Browsing by Author "Lipasti, Aino"

Nilkkamurtuma on yksi yleisimmistä leikkaushoitoa vaativista murtumista työikäisessä väestössä. Nilkkamurtumien leikkaushoitoon hoitoon liittyy paljon komplikaatioita ja yleisin ongelma on leikkauksen jälkeinen infektio. Lisäksi osa nilkkamurtumista päätyy uusintaleikkaukseen murtuman paranemisvaiheessa todetun virheasennon takia. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää tavallisimmat syyt sekä mahdolliset riskitekijät asennon pettämisen takia myöhäiseen nilkkamurtuman uusintaleikkaukseen päätyneillä potilailla. Tutkimusaineoston muodostivat kaikki Töölön sairaalassa vuosina 2002-2012 leikkauksellisesti hoidetut 5071 nilkkamurtumapotilasta. Tästä potilasjoukosta seuloimme ne potilaat, joiden nilkka jouduttiin uusintaleikkaamaan ensimmäisen postoperatiivisen viikon jälkeen murtuman asennon heikkenemisen takia. Aineistosta poissuljettiin sellaiset uusintaleikkaukseen päätyneet potilaat, joilla asennon pettämiseen altistava virheasento oli jo nähtävillä heti ensimmäisessä leikkauksen jälkeisessä röntgenkuvassa. Lopullinen tutkimusaineisto koostui 32 uusintaleikatusta potilaasta, ja näille potilaille valittiin kontrolleiksi 150 ilman uusintaleikkausta parantunutta nilkkamurtumapotilasta. Kaikkien tapaus- ja kontrollipotilaiden potilastiedot ja röntgenkuvat käytiin yksitellen läpi, löydökset taulukoitiin, ja löydösten perusteella analysoitiin kattava määrä uusintaleikkaukselle altistavia potilas-, murtuma- ja leikkauskohtaisia riskitekijöitä. Tämän tutkimuksen valossa potilaskohtaiset tekijät eivät näytä altistavan myöhäiselle uusintaleikkaukselle. Murtumakohtaisista tekijöistä Weber C –luokan murtumat päätyivät todennäköisemmin uusintaleikkaukseen. Myös ne potilaat päätyivät todennäköisemmin uusintaleikkaukseen, joilla murtumaleikkaus oli kestänyt yli 90 minuuttia, ja joilla oli jouduttu käyttämään syndemoosiruuvia nilkkamurtuman tukevoittamiseksi. Yleisimmät syyt myöhäiselle uusintaleikkaustarpeelle olivat syndesmoosin asennon pettäminen ja sisäkehräsluun murtuman asennon pettäminen. Uusintaleikkauksella virheasento saatiin korjattua 78%:lla potilasta, mutta vain 69%: myöhäiseen uusintaleikkaukseen päätyneistä potilaista palasi vammaa edeltävälle toimintatasolle. Uusintaleikatuilla potilailla oli merkittävästi enemmän nilkkavammaan hoitoon liittyviä komplikaatiota kuin kontrollipotilailla. Tutkimuksen perusteella Weber C tyypin murtuma, tarve syndesmoosin fiksaatiolle ja pitkittynyt leikkausaika altistavat nilkkamurtumaa myöhäiselle uusintaleikkaustarpeelle. Uusintaleikkauksiin liittyy kohonnut syvän infektion riski ja lisäksi uusintaleikatut nilkkamurtumapotilaat vaativat pidemmän sairaalahoitojakson. Tutkimuksen perusteella vaikeammat nilkkamurtumat tulisi keskittää kokeneille kirurgeille. Jos nilkkamurtuman kohdalla joudutaan myöhäiseen uusintaleikkaukseen, tulee infektioiden ehkäisyyn kiinnittää erityistä huomiota.