Browsing by Author "Rantanen, Viivi"

Tausta: Nuorten masennuksen on useissa tutkimuksissa todettu heikentävän sosiaalista toimintakykyä, mutta sen vaikutuksesta myöhempään toimintakykyyn on vähemmän näyttöä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin nuoruudessa sairastetun masennuksen vaikutusta sosiaalisen toimintakyvyn eri osa-alueisiin kuten työ, opiskelu ja vapaa-aika kahdeksan vuoden seurannassa. Tutkittuja muuttujia olivat masennuksen kokonaiskesto, uusiutumisjaksojen määrä, samanaikainen persoonallisuushäiriö sekä masennuksen kulku seurannassa. Menetelmät: Tutkittavat ovat vuosina 1999-2001 masennuksen vuoksi avohoitoon hakeutuneita nuoria (N=218), joista 148 osallistui kahdeksan vuoden seurantaan. Nuorten mielenterveyden häiriöitä arvioitiin strukturoiduilla kyselylomakkeilla ja haastatteluilla. Kahdeksan vuoden seurannassa toimintakykyä arvioitiin SAS-SR (Social Adjustment Scale-Self Report) -kyselylomakkeella. Kyselyssä toimintakykyä arvioidaan asteikolla 1-5; mitä suurempi lukuarvo, sitä heikompi toimintakyky. Tulokset: Masennuksen kokonaiskestolla, joka oli yli 25% seuranta-ajasta (SAS-SR kokonaiskeskiarvot seurannassa yli 25% sairaana: kyllä: 1,974; ei: 1,732) epäedullisella masennuksen kululla (SAS-SR kokonaiskeskiarvot: paranee ensin, vuoden jälkeen oireet lisääntyvät: 2,259; voimakkaimmat oireet aluksi, paranee tasaisesti: 1,782; paranee parhaiten, ensin nopeammin, sitten hitaammin: 1,704) ja samanaikaisella persoonallisuushäiriöllä (SAS-SR kokonaiskeskiarvot: persoonallisuushäiriö: 2,215; ei persoonallisuushäiriötä: 1,745) todettiin merkittävä myöhempää sosiaalista toimintakykyä heikentävä vaikutus kaikilla osa-alueilla paitsi opiskelussa. Uusiutumisjaksojen määrällä ei todettu selkeää vaikutusta sosiaaliseen toimintakykyyn. Pohdinta: Nuoruudessa sairastettu masennus heikentää myöhempää sosiaalista toimintakykyä. On epäselvää, kuinka suuren osan masennusoireet seurannan hetkellä selittävät toimintakyvyn heikentymisestä. Heikommalle toimintakyvylle altistavia tekijöitä, kuten samanaikainen persoonallisuushäiriö sekä masennuksen kulkuprofiili, tutkimalla ja tunnistamalla voisi mahdollisesti suunnata ja muokata nuorten masennuksen hoitoa. Näin voitaisiin välttyä osalta nuorten masennuksen toimintakykyä heikentäviltä pitkäaikaisvaikutuksilta, jotka voivat heijastua pitkälle nuoren elämään.