-hiilen-metaboliaan ja sen merkitystä imeväisiässä alkavaan pikkuaivo- ja selkäydinperäisen ataksian (IOSCA) etiologiassa. Aiemmat tutkimukset hiirellä ovat osoittaneet, että IOSCA-mutaatioon liittyy häiriintynyt deoksinukleotidi (dNTP) -varastojen tasapaino, mitokondrioDNA:n (mtDNA) vähenemä ja muuntunut yhden-hiilen-metabolia. Nämä yhdessä ovat mitokondriaalisen toiminnan häiriön aiheuttama stressireaktio. Tutkimuksessa käytettiin mallieläimenä hiirtä. Koeryhmiä altistettiin sekä folaatittomalle ruokavaliolle että foliinihappolisälle. Tutkimuksessa tarkasteltiin mtDNA määriä, dNTP-varastojen tasoja sekä mitokondriaalisen hengitysketjun, folaattisyklin ja transsulfuraatioreitin entsyymien ekspressiota. Kohdekudoksina olivat isoaivokuori, pikkuaivot, lihas ja maksa. IOSCA-hiirillä nähdään kudos- ja genotyyppispesifi dATP-tasojen lasku lihaksessa, jota folaatin puute pahentaa ja foliinihappolisä korjaa. Tämä osoittaa folaatilla olevan suora yhteys dATP-tasojen säätelyyn IOSCA-hiirien lihaksessa. Tutkimus antaa myös viitteitä, että metaboliset muutokset IOSCA-hiirissä ovat ikään sidottuja. IOSCA-hiirillä on 15 kk:n ja 18 kk:n iässä vasta alkava dNTP-varastojen epätasapaino, toisin kun aiemmissa vanhemmilla hiirillä tehdyissä tutkimuksissa, joissa dNTP-varastojen epätasapaino oli merkittävä. IOSCA-hiiret ovat myös kontrollia herkempiä folaatin puutteelle. Lisäksi nähdään folaatin saannin vaikuttavan merkittävästi niin folaattisykliin ja laajemmin yhden-hiilen-metaboliaan kuin myös kudosten dNTP-varastojen tasoon. (186 sanaa)

Objective: Mindfulness-based programs are increasingly used with adolescents in school environment. Many preliminary studies have shown that training mindfulness can be helpful for enhancing students’ mental health and psychological well-being. The current evidence base on the effectiveness, however, is still quite narrow and most studies have been limited due to methodological weaknesses. The aim of this study was to investigate how mindfulness training impacts on adolescents’ psychological well-being in secondary school. Methods: The study is a cluster randomized controlled trial, and a part of the Finnish school-based mindfulness research project Healthy Learning Mind (N=3519). Adolescents (age: 12-15 years) either participated in a 9-week mindfulness program, a standardized relaxation program, or followed usual school curriculum. Students’ emotional and behavioural problems, and prosocial behaviour were measured at baseline, post-intervention, and after six-month follow-up, using self- and parent-rated Strengths and Difficulties Questionnaire (SDQ). Linear mixed effects modelling (LMM) was used to compare differences between groups in the change from baseline to post-intervention and follow-up in the SDQ-scales. Results: There weren’t any statistically significant differences in change in any SDQ -outcome variables between the three groups at post-intervention or follow-up. However, during mindfulness program, students’ self-rated emotional symptoms and hyperactivity problems decreased and prosocial behaviour increased. Findings in the parent-rated results paralleled these results, and students’ conduct and emotional problems and hyperactivity were significantly decreased. Conclusions: Despite positive changes in the psychological well-being of the adolescents in the mindfulness group, no differences between the groups were found. Further research is still required to identify psychological well-being benefits of mindfulness training in school environment, using multiple measurement methods and longitudinal designs.

Abstract Background Musculoskeletal (MSK) disorders represent a remarkable burden to society and an unpleasant burden for the individual. Physical activity (PA) can prevent MSK disorders while conferring other beneficial effects on health. The present study aimed to investigate associations between device-measured PA and perceived MSK disorders among young adult men. Methods Participants’ physical behavior was measured with a hip-worn accelerometer in a sample of 422 young adult Finnish men aged 26 (SD 7) years. Incidences of three common MSK disorders (knee pain, lumbar radiating pain, and lumbago pain) during the last month were inquired by a questionnaire. Binary logistic regression was used to examine the associations between the MSK outcomes and explanatory PA variables (PA times at different intensity levels, standing, and sedentary times). Age, education, smoking, BMI, and maximal oxygen uptake were controlled for in the models. Results PA and sedentary times were not significantly associated with the incidence of perceived MSK pain during the last month, except for lumbago pain. For lumbar radiating pain, the odd ratio (OR) was 1.02 (95% CI 0.96 to 1.09), and for knee pain, the OR was 1.02 (95%CI 0.96 to 1.08). Lumbago pain was more probable if the relative time spent in light PA increased, even after adjusting for potential confounding factors, including moderate-to-vigorous physical activity. However, the OR was yet small, only 1.07 (95% CI 1.02 – 1.14). Conclusions The lack of significant and clinically meaningful associations between device-measured PA and common MSK disorders observed in by young adult men was surprising and requires further confirmation.

The early life gut microbiota plays a major role in establishing neonatal immunity and child’s long-term health. However, relatively little is still known about the role of individual bacteria as most studies so far have focused on characterizing the diversity and the individual and temporal variations of the infant gut microbiome. The genus Bacteroides is of particular interest since its abundance is remarkably decreased in infants born via C-section, and relatively little is known about the genomic and phenotypic characteristics of early Bacteroides colonizers despite their anticipated role in the increased morbidity following C-section birth. This thesis aims to contribute to the isolation and characterization of Bacteroides strains from infant and mother stool samples from the Health and Early Life Microbiota (HELMi) cohort study using culture-based and metagenomic approaches. Gram-negative bacteria were isolated from stool samples of 9-week-old infants and identified by Sanger sequencing. In total, seven isolates identified as unique species of Bacteroides, isolated from infant samples or previously from mother samples in late pregnancy, were then characterized for their potential to activate innate immunity in vitro by using HEK-Blue™ hTLR2-hTLR6 reporter cells either as live cells or filtered culture media. Whole genome shotgun sequenced stool metagenomes obtained from 88 infants during the first year of life were leveraged as well. A computational pipeline able to scale to the large size of the dataset was developed to obtain metagenome assembled genomes (MAGs) from the metagenomes. MAGs obtained from Bacteroides species were further taxonomically and functionally annotated. Among the seven Bacteroides spp. isolated from HELMi mother and infant samples, the majority were able to activate the TLR2/6 receptor in vitro. The isolates varied in their potential to activate the receptor via their cell surface molecules and substances they excreted to the culture media. In addition, over 2500 MAGs could be retrieved from the infant metagenomes, of which 18 belonged to Bacteroides spp. Based on predicted open reading frames, majority of the identified proteins of these MAGs were involved in housekeeping functions. Most of predicted proteins involved in cellular metabolism were, however, related to carbohydrate metabolism, amino acid metabolism, and glycan metabolism, stressing the role of Bacteroides spp. in the gut as important and versatile carbohydrate consumers. The results indicate that the Bacteroides spp. colonizing infant gut have an immunologically and metabolically active role. Further work is needed to characterize the molecules responsible for the TLR2/6 activation as well as the nature of the downstream immune responses elicited by the isolated Bacteroides spp.

Objective: Traumatic brain injury (TBI) is a major public health issue leading to long-term cognitive, emotional, and physical impairments. New, effective, multimodal and multidisciplinary rehabilitation practices are needed. Dance is a multimodal activity that engages several brain regions simultaneously and, therefore, might be ideal for enhancing complex functions. Dance also combines physical exercise and the use of music, both of which positively affect healthy and neuropathological populations. The aim of the research project was to develop a multidisciplinary dance rehabilitation method and to evaluate its feasibility and effectiveness in chronic severe TBI. The current study investigates the intervention’s effects on cognition, depressive mood, and health-related quality of life. The feasibility of the intervention is also discussed. Methods: The current study had 11 participants with severe TBI; four women and seven men, 19 – 45 years old, with an average time of 7.6 years from the acquisition of the injury. A two-group crossover design with random allocation was used. The intervention (three months, two weekly sessions) was carried out together by a dance instructor and a physiotherapist. Neuropsychological assessments were conducted at the beginning of the study (t0), and twice after that every three months (t3 and t6). Performance before and after the intervention in general cognition, frontal lobe functions, abstract reasoning, visuo-spatial reasoning, working memory, mood, health-related quality of life, and executive functions were compared with paired sample t-tests. Time and group interactions were studied by repeated measures analyses of variance. Results: Abstract reasoning, health-related quality of life, and most saliently, mood improved significantly during the intervention. Qualitative findings also indicated enhanced mood. One of the participants described being reconnected to emotions for the first time a after the acquisition of the TBI and several other participants expressed positive feelings and experiences during the intervention. Conclusions: The current study suggests that dance rehabilitation may improve mood, abstract reasoning, and quality of life in the chronic state of severe TBI. These results are tentative and more research with larger samples is needed to verify the findings.

Tutkimuksen tausta: Ibrutinibi on Brutonin tyrosiinikinaasin inhibiittori, jota käytetään kroonisen lymfaattisen leukemian (KLL), Waldenströmin makroglobulinemian, erilaisten lymfoomien ja kroonisen käänteishyljintäsairauden hoidossa. Se on tehokas etenkin KLL:n hoidossa, mutta sen käyttöä rajoittaa lääkityksen korkea hinta. Ibrutinibilla on pieni oraalinen biologinen hyötyosuus lähinnä merkittävän ensikierron metabolian vuoksi. Veritautia sairastavat potilaat ovat alttiita saamaan syviä sieni-infektioita niin itse taudin kuin sen hoitojenkin vuoksi. Sieni-infektioiden ehkäisy ja hoito ibrutinibia käyttävillä potilailla on kuitenkin ongelmallista, koska ibrutinibi on herkkä CYP3A4- välitteisille lääkeyhteisvaikutuksille ja suun kautta otettavat sienilääkkeet estävät kyseistä entsyymiä. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää sieni-infektioiden hoidossa käytetyn itrakonatsolin vaikutus ibrutinibin farmakokinetiikkaan ja voisiko lääkkeiden interaktiota käyttää hyväksi. Menetelmät: Kyseessä oli randomoitu, kaksivaiheinen, plasebokontrolloitu crossover-tutkimus. Tutkimukseen valittiin 11 tervettä ja tupakoimatonta vapaaehtoista miestä. Tutkittaville annettiin joko plaseboa tai 200 mg itrakonatsolia ensimmäisenä päivänä klo 8 ja 20 ja päivinä 2-4 klo 8. Kolmantena päivänä tutkittavat saivat joko 140 mg ibrutinibia plasebovaiheessa tai 15 mg ibrutinibia itrakonatsolivaiheessa noin tunti aamupalan jälkeen klo 9. Tutkittavista otettiin laskimoverinäytteitä säännöllisin väliajoin. Tulokset: Itrakonatsoli kymmenkertaisti altistumisen ibrutinibille verrattuna plaseboon. Lisäksi itrakonatsoli vähensi merkittävästi ibrutinibin pitoisuuksien vaihtelua yksilöiden välillä. Johtopäätökset: Ibrutinibin ja itrakonatsolin yhteiskäyttö voisi olla keino vähentää merkittävästi ibrutinibihoidon kustannuksia ja vaihtelua ibrutinibin pitoisuuksissa yksilöiden välillä. Lisäksi itrakonatsoli voisi tarjota samalla suojaa syviä sieni-infektioita vastaan.

Itsetuhoiset potilaat ovat suuri potilasryhmä päivystyspoliklinikoilla. Itsensä viiltäminen on toiseksi yleisin tapa vahingoittaa itseään, yleisin on yliannostuksen ottaminen. Itseään vahingoittaneiden potilaiden kohtaamisesta haastavan tekee se, että lääkärin tulisi huomioida varsinaisten vammojen lisäksi myös potilaan psykiatriset taustatekijät. Ranteiden viiltely johtaa harvoin kuolemaan, mutta ranteen hermojen, jänteiden ja verisuonten vaurioituminen voi johtaa vaikeaan käden toimintakyvyn häiriöön. Itseaiheutettu rannevamma sijaitsee yleensä potilaan ei-vallitsevassa yläraajassa. Tavallisimpia vaurioituvia rakenteita ovat keskihermo, värttinävaltimo ja ranteen kyynärluun puoleisen koukistajalihaksen sekä pitkän kämmenlihaksen jänteiden vammat. Kirurginen hoito toteutetaan ennen psykiatrisen hoidon alkamista. Käsikirurgiseen jatkohoitoon kuuluu tyypillisesti haavanhoitoa, lastoitusta sekä fysio- ja toimintaterapiaa. Itseään vahingoittaneiden potilaiden itsemurhariski on merkittävästi muuta väestöä suurempi. Nuoret ikäryhmät korostuvat ranteitaan viiltäneiden potilaiden joukossa. Taustalla on usein psykiatrisia häiriöitä, kuten mieliala-, ahdistuneisuus-, päihde- ja persoonallisuushäiriöitä. Mikäli potilaalla on jokin psykiatrinen diagnoosi, lisää se vaikeamman vamman todennäköisyyttä. Ranteiden viiltely voi olla tunnesäätelyn keino erityisesti potilailla, jotka kärsivät epävakaasta persoonallisuudesta. Potilaat voivat käyttää viiltelyä myös dissosiaatio-oireiden lievittämiseen. Vain osalla itseään ranteisiin viiltäneistä on itsemurhatarkoitus. Huomioitava on, että vammojen vaikeusaste ei korreloi itsemurhatarkoituksen kanssa, minkä takia psykiatrisen konsultaation on toteuduttava aina potilaan vammojen vaikeusasteesta riippumatta. Itseään vahingoittaneiden potilaiden psykososiaalisen arvion toteutumisessa on merkittäviä puutteita, eikä vakiintunutta hoitopolkua ole. Itseään viiltäneiden potilaiden psykiatrinen konsultaatio toteutuu vielä huonommin, kuin muilla tavoin itseään vahingoittaneiden. Itseaiheutetun rannevamman uusimisriskiä lisää vamman pinnallisuus ja potilaan naissukupuoli.

Tausta ja tavoitteet. Sujuvalla afasialla tarkoitetaan kielenoppimisiän jälkeen syntynyttä kielellistä häiriötä, jossa henkilö tuottaa tyypillisesti hyvin artikuloitua, mutta sisällöllisesti merkityksetöntä puhetta. Suomenkielistä tutkimusta sujuvassa afasiassa esiintyvistä itsekorjauksista eli omaan puheeseen kohdistuvista korjauksista on vain vähän. Tutkimuksen perusteella sujuvan afasian saaneet henkilöt tuottavat samanlaisia itsekorjauksen aloituksia kuin terveet henkilöt, lisäksi sujuvan afasian saaneiden henkilöiden on havaittu tuottavan enemmän itsekorjauksen aloituksia verrattuna varsinaisiin itsekorjauksiin. Tässä tutkielmassa tarkoituksena on tutkia, millaisia itsekorjauksia ja itsekorjauksen aloituksia sujuvan afasian saaneet henkilöt ja terveet keskustelukumppanit tuottavat arkikeskustelussa. Tutkielmassa selvitetään, kuinka pitkiä korjausjaksoja sujuvan afasian saaneet henkilöt ja terveet keskustelukumppanit tuottavat ja kuinka itsekorjaukset ja niiden aloitukset jakautuvat ryhmien kesken. Lisäksi selvitetään, millaisia itsekorjauksen aloituksia ryhmissä käytetään. Menetelmät. Tutkimuksen aineisto koostuu kolmen sujuvan afasian saaneen henkilön ja heidän keskustelukumppaniensa käymistä arkikeskusteluista. Aineisto on saatu puhujien välistä yhteisymmärrystä epätyypillisessä vuorovaikutuksessa tutkivasta COMPAIR-hankkeesta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin keskustelunanalyysiä. Tulokset ja pohdinta. Sujuvan afasian saaneiden henkilöiden tuottamien korjausjaksojen keskimääräinen pituus oli lyhyempi kuin terveillä keskustelukumppaneilla, mikä on päinvastainen tulos kuin aiemmassa tutkimuksessa. Itsekorjauksen aloitusten ja varsinaisten itsekorjausten jakaumien osalta havaittiin, että sujuvan afasian saaneet osallistujat tuottivat enemmän itsekorjauksen aloituksia kuin varsinaisia itsekorjauksia, mikä tukee aiheesta aiemmin tehdyn tutkimuksen tuloksia. Terveet keskustelukumppanit tuottivat puolestaan itsekorjauksen aloituksia ja itsekorjauksia yhtä paljon. Itsekorjauksen aloitustavoista tyypillisin oli molemmissa ryhmissä ilmauksen katkaiseminen, myös tämä tulos tukee aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia. Tässä tutkielmassa saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että afasian saaneet henkilöt usein aloittavat itsekorjauksen, mutta terveet henkilöt suorittavat korjauksen loppuun tai korjaus jäi kesken. Tuloksia voidaan hyödyntää kliinisessä työssä jakamalla tietoa siitä, kuinka sujuva afasia vaikuttaa oman puheen korjaamiseen ja sitä kautta keskusteluun osallistumiseen. Aim of the study. Fluent aphasia is an acquired language disorder. A person with fluent aphasia usually produces fluent sentences that are nevertheless meaningless. There are only few Finnish studies regarding self-repair and self-initiated repair in fluent aphasia. The studies show that people with fluent aphasia produce self-repair initiations that are similar to those produced by non-aphasic people. Additionally, it has been observed that people with fluent aphasia produce more initiations of self-repair than actual self-repairs. The aim of this thesis is to study what kind of self-repair initiations people with fluent aphasia and non-aphasic people produce in mundane conversation. The study focuses on length of the repair sequences produced by group of aphasic people and non-aphasic people. Also, distribution of used self-repair initiations are studied. Methods. Participants of the study are three people with fluent aphasia and their non-aphasic close relatives. The data that consist of mundane conversation is received from COMPAIR-project that examines mutual understanding in untypical interaction. The research method used in this study is conversation analysis. Results and discussion. People with fluent aphasia produced repair sequences that were on average shorter than repair sequences produced by non-aphasic people. This discovery is not in line with previous research findings. People with fluent aphasia produced more initiations if self-repair than actual self-repairs, that supports previous research findings. Then again it was detected that non-aphasic people produced initiations of self-repair and actual repairs almost equal in number. The most common type of self-repair initiation was cut-off in both groups, the result is consistent with previous findings. The conclusion that emerges from this thesis is that people with aphasia initiate self-repair but their non-aphasic interlocutors often complete their self-repair or self-repair remains unfinished. The findings can be utilized in clinical settings by sharing information about ways that fluent aphasia can affect self-repair initiation and self-repair and hence participation in a conversation.

Objective: Self-compassion, described as a kind and loving stance towards oneself, has become a widely discussed topic in popular psychology in the last decade. Articles written on self-compassion have claimed a wide variety of linked positive psychological outcomes. Self-compassion is measured with the Self-Compassion Scale (SCS), the validity of which has been questioned by recent research findings. Criticism imposed on the SCS calls for a re-examination of previous research findings of the relationship between self-compassion and wellbeing. In this study, I look into the structure of self-compassion in a university context. In addition, I examine the relationship of two separate concepts of self-compassion and self-criticism to study burnout. Method: 1381 students of Aalto University answered to measures of self-compassion and study burnout as a part of the AllWell? study wellbeing questionnaire in 2018. The data was analysed using exploratory factor analysis. In addition, the data was compared to four distinct models describing the relationship between self-compassion, self-criticism and study burnout. Results: In the explorative factor analysis, self-compassion loaded on two distinct factors, namely the positive dimension (self-compassion) and the negative dimension (self-criticism). Self-criticism was significantly related to higher levels of study burnout, whereas self-compassion was not. Results from the model fit analyses between the models did not support hypotheses of a mediating or a moderating effect of self-compassion on the relationship between self-criticism and study burnout. Discussion: These results support the notion that previous results of the relationship between self-compassion and wellbeing should be re-evaluated. Based on this study, the use of the Self-Compassion Scale is not advisable without further research into the validity of this measure. The validity of self-compassion as a scientific concept is still unclear. Further research should be directed at studying self-compassion with a wider scope in the context of psychological flexibility.

Objectives The human-pet attachment can substantially impact the life of the human and the pet. A few studies suggest that human personality and unwanted behaviour of dogs are related to pet attachment, but the relationship between pet personality and the attachment has not yet been studied. The aim of this study was to elucidate the links from human, dog (Canis familiaris), and cat (Felis silvestris catus) personalities and unwanted pet behaviour to the attachment. Methods The online survey data, from the OnePersonality project, captured responses of 2 724 pet owners (92,1% women) to the Short Five questionnaire, the Pet Attachment Questionnaire and the dog and cat personality and behaviour questionnaires. I utilised a series of linear and generalized linear mixed-effect models to examine the associations. Results Neuroticism was associated with attachment anxiety to dogs and cats. Dog owners scoring lower on extraversion and conscientiousness and owners of less human-social and more perseverant dogs were more anxiously attached. Cat’s human aggression, fearfulness and low human sociability associated with attachment anxiety and excessive grooming and lower human sociability with attachment avoidance. Less conscientious, extraverted, and agreeable dog owners and owners of more insecure, energetic, aggressive, less training focused, and less human social dogs were more avoidantly attached. Nine out of ten dog’s unwanted behaviour traits were related to avoidant attachment. Conclusions Both human and pet traits contribute to the owner-perceived attachment. Owner’s personality may have a bigger role in anxious attachment, while the dog’s individuality may be more related to attachment avoidance.