Browsing by Author "Telivuo-Kupari, Lea Johanna"

Molaari-inkisiivihypomineralisaatio on kiilteen kehityshäiriö, jossa yhden tai useamman ensimmäisen pysyvän poskihampaan ja mahdollisesti etuhampaiden kiilteessä on läpikuultamattomia vaaleita, kellertäviä tai ruskeita alueita. Kiille on normaalin paksuista, mutta sen mineraalipitoisuus on normaalia alempi. Tämä johtaa kyseisten hampaiden lisääntyneeseen kipuherkkyyteen ja alttiuteen vihlonnalle sekä tiettyjen paikkamateriaalien heikompaan pysyvyyteen. Hypomineralisoitunut kiille on vähemmän kovaa kuin normaalisti ja voi myös lohjeta hampaan puhkeamisen jälkeen. Molaari-inkisiivihypomineralisaatio on tunnistettu 1970-luvulla ja määritelty EAPD:n (European Association of Pediatric Dentistry) toimesta 2001. Molaari-inkisiivihypomineralisaatio voidaan jaotella lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan muotoon. Molaari-inkisiivihypomineralisaation prevalenssi vaihtelee tutkielman aineistossa välillä 0,48%-29,7%. Molaari-inkisiivihypomineralisaatio johtuu virheistä amelogeneesin eli kiilteen kehityksen kypsymisvaiheessa, jolloin ameloblastien tuottama proteiinimuotti ei korvaudukaan tavalliseen tapaan täysin säännöllisen kiderakenteen muodostavilla mineraaleilla. Tämä häiriö on etiologialtaan monitekijäinen, ja taustalla voi olla varhaislapsuuden sairastamista tai ympäristötekijöitä. Molaari-inkisiivihypomineralisaatiohampaiden hoidossa on erityisen tärkeää keskittyä varhaiseen ennaltaehkäisevään hoitoon ja tiheään seurantaan, jolloin vakavammat ongelmat voidaan usein välttää. Korjaavassa hoidossa on hyvä huomioida riittävä kivunlievitys paikallispuuduttein ja sedaatiota ja psykologisia keinoja hyödyntäen. Restauraatiomateriaalin valinta riippuu potilaan iästä, yhteistyökyvystä ja vaurion laajuudesta, mutta lasi-ionomeerit soveltuvat hyvin ainakin väliaikaiseksi paikkamateriaaliksi teräskruunutuksen sekä laboratoriovalmisteisten kultavalutäytteiden ja keraamisten tai komposiittikruunujen ollessa hyviä vaihtoehtoja pysyvämpään restauraatioon. Yhdistelmämuovipaikkauksessa ei saavuteta riittävää sidoslujuutta kiilteen poikkeavan rakenteen ja kemiallisen koostumuksen vuoksi. Molaari-inkisiivihypomineralisaation prevalenssista, etiologiasta ja hoidosta tarvitaan vielä huolellisesti suunniteltuja ja toteutettuja tutkimuksia riittävällä otoskoolla, joissa käytetään yhteisiä diagnostisia kriteerejä vertailukelpoisuuden mahdollistamiseksi.