Browsing by Author "Raivio, Peter"

Sepelvaltimotauti etenee osalla potilaista asianmukaisesta hoidosta huolimatta, mikä voi johtaa lopulta sydäninfarktiin, revaskularisaatioihin tai sydämen vajaatoimintaan. Tätä jäännöstautiriskiä on pyritty vähentämään tehostamalla antikoagulatiivista ja antilipidistä lääkehoitoa. Aiemmissa tutkimuksissa on pystytty osoittamaan ennustehyötyä myös anti-inflammatorisella lääkityksellä sekä todettu tulehduksen biomarkkereiden korreloivan sepelvaltimotautipotilaiden ennusteeseen. Lisäksi 18F-fluorodeoksiglukoosi (18F-FDG) positroniemissiotomografia (PET) -kuvantamisella aortan metabolisen aktiivisuuden on osoitettu olevan yhteydessä sydän- ja verisuonisairastavuuteen primaaripreventioasetelmassa. Tutkimusaineistomme koostui ei-sydänperäisin indikaatioin 18F-FDG-PET-kuvatuista 98 sepelvaltimotautipotilaasta ja 94 verrokkipotilaasta. Tavoitteenamme oli tutkia 18F-FDG-PET-kuvantamisella vaskulaarisen ja rasvakudoksen inflammaation esiintyvyyttä sepelvaltimotautipotilailla, ja siten selvittää suurimmassa jäännöstautiriskissä oleva ja eniten intensiivisestä anti-inflammatorisesta lääkityksestä hyötyvä potilasryhmä. Lisäksi tutkimme tunnettujen sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden suhdetta tulehdukselliseen aktiviteettiin. PET-kuvista arvioitiin keskimääräinen 18F-FDG-aktiivisuus kunkin leikkeen maksimiarvon perusteella eri kohdealueilla, joita olivat aortan tyvi sekä perikoronaarinen, epikardiaalinen, subkutaaninen ja mediastinaalinen rasvakudos. Veren metabolisen tausta-aktiivisuuden huomioimiseksi kohdealueiden aktiivisuus jaettiin superiorisen vena cavan tai vasemman eteisen keskimääräisellä aktiivisuudella. Jatkuvia muuttujia tarkasteltiin standardideviaationa tai mediaanina, ja kategorisia muuttujia numeroina ja prosentteina. Muuttujia vertailtiin erilaisten tilastollisten menetelmien keinoin. Tutkimuksessa todettiin, että 18F-FDG-aktiivisuus aortan tyvessä ja subkutaanisessa rasvakudoksessa oli korkeampi sepelvaltimotautipotilailla suhteessa verrokkeihin. Muilla rasvakudoksen kohdealueilla ei ollut eroa ryhmien välillä. Potilaiden yksilölliset riskitekijät eivät ennustaneet metabolista aktiivisuutta. Tutkimustulos puhuu sepelvaltimotautipotilaiden tulehduksellisen jäännöstautiriskin puolesta, mikä viittaa potentiaaliseen sekundääripreventiokohteeseen.