Browsing by Title
Now showing items 903-922 of 2545
-
(2019)Näyttöön perustuvia Käypä hoito -suosituksia on laadittu yhdeksästä hammaslääketieteen aihealueesta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten suositusten keskeiset asiat toteutuvat hammaslääkäreiden työssä ja mitä he suosituksista ajattelevat. Tutkielma on toteutettu artikkelina, joka on tarjottu julkaistavaksi Suomen Hammaslääkärilehteen 13.4.2019. Julkaisun muita kirjoittajia ovat Marja Pöllänen, Minna Kaila ja Aura Heimonen. Kyselytutkimus lähetettiin Suomen hammaslääkäriseura Apollonian jäsenille ja siihen vastastattiin Webropol -ohjelmassa. Vastaukset analysoitiin Excel -ohjelmassa. Kyselyyn vastausprosentti oli 8,2 %. Suositustekstejä käytti 93,5 % vastaajista. Vastaajat, joiden valmistumisesta oli kulunut vähemmän aikaa, olivat tutustuneet suositusten eri osiin useammin kuin ne vastaajat, joiden valmistumisesta oli kulunut pidempään. Suurempi osa erikoishammaslääkärikoulutuksen tai erityispätevyyden suorittaneista oli tutustunut näytönastekatsauksiin verrattuna vastaajiin, jotka eivät olleet jatkokouluttautuneet. Vastaajat pitivät suosituksia potilastyön kannalta hyödyllisinä. Ajanpuute oli usein syynä, jos vastaaja ei ollut tutustunut materiaaleihin. 60,1 % ilmoitti, että suosituksia on käsitelty potilaiden hoitoa käsittelevissä kokouksissa. Käypä hoito -suositusten suositustekstejä ja potilasohjeita hyödynnettiin kliinisessä työssä varsin laajasti. Peruskoulutuksen osuus suositusten implementoinnissa näyttäisi olevan merkittävä, sillä materiaaleja käyttivät selvästi monipuolisemmin hyödykseen hammaslääkärit, joiden valmistumisesta oli kulunut vähemmän aikaa. Lisäksi jatko- ja täydennyskouluttautuminen tukee tieteelliseen tietoon perehtymistä. Tieteellisen tiedon jatkuva lisääntyminen tuo haasteita ajantasaisen tiedon hallitsemiseen. Lisäksi muutokset suun terveydenhuollon kentällä vaativat hoitolinjausten yhdenmukaistamista. Tulevaisuudessa tulisikin panostaa Käypä hoito -suositusten laajempaan hyödyntämiseen kaikkien suun terveydenhuollon toimijoiden osalta.
-
(2018)Lasten käytöshäiriöt ovat yleisimpiä syitä lähettämiseen lastenpsykiatriseen arvioon ja hoitoon. Käytöshäiriöihin liittyvistä taustatekijöistä on tärkeää tietää, jotta osattaisiin kohdentaa interventiot suurimmassa riskissä oleviin lapsiin. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia käytösongelmien yleisyyttä suomalaisilla lapsilla ja niihin liittyviä lapsi- ja perhetekijöitä. Samalla on tarkoitus tutkia Eybergin lomakkeen validiteettia ja psykometrisia ominaisuuksia, kuten faktorirakennetta. Eybergin lomake on laajasti käytetty lasten ja nuorten käytösongelmien arviointilomake, jota ei ole aiemmin validoitu Suomessa. Menetelmänä on tilastollinen analyysi Eybergin lomakkeen ja taustatietolomakkeen pisteistä. Aineisto on väestöpohjainen ja siihen kuuluu 1715 4-12 -vuotiasta lasta. Käytösongelmien kokonaismäärä oli korkeampi kuin pohjois-eurooppalaisissa vertailuaineistoissa. Yhden faktorin malli vaikuttaa alustavasti sopivimmalta. Taustatekijöistä lapsen sukupuolella, iällä, pitkäaikaisella sairaudella sekä perherakenteella oli yhteys käytöshäiriöihin, kun taustatekijöitä tarkasteltiin samanaikaisesti. Pojilla oli enemmän käytösongelmia kuin tytöillä. Käytösongelmat vähenivät iän kasvaessa. Pitkäaikaisesti sairailla lapsilla oli enemmän käytösongelmia kuin terveillä lapsilla. Molempien vanhempiensa kanssa asuvilla lapsilla oli vähemmän käytösongelmia kuin muun perherakenteen omaavien perheiden lapsilla. Lapsen asuinpaikalla (koti/muu) sekä vanhempien koulutustasolla ja sosiaaliluokalla oli vaikutusta lasten käytösongelmiin erikseen tarkasteltuna, mutta yhteyttä ei ollut enää tarkasteltaessa kaikkia taustatekijöitä samanaikaisesti. Tämä on alustava tutkimus Eybergin lomakkeen validiteetista suomalaisessa väestössä ja luo siten pohjaa uusille tutkimuksille lomakkeen psykometrisistä ominaisuuksista ja käytösongelmiin liittyvistä tekijöistä suomalaisilla lapsilla.
-
Kefalometristen kallolateraalikuvien kuvanlaatu HUS:n HYKS Suusairauksien opetus- ja hoitoyksikössä (2019)Tutkimuksen tarkoitus: Kefalometrisissä kallolateraalikuvissa esiintyvistä kuvavirheistä on olemassa vain vähän tutkimusta. Tutkimuksessa selvitettiin HYKS Suusairauksien opetus- ja hoitoyksikön oikomishoidon alkutarkastuspotilaiden kefalometrisissä kallolateraalikuvissa esiintyviä poikkeamia hyvän kuvan kriteereistä sekä säteilysuojelun optimointiperiaatteen toteutumista kuvauksissa. Materiaalit ja menetelmät: Tutkimuksen aineisto oli 33 eri potilaista otettua kefalometristä kallolateraalikuvaa sekä näiden potilaiden alkutarkastuksessa kirjatut kliiniset tiedot ja röntgenlähetteet. Tutkimuksessa havainnoitiin kuvista alaleuan asemaa ja huulten asemaa verraten havaintoja kliinisiin tietoihin, Frankfurt-tason horisontaalisuutta, keskisagittaalitason yhdensuuntaisuutta kuvareseptoriin, kefalometristen pisteiden näkymistä, kontrastia, kuvan rajaamista sekä anatomisen kollimaattorin (ACC) ja kilpirauhassuojaimen käyttöä. Tulokset: Kontrastin ja keskisagittaalitason kallistumisen suhteen ei havaittu tutkimuksessa ongelmia. Frankfurt-tason kallistuskulma suhteessa horisontaaliin vaihteli välillä -13,1 astetta ja 2,4 astetta. Alaleuka oli 30 %:ssa kuvauksista interkuspaaliasemasta poikkeavassa asennossa. Kaikki kefalometriset kovakudospisteet olivat havainnoitavissa 67 %:ssa ja pehmytkudospisteet 18 %:ssa kuvista. Huulet eivät olleet lepoasemassa 42 %:ssa kuvista. Vain 6 %:ssa lähetteistä oli maininta potilaan huulten lepoasemasta. Kaikissa kuvauksissa oli käytetty ACC:tä ja 32 kuvauksessa kilpirauhassuojainta, joka oli usein aseteltu hyvin. Johtopäätökset: Säteilysuojelun optimointiperiaate toteutui ACC:n ja kilpirauhassuojaimen käytön osalta hyvin. Hyvän kuvan kriteerien toteutumisessa ongelmia havaittiin Frankfurt-tason horisontaalisuudessa, kefalometristen kovakudos- ja pehmytkudospisteiden näkymisessä, huulten lepoasemassa ja alaleuan asemassa. Näiden ongelmien välttämistä voitaisiin tutkia interventiotutkimuksella, jossa tämä tutkimus olisi vertailuaineistona.
-
(2019)Objectives: The present study examines the stability of Developmental Coordination Disorder (DCD) from childhood to adulthood. DCD affects around 5-6% of children and according to previous research, it is known to have connections to physical activity, fitness, cognitive ability, mental health, and other neurodevelopmental disorders. The present study examined, whether those suffering motor impairment as a child differ from typically developed in adulthood, regarding motor skills, self-reported physical activity and fitness or cognitive ability. Methods: The study participants were part of a longitudinal research project perinatal risk cohort born in 1971-1974 (PLASTICITY-project). According to motor test results at the age of 9, study participants were divided into groups: probable DCD (n=24), possible DCD (n=63) and typically developed (n=328). As a 40-year-old adult motor skills were assessed with balance test and fine motor test, physical activity and fitness with a questionnaire, and cognitive ability with Wechsler’s test (WAIS-IV). Statistical analysis were conducted using analysis of variance (ANOVA). Results and conclusions: As an adult, those with probable DCD were at a lower level with fine and gross motor skills as compared to typically developing. Regarding cognitive ability, those with motor impairment as a child scored lower on perceptual reasoning. All groups reported their physical activity to the same level, but those with childhood motor impairment estimated their cardiovascular fitness to be weaker. Motor and cognitive impairments associated with DCD appear to be permanent and level out as an adult.
-
Kehityksellisen koordinaatiohäiriön yhteys motoriikkaan vaikuttavien isoaivojen alueiden tilavuuteen (2022)Objective: Developmental coordination disorder (DCD) is a neurological disorder which affects motor function. According to studies with children DCD is related to volumes of the parts of the cerebrum which affect motor function. This study examines whether these structural changes in cerebrum can be detected in adults. Methods: The present study is a part of a longitudinal study which started in the 1970s in Helsinki. The present sample consists of those approximately 40-year-olds who took Test of Motor Impairment (TOMI) test when they were about 9 years old and who also participated in magnetic resonance imaging (MRI) study when they were about 40 years old. Based on TOMI test participants were split into two groups: those who probably have developmental coordination disorder and those who probably do not have it. Groups’ association with the volumes of cerebral areas that affect motor functions were examined with multivariate analyses of variance, one-way analyses of variance and Welch’s tests. The volumes of the examined parts of the brain were calculated from participants’ MRI data using FreeSurfer software, and the volumes were standardized according to gender before any analysis were made. Results and conclusion: The group had a statistically significant effect on the gross volumes of the brain areas and on the volumes of brain areas on the dominant hand side (areas which primarily affect movement of the nondominant side of the body) but not on the volumes of the brain areas on the nondominant hand side (areas which primarily affect movement of the dominant side of the body). In the group of those who probably have developmental coordination disorder the volume of the primary somatosensory cortex on the dominant hand side, volumes of the basal ganglia on the dominant and nondominant hand side and the volume of the backside of the corpus callosum were smaller than in the control group. The results suggest that about 40 years old adults who probably have developmental coordination disorder according to TOMI test have smaller volumes in parts of the cerebrum which affect motor function than adults who do not have the disorder.
-
(2022)Objectives: Developmental coordination disorder is a neurodevelopmental disorder with challenges in motor function, coordination, and balance. The etiology behind this disorder is still partly unknown. There has been a small number of studies made on the associations between developmental coordination disorder and brain structure and the results do not systematically reoccur. Thus, there is a need for more studies on the subject. In this study the objective was to examine the associations between probable developmental coordination disorder and cerebellum structure. Hypothesis was that there is a difference found between the study group and the control group in the volume of the cerebellum and that the volume is smaller in the probable developmental coordination disorder group. Methods: The present study’s data is from a prospective longitudinal cohort. The sample consisted of 295 participants of whom 22 had probable developmental coordination disorder. Motor function was assessed at the age of 9 with the Test of Motor Impairment, which was used to divide the participants in the probable developmental coordination disorder group and in the no developmental coordination disorder group. Magnetic resonance imaging (MRI) of the brain was completed at the age of 40. Cerebellum volumes were estimated using the software Ceres VolBrain. In the statistical analysis multivariate analysis of variance and analysis of variance were used. Results and conclusion: Probable developmental coordination disorder was not associated with the total volume of the cerebellum. However, there was a statistically significant association found with the volume of the cerebellum lobules III and V. In these lobules the volumes were smaller in the probable developmental coordination disorder group. The cerebellum is likely organized in a way that the areas behind motor function (lobules I–V) are different from the areas behind regulation of cognition (lobules VI– IX), possibly explaining the results of this study. The results indicate that developmental coordination disorder may occur in the structural level of the brain and provide information about the possible mechanisms behind the disorder. The present study provides a base for further studies to advance knowledge on the mechanisms behind developmental coordination disorder.
-
(2019)Kehitysvammaiset ihmiset ovat pitkään olleet avoimien työmarkkinoiden ulkopuolella. Koulutuksen ja kehittyneemmän palvelujärjestelmän ansiosta kehitysvammaisilla ihmisillä on nykyisin mahdollisuus sijoittua tuetusti myös avoimille työmarkkinoille palkkatyön piiriin. Tuetun työllistymisen historia on melko lyhyt. Malli luotiin Suomessa noin 20 vuotta sitten, ja edelleen vain murto-osa työikäisistä kehitysvammaisista ihmisistä on sen piirissä. Tuetusti palkkatyössä työskentelee arviolta 500 kehitysvammaista ihmistä, painottuen nuoriin ja lievemmin kehitysvammaisiin ihmisiin. Jokaisessa työssä tarvitaan vuorovaikutustaitoja. Tiedetään myös, että kehitysvammaisilla ihmisillä saattaa olla kielellisissä ja vuorovaikutuksen taidoissa vaikeuksia vielä aikuisuudessa. Palkkatyössä on myös jonkin verran sellaisia aikuisia, joilla on kehitysvamman lisäksi vielä erillinen kielellinen häiriö. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin minkälaisia viestintätaitoja kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat palkka- tai avotyössä, miten he pärjäävät työssään yksilöllisillä taidoillaan ja minkälaisia keinoja vuorovaikutuksen sujuvoittamiseen työpaikoilla on käytössä. Tutkimus toteutettiin yhteensä kymmenen henkilön teemahaastatteluna. Haastateltavista puolet oli kehitysvammaisia palkka- tai avotyössä olevia ihmisiä ja puolet heidän lähiesimiehiään. Tutkimuksen toteutuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota eettisiin ohjeisiin sekä sensitiiviseen haastattelutapaan, haastateltavaryhmän haavoittuvuuden vuoksi. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena oli, ettei kehitysvammaisilta työntekijöiltä odoteta kovinkaan kompleksisia kielellisiä- ja vuorovaikutuksen taitoja. Keskeistä oli, että kielen ymmärtäminen oli sillä tasolla, että työtehtävät sujuivat. Kaikkien työntekijöiden työnkuva oli mukautettu siten, että he pärjäsivät työssään kielellisillä taidoillaan. Suurin osa haastateltavista kertoi vuorovaikutuksen työssä olevan sujuvaa ja ongelmatilanteita esiintyvän vain harvoin. Vaikka odotukset kielellisistä taidosta eivät olleet suuria, kaikilla työpaikoilla oli käytössä vuorovaikutusta tukevia keinoja. Kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat työssään monenlaisia vuorovaikutustaitoja. Nämä taitojen käyttö sujuu pääasiassa hyvin, kun työnkuva on yksilölle räätälöity ja tukea on riittävästi. Puheterapeuttisesta tiedosta voisi olla hyötyä työllistymisen ja sujuvan työpaikkaviestinnän tukemisessa.
-
(2017)Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Potilasvakuutuskeskukseen saapuneita vahinkoilmoituksia keinojuuri-implanttien aiheuttamista N. alveolaris inferiorin (NAI) vaurioista. Tavoitteena oli selvittää hermovaurion etiologisia tekijöitä ja muodostaa käsitys, miten niitä voisi ehkäistä. Aineisto koostui vuosina 1996–2013 saapuneista potilasvahinkoilmoituksista, jotka liittyivät EBB10-koodiin (hampaan keinojuuren asettaminen). Aineistosta analysoitiin NAI:n vaurioihin liittyvät ilmoitukset (n=50) ja niitä verrattiin muihin implanttivahinkoihin (n=318). Ryhmien välisiä eroja testattiin Khi-toiseen ja Fisherin eksaktilla testillä. Aineisto analysoitiin Excel- ja SPSS-ohjelmalla. Hermovaurion kokeneiden keski-ikä oli 56 vuotta (± SD 9,8). Naiset tekivät miehiä useammin ilmoituksen hermovauriosta (P<0,05). Hermovaurioista maksettiin useammin korvausta kuin muista implanttivahingoista (P<0,05). Yleisin syy hermovauriolle oli toimenpiteen puutteellinen suunnittelu (60 %). Hermovaurion yhteydessä implantteja menettäneitä potilaita havaittiin olleen vähemmän kuin muiden implanttikomplikaatioiden yhteydessä (P<0,001). Johtopäätöksenä todetaan, että NAI:n vaurio on harvinainen komplikaatio, joka on usein seurausta epäasianmukaisesta toimenpiteestä. Vaurion välttämiseksi tulisi kiinnittää huomiota hermokanavan anatomiaan sekä sen kuvautumiseen riittävän selkeänä röntgentutkimuksissa. Lisäksi hermovaurion hoidossa saattaisi olla tarvetta uudistetulle käsitykselle aikaisemmasta interventiosta.
-
(2024)Keuhkosyöpä on yksi maailman ja Suomen yleisimmistä syövistä. Paikallisessa syövässä leikkaus on ensisijainen hoitomuoto, mutta imusolmukealueille levinneessä taudissa hoitoon liitetään usein kemosädehoito joko itsenäisenä tai kirurgiaan yhdistettynä. Potilaan on oltava riittävän hyväkuntoinen, että hän kykenee läpikäymään mahdollisen leikkauksen sekä/tai säde- ja solunsalpaajahoidon kokonaisuudessaan. Hoidosta voi koitua merkittäviä haittavaikutuksia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ennalta valittujen haittavaikutusten esiintyvyyttä ja ennustavia tekijöitä HUS Syöpäkeskuksessa vuosina 2016–2018 hoidetuilla potilailla, jotka soveltuivat preoperatiiviseen tai definitiiviseen kemosädehoitoon. Tutkimusaineisto koostui 54 potilaasta, joiden WHO:n toimintakykyluokitus oli hoitoa edeltävästi 0–1. Tiedot kerättiin potilasasiakirjoista. Tarkasteltavina olivat haittavaikutukset, jotka kohdistuivat keuhkoihin, ruokatorveen ja verenkuvaan. Seuranta-aika alkoi hoidon aloituksesta ja jatkui kuusi kuukautta hoidon päätyttyä. Ruokatorven ensimmäisen ja toisen asteen haittavaikutuksia esiintyi 19 potilaalla (35,2 %), vakavampia haittoja ei ilmaantunut. Hematologisia haittavaikutuksia oli 24 potilaalla (53,7 %), joista kolmannen ja neljännen asteen haittoja ilmeni 13 potilaalla (24 %). Vakavia haittoja esiintyi eniten sisplatiinia ja etoposidia saaneiden ryhmässä. Keuhkohaittoja esiintyi 28 potilaalla (51,9 %), joista kolmannen asteen haittoja oli neljällä potilaalla (7,4 %). Hoidon suunnittelussa käytetyistä annostilavuushistogrammeista ruokatorven saama keskimääräinen säteilyannos osoittautui käyttökelpoiseksi ruokatorven haittojen ilmaantuvuuden ennustamiseen. Tässä tutkimuksessa käytetyillä keuhkojen annostilavuushistogrammeilla ei ollut ennustearvoa.
-
(2018)Infants born preterm (< 37 gestational weeks) or with low birth weight (< 2500 g) have an increased risk of cognitive, language and motor difficulties. Preterm infants’ later development can be compromised by premature birth and early environmental factors. First weeks of life at a hospital provides non-optimal environment for the development of preterm infants’ senses and infants and parents interaction. To alleviate potential developmental deficits, preterm infants’ development and parent-infant interaction are supported by kangaroo care (infant on skin-to-skin contact at parent’s chest) and music interventions which have been shown to improve infants’ physiological responses and alleviate parents stress. Kangaroo care is further reported to improve infants’ cognitive development. Preliminary findings show that combining kangaroo care with music can improve some of preterm infants’ physiological responses and reduce maternal stress. However, effects of combining kangaroo care and music have not been yet studied. The aim of this study was to examine if parental singing during kangaroo care can promote preterm infants’ cognitive, language, or motor development at 2–3 years of corrected age. Additionally, it was examined if language and music activities at home had an effect on preterm infants’ cognitive or language development. During their hospital stay parents of the experiment group (N=20) were instructed to sing or hum to their child during kangaroo care and the parents of the control group (N=11) were instructed to provide kangaroo care but with no instructions regarding sound environment. The cognitive, language and motor development of the preterm infants was assessed with Bayley Scales of Infant and Toddler Development III (Bayley-III) in 2–3 years of age. Singing during kangaroo care had no effect on preterm infants’ development at 2-3 years of corrected age as assessed by Bayley-III. However, the more there were language and music activities at home at the time of the follow-up as reported by the parents, the better was the cognitive and language performance. Based on this study, parents can be encouraged to support their preterm born child’s language and cognitive development with joint language and music activities.
-
(2014)Tutkielman tarkoituksena oli tuottaa kirjallisuuskatsaus keratokystisen odontogeenisen tuumorin esiintyvyydestä, diagnoosista ja hoidosta. Kirjallisuuskatsaus pohjautuu pääasiassa tieteellisiin artikkeleihin, jotka on kerätty Medlinesta. Keratokystinen odontogeeninen tuumori on harvinainen leukaluun hyvänlaatuinen kasvain, jolla on potentiaalinen kasvu- ja uusiutumistaipumus. Keratokystinen odontogeeninen tuumori on lähtöisin hammaspienan jäänteistä tai kiille-elimestä ennen hampaan kehitystä. Keratokystisen odontogeenisen tuumorin kehittyminen johtuu useiden kasvurajoitusgeenien menetyksestä, joka johtaa kudoksen hallitsemattomaan kasvuun. Keratokystinen odontogeeninen tuumori esiintyy yleensä alaleukaluussa. Se voi olla yksi- tai monilokeroinen. Lisäksi ympäröivästä tukikudoksesta saattaa löytyä tytärkystia. Kun keratokystisia odontogeenisia tuumoreita on useampi, kyseessä voi olla Gorlin-Goltz syndrooma, johon liittyy myös muita luumuutoksia ja basaalisolukarsinoomia. Keratokystinen odontogeeninen tuumori on usein pitkään oireeton ja ilmenee usein sattumalöydöksenä. Diagnoosi perustuu kliiniseen, radiologiseen ja histopatologiseen tutkimukseen. Keratokystisen odontogeenisen tuumorin hoito on kirurginen poisto. Uusiutumisen ehkäisemiseksi myös ympäröivää leukaluuta ja hampaita joudutaan usein poistamaan. Tämä saattaa vaikuttaa esim. hermojen toimintaan, kasvojen ulkonäköön ja leuan toimintaan.
-
(2024)Tavoitteet ja tausta. Tässä maisterintutkielmassa kuvataan afasian saaneiden henkilöiden kertovan puheen itsekorjauksia ja korjaamattomia ongelmajaksoja sekä sitä, onko puheen niillä yhteyttä uuden sanaston oppimisen kykyyn afasian subakuutissa vaiheessa, kun aivoverenkiertohäiriöstä on kulunut 0–3 kuukautta. Afasia on tavallinen aivoverenkiertohäiriön jälkitila, joka ilmenee vaikeutena ymmärtää ja tuottaa puhuttua tai kirjoitettua kieltä. Afasian saaneiden henkilöiden kyky oppia uusia sanoja on vaihtelevaa, mutta kroonisestikin afaattiset henkilöt pystyvät oppimaan uutta sanastoa. Puheen itsekorjaukset ovat puheenvuorojen hetkiä, joissa puhuja keskeyttää lausumansa ja muotoilee sen uudelleen. Alustavien tutkimusten perusteella afaattisen henkilön kyvyn monitoroida ja korjata omaa puhettaan on huomattu olevan yhteydessä kielelliseen toipumiseen. Tutkimusaihe on logopedisesti arvokas, sillä mikäli afasian saaneiden henkilöiden itsekorjauksilla ja uusien sanojen oppimiskyvyllä on yhteys, ne kannattaisi nostaa osaksi logopedistä afasian arviointia. Tutkittavat ja menetelmät. Tutkimusaineiston muodostivat 10 eriasteisesti afaattisen tutkittavan kertovan puheen näytteet sekä sanaston oppimiskokeen tulokset. Tutkittavat osallistuivat Helsingin yliopiston Opi sanoja -hankkeen tutkimukseen 0–3 kuukauden jälkeen sairastumisestaan. Oppimisaineisto kerättiin tietokoneavusteisella oppimistehtävällä, jossa tutkittavien tavoitteena oli oppia uusien sanojen ja piirroskuvien välinen assosiaatio. Itsekorjausaineisto koottiin tutkittavien puhenäytteistä kuvakerrontatehtävästä sekä sairastumiskertomuksesta. Näytteistä tehtiin keskustelunanalyyttiset notaatiot ja itsekorjauksia tarkasteltiin laadullisesti ja määrällisesti. Korjausten sekä korjaamattomien jaksojen yhteyttä oppimisen tuloksiin analysoitiin ryhmätasolla. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimustulosten perusteella afasian vaikeusaste on yhteydessä itsekorjausten esiintyvyyteen puheessa, mutta osuuksissa on yksilöllistä vaihtelua. Vaikeimmin afaattinen tutkittava tuotti kerronnassaan eniten itsekorjauksia ja korjaamattomia jaksoja, kun taas neljän lievemmin afaattista tutkittavan puhe ei sisältänyt ollenkaan korjaamattomia jaksoja. Tavallisin itsekorjaustyyppi oli sanan uudelleenmuotoilu, ja myös sanan keskeytys, epäröintiäänne, korjauspartikkeli sekä tauko olivat tavallisia korjauksen ja sanahaun keinoja. Neljä kymmenestä tutkittavasti osoitti kykyä oppia pitkäkestoisesti uutta sanastoa. Tilastollisesti merkitsevää yhteyttä sanaston oppimiskyvyn ja puheen itsekorjausten tai korjaamattomien ongelmajaksojen välillä ei tässä tutkimuksessa löytynyt.
-
(2018)Syntyvien lasten sukupuolijakauma on noin 1,05 eli 105 poikaa 100 tyttöä kohden. Poikasikiöt ovat kuitenkin yliedustettuina raskauskomplikaatiossa kuten ennenaikaisessa synnytyksessä ja istukan ennenaikaisessa irtoamisessa sekä mahdollisesti myös pre-eklampsiassa. Koska hedelmöittymishetkellä poikien ja tyttöjen määrässä ei todennäköisesti ole eroa, syntymähetken sukupuolijakauma kertonee kahden sukupuolen erilaisesta kuolleisuudesta raskauden aikana ja saattaa kuvastaa raskauskomplikaatioiden taustalla vaikuttavia mekanismeja. Tämän syventävän opintoprojektin tavoitteena oli tutkia syntyneiden lasten sukupuolijakaumaa ennenaikaisessa synnytyksessä, sikiön kasvunhidastumassa, pre-eklampsiassa, kohtukuolemassa ja istukan ennenaikaisessa irtoamisessa. Tutkimuksessa selvitettiin THL:n syntymärekisteritietojen perusteella 1) kyseisten raskauskomplikaatioiden ilmaantuvuus sekä 2) syntyneiden lasten sukupuolijakauma suhteessa syntymähetken gestaatioikään 1987-2016. Tarkastelujakson aikana Suomessa syntyi yli 1,7 miljoonaa lasta. Raskauskomplikaatioiden ilmaantuvuus pysyi suhteellisen vakaana lukuun ottamatta pre-eklampsiaa, jonka ilmaantuvuus nousi selkeästi viimeisen kymmenen vuoden tarkastelujakson aikana (2,0 % v. 1997-2006 vs. 2,6 % v. 2007-2016). Syntyneiden lasten sukupuolijakauma oli kaikissa synnytyksissä ja myös sikiön kasvunhidastumassa 1,05. Sen sijaan pre-eklampsiassa poikia syntyi vähemmän (1,02) ja muissa raskauskomplikaatioissa enemmän: istukan ennenaikainen irtoaminen (1,23), ennenaikainen synnytys (1,20) ja kohtukuolema (1,09). Ennenaikaisissa synnytyksissä, joihin liittyi raskauskomplikaatio, myös syntymähetken gestaatioikä vaikutti syntyneiden lasten sukupuolijakaumaan. Suhteellisen vakiona pysynyt raskauskomplikaatioiden ilmaantuvuus kuvastaa istukan kehitykseen ja toimintaan liittyvien perusmekanismien merkitystä. Koska poikasikiöt ovat yliedustettuina keskeisissä raskauskomplikaatioissa pre-eklampsiaa lukuun ottamatta, äidin ja sikiön immunologiset mekanismit ovat todennäköisesti merkityksellisiä raskaukomplikaatioiden kehittymisen kannalta.
-
(2021)Sydän- ja verisuonitautien aiheuttama kuolleisuus ja sairastavuus ovat edelleen maailmanlaajuisesti merkittäviä. Aikaisemman tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että sydän- ja verisuonitaudit lisäävät erityisesti työkyvyttömyydestä johtuvaa eläköitymistä. Tietoa sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden yhteydestä eläköitymisikään on kuitenkin vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, ovatko keski-iässä mitatut sydäntautiriskitekijät yhteydessä eläköitymisikään. Tutkielmassa käytettiin Helsingin liikemiestutkimuksessa kerättyä prospektiivista aineistoa ja vertailtiin lähtövaiheessa terveen 3490 suomalaismiehen keski-iässä (mittaushetken iän keskiarvo 48.5 ikävuotta) mitattujen sydän- ja verisuoniriskitekijöiden yhteyttä eläköitymisikään. Tutkittavilta mitattiin systolinen ja diastolinen verenpaine, pulssitaso, seerumin kokonaiskolesterolipitoisuus, seerumin triglyseridipitoisuus ja tehtiin yhden tunnin oraalinen glukoosirasitustesti vuosina 1974-1975. Tutkittavilta laskettiin eurooppalainen sepelvaltimotaudin riskiä kuvaavan SCORE- riskilaskurin arvo. Sydän- ja verisuonitautiriskiä kuvaavien muuttujien ja eläkeiän välistä yhteyttä tutkittiin käyttäen hyväksi Coxin verrannollisten riskien mallia ottaen huomioon myös tutkittavien mittaushetken ikä sekä myöhempi sepelvaltimotaudin esiintyvyys. Tutkimuksessa ei todettu tilastollisesti merkittävää yhteyttä mitattujen sydän- ja verisuonitautiriskiä kuvaavien muuttujien ja eläköitymisiän välillä. Aikaisempi tutkimus kuitenkin tukee yhteyttä sydän- ja verisuonitautien ja eläköitymisiän sekä eläköitymistavan välillä. Eläköitymisen ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden välisestä yhteydestä tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusnäyttöä.
-
(2019)Objectives. Reciprocal interaction between a parent and a child can face many challenges due to preterm birth. Not only is the preterm infant developmentally immature for social interaction, but also the parent may find it challenging to interact with the preterm child. Even though the preterm child would greatly benefit from parents’ support, it can be difficult for an anxious parent to support a child adequately, further harming the development of the preterm child. The aim of the current study was to examine how maternal anxiety after preterm birth affects later interaction between parents and the preterm child and the development of the preterm child at 2–3 years of age. Also, the associations between interaction and screen time and child’s development were examined. Methods. Participants of the study were 27 preterm children who were born at 30,20 (±2,27) weeks of gestation. Mothers assessed their anxiety after the preterm birth with a STAI -self valuation questionnaire at the time of the gestational age of 35 and 40 weeks. Later at the 2–3 year follow-up mothers, fathers or both parents estimated interaction with a questionnaire that examined the amounts of language and music actions at home and child’s screen time. Also, child’s development was assessed with Bayley-III. The associations were examined with Pearson correlation and Spearman order correlation coefficients. Results and conclusions. The results show that maternal anxiety after preterm birth is acutely very common and half of the mothers were moderately anxious. When anxiety seemed more chronic instead of short-lived, maternal anxiety after preterm birth was associated with less interaction at 2-3 years of age. In homes of less anxious mothers, parents and children’s siblings played more music and premature children spent more time watching television or otherwise spending time with smart devices than in the homes of more anxious mothers. In this study, the higher amount of child’s screen time was associated with poorer socio-emotional development. Screen time’s effect on socio-emotional development can be even more harmful with prematurely born children since they often suffer from developmental deficits and challenges in reciprocal interaction. Even though it seems that less anxious mothers mean well and want to offer more stimuli for their preterm children, they may not help the child by offering him or her more screen time. The results add to previous knowledge about screen time’s associations with poorer socio-emotional development for the first time with preterm children.
-
(2017)Aims. Verbal apraxia might occur with aphasia. Apraxia may impact on person`s ability to be in talk-in-interaction with. Little is known about how apraxia of speech might influence talk-in-interaction and a person`s use of gestures. Even the less is known how these communication strategies will change by time. In addition, a person with apraxia must find new communication strategies. To help a person with apraxia of speech to communicate better with their significant others there is a need for information: how one can support a person with verbal apraxia the most effective way. The aim of this study is to explore how the sequential organization of conversation is constructed with a person with apraxia of speech and non-fluent aphasia and a speech therapist and how gestures are used by person with verbal apraxia for one year. Methods. The participant was a 78-year-old woman who had a verbal apraxia and aphasia. The qualitive data consisted of 3 videotaped conversations with person with apraxia and non-fluent aphasia and a speech therapist (58 minutes, 50 seconds of raw data). The data was collected for one year. Focus of the analysis was on changes in the conversation organization and the use of semiotic resources in conversation for one year. The method of conversation analysis is utilized in this study. Results and conclusions. The qualitive analysis in this study showed that conversation between the speakers were typically consisted of `hint and guess` sequences. The first data (videotaped 3 weeks after the stroke) revealed that the participant was almost speechless and her use of gestures was fussy. The lack of speech and fussy gesturing made her utterances difficult to understand and conversation consisted of long negotiation turns. After six months, the participant`s utterances and the use of gestures were more detailed and she showed more active role in interaction. After one year, the participant`s utterances and gestures were even more detailed. According to these improvements, the length of negotiation turns decreased and conversation started to go along more fluent. The way how the participant used iconic gestures and pantomime were different when comparing to other studies. One potential hypothesis is that the apraxia might influence negatively one's ability to use gestures for compensatory strategies. According to these results, it is important to research more about apraxia and talk-in-interaction.
-
(2022)Kestävä kehitys on noussut ajankohtaiseksi aiheeksi eri yhteiskunnan aloilla. Myös hammaslääketieteen peruskoulutuksessa kestävä kehitys tulisi huomioida aiempaa kokonaisvaltaisemmin. Nykyaikainen terveydenhuolto ei ole pitkällä aikavälillä kestävää lisääntyvän kysynnän, kasvavien kustannusten ja suuren ympäristökuorman vuoksi. Hammashoidon saralla kestävän kehityksen ytimessä on korkealaatuisen suusairauksien ennaltaehkäisyyn keskittyvän hammashoidon tarjoaminen. Tässä tutkielmassa tutustutaan kestävään kehitykseen ja hammashoitoon liittyviin lainsäädöksiin, erilaisiin suosituksiin ja kansainvälisiin sopimuksiin. Lisäksi selvitetään kuinka kestävä kehitys huomioidaan hammaslääketieteen peruskoulutuksessa eri puolilla maailmaa, ja tutustutaan aiheesta julkaistuun kirjallisuuteen. Tutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineisto on kerätty terveydenhuollon erilaisten organisaatioiden, oppilaitosten ja muiden asiaa käsittelevien tahojen julkisilta internetsivuilta sekä Pudmedin, Ovid Medlinen ja Scopuksen tietokannoista. Tulosten mukaan hammaslääketieteen peruskoulutusta tarjoavissa oppilaitoksissa opetetaan melko vähän ympäristökestävyyteen liittyviä asioita. Sekä kehittyvien että kehittyneiden valtioiden hammaslääketieteen opiskelijoiden osalta ilmeni puutteita tietotasoissa ja/tai toimintatavoissa liittyen ympäristökestävään hammashoitoon. Myös muun muassa puutteet vastuuntunnossa tai eettisessä sitoutumisessa sekä erilaiset rajoitteet voivat osaltaan vaikuttaa asiaan. Lisäkoulutuksen tarve näyttäisi olevan laajempaa kehittyvissä valtioissa. Kaikki Suomen hammaslääketieteen koulutusohjelmaa tarjoavat yliopistot ovat sitoutuneet kestävän kehityksen huomioimiseen opetuksessa. Kestävä kehitys olisi hyödyllistä sisällyttää pakollisena teemana hammaslääketieteen peruskoulutuksen opetussuunnitelmaan maailmanlaajuisesti. Aiheesta tarvitaan lisää tutkimuksia, jotka voisivat tarjota lisätietoa nykytilanteesta ja edistää mahdollisimman tehokkaiden opetusmenetelmien löytämistä ja integroimista osaksi opetussuunnitelmia. Tutkimuksessa saatuja tuloksia voidaan hyödyntää hammaslääketieteen peruskoulutuksen kehittämiseen. (200 sanaa)
-
(2020)Ympäristöystävällisyydestä ja ekologisesta kestävyydestä on tullut tärkeä osa terveydenhuoltoa ja siten myös hammashoitoa. Ympäristön hyvinvoinnin ja ihmisten terveyden yhteyksistä tiedetään koko ajan enemmän. Terveydenalan asiantuntijoilla on vastuu terveyden edistämisestä, joten heillä on myös vastuu ympäristön hyvinvoinnista niin, että ympäristömme on terveyttä edistävä ja turvallinen. Potilaalle tulee tarjota mahdollisimman hyvää hoitoa, mutta samaan aikaan tulee olla vahingoittamatta luontoa. Terveydenhuollon asiantuntijoina suun terveydenhuollon henkilökunnalla on velvollisuus ottaa vastuuta ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnista kokonaisuutena ja siten kantaa vastuu tuottamiensa ympäristöhaittojen vaikutuksista sekä noudattaa työssään kestävän kehityksen periaatteita. Tässä kirjallisuuskatsauksen muotoisessa tutkielmatyössä esitellään tapoja, joiden avulla suun terveydenhuoltoa voidaan muokata kestävämmäksi ja ympäristöystävällisemmäksi. Tutkimusaineistoja on haettu laajasti, varmistaen lähteiden luotettavuus. Aineiston haussa on käytetty Pubmed- ja Medline tietokantoja. Aineiston keruussa käytettäviä hakusanoja ovat olleet ”sustainability”, ”eco-friendly dentistry”, ”micro-plastic”, ”green dentistry”, ”environment”, ”oral health”, ”waste management”, ”dental waste”, ”medical waste disposal” ja ”environmental pollution control/ prevention in dentistry”. Tietoa on haettu myös hammaslääketieteellisten järjestöjen internet-sivuilta. Tuloksista käy ilmi, että suun terveydenhuollossa kestävää kehitystä voidaan edistää monella eri tavalla. Toimia kestävyyden edistämiseksi voidaan tehdä hankintojen, eri matkustusmuotojen ja jätteiden osalta. Erittäin tärkeänä pidetään ammattikunnan ajattelutavan muuttamista kestävämmäksi. Kestävä kehitys osana suun ja hampaiston terveyttä tulee ajatella kansainvälisesti yhteisenä kokonaisuutena, jonka tavoitteet tulee huomioida osana jokapäiväistä ammatinharjoittamista.
-
(2022)Työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja havainnoivasta tutkimuksesta. Kirjallisuuskatsauksen ensimmäinen osa käsittelee yleisesti depressiota, ja toinen osa ketamiini-infuusiota tämän hoidossa. Havainnoiva tutkimus pohjautuu HUS Psykiatriassa vuosina 2021–2022 kerättyyn potilasaineistoon. Hoitoresistentistä depressiosta kärsivälle 27 tutkittavalle annettiin kolmesti viikon välein ketamiini-infuusio, ja depressio-oireiden kehitystä seurattiin 21 päivän ajan BDI-21 -oirepistemittarin avulla. Tämän perusteella tarkastelin depressio-oireiden, hoitovasteen ja remission osuuksia sekä ajallista kehitystä aineistossa. Lisäksi analysoin ennustavien tekijöiden (sukupuoli, ikä ja diagnoosi) merkitystä suhteessa hoidon tehoon. Osa tutkittavista ei vastannut kaikkina päivinä oirepistekyselyihin, joten jouduin supistamaan analysoitavien päivien osuutta lopullisessa työssä 11 vuorokauteen. BDI-21-pisteiden keskiarvot laskivat toistettujen infuusioiden seurauksena, ja oirelievitys oli voimakkaimmillaan välittömästi hoitojen jälkeen. Ennen 1. infuusiota keskiarvo oli 42,2 (keskihajonta 7,4), ennen 2. infuusiota 39,1 (keskihajonta 8,3) ja ennen 3. infuusiota 36,1 (keskihajonta 9,2). Seuranta-aikana hoitovasteen saavutti kaikkiaan 67 %:a (N = 18) ja remission 11 %:a (N = 3) potilaista. Hoitovasteen ja remission osuudet noudattivat vastaavaa ajallista kehitystä depressio-oireiden kanssa. 1. ja 2. infuusion jälkeen (3. infuusion jälkeen ei tilastollista merkittävyyttä) oirepisteiden muutos säilyi merkittävänä neljän vuorokauden ajan (p = 0.035, p = 0.006). Hoitovasteella ja ajalla oli merkittävä yhteys vain 1. ja 3. infuusion jälkeen (p = 0.014, p = 0.003). Remissiolla tai ennustavilla tekijöillä en todennut tilastollista merkittävyyttä. Kliininen kokonaiskuva vaikuttaisi mielestäni siltä, että ketamiini-infuusion saaneet potilaat hyötyivät hoidosta ainakin lyhytaikaisesti depressio-oireiden lievityksessä. Hoito vaikuttaisi käyttökelpoiselta erityisesti nopeaa oirelievitystä tavoiteltaessa. Tämän tutkimuksen haasteiksi muodostuivat tutkittavien paikoitellen matala vastausosuus ja pieni aineistokoko. Jatkossa uudella menetelmiltään tätä työtä kattavammalla tutkimuksella saatettaisiin vielä saada merkittävää lisätietoa ketamiini-infuusion käytöstä depression hoidossa sekä ennustavien tekijöiden merkityksestä tässä prosessissa.
-
(2014)Miten aktiivisuusmittarin tulos korreloi kuuden minuutin kävelytestin tulokseen keuhkoahtaumatautipotilailla? Miten keuhkoahtaumatautipotilaiden omatoimista liikunnallista kuntoutusta pystyttäisiin tukemaan entistä paremmin? Tämän tutkimuksen tavoitteena on luoda tutkittuun tietoon perustuva malli keuhkoahtaumatautipotilaiden omatoimisen kuntoutuksen ohjaamiseen erikoissairaanhoidon konsultaationa. Vaasan keskussairaalassa järjestetyssä keuhkoahtaumataudin omahoitopäivässä kerättiin kyselylomakkeilla tietoa potilaiden nykyisistä elämäntavoista ja uskomuksista, kuinka he voivat elämäntavoillaan vaikuttaa keuhkoahtaumataudin ennusteeseen. Omahoitopäivässä annetun tiedon ja sen jälkeisen motivoivan keskustelun jälkeen selvitettiin potilaiden elämäntapamuutosaikomuksia. Potilaat osoittivat halukkuutensa tupakoinnin lopettamiseen, liikunnan lisäämiseen ja ruokailutottumustensa muutokseen lisääntyneen intervention myötä. Keuhkoahtaumatautipotilaille tarjotaan mahdollisuutta osallistua ryhmämuotoiseen elämäntapamuutosvalmennukseen yksilöllisen liikunnallisen omahoidon ohjauksen rinnalla. Kehonkoostumusmittari-, aktiivisuusmittari ja kuuden minuutin kävelytesti on todettu hyödyllisiksi työkaluiksi potilaiden ohjauksessa. Jatkossa potilasohjauksessa on kiinnitettävä huomiota riittävään ja monipuoliseen ravintoon, lihaskuntoharjoitusten tekemiseen sekä pahenemisvaiheiden tehostettuun hoitoon. Aktiivisuus- ja kehonkoostumusmittareita tullaan käyttämään kuuden minuutin kävelytestin rinnalla keuhkoahtaumatautipotilaiden motivoimisessa omatoimiseen liikunnalliseen kuntoutukseen.
Now showing items 903-922 of 2545