Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Näreaho, Roope"

Sort by: Order: Results:

  • Näreaho, Roope (2023)
    Itsetuhoiset potilaat ovat suuri potilasryhmä päivystyspoliklinikoilla. Itsemurhien ilmaantuvuus oli Suomessa vuonna 2020 13.0 / 100 000 asukasta. Itsemurhaan liittyvien ajatusten ja yritysten määrä on huomattavasti suurempi. Osa itseaiheutetuista vammoista aiheutetaan ilman itsemurhatarkoitusta, joskaan suomalaisessa väestössä näiden vammojen yleisyyttä ei tarkkaan tunneta. Vammojen vaikeusaste ei korreloi itsemurhatarkoituksen kanssa itseään ranteeseen viiltäneillä potilailla. Ranteiden viiltely on yleinen tapa vahingoittaa itseään. Itseaiheutetuissa vammoissa yläraaja on yleisin vamma-alue. Toisaalta käsikirurgisista syvän rannevamman saaneista potilaista itsetuhoisessa tarkoituksessa tehtyjä oli erään tutkimuksen mukaan 20 %. Ranteiden viiltely johtaa harvoin kuolemaan, mutta ranteen hermojen, jänteiden ja verisuonten vaurioituminen voi johtaa vaikeaan käden toimintakyvyn häiriöön. Syvässä rannevammassa vaurioituu hermoja, jänteitä ja/tai verisuonia, joiden korjaaminen vaatii kirurgista hoitoa. Somaattinen toipuminen on aikaavievää ja vaatii kuntoutusta etenkin jännevammojen osalta. Itseään vahingoittaneiden potilaiden itsemurhariski on merkittävästi muuta väestöä suurempi. Taustalla on usein psykiatrisia häiriöitä, kuten mieliala-, ahdistuneisuus-, päihde- ja persoonallisuushäiriöitä. Kirurgisen hoidon lisäksi on tärkeää huomioida psykiatrisen hoidon tarve. Itseään vahingoittaneiden potilaiden psykososiaalisen arvion toteutumisessa on merkittäviä puutteita, eikä vakiintunutta hoitopolkua ole. Itseaiheutettujen ja muiden vammojen välillä ei ole nykykirjallisuudessa havaittu eroa objektiivisesti mitattuna motorisen ja sensorisen toipumisen osalta. Potilaiden kokemat oireet ja subjektiivinen haitta saattavat olla itseaiheutetuissa vammoissa vakavampia. Vertailevaa tutkimusnäyttöä itseaiheutettujen ja tapaturmaisten rannevammojen ennusteesta sekä hoidon ja kuntoutumisen onnistumisesta on kuitenkin hyvin vähän.
  • Blomberg, Emilia; Näreaho, Roope; Keinänen, Jaakko; Hulkkonen, Sina (2023)
    Itsetuhoiset potilaat ovat suuri potilasryhmä päivystyspoliklinikoilla. Itsensä viiltäminen on toiseksi yleisin tapa vahingoittaa itseään, yleisin on yliannostuksen ottaminen. Itseään vahingoittaneiden potilaiden kohtaamisesta haastavan tekee se, että lääkärin tulisi huomioida varsinaisten vammojen lisäksi myös potilaan psykiatriset taustatekijät. Ranteiden viiltely johtaa harvoin kuolemaan, mutta ranteen hermojen, jänteiden ja verisuonten vaurioituminen voi johtaa vaikeaan käden toimintakyvyn häiriöön. Itseaiheutettu rannevamma sijaitsee yleensä potilaan ei-vallitsevassa yläraajassa. Tavallisimpia vaurioituvia rakenteita ovat keskihermo, värttinävaltimo ja ranteen kyynärluun puoleisen koukistajalihaksen sekä pitkän kämmenlihaksen jänteiden vammat. Kirurginen hoito toteutetaan ennen psykiatrisen hoidon alkamista. Käsikirurgiseen jatkohoitoon kuuluu tyypillisesti haavanhoitoa, lastoitusta sekä fysio- ja toimintaterapiaa. Itseään vahingoittaneiden potilaiden itsemurhariski on merkittävästi muuta väestöä suurempi. Nuoret ikäryhmät korostuvat ranteitaan viiltäneiden potilaiden joukossa. Taustalla on usein psykiatrisia häiriöitä, kuten mieliala-, ahdistuneisuus-, päihde- ja persoonallisuushäiriöitä. Mikäli potilaalla on jokin psykiatrinen diagnoosi, lisää se vaikeamman vamman todennäköisyyttä. Ranteiden viiltely voi olla tunnesäätelyn keino erityisesti potilailla, jotka kärsivät epävakaasta persoonallisuudesta. Potilaat voivat käyttää viiltelyä myös dissosiaatio-oireiden lievittämiseen. Vain osalla itseään ranteisiin viiltäneistä on itsemurhatarkoitus. Huomioitava on, että vammojen vaikeusaste ei korreloi itsemurhatarkoituksen kanssa, minkä takia psykiatrisen konsultaation on toteuduttava aina potilaan vammojen vaikeusasteesta riippumatta. Itseään vahingoittaneiden potilaiden psykososiaalisen arvion toteutumisessa on merkittäviä puutteita, eikä vakiintunutta hoitopolkua ole. Itseään viiltäneiden potilaiden psykiatrinen konsultaatio toteutuu vielä huonommin, kuin muilla tavoin itseään vahingoittaneiden. Itseaiheutetun rannevamman uusimisriskiä lisää vamman pinnallisuus ja potilaan naissukupuoli.