Browsing by Issue Date

Hydrokefalus eli aivo-selkäydinnestekierron häiriö on neurokirurgisesti hoidettava sairausryhmä, jonka hoitona potilaalle voidaan asentaa suntti. Hydrokefalus voi aiheutua useasta eri syystä ja ilmetä eri ikäisillä. Sunttileikkausiin liittyy komplikaatioita ja ventrikuloatriaalisuntteihin on aiemmin ajateltu liittyvän suurentunut komplikaatioiden riski. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä vuosien 2015-2016 aikana sunttileikkauksella hoidettuja aikuisia hydrokefaluspotilaita ja kartoittaa näiden hydrokefaluspotilaiden taustatekijät, hydrokefaluksen etiologiat, käytetyt sunttityypit, leikkauskomplikaatioiden kirjo sekä kuolleisuus. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisesti keräämällä aineisto potilaskertomuksista. Tutkimuksessa osoitettiin, että revisiomäärät ja kuolleisuus olivat HUSissa samanlaiset kuin kirjallisuudessa. Tutkimuksessa havaittiin eroja pitkäaikaiskuolleisuudessa hydrokefaluksen eri taustasyiden välillä.

Since the beginning of the Coronavirus Disease 2019 (COVID-19) pandemic, there has been a need for developing an efficient vaccine against the SARS-CoV-2 virus and its emerging variants. In this thesis, humoral immune responses induced by either two doses of mRNA Pfizer-BioNTech (Pfizer) vaccine or one dose of adenoviral vector-based Oxford-AstraZeneca followed by a second dose of Pfizer were studied. Levels of anti-spike protein (anti-S1) IgG, IgA and IgM antibodies were measured with enzyme-linked immunosorbent assay. In addition, neutralizing antibody titers against the original Wuhan-Hu-1 strain, the Beta variant and the Delta variant were studied with a pseudovirus neutralization assay. The study used 180 serum samples from a cohort of vaccinated Finnish healthcare workers. Sera were collected from vaccinees before their first vaccination, after which vaccinees provided sequential samples at timepoints of three weeks, six weeks, three months, and six months. The results showed that both vaccination regimes produce high levels of anti-S1 IgG antibodies in vaccinees, and the antibodies persist in blood at least for six months. Anti-S1 IgA levels were lower compared to IgG levels, but were long-lasting, as 95% of vaccinees were IgA seropositive six months after the first vaccine dose in both study groups. Anti-S1 IgM levels resembled the levels of IgA, but the IgM seropositivity after six months was only 50% in the Pfizer-only group and 70% in the “mix-and-match” vaccination group. Neutralization assays demonstrated that the heterologous vaccination induces higher neutralizing antibody titers compared to the homologous vaccination. After six months, the neutralization in the homologous vaccination group was 6-fold reduced against Wuhan-Hu-1, 4-fold reduced against the Beta variant and 5-fold reduced against the Delta variant compared to the heterologous regime. The results are in line with previous findings that have proven the “mix-and-match” vaccination to be more immunogenic than the homologous prime-boost vaccination. By combining different booster COVID-19 vaccines to the primer vaccine dose, it would aid in cases of vaccine shortages and provide options to individuals that respond poorly to a specific type of vaccine.

Medullär sköldkörtelcancer (MTC) står globalt sett för 1-3 % av morbiditeten men 13-14 % av mortaliteten i sköldkörtelcancer. Denna cancertyp uppstår ur sköldkörtelns kalcitoninproducerande C-celler och är således neuroendokrin. Över 99 % av alla MTCs utsöndrar således kalcitonin, varvid detta peptidhormon tillämpas vid diagnossättning av sjukdomen, val av vårdlinje för tillståndet och uppföljning av patienter. MTC förekommer i sporadisk och ärftlig form, varav den sporadiska formen utgör 70–75 % av fallen. Resterande andel utgörs av patienter med sjukdomen i samband med MEN2A (multiple endocrine neoplasia type 2A) och MEN2B (multiple endocrine neoplasia type 2B). 60 % av patienterna med sporadisk sjukdom är kvinnor medan könsfördelningen mellan dem med ärftlig sjukdom är jämn. Patienter med sporadisk sjukdom insjuknar ofta i 40-60 årsåldern medan ärftliga tumörer även ses hos barn. Oberoende av etiologi är kirurgi av primärtumör och metastaser den enda kurativa behandlingen för denna cancertyp, men även extern strålning och radioaktiva föreningar som binder till tumörcellernas somatostatinreceptorer tillämpas inom vården. Patienter med icke-operabla tumörer kan erbjudas behandling med tyrosinkinashämmare som vandetanib eller cabozantinib, något som med undantag av cabozantinibbehandling av patienter med M918T-mutationspositiva tumörer inte förlängänger livslängden. Inom HUS-området i Finland följer kliniker och patologer som arbetar med medullär sköldkörtelcancer i hög grad de snarlika internationella riktlinjer som sammanfattats av ESMO (European Society for Medical Oncology) och ATA (American Thyroid Association). Enligt frågeformulär som skickats ut till aktörer inom HUS finns det utrymme för förbättring bland annat beträffande hur prognosfaktorer som ålder och TNM-klassificering tillämpas i behandlingen av patienter.

Geenien sekvensointiteknologian kehittyessä on alettu pohtia laajennetun kantajuusseulonnan järjestämistä julkisin varoin. Riskissä olevien pariskuntien tunnistaminen voisi luoda parempaa lisääntymisautonomiaa sekä voi mahdollistaa inhimillisten ja taloudellisten kustannusten vähentämistä. Esimerkiksi American College of Medical Genetics (ACMG) on muodostanut laajennetusta kantajuusseulonnasta suosituksia, joiden mukaan tarpeeksi vakavia ja yleisiä peittyvästi periytyviä sairauksia tulisi seuloa halukkailta raskautta suunnittelevilta pariskunnilta. Tutkimuksessa selvitettiin 140 geenin (autosomaalisia resessiivisiä 123, X- kromosomaalisia 17) geenivirheiden kantajuutta gnomAD-tietokannan aineistossa (v2.1) suomalaisessa (n= 12 500 henkilöä) sekä verrokkiväestöjen geeniperimässä. Geenit valittiin ACMG:n suositusten pohjalta sekä suomalaisen tautiperinnön geeneistä. gnomAD-aineistosta suodatettiin näiden geenien ClinVar-tietokannassa patogeeniseksi tai todennäköisesti patogeeniseksi luokitellut muutokset, suomalaiset valtamutaatiot ja loss-of-function muutokset., Näiden muutosten avulla arvioitiin kunkin geenin osalta yhteenlaskettu geenivirheiden kantajuus. Tulosten perusteella 47 geenin geenivirheiden kantajuus ylittää suosituksissa määritellyn 0,5 % rajan suomalaisväestössä. Autosomaalisten geenien osalta suomalaisväestössä kumulatiivinen kantajuusfrekvenssi on 51,1 % ja X- kromosomaalisten geenien osalta 0,5 %. Riskissä olevia pariskuntia on arviolta yhteensä vähintään 1,6 % väestöstä. Ne geenit, joiden geenivirheiden kantajuusfrekvenssi on yli 0,5 %, aiheuttavat 97,5 % kaikista perinnöllisesti sairaan lapsen saamisen riskissä olevista pariskunnista. Tulosten ja aiempien suositusten perusteella laajennettuun kantajuusseulontaan kannattaisi ottaa mukaan nämä 47 geeniä. Kaikkia geenivirheitä ei ole järkevää tai eettistä seuloa. Muun muassa vakavuuden määritelmä vaihtelee yhteisöittäin, ja siksi tämän tutkimuksen tulokset muodostavat vain alustavan pohjan laajennetulle kantajuusseulonnalle Suomessa.

Intestinal epithelium is capable of rapid regeneration, which is associated with transient changes in cellular identity. Some of these changes involve an enrichment of fetal-like gene expression and simultaneous suppression of adult stem cell signature. Interestingly, the upregulation of fetal-like marker Stem cell antigen 1 (Sca1) is modulated by extracellular matrix (ECM) which is known to guide epithelial cells during regeneration. Our recently published decellularized small intestinal ECM (iECM) system retains the composition and topology of natural ECM. This makes it an attractive system for ex vivo studies addressing regeneration. This thesis aimed to gain insight into the fetal-like identity and its dynamics using an ex vivo iECM system. Intriguingly, Sca1 expressing cells on iECM displayed migratory features, such as a leading edge and changes in nuclear morphology. Curiously, these features are typical for epithelial cells during development. Furthermore, based on marker gene expression during iECM re-epithelization, fetal-like state was upregulated while adult stem cell state was downregulated, revealing a gradually emerging inverse correlation. Additionally, data suggests that circadian rhythms may have a role in modulating the fetal-like state. iECM from an active-state mice indicated a reduced capability to induce fetal-like identity and overall re-epithelization compared to the rest-state iECM. The results of this thesis suggest further potential of iECM system in studying emergence of fetal-like state during re-epithelization and circadian rhythm impact on it.

Akuutti umpilisäketulehdus eli appendisiitti on maailmanlaajuisesti yksi tavallisimmista akuutin vatsakivun päivystyskäyntien syistä. Se jaetaan vaikeusasteen mukaan komplisoitumattomaan ja komplisoituneesen muotoon. Viime vuosina erityistä kiinnostusta on herättänyt komplisoitumattoman appendisiitin konservatiivinen hoito antibiooteilla tai jopa ilman antibiootteja oireenmukaisesti. Tämä tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen lisäksi analyysia Meilahden ja Jorvin sairaaloista kerätyistä komplisoitumatonta appendisiittia sairastavista potilaista maalis-toukokuussa 2021. Aineisto on osa European Society of Trauma and Emergency Surgeryn koordinoimaa SnapAppy 2020 -tutkimusta eri puolilta Eurooppaa. Tutkimus tehtiin prospektiivisesti ja tietoja kerättiin päivittäisessä potilastyössä käytettävistä sähköisistä järjestelmistä. Tutkimustietojen analysointiin käytettiin SPSS-ohjelmistoa. Tutkimuksessa analysoitiin 373 appendisiittia sairastaneen potilaan tiedot. Kaikki potilaat hoidettiin kirurgisesti. Komplisoitumaton appendisiitti todettiin PAD-löydöksen perusteella 269 (72,1%) potilaalla. Komplisoitumatonta appendisiittia sairastaneet potilaat olivat keskimäärin 37-vuotiaita (interkvartaaliväli (IQR) 27-45v) ja komplisoitunutta appendisiittia sairastaneet keskimäärin 47-vuotiaita (IQR 34-61v), p < 0,001. Potilaat kotiutettiin keskilukuna 23 tunnin (IQR 17-28h) kuluttua leikkauksesta, kun komplisoitunutta appendisiittia sairastavilla kotiutus tapahtui keskimäärin 69 tunnin (IQR 39-103h) kuluttua (p < 0,001). Komplikaatioita sai yhdeksän (3,3%) komplisoitumatonta appendisiittia sairastanut potilas ja 16 (15,7%) komplisoitunutta appendisiittia sairastanut potilas (p < 0,001). Yksi komplisoitunutta appendisiittia sairastanut potilas menehtyi perussairauteensa leikkauksen jälkeen. Leikkauksenjälkeistä antibioottihoitoa sai 65 (24,2%) potilasta. Kahdeksan (3,0%) potilasta joutui tulemaan uudestaan sairaalaan. Tulosten perusteella voidaan todeta, että komplisoitumattoman appendisiitin kirurginen hoito on vähäisten komplikaatioiden ja sairaalaan uudelleentulon suhteen hyvällä tasolla Meilahden ja Jorvin sairaaloissa. Komplisoitumatonta appendisiittia sairastaneista lähes neljännes sai kuitenkin antibioottia leikkauksen jälkeen, vaikka kansainväliset hoitosuositukset suosittelevat antibioottihoidon lopettamista leikkaukseen.

Lähtökohdat Eteisvärinä on merkittävä aivoinfarktin riskitekijä, ja eteisvärinäpotilaan aivoinfarktiriskiin vaikuttavat muun muassa potilaan ikä, sukupuoli ja liitännäissairaudet. Aivoinfarktin riski arvioidaan CHA2DS2-VASc-pisteytyksen avulla, ja ≥ 2 pistettä saaneella potilaalla riski on suuri. Liitännäissairauksien asianmukainen kirjaaminen potilastietojärjestelmiin sekä terveydenhuollon rekistereihin on tärkeää. Menetelmät Eteisvärinän aivoinfarktiriskiin vaikuttavien liitännäissairauksien esiintyvyydet kerättiin valtakunnallisista terveydenhuollon rekistereistä vuosina 2012–2018 uuden eteisvärinädiagnoosin saaneista potilaista (n = 168 356). Tulokset Verenpainetaudin, hyperkolesterolemian ja diabeteksen suurimmat esiintyvyydet löytyivät lääkeostorekisterin perusteella. Sydämen vajaatoiminta-, valtimosairaus- sekä iskeeminen aivohalvaus-ja ohimenevä aivoverenkiertohäiriö (TIA)-diagnooseja tunnistettiin selvästi eniten erikoissairaanhoidon hoitoilmoitusrekisteritiedoista. CHA2DS2-VASc-arvo ≥ 2 oli miehistä 74,8 %:lla ja naisista 87,1 %:lla. Päätelmät Kattava analyysi eteisvärinäpotilaiden liitännäissairauksista edellyttää tietojen laajamittaista yhdistämistä useista rekisterilähteistä.

Vuosina 1990–2003 Human Genome Project kartoitti ihmisen genomin ensimmäistä kertaa lähes kokonaisuudessaan. Genetiikan menetelmät ovat tämän jälkeen monipuolistuneet ja niiden kustannukset ovat laskeneet merkittävästi, mikä on luonut markkinaraon terveydenhuollosta irrallisille, suoraan kuluttajille myytäville geenitesteille (engl. direct to consumer genetic testing, DTC GT), eli kaupallisille geenitesteille. Suomeen kaupalliset geenitestit rantautuivat ensimmäisen kerran vuonna 2010, minkä jälkeen tarjonta on laajentunut ja nykyisin yksinkertaisella hakukonehaulla on löydettävissä useita geenitestejä markkinoivien yritysten verkkokauppoja. Kaupalliset geenitestit ovat herättäneet huomiota niin mainonnassa kuin iltapäivälehtien otsikoissakin, mutta Suomessa niihin on kohdistunut vielä suhteellisen vähän tutkimusta. Tutkielmassa on tarkasteltu 13 yritystä, jotka myyvät geenitestejä suoraan kuluttajille suomenkielisen verkkokaupan kautta. Tiedot on kerätty verkkokauppasivujen järjestelmällisellä läpikäynnillä sekä sähköpostitse yritysten edustajilta. Tutkielmassa haluttiin selvittää, millaisia geenitestejä suomalaiselle kuluttajalle on tarjolla ja miten geenitestien verkkokauppa toimii. Kaupallisia geenitestejä oli tavoitteena tutkia ilmiönä, eikä yksittäisiä yrityksiä ollut tarkoitus vertailla. Tutkimuksessa kuitenkin ilmeni, että niin yritysten toimintatavoissa kuin geenitestien tasossa ja luotettavuudessa oli selkeitä eroja. Yritysten ja tarjolla olevien geenitestien lisäksi tutkielmassa on tarkasteltu kaupallisiin geenitesteihin liitettyjä kiistanalaisia aiheita, kuten luotettavuutta, yksityisyydensuojaa, eettisiä kysymyksiä ja merkitystä kuluttajalle. Lisäksi on tuotu esiin geenitesteihin kohdistuvaa keskeisintä lainsäädäntöä Suomessa. Tutkielman lopussa on pohdittu kaupallisiin geenitesteihin liittyen geenitiedon arkipäiväistymistä ja sulautumista osaksi jokapäiväistä terveydenhuoltoa. Yksiselitteisiä vastauksia aiheesta ei ole yritetty muodostaa, vaan kokonaisuutta on lähestytty erilaisten näkökulmien kautta pohdiskellen.

Alzheimer’s disease (AD) weakens the concerned person’s ability to repair their own speech. AD has also been shown to affect the use of gestures during speech. This study looks at the actions of persons with AD during self-repair sequences in a group context. and examines the length of the repair sequences, the number of repair initiations and repairs and their distribution among the people taking part in the discussions. The study also investigates how people with AD use manual gestures during self-repair sequences. The connection between word-searching and gestures was also examined. The research method is based on the theoretical frameworks of conversation analysis, multimodal interaction analysis and repair sequence theory. The research material consisted of self-repair sequences and the manual gestures within those sequences recorded from group therapy sessions directed at people diagnosed with dementia. The participants of the study were six females with AD. The video recordings were analyzed using ELAN- computer program. The speech and gestural interaction of the participants was annotated in temporal synchronicity. ELAN was able to provide numeric data, but some of the data was calculated manually. Due to a lack of research on this study’s topic, it was necessary to develop the method to be used in the study. The research data comprises 183 self-repair sequences. 91,8 % of those consisted of a single turn. The mean length of the sequences was 6,2 seconds. Within the self-repair sequences, there were 496 self-initiations and 26 other-initiations. Within the self-repair sequences, 216 self-repairs and 22 other-repairs were detected. Word-search was the most common type of self-repair (37 %). Three out of six subjects produced 92,9 % of the repair-sequences. Half of the self-repair-sequences contained manual gestures. 177 gestures were observed. Three of the subjects produced 96,6% of all the gestures. Two of them produced gestures during 60 % of their repair sequences while producing 87% of all gestures. The subject producing third most gestures did so in about one third of her repair sequences. The most-used gesture type was rhythmic gesture (37,2%). Of all gestures 67,8% were produced during word-searches. The method made it possible to describe, at a general level, the gesture use of persons with AD during repair-sequences containing self-repair. According to the results, there is a lot of individual diversity in the phenomenon. However, the skewness and small number of participants in the study make this assumption uncertain. The results imply that persons with AD use gestures to support their speech. It is possible that more gestures occur during word-searches. Therefore, the use of gestures must be taken into consideration during speech repair. It can also be assumed that persons with moderate stage of AD are able to perceive the problematic parts in their own speech and are able to produce repairs if they are given enough time to process.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoite on selvittää, millaisia toisen puheeseen kohdistuvia korjausaloitteita 4-vuotiaat suomenkieliset lapset tyypillisesti tekevät. Huomion kohteena ovat vuorovaikutuksen ongelmat, joita korjausaloitteilla pyritään ratkomaan sekä lasten käyttämät korjausaloitetyypit. Menetelmät. Tutkittavana on 10 normaalisti kehittyvää suomenkielistä 3;11–4;1 lasta. Jokaista lasta on kuvattu leikkimässä noin tunnin verran oman vanhempansa kanssa. Korjausaloitteita analysoidaan keskustelunanalyysin keinoin videonauhalta. Analyysin pohjana on suomenkielisessä tutkimuksessa vakiintunut tapa jaotella korjausaloitetyyppejä. Tulokset ja pohdinta. Aineistossa esiintyy korjausaloite-esiintymiä melko vähän. Lasten käyttämät korjausaloitetyypit ovat vahvasti sidoksissa ratkottaviin vuorovaikutuksen ongelmiin. Lapset käyttävät korjausaloitetyypeistä useimmin ymmärrysehdokkaita, joiden avulla ratkotaan kolmea neljästä eri ongelmatyypistä. Ratkottavat ongelmatyypit ovat kuulemisen tai epätarkan kuulemisen ongelmat, viittaussuhteisiin liittyvät ongelmat sekä muut ongelmat. Korjausaloitteiden huomattavan pieni määrä poikkeaa aiemmista tutkimuksista. Osin samoja lapsia on tutkittu 3;6 vuoden iässä, jolloin lapset tekivät enemmän korjausaloitteita.