Browsing by department "Institute of Clinical Medicine"

Kliinisen fysiologian yksikkö tutkii spiroergometrialla potilaita, joilla epäillään metabolista myopatiaa. Metabolisten myopatiasairauksien diagnostiikassa on keskeistä määrittää energia-aineenvaihdunnan muuttujia laskimoverinäytteistä, tutkia fyysistä maksimaalista suorituskykyä ja tarkastella keuhkojen ja sydämen toimintaa rasituksen aikana. Luotettavampaa diagnostiikkaa ja aiheen tutkimusta varten on koottu 30 spiroergometrian suorittaneen verrokkipotilaan aineisto, josta on määritetty tässä tutkielmassa keskeisten fysiologisten muuttujien keskiarvot ja normaalialueet. Keskeisimmät muuttujat lihasaineenvaihdunnan tutkimisessa ovat laktaatti, ammoniakki ja laskimoveren happeutumisarvot. Tässä tutkielmassa on myös selvitetty näiden keskeisten muuttujien normaali käyttäytyminen rasituksessa ja palautumisvaiheessa aina 30 minuuttiin rasituksen päättymisestä. Kirjallisuudesta on haettu tietoa metabolisista myopatioista ja niiden diagnostiikasta. Tässä tutkielmassa saatuja viitearvoja on myös verrattu eri julkaisuissa aiemmin saatuihin viitearvoihin. Tutkielman tuloksena saatiin luotua viitearvotaulukot, jotka jäävät kliinisen fysiologian yksikön omaan käyttöön.

Puudutemyrkytysten hoitoon suositellaan joissain maissa laskimonsisäisesti annettavaa rasvaemulsiota. Suomessa kansallista suositusta ei kuitenkaan ole, eikä kyseisen hoidon yleisyyttä ole aiemmin kotimaassa tutkittu puudute- tai muissakaan lääkemyrkytyksissä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaiseen näyttöön hoito perustuu käymällä läpi aiheesta julkaistu kirjallisuus sekä selvittää sähköpostikyselyn avulla kuinka yleisesti anestesiaosastoilla on laadittu omia ohjeistuksia rasvaemulsion käytöstä puudutemyrkytystapauksissa. Lisäksi selvitetään onko kyseistä hoitoa jo käytetty, hoitosuositusten perustaa, käytettyjä rasvaemulsiota ja missä niitä säilytetään. Kysely lähetettiin myös kahteen ensihoitoyksikköön muiden lääkemyrkytysten hoitoon laadittujen ohjeistusten osalta. Hieman yli puolella Suomen anestesiaosastoista on laadittuna oma ohjeistus laskimonsisäisen rasvaemulsion käytöstä puudutemyrkytyksissä, vaikka hoidon tehosta on ristiriitaisaa näyttöä eikä kontrolloituja ihmistutkimuksia ole julkaistu. Ensihoitoyksiköillä taas ei ole omia suosituksia hoidosta. Hoitoa on myös käytetty viidellä anestesiaosastolla. Hoitosuositukset eri osastoilla on kuitenkin johdettu useista eri lähteistä. Käytetyin rasvaemulsio on Intralipid® ja myrkytysten hoitoon tarkoitettuja emulsioita säilytetään pääasiassa leikkaussalissa tai sen yhteydessä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) sairaaloissa hoidettujen lasten kroonisten B- ja C-hepatiittien tartuntareittejä ja tartunnan riskitekijöitä sekä selvittää, miten hepatiittien seuranta ja hoito on HUS-piirissä toteutunut. Tutkimusaineisto kerättiin retrospektiivisesti strukturoitua tiedonkeruulomaketta käyttäen HUS-piirin sairaaloiden ja HUSLAB:n arkisto- ja sairauskertomustiedostoja. Potilaiden valintakriteereinä olivat alle 16 vuoden ikä ja laboratoriotutkimuksin varmennettu krooninen B- tai C-hepatiitti vuosien 1996-2006 aikana. B-hepatiittia sairastavista lapsista 61/66 oli syntynyt Suomen ulkopuolella, ja valtaosa heidän tartunnoistaan todettiin maahantulotarkastuksen yhteydessä. C-hepatiittia sairastavista lapsista 28/40 oli syntynyt Suomessa. Maahantulotarkastus sekä päihteiden käyttöön liittyvä seulonta olivat tärkeimmät diagnoosiin johtaneet tutkimustilanteet. Antiviraalisesta lääkehoidosta hyötyi 6/13 B-hepatiittia ja 2/4 C-hepatiittia sairastavista lapsista. HUS-piirissä B-hepatiittia esiintyy lähinnä maahanmuuttajataustaisilla lapsilla. Krooninen C-hepatiitti liittyi lapsen tai hänen vanhempiensa huumeiden käyttöön. Tutkimus korostaa lasten B- ja C-hepatiitin seulonta-, seuranta- ja hoitokäytäntöjä selkeyttävän ohjeistuksen tarvetta.

Tutkielmassa selvitetään leuanalussylkirauhasten kasvainten taudinmääritystä ja sen vaikutusta leikkaushoidon tyypin valintaan. Aineisto koostuu HYKS:n Korvaklinikalla vuosina 2000–2010 leikatuista 83 potilaasta. Heidän sairauskertomustiedoistaan selvitettiin kaikukuvaus-, ohutneulanäyte-, magneetti-, jääleike- ja histologisten tutkimusten tulokset sekä ensi- ja uusintaleikkaukset. Hyvänlaatuisten kasvaimien osuus (70 %) kaikista kasvaimista, pleomorfisten adenoomien osuus (93 %) hyvänlaatuisista kasvaimista ja adenokystisten karsinoomien osuus (56 %) pahanlaatuisista kasvaimista olivat odotettua suuremmat. Käytännöt vaihtelivat potilaiden valikoitumisessa magneetti- ja jääleiketutkimuksiin, ja tähän tulee jatkossa kiinnittää huomiota tarkemmalla ohjeistuksella. Jääleiketutkimus vaikuttaisi olevan hyvä lisätutkimus pahanlaatuisuuden selvittelyssä edeltävän sytologisen näytteen kuuluessa luokkiin 3–5. Kymmenelle 25 syöpäpotilaasta tehtiin uusintaleikkaus taudin paljastuttua pahanlaatuiseksi. Ohutneulanäytetutkimuksen tuloksen kuuluessa luokkiin 3–5 olisi laajemmalla ensileikkauksella voitu vähentää näiden uusintaleikkausten tarvetta 50 %.

Levottomien jalkojen oireyhtymä (RLS) on merkittävästi potilaiden elämänlaatuun vaikuttava neurologinen sairaus, jonka esiintyvyys länsimaissa on 4-29 %. Oireyhtymä on vahvasti periytyvä. Tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa laajaa suomalaista sukua, jossa oireyhtymä on yleinen, sekä tarkastella suomalaisten RLS-potilaiden ominaisuuksia yleisesti. Lisäksi tutkielma toimii kirjallisuuskatsauksena levottomien jalkojen oireisiin diagnostiikkaan ja hoitoon. Yhteensä 29:ltä suomalaisen suvun jäseneltä kerättiin kyselylomakkein tietoa levottomien jalkojen oireista, muista uneen vaikuttavista tekijöistä ja elintavoista. Lisäksi analyyseihin sisällytettiin 140 muuta RLS-potilasta, joilta kerättiin vastaavat tiedot. Tutkimuksessa kartoitetussa suvussa merkittäviä levottomien jalkojen oireita oli 17 henkilöllä (59%), mikä sopii sairauden perinnölliseen luonteeseen. Vaikeusaste vaihteli kuitenkin huomattavasti. Toistimme myös aiempien tutkimusten havainnon, että unettomuus, nukahtamisvaikeudet, yöllinen heräily ja päiväväsymys ovat levottomista jaloista kärsivillä yleisiä.

Objective There is high case-fatality rate and loss of productive life-years related to aneurysmal subarachnoid hemorrhage (aSAH) but little data on long-term survival of SAH patients. We aim to evaluate long-term excess mortality and related risk factors after aSAH. Methods One year survivors (n=3080) after aSAH from Department of Neurosurgery in Helsinki between 1980 and 2007 were reviewed for this retrospective follow-up study. Follow-up started one year after SAH and continued until death or the end of 2008 (36 960 patient-years). Mortality and relative survival ratio (RSR) were compared with matched general population. Results After 20 years, survivors of aSAH showed 18% excess mortality compared to general population. Risk factors included: old age; poor preoperative clinical condition; conservative aneurysm treatment; multiple aneurysms; and unfavourable clinical outcome at 3 months. Conclusion Even after initially favourable recovery, patients with aSAH experience excess mortality in the long run. Cardiovascular and cerebrovascular diseases are prominent in this population.

Kuntotestejä käytetään apuna liikunnalliseen elämäntapaan motivoitaessa sekä suorituskyvyn mittaamiseen ja siinä tapahtuvien muutosten seuraamiseen. Tarvetta on juosten toteutettavalle submaksimaaliselle kenttäkuntotestille, jonka voivat toteuttaa myös kestävyysliikuntaa säännöllisesti harrastavat. Juostessa rasitustaso nousee luotettavan tuloksen saamiseksi riittävän korkealle parempikuntoisellakin, mutta submaksimaalisesti toteutettuna vältetään äärirasituksen haittapuolet. Selvitimme kestävyyskuntoa kuvaavan maksimaalisen hapenkulutuksen (VO2max) määrittämistä sykemittauksen ja vapaasti valitun juoksunopeuden perusteella. Aineisto kerättiin Helsingin Urheilulääkäriasemalla suoran maksimaalisen rasitustestin juoksumatolla tehneiden joukosta. 25 tutkittavaa juoksi kolmen jakson intervallityyppisen testiharjoituksen. Testiharjoituksessa mitattiin syke ja juoksunopeus. Hapenkulutuksen arviointiin käytettiin Balken & Waren 1959, Londereen 1986, ACSM:n 1995 ja Basset:n & Howleyn 1997 määrittämiä laskukaavoja. Maksimisykkeen ja testiharjoituksen tietojen perusteella arvioitiin tutkittavan maksimaalinen juoksunopeus, josta kaavoilla laskettiin VO2max. Testiharjoituksessa vastaavalla juoksunopeudella syke ja hapenkulutus olivat matalampia kuin suorassa testissä. Kaavat Londeree E:n arvolla 0 ja Basset & Howley arvioivat parhaiten submaksimaalisia hapenkulutuksia ja ennustivat parhaiten ja riittävällä tarkkuudella maksimaalista hapenkulutusta. Yksilöllinen vaihtelu kaavojen ennustetarkkuudessa oli suurta. Tämän tutkimuksen perusteella kenttäkuntotesti onkin lupaava väline kestävyyskunnon muutoksen seuraamiseen.

Migreeni on aivoinfarktin riskitekijä nuorella iällä. Sairauksien yhteyteen liittyvien mekanismien selvittäminen on tärkeää riskipotilaiden paremman tunnistamisen kannalta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää migreenin kliininen kuva aivoinfarktin sairastaneilla migreenipotilailla ja verrata sitä aivoinfarktia sairastamattomien potilaiden migreeniin. Tutkimus perustui kyselylomakkeiden välityksellä kerätyn datan tilastolliseen analysointiin. Migreenin kliinisiä piirteitä verrattiin alle 50-vuotiaana aivoinfarktin saaneiden migreenipotilaiden muodostaman tapausryhmän (n=45) ja aivoverenkiertohäiriöitä sairastamattomien migreenipotilaiden muodostaman verrokkiryhmän (n=4178) välillä. Kummastakin potilasryhmästä otettiin myös erikseen vertailuun aurallista migreeniä sairastavat potilaat (n=33 ja n=2083). Tapauksissa oli enemmän aurallista migreeniä sairastavia kuin verrokeissa (p=0,0064). Migreenikohtaustiheys oli keskimäärin pienempi tapausryhmäläisillä (p=0,0117). Tapauksilla yleisempää oli toispuoleinen päänsärky (p=0,0006), sykkivä päänsärky (p<0,0001) ja kohtauksenaikainen oksentelu (p=0,0013). Ruoanhimo migreenin esioireena oli harvinaisempaa tapauksilla kuin verrokeilla (p=0,012). Aurallisten potilasryhmien vertailussa visuaalisen migreeniauran sahalaita oli yleisempää tapauksilla kuin verrokeilla (p=0,0198). Muut aurallisen vertailun merkittävät tulokset olivat samoja kuin yleisessä vertailussa. Aivoinfarktin nuorena saaneiden potilaiden migreenin erityispiirteet saattavat liittyä kohonneeseen aivoinfarktiriskiin. Jatkotutkimuksille on aihetta.

Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää ohitusleikkauksessa käytettyjen verisuonisiirteiden geneettisiä eroja. Käytettäessä valtimosiirteitä saadaan parempia pitkäaikaistuloksia ja joudutaan harvemmin uusintaleikkaukseen siirteen tukkeutumisen vuoksi, kuin käytettäessä laskimosiirteitä. Valtimosiirteistä sisempi rintavaltimo pysyy useammin auki kuin värttinävaltimo, ja halusimme selvittää mekanismeja tämän eroavaisuuden taustalla. Keräsimme Meilahden sairaalassa ohitusleikatuilta potilailta verisuoninäytteitä ja eristimme niistä RNA:ta mikrosiruanalyysiin. Mikrosiruanalyysista saaduille tuloksille suoritimme IPAanalyysin jonka avulla selvitimme muuttuneita signalointireittejä verisuonisiirteiden välillä. Tuloksemme osoittavat TNF-alfa ja HMGB1-välitteisen signaloinnin merkittävästi eroavan sisemmässä rintavaltimossa verrattuna värttinävaltimoon ja säärilaskimoon. Alustavien tulosten perusteella päättelemme että HMGB1 – ja TNF-alfa – välitteiset signalointireitit säätelevät verisuonen tulehdusvastetta ja kantasolujen erilaistumista suuntaan, joka suosii verisuonen sopeutumista siirteeksi. Tulokset auttavat kohdentamaan jatkotutkimuksia käytettävien ohitussiirteiden eroavaisuuksista, keskittyen niihin geeneihin joita tulevaisuudessa voidaan käyttää muokkaamaan geeni- ja soluteknologian avulla laskimosiirteistä paremmin valtimoverenkiertoon sopeutuvia ohitussiirteitä.

Munuaisten akuutti vajaatoiminta (AKI) on vaikeisiin palovammoihin liittyvä komplikaatio, johon liittyy korkea kuolleisuus. Munuaisten vajaatoiminnan diagnostiikassa käytettävät merkkiaineet, kuten kreatiniini ja kystatiini C, toimivat huonosti akuutin vajaatoiminnan varhaisessa tunnistamisessa, eivätkä ne anna spesifistä tietoa vajaatoiminnan syystä. Tällä hetkellä tutkimuskäytössä on noin 10 merkkiainetta, joiden osalta lisätutkimukset ovat tarpeen niiden arvioimista kliiniseen käyttöön. Kliinisessä käytössä olevia merkkiaineita on ainoastaan muutama ja näidenkin osalta lisätutkimukset ovat tarpeen laajempaa käyttöä varten. NGAL on uusista merkkiaineista kaikkein lupaavin tutkimusnäytön perusteella. NGAL reagoi nopeasti akuuttiin vajaatoimintaan, jossa munuaiskudos on vaurioitunut ja pitoisuudet nousevat veressä nopeasti verrattuna perinteisiin merkkiaineisiin.