Browsing by Author "Soininen, Kasperi"

Tyypin 1 diabetes on Suomessa merkittävä kansantauti, johon ei tunneta parantavaa hoitoa. Se on yhteiskunnalle kallis ja laskee merkittävästi siitä kärsivien potilaiden elämänlaatua. Riittävä taudin hoito edellyttää useamman kerran päivässä tapahtuvaa lääkeaineen pistämistä itsenäisesti tai sen annostelua insuliinipumpulla itsenäisesti. Riittämätön hoito lisää merkittävästi potilaiden todennäköisyyttä kehittää elinvaurioita, joka laskee heidän elämänlaatuansa entisestään ja aiheuttaa yhteiskunnalle merkittäviä lisäkustannuksia. Erityisessä riskissä hoidon toteutumisen osalta ovat teini-ikäiset, joiden hoitotasapaino heikkenee systemaattisesti lapsuudesta tultaessa. Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida uuden tyyppisen tehostetun hoidon seurannan vaikutusta teini-ikäisten tyypin 1 diabeteksen hoitotasapainoon. Tehostettu hoidon seuranta toteutetaan etäyhteyden välityksellä tapahtuvalla potilaiden kudossokeriseurannalla, potilaille soitetuilla hoidonseurantapuheluilla sekä potilaille lähetetyillä tekstiviesteillä. Lisäksi potilaan vanhemmille tehdään yksi kartoituspuhelu intervention aluksi. Nämä liitetään osaksi tavanomaista hoitoa ja tavanomaiseen hoitoon itsessään ei tehdä tutkimuksen ajaksi muutoksia. Tutkimus on prospektiivinen satunnaistettu interventiotutkimus, jossa kontrolliryhmä saa ainoastaan tavanomaista hoitoa ja interventioryhmälle toteutetaan tehostettu hoidon seuranta tavanomaisen hoidon lisäksi. Tutkimuksen on suunnitellut ja intervention toteuttanut LK Kasperi Soininen. Hänen ohjaajinaan ovat toimineet dosentti, lastenendokrinologi Matti Hero sekä dosentti, lastenendokrinologi, ylilääkäri Päivi Miettinen. Tutkimuksessa on laajasti osallistettu HUS:n lasten endokrinologian yksikön henkilökuntaa potilaiden rekrytoimisen, intervention jalostamisen ja sen menetelmien mahdollisen tulevan jalkauttamisen suhteen. Tämä syventävä työ on varsinaisen tutkimuksen pilotti. Pilotin otannaksi tuli kuusi potilasta, heistä neljä satunnaistui interventio ja kaksi kontrolliryhmään. Varsinainen tutkimus olisi tarkoitus toteuttaa noin kuudenkymmenen potilaan otannalla. Syventävä työ käsittää näiden potilaiden data-analyysin, kuvailun siitä, miten interventio on käytännössä toteutunut sekä pohdintaa siitä, miten interventiota tulisi kehittää laajempaa tutkimusta ajatellen. Intervention tehoa tutkittiin vertailemalla interventio- ja kontrolliryhmän Hba1c-arvon kehittymistä ennen ja jälkeen intervention. Tässä tutkimuksessa sekä interventio että kontrolliryhmän Hba1c pysyi yhden yksilön tarkkuudella muuttumattomana. Interventioryhmän HbA1c oli tutkimusta edeltävästi 79.75 mmol/mol ja tutkimuksen jälkeen 79 mmol/mol. Kontrolliryhmän HbA1c oli edeltävästi 84 mmol/mol ja jälkeen 84 mmol/mol. Lisäksi regressioanalyysillä analysoitiin interventiopotilaiden osalta sitä, vaikuttiko interventio heidän itse mittaaman kudossokerin muutostrendiin ajan funktiona. Tämän osalta jokaisen interventiopotilaan osalta aiemmin nousussa ollut trendi muuttui laskevaksi. Interventiota edeltävästi interventiopotilaiden kudossokerin keskimääräinen kulmakerroin oli 0.084 (mmol/l)/kk keskihajonnalla 0.117 (mmol/l)/kk, intervention jälkeen kulmakerroin oli -0.608 (mmol/l)/kk keskihajonnalla 0.390 (mmol/l)/kk. Ristiriita HbA1c- ja viikkokudossokerikeskiarvotuloksien välillä saattaa selittyä sillä, että HbA1c reagoi useamman viikon viiveellä kudossokerissa tapahtuviin muutoksiin. Vaikka interventiopotilaiden HbA1c-tasossa ei havaittu muutosta, niin huomattavasti nopeammin verensokerin muutokseen reagoiva itsemitatun kudossokerin muutostrendi kääntyi jokaisen potilaan osalta laskuun ja jokainen interventioon osallistunut potilas sekä tämän hoitoon osallistunut vanhempi oli valmennukseen erittäin tyytyväinen. Lisäksi tehtiin useita havaintoja valmennuksen jatkokehittämiseksi, tärkeimpinä vanhemman strukturoitu osallistaminen potilaan hoitoon ja kvantitatiivisen TIR-välitavoitteen asettaminen itsehoidon käytännön tavoitteiden saavuttamisen tehostamiseksi. Tutkimuksessa tehdyn karkean kustannustehokkuuslaskeman perusteella arvioin, että vain 3 mmol/mol HbA1c-tason parannus potilaan loppueliniäksi tekisi yhdestä interventiovuodesta kannattavan. Edellä kuvattujen seikkojen perusteella on nähdäkseni perusteltua toteuttaa pilottitutkimusta isomman otantakoon ja enemmän taustamuuttujia huomioon ottava tutkimus, joka arvioi diabetesvalmennuksen tehoa heikossa hoitotasapainossa olevilla nuorilla.