Browsing by Title

Tupakointitutkimukset keskittyvät perinteisesti säännöllisesti tai runsaasti tupakoiviin. Koska ei ole osoitettu mitään terveyden kannalta haitattoman tupakoinnin rajaa, määrältään vähäisenkin tupakoinnin tutkiminen on tärkeää. Tutkielman tavoitteina oli analysoida päivittäin 1-4 savuketta polttavien ominaispiirteitä, tupakointitottumusten pysyvyyttä sekä tupakointitavan muutosta ennustavia tekijöitä. Tutkimuksessa käytettiin vuosina 1975, 1981 ja 1990 kerätyn suomalaisen kaksoskohorttitutkimuksen kyselyaineistoa. Vuoden 1975 aineistossa oli 9 940 päivittäistupakoitsijaa, joista 8% poltti alle 5 ja 20% vähintään 20 savuketta päivässä. Tutkimuksessa verrattiin päivittäin vähän ja paljon polttavien ominaispiirteitä. Vähän tupakoivat olivat todennäköisemmin naisia, yksin eläviä, liikunnallisia, korkeammin koulutettuja, elämäänsä tyytyväisiä ja vähemmän stressaantuneita kuin runsaasti polttavat. Pienempi osuus vähemmän tupakoivista käytti runsaasti kahvia ja alkoholia tai tupakoidessaan hengitti savua keuhkoihin. Pitkittäistarkastelussa ikä, koulutusaste, siviilisäädyn muutos ja alkoholin käyttö ennustivat tupakointitapojen muuttumista. Yksilötasolla vähäinen tupakointi oli usein väliaikaista: seuranta-aikana valtaosa lopetti tupakoinnin tai lisäsi savukemäärää. Väestötasolla vähän tupakoivien osuus pysytteli samana: tupakoinnin aloittajia, vähentäjiä sekä aiemmin lopettaneita mutta uudelleen aloittaneita siirtyi tähän ryhmään.

BACKGROUND: Population-based long-term data on pediatric patients with cerebral arteriovenous malformations (AVMs) are limited. OBJECTIVE: To clarify the characteristics and long-term outcome of pediatric patients with AVM. METHODS: A retrospective analysis was performed on 805 consecutive brain AVM patients admitted to a single center between 1942 and 2014. The patients were defined as children if they were under 18 yr at admission. Children were compared to an adult cohort. Changing patterns of presentation were also analyzed by decades of admission. RESULTS: The patients comprised 127 children with a mean age of 12 yr. The mean follow-up time was 21 yr (range 0-62). Children presented more often with intracerebral hemorrhage (ICH) but less often with epilepsy than adults. Basal ganglia, cerebellar, and posterior paracallosal AVMs were more common in pediatric than in adult patients. Frontal and temporal AVMs, in contrast, were more common in adult than in pediatric patients. As the number of incidentally and epilepsy-diagnosed AVMs increased, ICH rates dropped in both cohorts. In total, 22 (82%) pediatric and 108 (39%) adult deaths were assessed as AVM related. After multivariate analysis, small AVM size and surgical treatment correlated with a favorable long-term outcome. CONCLUSION: Hemorrhagic presentation was more common in children than in adults. This was also reflected as lower prevalence of epileptic presentation in the pediatric cohort. Lobar and cortical AVM locations were less frequent, whereas deep and cerebellar AVMs were more common in children. Hemorrhagic presentation correlated negatively with incidentally and epilepsy-diagnosed AVMs. In children, AVM was a major cause of death, but in adults, other factors contributed more commonly to mortality.

Kaksoisraskaudet lisäävät riskiä sekä peri- että postnataalisiin komplikaatioihin. Suomessa onkin 2000-luvun aikana siirrytty hedelmöityshoidoissa kahden alkion siirrosta yhden alkion siirtoihin kaksoisraskauksien vähentämiseksi, ja vuonna 2018 Suomessa tehdyistä IVF/ICSI-hoidoista yli 95 prosentissa siirrettiin vain yksi alkio. Väestön normaalijakaumasta tehdyt tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että useat parit toivovat saavansa useamman kuin yhden lapsen. Tästä syystä koimme tärkeäksi selvittää, mitkä ensimmäiseen IVF/ICSI-hoitokertaan liittyvät ennustavat onnistumista myös myöhemmissä hoidoissa. Tutkimukseen sisällytettiin naiset, jotka vuosina 2000-2017 aloittivat IVF/ICSI-hoidot ja joille siirrettiin yksi alkio ensimmäisellä hoitokerralla. Tutkimuksen ulkopuolelle rajattiin kaksoset tai kolmoset synnyttäneet naiset. Aineisto kerättiin kansallisesta LUMI-tietokannasta ja analysoitiin SPSS-ohjelmalla. Totesimme, että suurin osa aineiston naisista sai vain yhden lapsen, mutta yli puolet (62 %) heistä, jotka hakeutuivat ensimmäisen syntymän jälkeen uudelleen hoitoon, saivat vähintään yhden lapsen lisää. Keskimäärin potilaat tarvitsivat vain yhden uuden munasarjojen stimulaatiohoidon saadakseen toisen lapsen. Ensimmäisen hoitokerran tekijät, jotka ennustivat onnistumista myös myöhemmissä hoidoissa, olivat naisen ikä, syntymä ensimmäisessä hoitosyklissä sekä gonadotropiinin määrä suhteessa munasolujen määrään. Alkioiden laadun arvioon on kehitetty erilaisia menetelmiä, ja tutkimuksessa todettiin, että parhaimman arvosanan saaneiden alkioiden määrä lisäsi todennäköisyyttä onnistua myöhemmissä hoidoissa, mikäli niitä oli useampi kuin yksi. Lapsia oli kuitenkin mahdollista saada useampi, vaikkei laadukkaimpia alkioita ollut yhtäkään.

Introduction: The characteristics of sitting height ratio (SHR) in an undernourished population, and particularly in different ages, are still unclear. The aims of this study were to describe the characteristics of SHR in different ages in a population where undernutrition is prevalent and to investigate associations between SHR and other anthropometric variables. Methods: Anthropometrics of 1838 individuals were measured cross-sectionally in rural Malawi. SHR growth curves and SHR as a function of the study variables were plotted. The study variables were pubertal stage and z-scores of weight-for-height (WHZ), height-for-age (HAZ), and socioeconomic status. Linear regression models of SHR as a function of WHZ and HAZ were made. Results: The growth curves had a similar pattern as elsewhere in the world. Puberty affected sitting height growth and leg length growth differently. SHR was inversely proportional to HAZ and directly proportional to WHZ. Conclusions: Changes in SHR and its components throughout childhood in an undernourished population are described. There is an inverse association between SHR and HAZ, and a direct association between SHR and WHZ. Children in an undernourished population have higher SHRs throughout childhood compared to healthy growing children.

Wilms tumor is the most common kidney cancer in children. The origin of Wilms tumor is thought to arise from disturbed embryonic development. Wilms tumor is characterized by so called nephrogenic rests consisting of undifferentiated metanephric mesenchyme, that are precursor lesions for tumorigenesis. In addition, the tumors themselves contain tissue types normally found only in the developing kidney and they resemble embryonic kidneys transcriptionally. Since the tumors are heterogenous and contain blastemal, stromal, and epithelial components, all three progenitor populations of the developing kidney, nephron, collecting duct and stromal progenitors, are possible origins of tumors. MAPK/ERK pathway plays a significant role in kidney development for example by affecting nephron progenitor self-renewal and regulating collecting duct progenitor maintenance. Previous studies suggest that MAPK/ERK activity plays a role in Wilms tumor by mediating the intracellular effects of IGF2 overexpression. The aim of this master’s thesis is to compare transcriptional profiles of Wilms tumor to the transcriptional profiles in mouse MAPK/ERK deficient nephron progenitors and ureteric bud epithelium. This is done by utilizing internet-based tool ToppFun and R/Bioconductor tool gage (Generally Applicable Gene-set Enrichment for Pathway Analysis) for Gene Ontology (GO) and KEGG pathway analysis. My analysis revealed several shared GO and KEGG pathways that compose of differentially expressed genes with opposite expression patterns in Wilms tumor and MAPK/ERK deficient renal progenitors. The identified pathways include those previously validated by the host laboratory and some interesting new pathways that will be studied further in the future. The most interesting novel pathways affected in both Wilms tumor and MAPK/ERK deficient kidneys were related to the extracellular matrix (ECM) and chromatin. ECM related GO terms were specifically altered in nephron progenitors and Wilms tumor suggesting that Wilms tumor transformation involves dysregulation of ECM possibly downstream of MAPK/ERK pathway. MAPK/ERK pathway also mediates chromatin level regulation which is also demonstrated by my results. Chromatin related GO terms were upregulated in Wilms tumor and downregulated both in ureteric bud epithelium and nephron progenitors. The second aim of my thesis is to verify the observed gene expression changes by utilizing mouse embryonic kidney cultures and qPCR. The validation was only initial trial and requires further optimization. It did not show significant downregulation in selected validation genes that were chosen for validation. Future goal of my research is to carry out similar analysis in chemotherapy naïve dataset and at different Wilms tumor stages. This will allow avoiding possible chemotherapy induced changes in the outcome and better sorting of tumor progression and its correlation with specific renal progenitor types. In summary, my current results suggest both ECM and chromatin regulation as promising fields for future research.

Pehmytkudossarkoomat (PKS) ovat ryhmä syöpäsairauksia, jotka saavat alkunsa mesenkymaalisista kantasoluista ja esiintyvät tyypillisesti raajoissa ja vartalonseinämässä. Radiokemoterapia (RKT) on aggressiivinen hoitoprotokolla, jolla pyritään entistä säästävämpään kirurgiseen hoitoon sekä parantamaan paikallista tautikontrollia. Aggressiivinen hoitomuoto on toisaalta raskas potilaille sekä sisältää riskin hoitokomplikaatioista. Näihin lukeutuvat hoidon jälkeinen raajajäykkyys sekä leikaushaavojen post-operatiiviset komplikaatiot. Kirjallisuudessa on raportoitu samankaltaisten, mutta ei identtisten protokollien käytön tuloksista. Tämän tutkimuksen päätavoitteina oli tutkia potilaiden selviytymistä ja pitkäaikaiskomplikaatioiden määrää. Tutkimuksessa analysoitiin 89 korkean riskin PKS-potilasta, jotka hoidettiin vuosina 1998-2016 Helsingin yliopistollisessa sairaalassa pehmytkudostuumoriryhmän toimesta. Käytetty RKT-protokolla koostuu kuudesta lomitetusta doksorubisiini-ifosfamidi-solunsalpaajajaksosta sekä jaksotetusta hyperfraktioidusta sädehoidosta. TULOKSET: Potilaista 99 %:lla oli korkean riskin tauti. Hoitomyöntyvyys oli tutkimuksessa hyvä ja suurin osa potilaista sai suunnitellun hoidon kokonaisuudessaan. Paikalliskontrolli 5,4 vuoden seurannassa oli 81 % ja raajan säästävä kirurgia oli mahdollinen 93 %:lla potilaista. DISKUSSIO: Paikalliskontrolli on tyydyttävä aiempiin löydöksiin verrattuna, mutta metastaasiton selviytyminen oli vain 50,3 % kolmen vuoden seurannassa. Aiempien löydösten perusteella säästävä kirurgia ei aina johda parempaan selviytymiseen. Pehmytkudossarkooma on harvinainen ja haastava tauti, jonka hoidosta on vaikea tehdä tilastollisesti vahvaan tutkimusnäyttöön pohjautuvaa suositusta. Tämä tutkimus tuo lisää näyttöä RKT-protokollan hyödyllisyydestä korkean riskin potilaiden hoidossa satunnaistettujen kontrolloitujen hoitotutkimusten puuttuessa. Heikko kokonaisselviytyminen puoltaa uusien hoitomahdollisuuksien tutkimusta sekä kokeilua.

There has been little developmental research on individual differences in rationality and cognitive biases. Prior research shows that the same environmental factors predict the development of life history strategies as well as working memory capacity (WMC), a major determinant of capacity for rational reasoning. I hypothesized that those environmental factors would also predict cognitive miserliness – lazy reasoning accompanied by susceptibility to cognitive biases. In a laboratory study of 71 library-users, I measured life history strategy (K-factor), retrospective childhood unpredictability, WMC, cognitive reflection, belief-bias, denominator neglect, and outcome bias. My results did not support the hypothesis postulated. I did not observe an association between either life history strategy or unpredictable childhood and any of the cognitive variables. Due to limited sample size and methods, further research is warranted. Furthermore, a failure to conceptually replicate the previous findings that childhood adversity predicts lower working memory capacity suggests a need for conceptual clarification of these existing results.

Purpose: The perception and interpretation of how other people move their body is an important component of adaptive social interaction. Children are known to distinguish between body motion (biological motion) and non-biological motion at an early age, but their ability to interpret body motion has received little scientific attention. Music and dance-related movement activities have been found to positively influence social interaction in children. The purpose of the current study was to investigate the effect of three classroom-integrated interventions (movement MO, music MU, movement-music MOMU) on social cognition in children. Since two of the interventions were movement-based, a test measuring the ability to recognise social interaction based on body motion was used in the current study. Based on previous research findings, the hypothesis was that children who received any of the interventions would improve more than a control group (no intervention) in sensitivity to social interaction. In addition, the children’s performance was compared with that of adults’. Methods: Video displays of two point-light human figures either interacting with each other or moving separately were used to measure the ability to recognise social interaction based on body motion. The test included 94 displays (47 interaction situations and 47 no interaction situations). Children aged 10–11 (3 intervention groups and 1 control group, n = 59) completed the test twice, pre and post intervention. In addition, nine adults (n = 9) completed the test. The theory of signal detection was utilised in the analysis of performance, with discriminability d′ reflecting sensitivity to social interaction and criterion c reflecting response bias. Results: Adults performed better than children at baseline. Children who received any of the interventions improved significantly in their ability to recognise social interaction post intervention, whereas the difference between the pre and post measurement did not reach statistical significance in the control group. Conclusions: Children were able to recognise social interaction based on body motion. Children who received a movement, music or movement-music intervention improved in the test, suggesting that all interventions had a positive impact on the ability to recognise social interaction based on body motion. This suggests that movement and music interventions conducted by elementary school teachers may support children’s ability to interpret body motion, an important aspect of social interaction.

Tausta: Krooninen keuhkosiirteen toimintahäiriö (chronic lung allograft dysfunction, CLAD) on johtava kuolinsyy keuhkonsiirron jälkeen ja jakautuu kahteen pääfenotyyppiin, obstruktiota aiheuttava Bronchiolitis obliterans syndrome (BOS) ja restriktiota aiheuttava Restrictive allograft syndrome (RAS). RAS:lle ominaista on huomattava tilavuuden heikentyminen keuhkosiirteessä ja selvästi huonompi ennuste verrattuna BOS:iin. Loimme keuhkojen tietokonetomografiakuvista keuhkojen 3D-kuvan käyttäen tarkoitukseen luotua ulkopuolista ohjelmistoa. 3D-kuvan avulla ohjelmisto laski keuhkoille tilavuuden, jonka perusteella luokittelimme CLAD-potilaat keuhkotilavuuden avulla kahteen pääfenotyyppiin, tutkien fenotyypin vaikutusta potilaan ennusteeseen. Metodit: Vuosina 2003-2015 keuhkonsiirron Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saaneet aikuispotilaat (n=167), arvioitiin retrospektiivisesti CLAD:n osalta. CLAD-potilaiden (n=71) keuhkotilavuudet analysoitiin ja potilaat luokiteltiin BOS:iin ja RAS:iin keuhkotilavuusmuutosten avulla. Potilaat luokiteltiin luokkaan BOSTT-volumetria, mikäli keuhkotilavuus CLAD-diagnoosihetkellä oli laskenut alle 15% verrattuna perusarvoon, ja luokkaan RASTT-volumetria, mikäli keuhkotilavuus laski yli 15% verrattuna perusarvoon. Määritimme TT-volumetrisesti määriteltyjen fenotyyppien kliinisen vaikutuksen ja analysoimme keuhkofunktioparametrien, radiologisten löydösten ja tilavuusmuutosten ennustearvon. Tulokset: 43%:lla (n=71) keuhkonsiirtopotilaista diagnosoitiin CLAD. 89% CLAD-potilaista luokiteltiin TT-volumetrian perusteella luokkaan BOSTT-volumetria ja 11% luokkaan RASTT volumetria. Keuhkosiirteen selviytymisennuste CLAD-diagnoosin jälkeen oli huomattavasti alhaisempi RASTT-volumetria-luokalle (mediaani 1.6 vs 9.7 vuotta, p=0.038). CLAD diagnoosihetkellä RASTT-volumetria-luokittelu (p=0.05), korkeampi keuhkosiirrekudoksen tiiviys (p=0.007) ja huomattavampi FEV1-lasku perusarvosta (p=0.004) olivat keuhkosiirteen ennustetta huonontavia tekijöitä. Yhteenveto: CLAD-potilaiden luokittelu keuhkotilavuusmuutosten avulla auttaa yksilöimään potilaita, joilla on korostunut riski keuhkosiirteen menetykseen. Tulokset tulisi validoida prospektiivisella tutkimusasetelmalla.

Introduction: Patients with rheumatoid arthritis (RA) have disturbances in the hypothalamic-pituitary-adrenal (HPA) axis. These are reflected in altered circadian rhythm of circulating serum cortisol, melatonin and IL-6 levels and in chronic fatigue. We hypothesized that the molecular machinery responsible for the circadian timekeeping is perturbed in RA. The aim of this study was to investigate the expression of circadian clock in RA. Methods: Gene expression of thirteen clock genes was analyzed in the synovial membrane of RA and control osteoarthritis (OA) patients. BMAL1 protein was detected using immunohistochemistry. Cell autonomous clock oscillation was started in RA and OA synovial fibroblasts using serum shock. The effect of pro-inflammatory stimulus on clock gene expression in synovial fibroblasts was studied using IL-6 and TNF-a. Results: Gene expression analysis disclosed disconcerted circadian timekeeping and immunohistochemistry revealed strong cytoplasmic localization of BMAL1 in RA patients. Perturbed circadian timekeeping is at least in part inflammation independent and cell autonomous, because RA synovial fibroblasts display altered circadian expression of several clock components, and perturbed circadian production of IL-6 and IL-1b after clock resetting. However, inflammatory stimulus disturbs the rhythm in cultured fibroblasts. Throughout the experiments ARNTL2 and NPAS2 appeared to be the most affected clock genes in human immune-inflammatory conditions. Conclusion: We conclude that the molecular machinery controlling the circadian rhythm is disturbed in RA patients.