Browsing by Author "James, Satu"

Tyypin 2 diabetes on maailmanlaajuinen terveyshaaste, joka ilmenee heikentyneenä insuliinin tuotantona ja insuliiniresistenssinä, joista seuraa suurentunut verenglukoosipitoisuus. Insuliiniresistenssi voi johtua insuliinista riippuvaisen fosfoinositidi-3-kinaasi (PI3K)/Akt signalointireitin aktiivisuuden heikkenemisestä ja siitä seuraavasta glukoosinoton vähenemisestä. Src-homologi 2 domeenin sisältävä inositoli 5-fosfataasi 2 (SHIP2) vaimentaa PI3K/Akt signalointia hydrolysoimalla fosfatidyyli-inositoli trisfosfaatin (PIP3) fostatidyyli-inositoli bisfosfaatiksi (PIP2). Adenosiini monofosfaatin aktivoima proteiinikinaasi (AMPK) puolestaan aktivoi glukoosinottoa insuliinista riippumattomasti. Uusien tutkimusyhdisteiden #118 ja #120 on osoitettu lisäävän glukoosinottoa sekä insuliinistimulaation jälkeen että ilman sitä L6 myosyyteissä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yhdisteiden #118 ja #120 vaikutusmekanismeja tutkimalla niiden vaikutuksia PI3K/Akt- ja AMPK-signalointireitteihin. Lisäksi selvitettiin, että sitoutuivatko nämä yhdisteet suoraan SHIP2:een ja AMPK:hon. Akt:n ja AMPK:n aktiivisuutta (fosforylaatiota) mitattiin kvantitatiivisella immunoblottausmenetelmällä yhdisteiden #118 ja #120 käsittelyn jälkeen L6 myosyyteissä. Samalla menetelmällä tutkittiin myös, vaikuttivatko yhdisteet solujen SHIP2-ilmentymistasoon. Proteiinien lämpöstabilisuutta soluissa mittaavalla menetelmällä (Cellular Thermal Shift Assay, CETSA) tutkittiin, sitoutuvatko yhdisteet #118 ja #120 suoraan SHIP2:een ja AMPK:hon. Yhdiste #118 lisäsi AMPK:n fosforylaation 1,79-kertaiseksi ja #120 1,61-kertaiseksi, mutta vain #118 lisäsi Akt:n fosforylaation 1,4-kertaiseksi. Solujen käsittely yhdisteillä ei vaikuttanut SHIP2-ilmentymistasoon normaaleissa tai seerumivapaissa kasvatusolosuhteissa. Yhdiste #118 ei sitoutunut suoraan SHIP2:een tai AMPK:hon. Pieni ero sulamislämpötilassa (0,6 ℃) viittasi siihen, että #120 mahdollisesti sitoutuu AMPK:hon. Nämä tulokset viittaavat siihen, että yhdisteiden suorat sitoutumiskohteet todennäköisesti sijaitsevat PI3K/Akt- ja AMPK-signalointireittien ylävirrassa. Yhteenvetona voidaan todeta, että AMPK-signalointireitin aktivoituminen osoittaa, että #118- ja #120-käsittelyiden aiheuttama lisääntynyt glukoosinotto tapahtuu insuliinista riippumattoman AMPK-signalointireitin kautta. Tulevaisuuden tutkimuksissa voitaisiin keskittyä #118 ja #120:n suorien sitoutumiskohteiden tunnistamiseen proteomitasolla selvittääksemme yhdisteiden mahdolliset vaikutuskohteet ylävirtaan AMPK:sta.