Browsing by Title

Aims of the study. Aphasia can be studied from the aspect of functional communication, in which case the focus is on how a person with aphasia is able to use language in their everyday environment. One way to study the functional communication of people with aphasia is to analyse discourse, as word-finding difficulties, which are common in aphasia, can affect discourse. Discourse can also be studied to determine whether the effects of an intervention are generalized to the level of functional communication. The aim of this thesis is to study the discourse of people with chronic aphasia, elicited using interview questions, in different phases of an intervention consisting of rTMS treatment (repetitive transcranial magnetic stimulation) and Intensive Language Action Therapy (ILAT). The discourse features which are analysed include lexical diversity (verbs and nouns) and informativeness (correct information units). The results of the discourse analysis are compared to the results of linguistic tests (Boston Naming Test for nouns and Action Naming Test for verbs). Methods. The data consisted of the discourse of three participants. The discourse was elicited using interview questions. All the participants had chronic fluent aphasia. They participated in the University of Helsinki research project “Treatment-Induced Speech and Language Improvement and Neuroplasticity after Stroke”, during which they received both rTMS treatment and ILAT therapy. They were examined four times during the intervention: at baseline, after rTMS treatment period, after combined rTMS and ILAT period, and at follow-up (3 months after the intervention). The discourse samples were analysed using discourse analysis. The chosen measurements were measures of lexical diversity, i. e. verbs and nouns, and measures of information units. The results were analysed visually. In addition, group effect sizes were calculated. Regression lines were used to compare the results of the discourse analysis to the results of linguistic tests. Results and discussion. No clear changes were detected in lexical diversity and informativeness of the discourse of people with chronic aphasia during rTMS and ILAT. Thus, the intervention did not have effect on functional communication at group level. However, there was much variation between the participants as well as between the results of different measures. The efficiency of informativeness increased for all the participants and it also had the largest group effect size. There was a stronger correlation between the use of nouns in discourse and the results of Boston Naming Test than between the use of verbs in discourse and the results of Action Naming Test

Tutkimuksen tarkoitus: Etanolin ensimmäinen metaboliatuote, asetaldehydi, on todettu ensimmäisen luokan karsinogeeniksi kansainvälisen syöpäjärjestön IARC:n luokituksessa. Asetaldehydi altistaa etenkin ruoansulatuskanavan yläosan syöville. Suuri osa näistä syövistä voitaisiin ennaltaehkäistä alkoholinkulutusta ja tupakointia vähentämällä. In vitro -kokeissa ksylitolin on todettu inhiboivan alkoholimetaboliaa ja täten asetaldehydin muodostumista. Tässä kokeessa tutkittiin asetaldehydin muodostumista alkoholin nauttimisen yhteydessä ja ksylitolin vaikutusta tuottoon. Materiaalit ja menetelmät: Tutkimukseen rekrytoitiin kahdeksan tervettä aikuista, jotka olivat keski-iältään 26-vuotiaita. Koehenkilöt kävivät tutkimuksessa kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla koehenkilöt joivat 1.0 g etanolia painokiloa kohden veteen sekoitettuna liuoksena. Veren alkoholipitoisuutta mitattiin alkometrillä ja kun pitoisuus oli noussut yhteen promilleen koehenkilöiltä alettiin kerätä sylkinäytteitä viiden minuutin välein 30 minuutin ajan. Tänä aikana koehenkilöt imeskelivät parafiinipurukumia. Sylkinäytteistä analysoitiin etanoli- ja asetaldehydipitoisuudet kaasukromatografilla. Toisella käynnillä parafiinipurukumit vaihdettiin täysksylitolitabletteihin. Muilta osin koeasetelma toistettiin samanlaisena. Tulokset: Jokaisen koehenkilön sylkinäytteistä löytyi vaihtelevia määriä asetaldehydiä ja etanolia. Asetaldehydipitoisuudet vaihtelivat 1.42–151.68 μM välillä, keskiarvon ollessa 58.77 μM. Ensimmäisessä koejärjestelyssä asetaldehydin keskiarvopitoisuudet olivat 51.68 μM ja toisessa 65.12 μM. Johtopäätökset: Tutkimuksen hypoteesi, että ksylitoli inhiboi asetaldehydin muodostumista suuontelossa alkoholin nauttimisen yhteydessä, ei toteutunut yksittäisiä mittauspisteitä lukuun ottamatta. Koeasetelmassa oli useita sekoittavia tekijöitä, jotka häiritsivät tuloksia ja etenkin eri koekäyntien vertailukykyä toisiinsa. Täten tulokset eivät poissulje ksylitolin mahdollisuutta toimia asetaldehydin tuottoa inhiboivana tekijänä. Lisätutkimukset koeasetelmaa muuttamalla voisivat valottaa asiaa. Suuontelosta löytyy satoja eri mikrobeja. Vain muutaman lajin osalta on tutkittu asetaldehydin tuottoa ja ksylitolin vaikutusta. Jokaisen mikrobin tutkiminen erikseen ei ole mielekästä. Onkin mahdollista, että ksylitolin inhiboiva vaikutus ei toimi kaikilla mikrobeilla, ainoastaan Candida-lajeilla. Tällöin tutkimustuloksemme voivat olla oikeita ja ksylitolilla ei ole kliinistä merkitystä asetaldehydin tuoton estämisessä suuontelossa. Joka tapauksessa helpoin tapa vähentää ruoansulatuskanavien syöpiä on tupakoinnin ja alkoholin käytön vähentäminen.

Tutkimuksen tarkoitus: Tarkoituksena oli perehtyä kudosnäytteisiin ja niiden käsittelyyn histologisessa prosessissa sekä koota tietopaketti ammatti-ihmisille histologisen prosessin selventämiseksi. Tarkoituksena oli auttaa kliinikkoa ymmärtämään, mitä tapahtuu kudoksen prosessoinnissa ja sitä kautta selkeyttää kudosnäytteenottoa. Osana tutkielmaa selvitettiin HUSLABin Meilahden patologian laboratorioiden toimintaa suupatologisten kudos-näytteiden osalta kahden kuukauden ajalta. Lisäksi selvitettiin, kuinka paljon hitaasti prosessoitavia kovakudos-näytteitä saapui laboratorioon kymmenen vuoden aikana ja millaisia diagnooseja niille annettiin. Materiaalit ja menetelmät: Teoriatietoa koottiin kirjallisuuskatsauksen avulla ja teoriaosuutta varten kudoskäsittelyprosessin eri vaiheet valokuvattiin HUSLABin Meilahden patologian laboratorioissa. Laboratoriossa tutkitta-vista näytteistä kerättiin tietoa Q-PATI-tietojärjestelmästä. Selvitettiin, kuinka paljon suupatologisia näytteitä saapui laboratorioon, mistä kohdista suuonteloa näytteitä oli otettu ja millaisia diagnooseja näytteille oli annettu. Aineistoa analysoitiin SPSS- tilasto-ohjelmalla ja sen avulla tehtiin erilaisia tilastoja, havainnollistavia taulukoita sekä kaavioita. Suupatologisia näytteitä saapui laboratorioon kahden kuukauden aikana 392 kappaletta. Neljä yleisintä näytteenottokohtaa olivat järjestyksessä suun limakalvo (45,7 %), alaleuka (18,7 %), yläleuka (16,4 %) ja kieli (13,2 %). Kovakudosnäytteitä saapui laboratorioon kymmenen vuoden aikana 162 kappaletta. Näytteistä valtaosa oli hampaita (72,2 %). Tämän jälkeen kolme yleisintä näytteenottokohtaa olivat hammaskuoppa (6,2 %), alaleuka (4,3 %) ja luukudos (3,1 %). Tulokset: Suupatologisille näytteille annettiin 599 diagnoosia, joihin sisältyi 110 erilaista diagnoosia. Kahdeksan yleisintä diagnoosia järjestyksessä olivat hyperplasia fibroepithelias (7,2 %), hyperkeratosis (5,1 %), ei kasvain-kudosta (5,1 %), cysta radicularis (4,7 %), hyperplasia epihelialis (4,2 %), tulehduksellinen löydös (4,2 %), reactio lichenoides (3,8 %) ja lichen planus (3,6 %). Kovakudosnäytteiden yleisimmät diagnoosit olivat cysta radicularis (16,7 %), reaktiivisia muutoksia (8,0 %), ei kasvainkudosta (7,4 %), granuloma periapicale (6,2 %), inflammatio chronica (5,6 %), granulationes (5,6 %), tulehdusmuutoksia (4,9 %), ei diagnostisia muutoksia (3,7 %), cysta odontogenea (3,1 %) ja cysta follicularis (3,1 %). Johtopäätökset: Kudoskäsittelyprosessi on aikaa vievä ja monivaiheinen osa ennen kudosnäytteen histologista tutkimusta. Kovakudosten vaatimat pehmentämismenetelmät tekevät kudoskäsittelyprosessista vielä pidemmän. Patologian laboratorioon saapuu enemmän suupatologisia pehmyt- kuin kovakudosnäytteitä. Tutkimus vahvisti aikaisempaa tutkimustietoa suuontelon eri sairauksien esiintyvyydestä, yleisyydestä eri kohdissa suuonteloa ja eri-ikäsillä. Suun limakalvoilta oli otettu eniten näytteitä ja yleisimpiä diagnooseja olivat epiteelin hyperplasiat, kuten aikaisemmissa tutkimuksissa. Leukojen alueella erilaiset kystat olivat yleisimpiä löydöksiä sekä aikaisempien tutkimusten että aineistomme perusteella

Hammaslääketieteen koulutusohjelman tulisi tarjota paras mahdollinen koulutus tulevaisuuden hammaslääkäreille. Helsingin yliopistossa aloitettiin vuonna 2015 tutkintorakenteen uudistus, joka tarjoaa mahdollisuuden hammaslääketieteen opintojen kehittämiselle. Tutkimuksen päätavoitteena on tuottaa tutkintorakenteen uudistamiseen hyödynnettäväksi uusia näkökulmia. Tarkoituksena on selvittää, kuinka Helsingin yliopiston hammaslääketieteen opiskelijat arvioivat kahden ensimmäisen vuoden prekliinisiä opintoja ja mitä muutoksia he haluaisivat uuteen tutkintorakenteeseen. Tutkimuksen avulla pyritään löytämään ratkaisuja ja mahdollisesti jopa menetelmiä, joita voisi uudessa tutkintorakenteessa hyödyntää. Tutkimusaineisto on kerätty tätä tutkimusta varten tehdyllä kyselylomakkeella. Kyselylomake suunnattiin Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan 3.-5. vuosikurssin hammaslääketieteen opiskelijoille huhtikuussa 2016. Kyselylomakkeen vastausprosentti kaikilta vuosikursseilta oli hyvä (82 %). Aineiston tilastollisessa analyysissä käytettiin SPSS-ohjelmaa. Suuri osa kyselyyn vastanneista hammaslääketieteen opiskelijoista koki, että nykyiset prekliiniset opinnot luovat kohtalaisesti tai hyvin pohjaa kliinisen vaiheen opinnoille. Tutkimuksessa ilmeni, että opiskelijoiden mielestä hammaslääketieteen opiskelijoille suunnitellut hammaslääketieteellistä ainesta sisältävät eriytetyt opinnot luovat biolääketieteen opintojaksoja paremmin pohjaa kliinisen vaiheen opinnoille. Opiskelijat toivoivat, että hammaslääketieteen kannalta olennaisia opintoja olisi ensimmäisten kahden opintovuoden aikana enemmän. Hammaslääketieteen opiskelijat aloittavat mielellään nopeasti opintojen alettua hammaslääketieteellisten tiedollisten ja taidollisten oppien karttumisen, vaikkakin arvostavat biolääketieteellisten opintojaksojen saamaa yleislääketieteellistä osaamista. Tutkimuksessa ilmeni, että vastaajat kokivat heidän aikaisissa prekliinisen vaiheen opinnoissa olevan paljon hyvää, mutta niissä oli myös kehittämisen varaa. Tutkimuksen avulla löydettiin selviä kohtia, joihin puuttumalla on mahdollista muokata opintoja vastaamaan paremmin opiskelijoiden odotuksia ja edelleen tukemaan oppimista aiempaakin paremmin.

Det blir hela tiden vanligare att människor har sina egna tänder kvar då de föråldras. Detta leder till att tandläkare möter allt oftare fysiologiskt och patologiskt slitna tänder i sitt arbete. Kroppen har kompensatoriska metoder genom vilka den försöker spara bettets funktion trots att tänderna slits. Det finns inget exakt och rätt sätt för att vårda ett slitet bett, utan ingreppen måste alltid planeras individuellt. Ofta behövs ingrepp då när tändernas prognos sjunker och det finns en risk för att patientens bettförmåga försämras. Vården för ett slitet bett kräver ofta samarbete mellan många olika specialiteter inom tandvården. Protetisk tandvård kommer ifråga ofta om bettets funktion är sänkt eller om tändernas estetik är dålig. Vid protetisk vård av ett slitet bett är det ofta nödvändigt att höja bettet. Ofta räcker en höjning som motsvarar det utrymmet de restorativa materialerna kräver. Vårdens prognos beror i stor grad på patien-tens egenvård. Prognosen kan antas vara bra då patientens karies- och parodontitrisk är låg och god egenvård är en förutsättning för detta. I artikeln beskrivs ett patientfall där ett slitet bett behandlas med keramiska kronor och implantat. Patientfallet är ett bra exempel på hur det behövs kunskap i många specialiteter inom tandvården för att åstadkomma adekvat vård.

Objectives. Interprofessional collaboration has become increasingly important in health and social care. Collaboration with professionals in other fields is also part of the work of many speech therapists and the method has been found to benefit the work in many ways. The number of studies on interprofessional collaboration is also increasing, although the perspective of speech therapists is rarely considered. The purpose of this study was to investigate the experiences speech and language therapists and their team members of other professions have on interprofessional collaboration. The participants were primary health care employees working in two municipalities of the Helsinki Metropolitan Area. The interviewees were also asked about their views on the benefits and challenges of cooperation. In addition, it was investigated what skills the study period provided for the interviewees’ interprofessional work, as well as what qualities close cooperation requires from the employee. Methods. The study was conducted in February and March 2020 in two separate group interviews involving a total of six speech therapists, three psychologists, three occupational therapists and one nurse. The interviews were videotaped and transcribed into text files. The data was analysed by means of inductive content analysis, and the results were reviewed in the light of previous research and literature. Results and conclusions. The work of the speech therapists interviewed involved a variety of multidisciplinary practices, and the speech therapists collaborated with professionals in many other fields. The closest co-operation was in the employees' own offices, where professionals from different fields, among other things, consulted each other and met customers together. Interprofessional collaboration was thought to benefit the work in many ways, while the disadvantages were perceived to be minor. Interviewees felt that little attention was paid to interprofessional cooperation during their studies. Many felt that it would have been useful to get to know the job descriptions of future partners in particular during their studies. Based on the results of this study, speech therapists in primary health care seem to appreciate the opportunity for interprofessional collaboration. Cooperation seems to benefit their work as well as reduce work-related stress. For example, challenges in schedules, information flow, and workplace space solutions seem to make it difficult for workers to collaborate. Studies in speech therapy appear to provide rather limited skills for multidisciplinary work on the basis of this study. As cooperation with workers in other fields is usually part of the job description of speech therapists, the inclusion of multidisciplinarity more closely as part of speech therapy studies would be justified.

Rusto-hiushypoplasia on suomalaiseen tautiperintöön kuuluva harvinainen sairaus, johon liittyy lyhytkasvuisuus ja immuunivaje. Rusto-hiushypoplasiapotilaiden kuolleisuus on korkeampi kuin muulla väestöllä johtuen immuunivajeesta. Potilaiden taudinkulun ennustamisen helpottamiseksi on etsitty riskitekijöitä, jotka liittyvät kuolleisuuteen tai vakavaan taudinkulkuun. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on arvioida seitsemän aikaisemmassa tutkimuksessa löydetyn riskitekijän todellisuutta. Nämä riskitekijät ovat lyhyt syntymäpituus, immuunivajeen vaikeusaste, Hirschsprungin tauti, alle vuoden ikäisenä sairastettu pneumonia, toistuvat pneumoniat aikuisuudessa sekä autoimmuunisairaus aikuisuudessa. Tutkimusaineisto koostui 47 potilaasta: 20 miehestä ja 27 naisesta. Potilaista kerättiin tunnettuihin riskitekijöihin liittyvät kliiniset tiedot koko eliniän ajalta. Riskitekijöiden todellisuutta analysoitiin vertaamalla niitä toteutuneihin päätetapahtumiin. Päätetapahtumina pidettiin kuolemaa tai luuytimen kantasolusiirtoa. Tutkituista riskitekijöistä ainoastaan lapsuusiän kombinoitu immuunivaje osoittautui merkittäväksi vakavan taudinkulun kannalta. Kombinoidun immuunivajeen määrittelevistä tekijöistä krooninen noroviruskantajuus oli yhteydessä vaikeaan taudinkulkuun. Krooninen norovirusinfektio vaikuttaa myönteisesti luuydinsiirtopäätökseen, joten on johdonmukaista, että se nousee esiin tutkimuksen tuloksissa. Tutkimuksen tuloksiin todennäköisesti vaikutti kohortin nuoruus, minkä takia päätetapahtumia ei ole ehtinyt kertyä ja mahdollisesti myös hoitotulokset ovat olleet parempia lääketieteen kehittymisen ansiosta. Tuloksia voidaan käyttää kliinisten päätösten tukena harkinnan mukaan.

Tausta ja tavoitteet: Sigmasuolen volvuluksen eli kiertymän hoitoon on perinteisesti käytetty peräsuolen kautta tähystimellä tehtävää kiertymän purkamista tai vaihtoehtoisesti vaurioituneen suolen osuuden poistamista leikkauksella. Leikkaushoitoon on todettu liittyvän merkittävä kuolleisuus- ja komplikaatioriski. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa näihin riskeihin vaikuttavia tekijöitä. Menetelmät: Tutkimuksessa kerättiin dataa retrospektiivisesti potilastietojärjestelmistä vuosina 2010-2019 HYKS-alueella hoidetuista potilaista. Hyväksymiskriteereinä käytettiin vähintään 18 vuoden ikää sekä todettua sigmavolvulus diagnoosia (ICD-10; K65.2). Tästä joukosta karsittiin pois ne potilaat, joilla oli todettu suoliston muun osan volvulus. Tulokset: Tutkimukseen hyväksyttiin yhteensä 127 potilasta. Nämä potilaat jaettiin hoitotavan perusteella viiteen eri ryhmään: ryhmä 1: päivystysleikkaus, ryhmä 2: kolonoskopia ja päivystysleikkaus samalla hoitojaksolla, ryhmä 3: kolonoskopia ja suunniteltu leikkaus samalla hoitojaksolla, ryhmä 4: kolonoskopia ja elektiivinen leikkaus uudella hoitojaksolla ja ryhmä 5: ainoastaan endoskooppinen hoito (ei leikkausta). Ainoastaan endoskopialla hoidetut potilaat olivat huonokuntoisimpia ja kuolleisuus oletetusti suuri. Muita hoitoryhmiä toisiinsa verratessa havaittiin vähiten komplikaatioita ja pienin sairaalakuolleisuus ryhmässä 3. 1-vuoden kuolleisuuden osalta parhaiten selviytyivät potilaat, joita hoidettiin päivystyksellisesti endoskooppisesti ja leikkaus tehtiin elektiivisesti uudella hoitojaksolla (ryhmä 4). Monimuuttuja analyysissa todettiin kuolemanriskiä itsenäisesti ennustaviksi tekijöiksi potilaan hoitoryhmä 2 ja palveluasuminen. Pohdinta: Huomioiden sigmavolvulukseen sairastuneiden potilaiden yleinen hauras terveydentila, potilaskohtaisen tilannearvioinnin merkitystä voidaan pitää suurena näitä potilaita hoidettaessa. Kuolleisuus- ja komplikaatioriski näyttää olevan vähäisin elektiivisesti leikatuilla potilailla. Kuolemanriskiä lisää myös aiempi palveluasuminen. Erilaisten päivystysleikkauksen riskiä vähentävien tekijöiden tarkempi selvittely on jatkossa aiheellista

Aims The aim of this study was to examine the relationship between job strain and presenteeism among Finnish doctors, and investigate the role of team climate as a possible moderator in the association. Sickness presenteeism or presenteeism is defined as going to work sick even when the health condition would require taking a sick leave. In previous studies, high job demands have been associated with higher presenteeism, whereas support from colleagues has been associated with lower presenteeism. However, the relationship between job strain and presenteeism, where job strain is a combination of job demands and control, has not been examined before. Good team climate has been suggested to diminish the negative consequences of job demands but its moderation in the relationship of job strain and presenteeism has not been studied before. Methods The sample of the study (n = 2309) was based on a survey “Doctor’s health and work conditions 2015”. Quotient, linear and categorical job strain variables, as well as four job types, were formed of job demands and control. Team climate was measured by participative safety of Team Climate Inventory. Presenteeism was measured with the question ”Have you gone to work sick during the past 12 months?” and predicted with logistic regression in doctors who worked full-time and had answered to all the items used in the study. Results and conclusions 62% of the respondents had worked sick during the past year. High job demands and job strain were associated with higher presenteeism. In contrast, job control was associated with lower presenteeism. Good team climate weakened only the relationship between presenteeism and very high job strain, but not between presenteeism and other work conditions. However, the observed effect sizes were small.

Tutkielmaan kuuluu kaksi osaa: opetusvideon tekeminen nuoren hampaiden hoidosta ja tutkimus, jossa selvitettiin, minkälaisia asenteita ja tietoja kuudesluokkalaisilla on hammasterveydestä ja miten he käytännössä huolehtivat hampaistaan. Näkyykö tietotaito nuoren hampaidenhoidossa? Työssä selvitettiin myös, mitä nuoret pitävät Terve suu on cool – opetusvideosta. Videossa kerrotaan hammasterveysfaktoja ja kannustetaan nuoria pitämään huolta hampaistaan. Tutkimuksesta selvisi, että nuorilla on hyvä asenne hampaiden hoitoon ja hammaslääkärissä käyntiin. Hampaiden pesun suositus 2 x 2 min on nuorilla hyvin tiedossa, mutta happohyökkäys ymmärretään huonosti ja kariogeenisinä ruoka-aineina pidetään lähinnä vain herkkuja. Ksylitolituotteiden käyttö on alle puolella suositusten mukaista. Tutkimuksessa kävi ilmi, että melkein jokaisella tytöllä oli negatiivista sanottavaa hampaistaan, pojista alle puolella. Harva on kuitenkaan kuullut negatiivista kommentointia hampaistaan. Opetusvideo sai hyvän vastaanoton ja nuoret pitivät sitä hyödyllisenä. He suosittelisivat sitä sisaruksilleen ja kavereilleen.