Browsing by Author "Teivonen, Lauri"

Plasebon käsite on usein helpoin ymmärtää lääketutkimuksen yhteydessä. Tällöin plasebon odotetaan olevan tehoton vertailuaine, jotta tutkittavan hoitomuodon vaikutukset pystytään erottamaan ja osoittamaan. Tästä huolimatta suuri osa lääkäreistä ympäri maailmaa kertoo kyselytutkimuksissa käyttävänsä jotain plaseboksi katsomaansa valmistetta tai menettelytapaa kliinisessä työssään. Tämä hankalasti määriteltävä termi sisältää tosiasiassa laajan ja monivivahteisen joukon tapoja hoitaa potilasta. Klassisen, tehottomaksi mielletyn sokeripillerin tai suolaveden ohessa plaseboiksi mielletään vaihtelevasti vitamiineja, antibiootteja, heikkoja kipulääkkeitä, perusvoiteita ja jopa aiheettomia verikokeita. Kliinikon oma määritelmä plasebolle vaihtelee sekä kulttuurien ja kieliryhmien välillä että tämän erikoisalasta ja kokemuksesta riippuen. Tämän tutkielman tavoitteena on kriittisesti tarkastella plasebon kliinistä käyttöä koskevaa tutkimustietoa viimeisten vuosien ajalta. Kuudessa tuoreessa kyselytutkimuksessa paljastuu, että plasebon tietoinen käyttö on usein paitsi pyrkimys saada aikaan potilaan hoitoa tehostava plasebovaikutus, myös kliinikon tarvitsema työkalu erilaisten potilas-lääkärisuhteen haasteiden kanssa toimimiseen. Taipumus hyödyntää perusteettomalta tuntuvaa hoitoa saattaa juontua kliinisen päätöksenteon luonnollisesta hankaluudesta. Tuloksia tarkastellaan eettisestä näkökulmasta; nykyisessä potilaan itsemääräämisoikeutta kunnioittavassa hoidossa plaseboihin liitetty harhaanjohtaminen nähdään perustavanlaatuisena ongelmana. Tässä tunnistetaan tarve panostaa ilmiön tarkasteluun laajemmin jo lääketieteellisen peruskoulutuksen yhteydessä.