Browsing by Author "Virtanen, Efua"

Ensipsykoosipotilaat käyttävät yleisväestöä enemmän päihteitä. Päihteiden käytön ja psykoosien välillä on huomattu altistava yhteys, ja etenkin kannabiksen käytön ja psykoosien välinen yhteys on ollut tiedossa jo pitkään. Muiden päihteiden ja psykoosien välisestä yhteydestä tietoa ja tutkimusta on vähemmän. Useiden päihteiden samanaikainen käyttö on ensipsykoosipotilaiden keskuudessa yleistä, joten päihdekohtaista erittelyä päihdekäytön vaikutuksista ensipsykoosin on vaikea tehdä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin, mitä tietoa on olemassa eri päihteiden yhteydestä ensipykoosiin, sekä psykoosisairauden oirekuvaan, kulkuun ja ennusteeseen. Katsauksen tulosten perusteella päihteiden käyttö pahensi ensipsykoosin oirekuvaa, vaikeutti psykoosisairauden kulkua, heikensi hoitoon sitoutumista, lisäsi sairaalassaoloaikaa ja vähensi remission todennäköisyyttä päihteitä käyttämättömiin potilaisiin verrattuna. Ensipsykoosin jälkeinen päihdekäytön lopettaminen paransi päihteitä käyttäneiden potilaiden ennustetta, mikäli päihdekäytön lopetti kahden vuoden sisällä ensipsykoosista. Päihteitä käyttävien ensipsykoosipotilaiden huonommat hoitotulokset vaikuttavat heikentävästi potilaiden elämänlaatuun ja toimintakykyyn, ja koituvat yhteiskunnalle kalliiksi pitkittyneiden sairaalahoitojaksojen, ja alentuneen tai menetetyn työkyvyn vuoksi. Jatkossa olisikin siis tärkeää vaikuttaa psykoosipotilaiden päihteiden käyttöön tehokkaasti, mahdollisesti useassa hoitoketjun vaiheessa. Ennalta ehkäisevänä keinona voisi toimia yleisväestön tiedon lisääminen päihteiden ja psykoosin välisistä riskeistä. Päihdekohtaisen tiedon lisääminen voisi motivoida päihdekäytön lopettamiseen paremmin, kuin yleisesti kaikkia päihteitä käsittelevä tieto. Psykoosisairauden varhaisen vaiheen hoidossa voitaisiin hyödyntää motivoivaa työskentelyotetta, ja sairauden myöhäisemmässä vaiheessa voitaisiin tarjota seurantavastaanottoja erityisesti päihdekäytön hallintaa varten. Ainakin kahtena ensipsykoosia seuraavana vuotena seurantavastaanotot voisivat toimia potilaan motivaattoreina, ja tarvittaessa mahdollisuuksina uuteen interventioon.