Browsing by Title
Now showing items 1199-1218 of 2464
-
(2023)Cardiovascular diseases are reported to be the main cause of death. Inducing the growth of blood vessels, called angiogenesis, holds promising potential for improved vessel reperfusion after myocardial infarction. The vascular endothelial growth factors (VEGFs) and receptors (VEGFRs) are important regulators of blood vessel development, growth, and maintenance. VEGF-A is the protagonist of the family, but as a therapeutical measure, severe side effects impede its use. On the contrary, VEGF-B, which is mainly expressed in the heart and skeletal muscle, lacks a general pro-angiogenic effect. However, overexpression seems to carry angiogenic promise by increasing VEGF-A availability for VEGFR-2 through competition for VEGFR-1 binding. VEGF-B transcripts undergo alternative splicing, resulting in two isoforms, namely VEGF-B167 and VEGF-B186. The different isoform properties affect the VEGF-B bioavailability; thus, they should hold different translational potentials. In vivo, adeno-associated viral vector-mediated transduction of the VEGF-B isoforms resulted in cardiac hypertrophy and increased proliferation of endothelial cells. Both were more potently induced by VEGF-B186 than VEGF-B167, and the proliferation was mostly detected in the sub-endocardial region of the heart. Although the transcript levels were comparable between the isoform groups, the protein level of VEGF-B186 was much greater than VEGF-B167, implying a difference in VEGF-B isoform degradation and receptor binding dynamics. In vitro, endothelial cell regulation of the VEGF-B isoforms suggested a faster degradation of the VEGF-B167 protein. Blocking of neuropilin-1, a VEGFR-1 co-receptor, decreased the amount of VEGF-B167 protein, bound to cultured endothelial cells, whereas blocking of VEGFR-1 increased it, indicating internalization and subsequent degradation through VEGFR-1. Intracellularly, the VEGF-B167 protein increased upon blocking of ubiquitin-mediated degradation using MG132, suggesting that the protein is targeted by the ubiquitin-proteasome system. Thus, overexpression of VEGF-B stimulated a pro-angiogenic response, but of the two isoforms, VEGF-B186 had a more potent effect in the heart, presumably because VEGF-B167 was degraded more rapidly by the endothelial cells. Besides further validation of the in vitro degradation dynamics, live imaging of VEGF-B and its binding targets fused with fluorescent proteins could visualize the binding dynamics. Understanding the different properties and degradation patterns of the VEGF-B isoforms should aid in the clinical translation of their angiogenic potential, but further work is needed to elucidate the function, binding targets, and turnover of VEGF-B.
-
(2018)Tausta: Adenomyoomat ovat paikallisia kohdun kyhmyjä, joissa kohdun limakalvon rauhaset tunkeutuvat lihaskerrokseen. Niiden molekulaarinen tausta ei ole tunnettu. Hyvänlaatuisten kohdun sileälihaskasvainten, leiomyoomien, tärkeimpiä geneettisiä muutoksia ovat MED12-mutaatiot, HMGA2:n yli-ilmentyminen ja FH:n inaktivaatio. Tässä tutkimuksessa etsimme näitä samoja muutoksia adenomyoomista. Menetelmät: Keräsimme tutkimukseen Helsingin yliopiston patologian laitoksen arkistosta 21 potilaan formaliiniin säilötyt adenomyoomanäytteet (n=21). DNA:n eristyksen jälkeen MED12 eksonien 1 ja 2 mutaatiot seulottiin suoralla sekvensoinnilla. HMGA2:n ja FH:n ilmentymistä analysoitiin immunohistokemiallisen menetelmän avulla. 2SC-vasta-aineella voitiin tunnistaa sukkinoitujen proteiinien kertymistä soluihin, mikä viittasi epäsuorasti FH:n inaktivaatioon. FH:n inaktivaatio varmistettiin FH-immunovärjäyksellä ja FH:n koodaavan alueen sekvensoinnilla. Tulokset: Löysimme kahdesta näytteestä (2/21, 9,5%) MED12-mutaation c.131G>A, p.G44D, joka on yleisin leiomyoomissa esiintyvä mutaatio. Löysimme yhdestä näytteestä 2SC-immunovärjäyksen avulla FH:n inaktivaation, joka paljastui FH-geenin lukukehystä muuttavaksi c.911delC, p.P304fs mutaatioksi. Samalta potilaalta löytyi kohdusta myös erillinen leiomyooma. Molemmissa kasvaimissa havaittiin sama mutaatio ja mutanttialleeli oli sekvenssissä enimmäkseen esillä viitaten myös heterotsygotian menetykseen. Immunovärjäyksessä kasvainten FH:n ilmentyminen oli alentunutta. Potilaalla oli sairaushistorian perusteella ollut useita leiomyoomia, mikä yhdessä näytteiden molekulaarisen taustan kanssa viittaa tuumoreille altistavaan HLRCC oireyhtymään. HMGA2:n ilmentyminen oli normaalia kaikissa näytteissä. Pohdinta: MED12-mutaatio löytyy pienestä osasta adenomyoomia. Myös FH:n molempien alleelien inaktivaatio voi johtaa adenomyoomien syntyyn, joten HLRCC oireyhtymä voi mahdollisesti altistaa adenomyoomille. Tulevaisuudessa tarkemmat molekyytitason analyysit ovat tarpeen adenomyoomien patogeneesin selvittämiseksi. (207 sanaa)
-
(2021)Ultraljud kan användas för bedömning av fostrets blodcirkulation och för prenatal diagnostik av hjärtsjukdomar. Hjärtmissbildningar kan utredas i detalj redan under fosterstadiet, vilket möjliggör tidig planering av postnatal vård i samråd med familjen. En noggrann diagnos och ett komplikationsfritt vårdförlopp efter födseln är en grundförutsättning för ett optimalt operativt vårdresultat samt god långtidsprognos. Syftet med denna retrospektiva studie var att undersöka diagnostikens och vårdplaneringens noggrannhet genom att utreda diskrepanser mellan uppgifterna i det fosterkardiologiska utlåtandet och den efter födseln fastställda diagnosen, tidigt genomförda vården (förlossningssjukhus och nyföddas övervakningsnivå, behov av prostaglandinbehandling och tidiga hjärtingrepp) och den sannolika prognosen. Undersökningen omfattar 400 foster som genomgått en utredning på den fosterkardiologiska enheten vid HUS mellan 10/2010 och 12/2019 hos samma fosterkardiolog. Samplet representerar ca 25% av totala antalet fosterkardiologiska utredningar vid enheten under ovan nämnda tidsintervall. Bland normala undersökningar var 9/54 avvikande under fosterstadiet. Bland avvikande undersökningar var 8/159 normala under fosterstadiet. Undersökningen var avvikande både under fosterstadiet och efter födseln i sammanlagt 153 fall. Diagnosen överensstämde helt i 156/215 (70%) av fallen medan den beräknades vara lindrigare i 44 (20%) fall och allvarligare i 22 (9.9%) fall i jämfört med det fosterkardiologiska utlåtandet. Diskrepansen i hjärtfelets allvarlighetsgrad enligt Davey et al 2014 var i medeltal 0.23 (SD 1,04; n=173). Det under fosterstadiet planerade förlossningssjukhuset överensstämde i 89/119 (73,9%), vårdnivån i 112/187 (59,9%) av fallen och behovet av prostaglandinbehandling i 203/215 (94%) av fallen. Fosterstadiets uppskattade postnatala hjärtingreppets svårighetsgrad och prognosen överensstämde helt i 90 (51,7%) av fallen, var allvarligare i 31 (17,8%) fall och lindrigare i 53 (30,5%) fall. Diskrepansen i hjärtfelets svårighetsgrad enligt Lacour-Gayet et al 2004 var i medeltal -1,03 (SD 4.0; n=173). Mera komplicerade fall verkade vara förknippade med större diskrepans. Kliniskt betydelsefulla diagnostiska diskrepanser (18/173, 10%) innefattade senare under graviditeten och efter födseln progredierande klaffproblem, gränsfall för 1- vs. 2-kammarlösningar och enklare hjärtdefekter (tex koarktation och kammarseptumdefekter). Undersökningens resultat ger information om kvaliteten i den fosterkardiologiska verksamheten. Analysen av diskrepanserna erbjuder värdefull information om noggrannhet och osäkerhet i fosterdiagnostik och -rådgivning som potentiellt kan användas för att förbättra verksamheten.
-
(2023)Medullär sköldkörtelcancer (MTC) står globalt sett för 1-3 % av morbiditeten men 13-14 % av mortaliteten i sköldkörtelcancer. Denna cancertyp uppstår ur sköldkörtelns kalcitoninproducerande C-celler och är således neuroendokrin. Över 99 % av alla MTCs utsöndrar således kalcitonin, varvid detta peptidhormon tillämpas vid diagnossättning av sjukdomen, val av vårdlinje för tillståndet och uppföljning av patienter. MTC förekommer i sporadisk och ärftlig form, varav den sporadiska formen utgör 70–75 % av fallen. Resterande andel utgörs av patienter med sjukdomen i samband med MEN2A (multiple endocrine neoplasia type 2A) och MEN2B (multiple endocrine neoplasia type 2B). 60 % av patienterna med sporadisk sjukdom är kvinnor medan könsfördelningen mellan dem med ärftlig sjukdom är jämn. Patienter med sporadisk sjukdom insjuknar ofta i 40-60 årsåldern medan ärftliga tumörer även ses hos barn. Oberoende av etiologi är kirurgi av primärtumör och metastaser den enda kurativa behandlingen för denna cancertyp, men även extern strålning och radioaktiva föreningar som binder till tumörcellernas somatostatinreceptorer tillämpas inom vården. Patienter med icke-operabla tumörer kan erbjudas behandling med tyrosinkinashämmare som vandetanib eller cabozantinib, något som med undantag av cabozantinibbehandling av patienter med M918T-mutationspositiva tumörer inte förlängänger livslängden. Inom HUS-området i Finland följer kliniker och patologer som arbetar med medullär sköldkörtelcancer i hög grad de snarlika internationella riktlinjer som sammanfattats av ESMO (European Society for Medical Oncology) och ATA (American Thyroid Association). Enligt frågeformulär som skickats ut till aktörer inom HUS finns det utrymme för förbättring bland annat beträffande hur prognosfaktorer som ålder och TNM-klassificering tillämpas i behandlingen av patienter.
-
(2021)Medulloblastom (MB) är den vanligaste maligna hjärtumören inom pediatrin och omfattar 63% av intrakraniella embryonala tumörer hos barn. Insidensnivån ligger globalt kring 0.7 fall per 100 000 invånare och medianåldern för diagnosen är 6 år. Tumören ligger i den bakre skallgropen och kan potentiellt spridas leptomeningealt. Vården är en kombination av kirurgi, intrakraniell bestrålning och cytostatikavård. Prognosen varierar enligt kliniska och molekylära riskgruppen, men den totala 5- års överlevnaden ligger kring 70-80%. Symptomen vid diagnos är icke-specifika och inkluderar bl.a. illamående, motorisk klumpighet och andra neurologiska fynd. Diagnosen ställs m.h.a. magnetröntgen (MRI) samt molekylära och histologiska prov. Denna studie kartlägger överlevnaden av patienter vårdade inom HUS-området mellan åren 2000 och 2020. Materialet utgjordes av 32 patienter som indelades i två riskgrupper enligt s.k. Chang’s kriterier. Datainsamlingen gjordes rakt från patientjournaler. Överlevnaden jämfördes mellan grupperna och analyserades m.h.a Kaplan-Meier metoden på SPSS. Av 32 patienter var 19 indelade i standard risk- gruppen (SR) och 13 i gruppen med sämre prognos, d.v.s high risk- gruppen (HR). 5-årsöverlevnaden i SR- gruppen var 84.6% och i HR- gruppen 61.5%. 5-årsöverlevnaden för hela kohorten blev 73.9%. Undersökningen påvisar att överlevnaden förblir sämre i den högre riskgruppen och hos patienter med subtotal kirurgisk resektion. Därutöver ser vi att överlevnaden inom båda grupperna ligger på internationell nivå och att SR-gruppen dessutom har en gynnsammare överlevnad inom HUS-området jämförelsevis med internationella resultat.
-
(2023)Cutaneous melanoma is a malignant tumor originating from pigment cells in the skin. The incidence of melanoma has been on an increasing trend for several decades, and while survival rates have improved in recent years, the mortality of metastasized melanoma continues to be extremely high. Thus, identifying aggressive melanoma cases as early as possible is crucial. Matrix metalloproteinases (MMPs) are a group of proteins that break down the extracellular matrix and play important roles in processes such as embryonic development and cancer dissemination. In particular, the membrane-bound MMP14 protein is known to have a fundamental role in the metastasis of many cancer types. Furthermore, the expression of MMP16 protein has recently been demonstrated to be correlated with poor prognosis in melanoma patients. In this thesis I studied MMP14 and MMP16 in the context of melanoma with two approaches: 1) I examined these proteins in clinical samples of patients with metastasized melanoma and assessed whether the expression level of either MMP14 or MMP16 showed correlation with patient survival time or the dissemination of the disease. 2) I attempted to use RNA interference to generate melanoma cells with loss of MMP14 or MMP16 expression, for later use in assessing the effect of the silencing on the cells’ capacity to form metastases. In the thesis I discovered that high expression of MMP16 already in the primary melanoma tumor correlates with the later development of brain and other distant metastases. These results suggest that MMP16 could potentially be used as a tool to help identify aggressive melanomas and define the prognosis of melanoma patients already at early stages of the diagnosis. Whereas the silencing of MMP14 expression in melanoma cells was successful, I could not reliably validate the loss of MMP16 expression at protein level despite multiple efforts. This may in part be explained by the complex protein-level regulation of MMP16, leading to difficulties when using antibody-based methods to assess its expression.
-
Memory functions in adults with a history of prenatal hyperglycaemia and/or neonatal hypoglycaemia (2017)Both prenatal hyperglycaemia (caused by maternal diabetes mellitus) and neonatal hypoglycaemia pose a risk to the neurocognitive development of the child: Maternal diabetes mellitus in pregnancy has been reported to be associated with impairments in memory functions of the offspring up to adolescence. Also, an association has been reported between neonatal hypoglycaemia and neurodevelopmental impairments in childhood and adolescence. However, to our knowledge, the association of prenatal hyperglycaemia with memory impairments has not previously been studied in adulthood. As for the possible association of neonatal hypoglycaemia with memory impairments, it has not, to our knowledge, been studied at any age. Furthermore, the separate and combined sequelae of the two risk factors are yet to be directly compared. We hypothesized that the two risk factors, separately and combined, would still in middle age be associated with subtle memory impairments. We assessed memory functions in a follow-up study of a cohort born during 1971–1974 and prospectively studied from birth. The sample included participants exposed to prenatal hyperglycaemia (n = 22), neonatal hypoglycaemia (n = 14), or both (n = 7). It also included controls with no early risks (n = 40). We assessed the participants' memory functions comprehensively, including working memory and immediate and delayed recall of both verbal and visual material. We found an interaction of early risk with the type of digit span task, a measure of working memory: The differences between span task scores varied between the groups. However, no pairwise between-group differences were significant. Thus, the interaction was not specific to any particular groups and likely to be clinically irrelevant. The interaction was non-significant when gestational age and birth weight were controlled for. The early risks were unassociated with scores on other memory tasks. Against our hypotheses, our results suggest that prenatal hyperglycaemia, neonatal hypoglycaemia and their combination are relatively benign disorders, especially when not accompanied by other perinatal complications: The association of prenatal hyperglycaemia with neurocognitive impairments appears to be attenuated in adulthood, and neonatal hypoglycaemia appears to have few long-term sequelae.
-
(2023)MEN1-oireyhtymä on harvinainen perinnöllinen sairaus, johon liittyy taipumus endokriinisten elinten kasvaimiin. Syndrooman tavallisin ja usein ensimmäisenä kehittyvä ilmentymä on primaarinen hyperparatyreoosi eli lisäkilpirauhasten liikatoiminta. Primaarinen hyperparatyreoosi heikentää luuston kuntoa ja hoitamattomana sen on todettu voivan aiheuttaa MEN1-potilailla osteoporoosia jo nuorella aikuisiällä. Hoitona on lisäkilpirauhasleikkaus, jossa MEN1-potilailla, toisin kuin sporadista lisäkilpirauhasten liikatoimintaa sairastavilla, poistetaan useimmiten yhden sijaan useita lisäkilpirauhasia. Paratyreoidektomian pitkäaikaisvaikutukset luuntiheyteen MEN1-potilailla eivät ole tiedossa. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida MEN1-potilaiden luuntiheyttä pitkäaikaisessa seurannassa paratyreoidektomian jälkeen ja verrata tätä terveiden verrokkien luuntiheyteen. Biokemialliset mittaukset, primaarisen hyperparatyreoosin kliininen kulku sekä lisäkilpirauhasleikkausten tyypit ja lukumäärät arvioitiin 35 geneettisesti varmistetulta MEN1-potilaalta keskimäärin 13,2 vuoden seurannassa. Seurannan päätteeksi MEN1-potilaille tehtiin luuntiheysmittaus, jonka tuloksia verrattiin ikä- ja sukupuolijakaumaltaan vastaavan verrokkiryhmän mittaustuloksiin. 35 MEN1-potilaasta 32 leikattiin primaarisen hyperparatyreoosin vuoksi keskimäärin 33,3 ± 13,7 vuoden iässä. Keskimäärin 42,8 ± 15,7 vuoden iässä MEN1-potilaiden luuntiheysmittausten T- ja Z-luvut lannerangassa, reisiluun kaulassa ja koko reisiluun yläosassa olivat viitearvojen sisällä. Terveisiin verrokkeihin verrattuna MEN1-potilaiden luuntiheys oli kuitenkin tilastollisesti merkitsevästi heikentynyt kaikissa kolmessa mittauspisteessä absoluuttisten luuntiheysarvojen osalta sekä lannerangan ja reisiluun kaulan alueella T-lukujen osalta. MEN1-potilaiden luuntiheys oli viitearvojen sisällä yli kymmenen vuoden seurannassa ensimmäisen lisäkilpirauhasleikkauksen jälkeen. Tämä johtunee osaltaan oireyhtymän varhaisemmasta diagnostiikasta sekä paremmin ja aikaisemmin ajoitetusta lisäkilpirauhasleikkauksesta. MEN1-potilaiden luuntiheys oli kuitenkin terveisiin verrokkeihin nähden tilastollisesti merkitsevästi alentunut.
-
(2020)Aorttaläpän ahtauma eli aorttastenoosi on yleinen läppäsairaus, jonka hoitona nykyään on joko avoleikkaus tai katetriteitse asennettava aorttaläppä. Kuvantamisen osuus diagnostiikassa ja hoidossa on suuri, sillä aorttaläpän ahtauma todetaan yleisimmin sydämen kaikukuvauksessa ja katetriteitse tapahtuvaa toimenpidettä varten tehdään sydämen ja suurten suonien tietokonetomografiakuvaus. Magneettikuvausta käytetään erityistapauksissa diagnostiikkaa täydentämään. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää eri aorttaläpän ja aortan kuvantamismenetelmien ja tulkitsijoiden välisiä mittauseroja ja analysoida niiden kliinistä merkitystä sekä yhteyttä hoitotoimenpiteissä aiheutuneisiin komplikaatioihin. Tutkimus on osa laajemman ”Aorttaläpän ahtauman ennusteeseen vaikuttavat tekijät” -tutkimuksen validointia. Aineisto koostui HYKS Sydän- ja keuhkokeskuksen prospektiiviseen tutkimukseen osallistuvien aorttastenoosipotilaiden kuvantamislausunnoista sekä potilasasiakirjamerkinnöistä. Tutkimukseen sisällytettiin 133 potilasta. Tutkimuspotilaille teetettiin normaalin diagnostiikan lisäksi erikseen sydämen magneettikuvaus. Katetritoimenpide tehtiin 44,4 %:lle ja avoleikkaus 35,3 %:lle. Sekä tietokonetomografiassa että magneettikuvauksessa todettiin useammassa eri aortan mitassa tilastollisesti merkitseviä tulkitsijakohtaisia eroja. Menetelmistä tietokonetomografian ja magneettikuvauksen mitat olivat aorttaläpän avautumispinta-alan osalta yhteneväisiä, molemmilla menetelmillä oli tilastollisesti merkitsevä ero puolestaan kaikukuvauksen mittoihin. Aorttaläpän kalkkikuormalla ei aineistossamme todettu olevan merkittävää yhteyttä komplikaatioihin. Lievät paravalvulaariset vuodot olivat yleisiä katetritoimenpidepotilailla (55,9 %) ja avoleikkauspotilailla eteisvärinä oli yleisin komplikaatio (29,8 %). Jatkossa tutkimustulosten varmistamiseksi potilasaineisto olisi hyvä kaksoisarvioida kunkin modaliteetin osalta. Mittausmenetelmät käydään yksikössä läpi ja pyritään löytämään mahdollisten systemaattisten virheiden sijainnit prosessissa. Jos mittauksia saataisiin standardoitua optimaalisesti, voitaisiin radiologien ja kardiologien tekemää päällekkäistä mittaustyötä vähentää. (206 sanaa)
-
(2019)Menieren tauti on pitkäaikainen, taustaltaan epäselvä sisäkorvan sairaus. Sen pääoireita ovat kohtauksittain esiintyvä kiertohuimaus, etenevä sensorineuraalinen kuulonalenema, tinnitus ja paineentunne korvassa. Jo vuosikymmenien ajan on tiedetty, että sisäkorvan sisänesteen eli endolymfan turvotus liittyy Menieren tautiin. Tätä ns. endolymfaattista hydropsia (EH) on voitu aiemmin havaita ainoastaan ruumiinavauksissa. Viimeaikainen kehitys magneettikuvaustekniikassa mahdollistaa sisäkorvan tarkan kuvantamisen, jolloin EH:n havaitseminen elävillä henkilöillä on mahdollista. Tässä kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin EH:n kuvantamismenetelmien eroja, sen esiintyvyyttä Menieren tautia sairastavilla ja terveillä, sekä EH:n korrelaatiota taudin kliinisiin oireisiin ja löydöksiin. Katsauksen perusteella havaittiin, että erilaisia kuvaustekniikoita on paljon, ja löydösten tulkitsemisessa käytettävät kriteerit vaihtelevat huomattavasti. Tämä hankaloittaa tulosten vertaamista toisiinsa. Osassa tutkimuksista käytetyt kriteeristöt vaikuttavat liian herkiltä, ja ne havaitsevat EH:ta paljon myös terveillä potilailla. Tutkimusten perusteella radiologisesti havaittavaa EH:ta voidaan todeta useimmilla Menieren tautia sairastavilla. EH:n vaikeusaste korreloi myös varsin hyvin Menieren taudin yhden pääoireen eli kuulonaleneman kanssa. Vaikuttaa myös siltä, että taudin edetessä EH:n esiintyvyys lisääntyy, joskin laadukkaita seurantatutkimuksia aiheesta ei ole. Tulosten perusteella on kuitenkin epäselvää, mikä on EH:n rooli Menieren taudin patogeneesissa. Menieren tautiin käytettävien hoitojen, kuten beetahistiinin, diureettien tai gentamysiinin teho EH:n vähentämisessä on huono tai epäselvä. Katsauksen perusteella EH:n magneettikuvantamisen hyöty käytännön kliinisessä työssä vaikuttaa toistaiseksi varsin niukalta. (195)
-
(2012)Komplementti on tärkeä osa luontaista immuunipuolustusta. Komplementtia voivat aktivoida esimerkiksi erilaiset mikrobien pinnan proteiinit. Mikrobit ovat kuitenkin kehittäneet keinoja suojautua komplementilta. On tärkeää oppia tuntemaan näitä mekanismeja erityisesti mikrobilääkekehityksen kannalta. Yksi ryhmä bakteerien seerumiresistenssiä välittävistä proteiineista ovat autotransportteri-adhesiineihin kuuluvat Oca-proteiinit (Oligomeric coiled-coil adhesin). YadA (Yersinia–adhesiini A) on prototyyppi Oca-perheen proteiineista. Sen on todettu sitovan liukoisia komplementin säätelijäproteiineja FH:ta (faktori H) ja C4BP:tä (C4 b binding protein) ja se on merkittävä Yersinia enterocolitican seerumiresistenssiä välittävä proteiini. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Oca-proteiineihin kuuluvien meningokokin NadA:n (Neisseria-adhesiini A) ja hemofiluksen HadA:n (Hemofilus-adhesiini A) kykyä sitoa FH:ta ja C4BP:tä. Aikaisempia tutkimuksia samasta aiheesta ei ole tiedossa. Tutkimusmenetelminä olivat ELISA (Enzyme-Linked Immunosorbent Assay) -testi, SDS-Page (Sodium Dodecyl Sulfate Polyacrylamide gel electrophoresis) ja Western blotting, geelivärjäys, sekä vasta-aineleimaus ja virtaussytometria. Lisäksi tutkittiin käytettyjen bakteerikantojen seerumiresistenssiä. Tutkimuksen perusteella ei saatu osoitettua, että NadA tai HadA sitoisivat FH:ta tai C4BP:tä, toisin kuin YadA. Seerumiresistenssitutkimuksessa NadA ja HadA näyttivät suojaavan bakteeria komplementin vaihtoehtoiselta tieltä.
-
(2014)B-seroryhmän meningokokkia (MenB) vastaan ei pitkään ollut tehokasta eikä kattavaa rokotetta, sillä sen kapselipolysakkaridin on ajateltu olevan heikosti immunogeeninen ja pelätty rokotekomponenttina aiheuttavan autoimmuniteettia. Rokotekandidaatteja lähdettiin etsimään MenB:n genomista (käänteinen rokotetutkimus, reverse vaccinology). Osin tällä tavoin kuvattiin ulkokalvon pintaproteiini, jonka havaittiin sitovan komplementin oikotien estäjää, tekijä H:ta (fHbp, tekijä H:ta sitova proteiini). FHbp:ia hyödyntäen on tuotettu uusia, jotka ovat ensimmäisiä yleisesti kattaviksi tarkoitettuja rokotteita MenB:n aiheuttamaa meningokokkitautia vastaan. FHbp:n muuntelu eri bakteerikannoissa ajoi tutkimaan mahdollisuutta räätälöidä proteiinista kimeeri, johon olisi liitetty eri fHbp- muodoissa olevia epitooppeja mahdollisimman kattavasti. Tutkimustyön tuloksena kuvattiin rakenteellinen rokotetutkimus (structural vaccinology). Rokotetutkimuksen uudet toimintatavat mahdollistavat ajan ja kustannusten säästymisen ohella tilaisuuden kehittää tehokkaita rokotteita useita merkittäviä patogeeneja vastaan.
-
(2024)To prevent blood donors from developing iron deficiency (ferritin <15 μg/l) and subsequent anaemia (haemoglobin <120 g/l), blood services rely on information about known risk factors, including the donor’s sex and age. Menstrual blood loss is not accounted for in blood donation interval recommendations, despite being a known risk factor of iron deficiency. We aim to investigate to what extent menstrual bleeding is associated with ferritin and haemoglobin levels in female blood donors, and whether other menstruation-related factors (i.e. use of hormonal contraception, heavy menstrual bleeding) are associated with risk of iron deficiency or anaemia. The study population consisted of 482 premenopausal and 499 postmenopausal Dutch whole blood donors. Exclusion criteria were current pregnancy, BMI ≥50, ferritin ≥200, PBAC ≥400 and age <18 or ≥70 years. Menstrual blood loss was quantified using a pictorial blood assessment chart (PBAC), a semi- objective method to evaluate the number of used menstrual products and the degree of staining. We identified predictors of log(ferritin)/haemoglobin and iron deficiency/anaemia using Bayesian linear and logistic regression models, and quantified the average percentage of variance in log(ferritin) and haemoglobin explained by the co-variates. Menstrual blood loss explained the majority of the variance in haemoglobin (7.5 %) and second only to the number of days since last donation for ferritin (8 %). Heavy menstrual bleeding (PBAC ≥150, OR = 3.67 [1.52, 8.86]) was associated with anaemia, and use of levonorgestrel-releasing intrauterine device was negatively associated with iron deficiency (OR = 0.06 [0.01, 0.78]). Age was not associated with iron status. Menstrual blood loss and blood donation were the most important determinants of iron status in premenopausal women. Thus, results suggest that accounting for menstrual blood loss in donation interval guidelines may benefit blood donors.
-
(2024)Objective: Obesity and poor mental health frequently co-occur in adulthood, but their comorbidity and causality during adolescence remain less explored. This study aimed to investigate how symptoms of depression, symptoms of anxiety, self-esteem, and psychological resilience associate to physical growth in Finnish youth. Methods: This study included 1,286 on average 11.2-year-old children (51% girls) from the Finnish Health in Teens (Fin-HIT) cohort study, of which 814 were followed for an average of 4.3 years. Symptoms of depression and symptoms of anxiety were evaluated with Center for Epidemiological Studies Depression Scale for Children (CES-DC) and Screen for Child Anxiety-Related Emotional Disorders (SCARED) at the age of 11. Self-esteem was assessed with Self-Perception Profile for Children (SPPC) at the age of 11. Baseline categorical psychological resilience was cross-classified into four phenotypes based on combination of exposure to early stressful life events (SLEs), assessed with Life Events as Stressors in Childhood and Adolescence, and psychological health, assessed with CES-DC and/or SCARED and SPPC. Weight, height, and waist circumference were self-reported at ages 11 and 15. Sex- and age-specific BMIz was calculated based on IOTF guidelines, and WtHr as waist circumference divided by height. Linear regression models were used to examine the associations between mental health indicators and BMIz/WtHr, while multilevel modeling was used to examine how the mental health indicators associate with change in BMIz/WtHr during the follow-up period. Results: Higher depressive symptoms were associated with a higher WtHr at baseline (p = .001) and a decrease in BMIz (p = .02) and WtHr (p = .001) over the follow-up period. Symptoms of anxiety were associated with a higher WtHr at baseline (p = .017) and a decrease in BMIz (p = .035), and after adjusting for age and sex also with a decrease in WtHr (p = .02). Higher self-esteem was associated with a lower baseline BMIz and WtHr (both p < .001), with a lower follow-up BMIz (p = .041) and WtHr (p = .096), as well as an increasing BMIz (p = .009) and WtHr (p = .016). Belonging to the resilient group was associated with a lower BMIz (p = .04) and WtHr (p = .004) at baseline, as well as a greater increase in BMIz (p = .009) and WtHr (p = .016) during the follow-up period when compared to the non-resilient group. Conclusion: Indicators of mental health and psychological resilience were associated with physical growth in adolescence, and their impact varied over time. These results underline the importance of considering mental health indicators in understanding and addressing adolescent obesity and its dynamics during this critical developmental period.
-
(2020)Background: Merkel Cell Carcinoma (MCC) is a very rare but lethal skin cancer, most commonly presenting in elderly individuals with fair skin. UV-exposure or infection with the Merkel Cell Polyomavirus are crucial for the MCC pathogenesis. MCC most commonly presents as a local red-pink nodule, usually on UV-exposed skin areas of the head and neck or the extremities. The recommended treatment consists of a surgical tumour resection, a sentinel lymph node biopsy and adjuvant radiation therapy (RT), in metastatic MCC chemotherapy or immunotherapies can be added. Five-year survival is 40 - 70%. The aims for this study was to analyse MCC patients regarding patient and disease characteristics and administered treatments and the effects they pose on disease prognosis, with a special emphasis on radiation therapy. Methods: Data regarding patient and disease characteristics, treatments, disease progression and survival was collected from patient databases regarding all patients diagnosed with MCC at HUH in the period 2010-2018. Statistical analyses were made regarding independent variable effect on survival, with more thorough calulations regarding the effect on adjuvant radiotherapy. Results: 47 patients were included in this study. The mean age was 79 years, 59.6% were female, the primary tumour most commonly in the head and neck area and most patients presented with a local disease. 43 patients had a surgical re-excision, 28 patients received adjuvant RT, one patient was treated with chemotherapy and one with the immunotherapy avelumab. A small tumour size, low stage, lower patient age and treatment with adjuvant RT correlated with improved survival. Two-year survival was 57.1%. The disease specific survival for patients treated with RT was 74.0%, and 51.8% for patients who did not receive RT. Conclusion: The patient cohort was similar to those presented in previous studies. A small primary tumour, local disease, lower age at time of diagnosis and treatment with adjuvant RT was beneficial for survival. MCC is still an aggressive cancer with high mortality, and the administered treatments vary between patients at HUH.
-
(2015)Merkelinsolusyöpä (MSS) on harvinainen, ensimmäistä kertaa vuonna 1972 kuvattu neuroendokriininen ihosyöpä. Se esiintyy pääasiassa iäkkäillä ihmisillä, aurinkoaltistuneilla ihoalueilla. MSS lähettää herkästi etäpesäkkeitä ja siten ennuste on yleensä huono. Hiljattain on löydetty uusi polyomavirus (merkelsolupolyomavirus), jolla saattaisi olla merkitys taudin syntyyn. Harvoissa tapauksissa MSS todetaan imusolmukemetastaaseina ilman primaarikasvainta iholla. Tätä kutsutaan tuntematon primaarikasvain-MSS:ksi. Yksittäisiä tapauksia, joissa MSS on esiintynyt ihonalaiskudoksessa ilman primaaria iholeesiota, on myös raportoitu. Tuntematon primaarikasvain-MSS:llä on kirjallisuuden mukaan ollut parempi ennuste kuin iholeesiolla alkavalla MSS:llä. MSS:n syntymekanismista ei ole varmaa tieteellistä näyttöä. Tässä tutkimuksessa käytiin läpi kaikki Suomessa tavatut tuntematon primaarikasvain-MSS-potilaat (14 kpl) saatavilla olevien sairaskertomuksien perusteella. Tutkimustulosten perusteella näyttäisi siltä, että subkutaanituumorilla alkavilla taudinkuvilla olisi parempi ennuste kuin muilla MSS-tapauksilla. MSS näyttäisi aidosti esiintyvän primaarituumorina imusolmukkeissa ja subkutaanituumoreina eikä vain metastaasina, jolle ei löydetä primaarituumoria. Tehokkain hoitomuoto tuntematon primaarikasvain-potilaille vaikuttaisi tutkimuksemme perusteella olevan radikaali ekskiisio yhdistettynä sädehoitoon.
-
(2020)Tausta: Suuri osa ihmisistä kokee psyykkisesti traumaattisen tapahtuman jo ennen aikuisikää. Nuorena koettu trauma ja nuoruusiän psyykkinen kehitys vaikuttavat toisiinsa, minkä vuoksi traumaattisten tapahtumien seurauksia on tärkeää tutkia erikseen tässä ikäryhmässä. Traumatapahtumalle annetun merkityksen on todettu vaikuttavan traumasta toipumiseen ja toisaalta traumaperäiseen kasvuun. Tässä tutkimuksessa selvitettiin merkityksen anto -prosessin vaikutusta psyykkisestä traumasta toipumiseen. Menetelmä: Tutkittavat olivat kahden vuoden seurantatutkimukseen osallistuneita kouluampumistapahtumille 2007 tai 2008 altistuneita alle 30-vuotiaita oppilaita ja opiskelijoita sekä verrokkeja (N=865). Ensimmäisessä kyselyssä tutkittavat vastasivat avoimeen kysymykseen tapahtumalle antamastaan selityksestä. Selitykset luokiteltiin aineistolähtöisesti. Traumaperäisiä stressioireita mitattiin Impact of Event Scale (IES) ja traumaperäistä kasvua Post Traumatic Growth Inventory (PTGI) -kyselyillä. Tulokset: Tutkimushenkilöiden traumatapahtumalle antamat selitykset jakautuivat seitsemään ryhmään, joista suurin muodostui tekijään liittyvistä selityksistä. Kymmenesosa vastaajista ei pystynyt selittämään tapahtumaa itselleen lainkaan. Heillä oli kaikkina seuranta-ajankohtina merkittävästi enemmän traumaperäisiä stressioireita tapahtuman itselleen selittämään pystyneisiin verrattuna. Kykenemättömyys selittää tapahtumaa lainkaan oli traumaperäisen oireilun merkittävä riskitekijä myös useita muita traumasta toipumiseen vaikuttavia tekijöitä huomioivassa monimuuttujamallissa. Muuten erilaisten selitysryhmien välillä ei ollut eroja psyykkisestä traumasta toipumisessa. Traumatapahtumalle annettu selitys ei juuri vaikuttanut kokemuksiin traumaperäisestä kasvusta. Pohdinta: Jonkin selityksen antaminen psyykkisesti traumaattiselle tapahtumalle on yhteydessä parempaan traumasta toipumiseen verrattuna niihin, jotka eivät pysty lainkaan selittämään tapahtumaa itselleen. Kykenemättömyys selittää tapahtumaa voi kertoa vaikeuksista trauman psyykkisessä käsittelyssä. Merkityksen anto -prosessin käynnistymisen epäonnistuminen altistaa pitkittyneelle traumaperäiselle oireilulle.
-
(2016)Folate deficiency (FD) has been found to cause number of medical conditions varying from megaloblastic anemia to fetal neural tube defects but the molecular basis behind these has remained poorly understood. We studied the metabolic consequences of FD in mouse liver and brain, concentrating on transsulfuration pathway and cysteine-dependent pathways. Data was acquired with mass spectrometry based metabolomics and western blotting. We found that FD induces lack of cysteine in liver and brain, causing further imbalances in cysteine-derived metabolites such as glutathione and taurine. Changes in enzyme expression show that hepatic cells prioritize glutathione synthesis over taurine synthesis, while the brain does vice versa. We then supplemented FD mice with N-acetylcysteine (NAC), precursor of cysteine. NAC supplementation restored hepatic bile acid and blood glutathione levels of FD tissues. These results improved our understanding of FD induced metabolic imbalances and proved that NAC significantly rescues some of these changes.
-
(2020)Bakgrund: Pre-eklampsi har i tidigare forskning påvisats öka risken för hjärt- och kärlsjukdomar efter graviditeten. Även hos barnet finns det en risk för högre blodtryck redan i barndomen samt en ökad risk för övriga kardiovaskulära riskfaktorer såsom förhöjt body mass index. Målet med denna studie är att undersöka metaboliska och antropometriska skillnader mellan pre-eklamptiska respektive icke pre-eklamptiska mödrar samt deras barn i 10-årsåldern. Metoder: Bakgrundsinformation samt klinisk data har i en pilotstudie samlats in från 45 familjer (mamma, pappa och barn). Familjerna är antingen pre-eklamptiska (undersökningsgrupp) eller icke pre-eklamptiska (kontrollgrupp). Vi undersökte om det fanns skillnader i olika metaboliska och antropometriska faktorer mellan de båda grupperna, främst med avseende på barnen. Resultat: Inga betydande skillnader i de prepubertala barnens blodtryck mellan de båda grupperna kunde påvisas. De pre-eklamptiska barnen var överlag mindre till kroppsstorleken än de icke pre-eklamptiska barnen. De pre-eklamptiska mödrarna hade högre blodtryck, fettprocent, midjemått och BMI än de icke pre-eklamptiska. Konklusion: Pilotstudien visade inga tydliga skillnader i prepubertala barns blodtryck med avseende på pre-eklampsi, men de pre-eklamptiska barnen var mindre till kroppsstorleken än de icke pre-eklamptiska barnen. Pre-eklamptiska mödrar hade en högre kardiovaskulär riskprofil som potentiellt kan påverka barnens kardiovaskulära risk på längre sikt då forskning visat att moderns förhöjda blodtryck under graviditeten kan påverka barnets blodtryck.
-
(2022)Antibioottiresistenttien bakteerien joukossa MRSA on yksi tunnetuimmista taudinaiheuttajista yleisyytensä, virulenssinsa ja maailmanlaajuisen levinneisyytensä vuoksi. Tässä kirjallisuuskatsauksessa paneudutaan MRSA:n ominaisuuksiin ja erityisesti epidemiologiseen tilanteeseen eri puolilla maailmaa. Suomessa ja pohjoismaissa epidemiologinen tilanne on ollut historiallisesti hyvä ja edelleenkin pohjoismaat kuuluvat maailman kärkimaihin matalan MRSA-insidenssin suhteen. Euroopan alueella tilanne on vaihteleva ja Etelä-Euroopassa tilanne on paikoin mainittavasti huonompi. Yhdysvalloissa tilanne on Eurooppaa vaikeampi ja jopa yli puolet S. aureus -kannoista on MRSA:ta. Kuitenkin yleisesti länsimaissa ja myös Aasiassa ja Afrikassa MRSA:n insidenssi on vaikuttaa olevan laskusuuntainen, ja resistenssitilannekin vaikuttaa helpottaneen. Etelä-Amerikassa tilanne on vaikea ja siinä ei ole havaittavissa samalla tavalla selvää paranemista. Kokonaisuudessaan MRSA on mainittava uhka ympäri maailman ja se aiheuttaa paitsi sairaalahoitoa vaativia infektioita, myös tehokkaan hoidon saamisen viivästymistä sekä pitkittyneitä osastohoitojaksoja. Tilanteen saaminen hallintaan ja hallinnan säilyttäminen vaativat jatkuvia ponnisteluja hygieniatoimien, hoitotoimenpiteiden ja antibioottien vastuullisen käytön saralla. Uutena haasteena on globalisaatio ja ihmisten yleistynyt liikkuminen maiden ja maanosien välillä.
Now showing items 1199-1218 of 2464