Browsing by Title

Suun terveys on tärkeä osa ihmisen kokonaisterveyttä ja hyvinvointia. Erityisesti iensairaudet ja karies ovat merkittäviä ja yleisiä suun sairauksia, joilla voi olla mittavia vaikutuksia terveyteen, mutta joiden diagnostiikka ja hoito ovat perinteisesti olleet hammaslääkäreiden vastuulla. Ulkomaalaisissa tutkimuksissa on havaittu, että lääkärit voisivat olla nykyistä merkittävämmässä asemassa suun sairauksien diagnostiikassa ja hoitoketjuissa mutta osaamisen ja tiedon puute ovat tälle esteenä. Tämä tutkimus selvitti millä tavoin suun terveys huomioidaan suomalaisessa lääkärikoulutuksessa ja miten lääkäreitä valmistetaan hoitamaan ja ennaltaehkäisemään potilaiden suun alueen vaivoja. Tutkimuksessa selvitettiin, miten suun terveys mainitaan suomen viiden eri lääketieteellisen tiedekunnan lääketieteen lisensiaatin koulutusohjelmien opinto-oppaissa ja tiedekunnille lähetetyn internet-pohjaisen kyselyn kautta selvitettiin eri koulutusohjelmien suun terveyden opetusmääriä, opetusmuotoja ja ajankohtaa sekä opetuksen laatua. Suun terveys mainittiin vähintään kerran neljän eri tiedekunnan opinto-oppaassa korva-, nenä- ja kurkkutautien yhteydessä mutta maininnat olivat yleisesti vähäisiä. Neljä tiedekuntaa vastasi lähetettyyn kyselyyn. Vastauksien perusteella suun terveyden opetus painottuu pääsääntöisesti prekliiniseen vaiheeseen ja toteutuu pääosin luento- sekä pienryhmäopetusmuodossa. Potilasopetusta ei suun terveyteen liittyvistä vaivoista järjestetä. Suun tutkimisen, normaalianatomian ja suun syöpäsairauksien opetus koettiin tiedekunnissa keskimäärin hyväksi. Huonommin opetetuiksi aiheiksi koettiin suun sairauksien preventio ja suun sairauksien yhteys muuhun sairastavuuteen ja näiden aiheiden opetuksen lisääminen koettiin tiedekunnissa tärkeäksi. Tutkimus alleviivaa tarvetta suun terveyden opetuksen lisäämiselle sekä koulutusohjelmille yhteisen suun terveyden ydinaineksen kehittämiselle.

Suuontelon limakalvoilla tavattavat erilaiset hyvänlaatuiset kyhmyt muodostavat laajan ja monimuotoisen joukon. Limakalvojen kyhmyt voivat olla lähtöisin esimerkiksi epiteelikudoksesta, sidekudoksesta, hermokudoksesta, lihaskudoksesta tai rasvakudoksesta. Kyhmyjen taustalla olevissa etiologisissa tekijöissä on runsaasti eroja. Etiologisia tekijöitä voivat olla muun muassa krooninen ärsytys, alueelle kohdistunut trauma, HPV-infektio tai paikalliset ärsytystekijät, kuten hammaskivi. Myös systeemiset sairaudet, hormonaaliset muutokset sekä geneettiset tekijät voivat aiheuttaa hyvänlaatuisen kyhmyn synnyn suun limakalvolle. Monet suuontelon kyhmyistä muistuttavat kliiniseltä näkymältään toisiaan, vaikka etiologiassa ja patogeneesissä olisikin eroja. Oikeaan diagnoosiin päätyminen pelkästään muutoksen kliinisen näkymän perusteella ei yleensä olekaan mahdollista. Biopsian otto muutoksesta ja näytteen mikroskooppinen tarkastelu ovat usein välttämättömiä diagnoosin varmistamiseksi. Hammaslääkärin on tärkeää havaita erilaiset muutokset suuontelossa tutkimalla potilaan limakalvot huolellisesti hoitojakson alussa ja tutkimuskäynneillä. Oikeaan diagnoosiin vaaditaan limakalvojen tutkimisen lisäksi huolellinen anamneesi. Tämä syventävä tutkielma on kirjallisuuskatsaus suuontelon limakalvojen hyvänlaatuisista kyhmyistä. Tutkielmassa perehdytään hyvänlaatuisiin epiteelikudoksen papillaarisiin ja verrukoottisiin muutoksiin, sidekudoksen muutoksiin sekä sylkirauhasperäisiin muutoksiin. Kyhmyt on jaoteltu näiden yläluokkien sisällä pääasiassa reaktiivisiin muutoksiin, idiopaattisiin muutoksiin sekä neoplasmoihin. Jokaisen käsiteltävän muutoksen osalta on pyritty tutustumaan sen etiologiaan, esiintymiseen, sijaintiin suuontelossa, kliiniseen näkymään, histologisiin ominaisuuksiin ja lopulta erotusdiagnostiikkaan sekä hoitoon. Kirjallisuuskatsauksen aineistona on käytetty alan kirjallisuutta sekä PubMed-haun artikkeleita. (188 sanaa)

Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää altistavia yleisterveydellisiä tekijöitä suuperäisen yleisinfektion taustalla. Tutkimuksen aineistoa varten valittiin retrospektiivisesti vuosina 2012-2017 erikoissairaanhoidon suun infektiofokustutkimukseen lähetettyjä potilaita, joiden epäiltiin tai tiedettiin sairastaneen suuperäinen yleisinfektio. Edellä mainituilla kriteereillä potilaita löytyi yhteensä 133. Jokaisen tutkimukseen valikoituneen potilaan yleisterveydellinen tilanne ja yleisinfektion hoitoon liittyvät tiedot kartoitettiin erikoissairaanhoidon tietojärjestelmään tallennettujen potilaskertomusten perusteella kuten ne suun infektiofokustutkimushetkellä olivat. Aineiston potilaat jaettiin edelleen kahteen ryhmään veriviljelytulosten perusteella – todennäköisiin suuperäisiin tapauksiin (Ryhmä B) ja muihin tapauksiin (Ryhmä A). Näitä ryhmiä vertailtiin keskenään Pearsonin korrelaatiotestillä ja khiin neliö -testillä. Tutkimusaineiston potilaista 73,7% oli miehiä, ja ryhmässä B miesten osuus oli jopa 82,7%. Potilaiden ikä oli keskimäärin 56 vuotta. Ryhmän B potilailla oli vähemmän autoimmuunisairauksia ja suun alueen oireita kuin ryhmän A potilailla (p < 0,05), kun taas läppävikoja ryhmän B potilailla oli enemmän kuin ryhmän A potilailla (p < 0,05). Molempien ryhmien potilailla oli runsaasti poistokuntoisia hampaita – keskimäärin 2,8 hammasta poistettiin potilasta kohden. Tutkimustulosten perusteella voidaan odotetusti todeta infektiivisen endokardiitin liittyvän läheisesti suuperäisiin yleisinfektioihin. Yksiselitteisiä riskitekijöitä erityisesti suuperäiselle yleisinfektiolle ei tässä tutkimuksessa löydetty. Potilailla esiintyi kohtuullisen paljon infektioherkkyyttä lisääviä perussairauksia ja merkkejä runsaasta hoidon tarpeesta suun alueella. Näiden yhdistelmä on lisäksi aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty suuperäisiin yleisinfektioihin. Suun- ja yleisterveyden edistäminen riskipotilailla olisikin ensiarvoisen tärkeää, jotta heidän riskinsä sairastua vakaviin infektioihin pystyttäisiin minimoimaan.

Suusyövän ilmaantuvuus on ollut kasvussa niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin, eikä sen ennuste ole parantunut merkittävästi hoitomenetelmien kehittymisestä huolimatta. Huomattava osa suusyövistä olisi ennaltaehkäistävissä terveemmillä elämäntavoilla sekä erityisesti pahimpia riskitekijöitä tupakkaa ja alkoholia välttämällä. Yksi tärkeimmistä hoidon ennusteeseen vaikuttavista tekijöistä on taudin diagnosoiminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Diagnoosin viivästymiseen voivat vaikuttaa monet tekijät. Useissa tutkimuksissa on todettu pisimmän viiveen olevan potilaasta johtuvaa viivettä, joka syntyy oireiden alkamisen ja hoitoon hakeutumisen välillä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hoitoon hakeutumisen viivettä ja sen syitä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Tutkimus toteutettiin vuoden 2018 aikana haastattelututkimuksena. Haastatteluihin osallistui yhteensä 15 suusyövän primaarileikkaukseen saapunutta potilasta. Tärkeimmäksi tulokseksi tutkimuksessa nousi potilaiden saama vähäinen valistus ja neuvonta päihteiden käytöstä ja niiden vaikutuksesta suun terveyteen. Vain kahden potilaan kanssa oli keskusteltu suusyövästä ja sen riskitekijöistä ennen sairastumista, vaikka lähes kaikki kuuluivat suusyövän riskiryhmään. Viive potilaiden hoitoon hakeutumisessa ensimmäisten oireiden alettua vaihteli muutamasta vuorokaudesta useaan kuukauteen. Vain noin puolet potilaista oli saanut lähetteen suu- ja leukakirurgille heti ensimmäisestä hoitopaikastaan. Parantamisen varaa löytyy siis erityisesti ennaltaehkäisevän työn lisäksi niin potilaiden tietoisuudessa kuin terveydenhuollon ammattilaisten osaamisessa ja toimintatavoissakin. Vaikka tutkimuksen otanta on pieni, eivätkä tulokset siksi ole yleistettävissä laajemmalle, tarjoaa se suuntaa-antavaa tietoa suusyövän ennaltaehkäisyn ja hoidon aloituksen viivästymisen ongelmakohdista.

Sydämen vajaatoiminta on yksi yleisimmistä sairastavuuden ja kuolleisuuden aiheuttajista länsimaissa. Sen esiintyvyys on suurten ikäluokkien määrän myötä nousussa. Sydämen vajaatoiminnan taustalla voi olla useita syitä. Akuutilla sydämen vajaatoiminnalla tarkoitetaan uutta, oireista sydämen vajaatoimintaa tai kroonisen vajaatoiminnan äkillistä vaikeutumista. Akuutti vajaatoiminta vaatii nopeita tutkimuksia ja hoitoratkaisuja, sillä kuolleisuus alkuvaiheessa on suuri. Päivystyssairaalahoitojaksot ovat usein pitkiä ja kansantaloudelliset kustannukset suuria. Suomessa käytetään eurooppalaisia sydämen vajaatoiminnan hoitosuosituksia. Hoidon kulmakivinä ovat lisähapen anto ja tarvittaessa hengityksen tukeminen, sekä diureetti- ja vasodilataattorihoito. Mikäli näillä ei saavuteta hoitovastetta, käytetään verenpainetta nostattavia ja inotrooppisia hoitoja, tarvittaessa koneellisia hoitoja. Tutkimusnäyttö akuutin vajaatoiminnan lääkehoidon osalta on vielä puutteellista. Tutkimuksessa selvitettiin sydämen akuutin vajaatoiminnan hoitokäytäntöjä HYKS:ssä, erityisesti lääke- ja ventilaatiohoitojen suositusten toteutumista päivystyspoliklinikoilla. Lisäksi tarkasteltiin aikaviiveitä potilaan saapumisesta hoidon toteutumiseen, sekä potilaan vitaalielintoimintojen mahdollista vaikutusta hoidon kiireellisyyteen ja hoitolinjaan. Vastaavaa tutkimusta ei entuudestaan ole Suomessa tehty. Tulokset jäivät alhaisiksi osoittaen, että parannettavaa on niin lääkehoidon kuin aikaviiveidenkin osalta.

Sydämen sykkeen nousun määrää ja sen dynamiikkaa käytetään usein fyysisen kunnon mittarina. Tämä tutkielma keskittyy vähemmän huomiota saaneeseen sydämen sykkeen käyttäytymiseen rasituksen jälkeen. Tutkielma koostuu kahdesta osasta: kirjallisuuskatsauksesta ja omasta tutkimuksesta. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli tarkastella sykkeen palautumisen mekanismeja, sykkeen palautumiseen vaikuttavia tekijöitä sekä onko eri tutkimuksissa todettu sykkeen palautumiselle tavoitearvoja tai diagnostista merkitystä. Tutkielman tutkimusosuudessa tarkasteltiin Työterveyslaitoksen palomiehille tehtyjä maksimaalisen polkupyöräergometriatestin tuloksia. Mittaukset tehtiin vuosina 1996, 1999 ja 2009. Tavoitteena oli tarkastella hyväkuntoisten miesten sykkeen palautumista kuormituskokeesta sekä maksimaalista hapenottokykyä ja kehonpainoindeksiä, näiden muutoksia seurannan aikana sekä näiden yhteyttä toisiinsa. Sykkeen palautuminen välittyy autonomisen hermoston sympaattisen ja parasympaattisen vuorovaikutuksen kautta, vaikka tarkkoja mekanismeja ei vielä ole täysin ymmärretty. Yleisiä standardeja sykkeen palautumisen mittaamiseen ei ole, joten sykkeen palautumisen tavoitearvot vaihtelevat eri tutkimuksissa. Hidastunut sykkeen palautuminen vaikuttaisi olevan yhteydessä moneen autonomisen hermoston toimintaan vaikuttavaan sairauteen tai tällaisen sairauden riskitekijään tai jopa kuolleisuuden riskiin. Aikaisempien tutkimusten määrittämät sykkeen palautumisen tavoitearvot ovat kaikki pienempiä kuin tässä tutkimuksessa saatu hyväkuntoisten palomiesten sykkeen palautuminen keskimäärin. Lisäksi syke palautuu nopeammin normaali- kuin ylipainoisilla. Kehonpainoindeksin ja maksimaalisen hapenottokyvyn korrelaatio sykkeen palautumiseen saatettaisiin saada paremmin esille vasta hidastuneilla sykkeen palautumisen arvoilla. BMI:n keskiarvo kasvoi palomiehillä seurannan aikana, mutta sen kasvu ei näyttäisi tässä tutkimuksessa yksin selittävän sykkeen palautumista tai siinä ajan myötä tapahtuvia muutoksia. Palomiehilläkin maksimaalinen hapenottokyky laskee iän myötä, mutta myös sillä näyttäisi tässä tutkimuksessa olevan vähemmän merkitystä sykkeen palautumiseen tai siinä ajan myötä tapahtuviin muutoksiin. (229)

Sydämen regeneraatiokyky on ihmisellä hyvin rajallinen. Uusia sydänlihassoluja tiedetään muodostuvan jatkuvasti, mutta ei kuitenkaan riittävästi, jotta tuhoutuneen sydänlihaksen korjaantuminen esimerkiksi sydäninfarktin jälkeen olisi tehokasta. Tällä hetkellä ei ole kunnollisia keinoja, joilla voisi korjata jo syntyneitä vaurioita; terapeuttisilla menetelmillä voidaan lähinnä estää uusien vaurioiden syntyä. Hemioksygenaasi-1-entsyymillä (HO-1) tiedetään olevan edullisia vaikutuksia sydämen regeneraatiossa. Tutkimme seeprakalan sydämen kryovauriomallilla HO-1:n merkitystä sydämen regeneraatiossa. Neonataalirotan sydänlihassolujen avulla tutkittiin HO-1:n vaikutusta solujen proliferaatioon. Osoitimme HO-1:n indusoimisen parantavan seeprakalan sydämen funktiota vaurion jälkeen ja lisäävän uusien sydänlihassolujen määrää. Soluviljelymallissa HO-1:n indusointi lisää niin ikään uusien sydänlihassolujen määrää, toisaalta vaikuttaa siltä, että se myös estää proliferaatiota. HO-1 on mielenkiintoinen kohdemolekyyli etsittäessä uusia keinoja sydämen vaurioiden ja niistä seuraavan vajaatoiminnan hoitoon.

Sydänsähkökäyrä eli elektrokardiogrammi (EKG) rekisteröidään tyypillisesti epäiltäessä tai seurattaessa sydänsairautta. Lisäksi EKG mitataan usein myös oireettomilta perusterveiltä terveystarkastuksien, leikkauskelpoisuutta arvioivien tutkimuksien tai urheilijoiden sydänterveyden arvioinnin yhteydessä. EKG:n normaalirajojen määrittäminen luo pohjan monien sydänsairauksien diagnostisten kriteerien luomiselle ja määrittämiselle. Tutkimuksessa käsiteltiin 1333 EKG-lyhytrekisteröintiä vapaaehtoisilta perusterveiltä täysi-ikäisiltä suomalaisilta. Rekisteröinnit tehtiin Orion Pharman lääketutkimuksien alkutarkastuksien yhteydessä vuosina 2003 - 2015. Toistomittauksien suodattamisen jälkeen käsiteltiin 898 EKG-rekisteröintiä, joista tarkasteltiin sekä käsin ECIMS- mittausjärjestelmällä mitattuja että EKG:n rekisteröintilaitteiden tulosteisiin määrittämiä automaattisen analyysin arvoja. Tutkimuksen tavoitteena oli muodostaa terveiden suomalaisten lääketutkimuksiin vapaaehtoisesti osallistuvien henkilöiden EKG-lyhytrekisteröintien normaalit johtumisajat, tutkia iän ja sukupuolen vaikutusta johtumisaikoihin, vertailla saatuja tuloksia kirjallisuuteen ja pohtia terveen väestön EKG:n johtumisaikojen normaalirajoja sekä tarkastella poikkeamalöydösten esiintyvyyttä terveessä populaatiossa. Tutkimuksen tulokset vastaavat johtumisaikojen normaalirajojen suhteen oleellisilta osin aikaisempia aikuisväestölle tehtyjä tutkimuksia, joissa havaittiin ikääntymisen ja sukupuolen vaikuttavan johtumisaikoihin. Tulosten ja kirjallisuuden perusteella pitäisi jatkossa pohtia iän ja sukupuolen mukaisten viiterajojen luomista EKG:n johtumisajoille. Tässä tutkimuksessa tehtyjen havaintojen ja kirjallisuuden perusteella voitaisiin esittää esimerkiksi seuraavia viiterajoja: PR- aika 120 – 210 ms, QRS-aika 70 – 110 ms, QRS-akseli -30° – 90° ja QTcF-ajan ylärajaksi miehille 450 ms ja naisille 460 ms. QTcB-ajan käytöstä tulisi luopua. EKG-poikkeavuuksia löytyi perusterveiltä tutkittavilta jonkin verran, mutta niiden kliininen merkitys vaikuttaa kirjallisuuden perusteella pieneltä. Löydösten esiintyvyys vastaa oleellisesti aikaisempia havaintoja kirjallisuudessa. (205 sanaa)

Tämän tutkimuksen tavoite on selvittää sydänsarkoidoosin alueellista esiintymistä Suomessa. Sarkoidoosi on etiologialtaan tuntematon granulomatoottinen systeemisairaus. Taudin patofysiologiaa on immunologinen reaktio, jonka laukaisevaa tekijää ei tunneta, mutta todennäköisinä vaihtoehtoina pidetään infektiota tai muita ympäristötekijöitä. Sarkoidoosia esiintyy yleisimmin keuhkoissa, iholla ja silmissä. Sydänsarkoidoosi on sarkoidoosin vaikein muoto, koska sarkoidoosi voi aiheuttaa sydämen vaikean toiminnanhäiriön ja vaikeita kammioperäisiä rytmihäiriöitä lisäten siten kuolleisuutta. Sydänsarkoidoosissa tavallisimmat ensioireet ovat eteis-kammiokatkos, kammiotakykardia sekä sydämen vajaatoiminta. Sydänsarkoidoosin varmaan diagnoosiin vaaditaan histologinen näyttö osoittamalla granulomatoottinen tulehdus sydänlihaskudosnäytteellä. Sydänsarkoidoosi voidaan myös diagnosoida epäsuorasti siten, että kudosnäyte on muusta kudoksesta ja kuvantamistutkimuksilla näytetään sydämen rakenteiden vaurioituminen. Hoidon perustana on immunosuppressio toteutettuna pääasiallisesti kortikosteroidihoidolla ja hyödyntämällä kortikosteroidia säästäviä lääkkeitä kortikosteroidihoidon haittojen minimoimiseksi. Sydänsarkoidoosin manifestaatioita, eli rytmihäiriöitä ja sydämen vajaatoimintaa, hoidetaan hoitosuositusten mukaisesti laitehoitoja ja lääkitystä yhdistellen. Sydänsarkoidoosin aiheuttama vaikea-asteinen sydämen vajaatoiminta on indikaatio sydämensiirtoharkintaan. Ennuste on vuosikymmenien aikana parantunut johtuen todennäköisesti varhentuneesta diagnostiikasta ja hoidon aloituksesta. Kehittyneet kuvantamismenetelmät ovat olleet olennainen osa parantunutta diagnostiikkaa. Suomessa on tulehduksellisten sydänsairauksien kansallinen rekisteri. Rekisterissä oli 385 sydänsarkoidoosidiagnoosia vuosilta 1988-2015. Rekisterin tiedot yhdistettynä Väestörekisterikeskuksen synnyin- ja asuinpaikkakuntatietoihin tuottivat maakuntakohtaiset sydänsarkoidoosipotilaiden esiintymisluvut. Synnyinpaikkakuntien osalta sairauden esiintyvyys oli suurempaa Itä- ja Pohjois-Suomessa. Tämä ilmiö oli asuinpaikkakuntien osalta lieventynyt: esiintyvyys oli tasoittunut koko Suomeen eikä esiintyvyys enää korostunut Itä- ja Pohjois-Suomessa. Sekä synnyin- että asuinpaikkakuntakohtaisissa esiintymisluvuissa esiin nousi sydänsarkoidoosin korkea esiintyvyys Etelä-Pohjanmaalla. Sydänsarkoidoosin harvinaisuuden vuoksi yksittäisten tautitapausten merkitys esiintyvyysluvuissa korostuu. Esiintyvyyslukujen taustalla voi täten olla myös alueellisesti aktiivinen kliinikko- ja diagnostiikkatyö.

Understanding early language development is crucial for identifying atypical developmental features. Syntactic development stages and typical characteristics in Finnish-speaking children at the end of their second year are not yet fully understood. Research data has been gathered, for instance, regarding the emergence of word combinations at the end of the second year and the mean lengths of utterances. The aim of this master's thesis is to examine the syntactic structures in the utterances of Finnish children at 18 and 24 months of age and to determine whether the utterances can be classified based on their syntactic characteristics. Additionally, the objective is to investigate the relationship between the development of morphology and the development of verbs and closed-class words in relation to a child's syntactic development stage. The participants in this study are 49 typically developing Finnish-speaking children learning Finnish as their first language. The sample for this thesis consists of participants from the Sanaseula research project. In this thesis, data collected through the Finnish version of the MacArthur Communicative Development Inventories (MCDI, 16–30-month version) is analyzed. Information was gathered from parents when the children were 18 and 24 months old. At both measurement points, the verbs and closed-class words acquired by the children, inflectional forms, and the three longest utterances produced by the children were collected. The utterances were classified using a syntactic development scale created for this thesis. Spearman's rank correlation coefficients and linear regression analyses were used to investigate relationships between variables. At both measurement points, there was significant variation in children's syntactic abilities, with the highest variation occurring at 24 months of age. At eighteen months, the combined number of verbs and closed-class words acquired significantly explained the variation in syntactic development stage determined at 18 months of age. The number of inflectional forms acquired at two years of age significantly accounted for the syntactic development stage at 24-months. The study generated new and detailed information on the variability of syntactic development. The observed wide variation in syntactic skills enhances our understanding of the dispersion of language skills at the end of the second year. The findings of the study also tentatively suggest a high explanatory value of inflectional form mastery, verb acquisition, and closed-class vocabulary in syntactic skill variation.