Browsing by discipline "Korva-, nenä- ja kurkkutaudit"

Älypuhelimiin kehitetään jatkuvasti sovelluksia ja lisäosia lääkärin työhön. Ne tuovat älypuhelimeen uusia ominaisuuksia ja pystyvät toimimaan lääkärin tutkimusvälineenä. Lisäosien kirjosta löytyy mm. EKG antureita, otoskooppeja, oftalmoskooppeja, ultraääniantureita, verenpainemittareita, vieridiagnostiikkaa ja paljon muuta. Älypuhelimella on potentiaalia tuoda myös käyttöystävällisyyttä, pientä kokoa ja kannettavuutta, halvempaa hintaa ja jopa etäkonsultaatiomahdollisuuksia. Toteutuvatko nämä käytännössä? Tätä tutkielmaa varten tehtiin katsaus nykyisiin älypuhelintutkimusvälineisiin, sekä kirjallisuushakujen että tuotehakujen avulla. Tuloksissa kerrataan esimerkkejä erilaisista lääkärin työkaluiksi soveltuvista laitteista, ja myös kerrataan mitä tutkimustulokset näyttävät niiden hyödyistä. Toisessa osiossa näytämme esimerkin kautta, kuinka älypuhelimella voidaan toteuttaa kurkunpäätutkimus, tallentaa äänihuulivideota ja tietoturvallisesti etäkonsultoida löydöksistä. Esimerkki toteutetaan HYKS KNK klinikan etu- ja takapäivystäjien väliseen kommunikaatioon.

BACKGROUND: An auricular keloid is an atypical progressively growing scar on the visible part of the ear, which is usually caused by piercing. Surgery, contact cryo, laser or radiofrequency ablation (RFA) combined with injection, compression and sometimes even radiation therapy are used for treatment with varying results. OBJECTIVE: The skin pigmentation and genetics are known risk factors for keloid formation. The purpose of this retrospective study was to determine whether the fair and fairly genetically isolated Finnish population differed demographically from other populations with ear keloids. Additionally we compared the effectiveness of the RFA to surgery. MATERIALS AND METHODS: 150 auricular keloid patients of the Helsinki University Hospital were categorized by demographical data and analyzed using chi-square statistics. A literature search was done resulting in 12 studies. RESULTS: The Finnish population from our patient series seemed to be demographically comparable to other populations based on our own data and literature search. The RFA was not inferior in comparison with surgery.

Pään ja kaulan alueen syöpien palliatiivisesta hoidosta on vain vähän tutkimuksia, eikä suomalaisessa väestössä näitä ole ollenkaan. Tutkimuksessamme selvitimme Helsingin yliopistollisen keskussairaalan väestössä pään ja kaulan alueen syöpien palliatiivisen hoidon toimivuutta. Tutkimuksen aineisto koostui vuoden aikana kaikista syöpäklinikalla palliatiivisessa yksikössä käyneistä potilaista, joilla oli palliatiivinen hoitolinja. Aineisto kerättiin retrospektiivisesti potilastietoja tutkimalla. Potilaita oli 61 (50 miessukupuolista, keski-ikä 67 vuotta, jakauma 28-88 vuotta). Potilaista 34 (56 %) oli saanut palliatiivista sädehoitoa, 28:lla (46 %) oli PEG-letku ja 17:llä (28 %) trakeostomia. Viimeisellä käynnillään palliatiivisessa yksikössä 43 potilasta (70 %) käytti vahvoja, pitkävaikutteisia opioideja. 36 (59 %) potilasta lähetettiin erikoistuneeseen palliatiiviseen kotihoitoon hoidon palliatiivisessa vaiheessa. Neljällä potilaalla oli massiivinen verensyöksy ja yksi potilaista kuoli siihen. Yhdelle aineiston potilaista tehtiin hätätrakeostomia. 61 potilaasta 60 kuoli seuranta-aikana. Mediaanieloonjäämisaika palliatiivisesta hoitopäätöksestä oli kolme kuukautta (jakauma 0-16 kuukautta). Pään ja kaulan alueen syöpäpotilaiden järjestelmällinen lähettäminen palliatiiviseen yksikköön Syöpäkeskukseen näyttäisi takaavan riittävän elämän loppuvaiheen hoidon yhdistettynä paikalliseen palliatiivisen hoidon hoitoketjuun.

Hörökorvaisuutta esiintyy 5 %:lla väestöstä ja siitä voi aiheutua psykologisia ja psykososiaalisia haittoja. Hörökorva hoidetaan yleensä kirurgisesti ennen kouluikää. Tavoitteenamme oli selvittää hörökorvapotilaiden ikä-, sukupuoli- ja puolisuusjakauma Suomessa ja verrata näitä kirjallisuuskatsauksen perusteella ulkomaisiin tutkimuksiin. Lisäksi tutkimme omassa potilasmateriaalissamme hörökorvaisuuden hoitoon hakeutumisen syitä, kirurgisessa hoidossa käytettyä analgesiamuotoa eri ikäryhmissä ja kirurgisen hoidon välittömiä komplikaatioita. Potilasmateriaalimme koostui 211:stä HYKS:n korva-, nenä-, kurkkutautien klinikalla hörökorvaisuuden vuoksi hoidetusta potilaasta. Potilaistamme 59 % oli naisia ja keski-ikä leikkaushetkellä oli 9 vuotta, mikä on alhaisempi kuin suurimmassa osassa ulkomaisista tutkimuksista. Toispuoleisen hörökorvaisuuden osuus leikatuista potilaista oli tutkimuksessamme selvästi suurempi kuin ulkomaisissa tutkimuksissa. Yleisimmät hoitoon hakeutumisen syyt olivat estetiikka (55 %:lla) ja kiusaaminen (27 %:lla). Lapsipotilaista suurin osa leikattiin yleisanestesiassa ja aikuispotilaista suurin osa paikallispuudutuksessa. Välittömiä komplikaatioita ilmeni 3 %:lla, mikä on ilmaantuvuuden suhteen keskitasoa ulkomaisiin tutkimuksiin verrattuna. Kaikki välittömät komplikaatiot olivat luonteeltaan lieviä.

Korvaklinikalla on vuonna 2015 tehty syventävä tutkielma(1), jossa on perehdytty älypuhelimeen liitettäviin mobiileihin endoskooppiratkaisuihin. Opetushenkilökunnalle on tutkielman pohjalta syntynyt ajatus nykytekniikan paremmasta hyödyntämisestä opetusvastaanotolla. Tämän syventävän työn tarkoituksena on käsitellä opetusvastaanotolla käytettävän välineistön ja siitä muodostuvan kokonaisuuden uudistamisvaihtoehtoja. Pääpainopisteinä ovat vanhan laitteiston uudistaminen perinteisiä laitetoimittajien tarjoamia vaihtoehtoja halvemmalla, käytettävyyden ja kannettavuuden parantaminen ja lisäksi opiskelijoiden parempi osallistaminen tutkittavaan asiaan.

Nielutulehdus eli tonsilliitti on yksi perusterveydenhuollon yleisimpiä käyntisyitä. Nielutulehduksen voivat aiheuttaa monet eri mikrobit. Suurimman osan akuuteista nielutulehduksista aiheuttavat virukset. Bakteereista beetahemolyyttinen streptokokki A on tavallisin mikrobilääkkein hoidettava nielutulehduksen aiheuttaja. Yleisimmin käytetty mikrobilääke on penisilliini. Joillakin potilailla tonsilliitti toistuu useita kertoja vuodessa, tällöin puhutaan toistuvasta tonsilliitista. Toistuva tonsilliitti saattaa kehittyä myöhemmässä vaiheessa krooniseksi. Jos akuutteja tonsilliitteja esiintyy 3-4 kertaa vuodessa, voidaan harkita nielurisojen kirurgista poistoa (tonsillektomiaa). Yleisimmin taudinaiheuttaja määritetään ottamalla bakteerinäyte infektoituneiden nielurisojen pinnalta. Pinnan bakteerinäyte ei ole kuitenkaan aina riittävä tapa osoittaa taudinaiheuttajaa, sillä syvemmällä tonsillakudoksessa saattaa olla hyvinkin erilainen bakteerikirjo ja todellinen taudinaiheuttaja saattaa löytyä sieltä. Potilaan hoidossa saatetaan epäonnistua, jos antibioottikuuri on määrätty siten, että se tehoaa ensisijaisesti vain pinnan bakteereita vastaan. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää kroonisen/toistuvan tonsilliitin bakteriologiaa ja vertailla sitä aikaisempiin kirjallisuudesta löydettäviin tutkimuksiin. Aineistona käytettiin Helsingissä Laakson sairaalassa vuosina 1988-1989 tonsillektomiassa olleiden potilaiden bakteeriviljelyvastauksia. Tuloksissa huomioidut potilaat olivat iältään 16-66-vuotiaita. Tuloksissa huomioitujen bakteeriviljelyvastauksien kokonaismäärä oli 118. Potilaiden bakteeriviljelyt oli tehty nielurisan ytimen kudoksesta, pinnan kudoksesta tai molemmista. Tiedot kerättiin Exceliin, jonka avulla aineisto analysoitiin. Bakteeriviljelyvastauksista löytyi kaiken kaikkiaan 26 erilaista bakteeria. Aerobisista bakteereista eniten löytyi C-streptokokkeja, viridans-streptokokkeja ja Staphylococcus aureusta. Anaerobisista bakteereista eniten löytyi Bacteroides melaninogenicus -ryhmään kuuluvia bakteereita, fusobakteereita ja Peptostreptococcus -suvun bakteereita. Bakteerien jakautuminen pinnan ja ytimen välillä oli erilaista riippuen bakteerista: C-ryhmän beetahemolyyttinen streptokokki löydettiin useimmiten molemmista näytteistä samanaikaisesti. Kaikki kuusi muuta yleisintä bakteeria esiintyi lähes poikkeuksetta lähinnä nielurisojen ytimessä. Johtopäätöksenä tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että kroonisissa/toistuvissa tonsilliiteissa varsinaisten patogeenien määritys on hankalaa, koska nielurisojen bakteriologia on hyvin runsaskirjoinen. Tutkimuksen perusteella voidaan myös todeta, että nielurisojen pinnalta otettu bakteerinäyte ei aina vastaa syvemmältä kudoksesta otettua bakteerinäytettä. Jos lääkehoito määrätään vain pintakudoksen näytteen perusteella, on se usein riittämätön. Tarvitaan kuitenkin lisätutkimuksia ja tuoreempaa aineistoa, jotta yksittäisiä taudinaiheuttajia voidaan osoittaa ja saada käsitys siitä, onko viljelytuloksissa tapahtunut muutosta viimeisen 20 vuoden aikana.

BACKGROUND: Complication rates following neck dissection (ND) have been assessed in many studies, but only few of those have incorporated a well-established grading system for severity. Our aim was to assess the incidence and the severity of ND complications using the Clavien-Dindo Classification of Surgical Complications (CSC) and to review possible risk factors. PATIENTS AND METHODS: Documents of the patients (n=194) who underwent ND at the Helsinki University Hospital in 2014 were retrospectively reviewed. Seventy-six patients were identified for further review as they were operated on by the same otorhinolaryngology surgery team without coinciding microvascular transfer. CSC was used to evaluate the severity of complications related to ND for the first 30 postoperative days. Statistical analyses were performed to assess possible risk factors. RESULTS: One quarter (27.6%) of the patients recovered from ND without any deviation from normal postoperative course (CSC Grade 0). More than half (57.9%) of the patients received CSC Grade I and II interventions postoperatively. Postoperative surgical intervention in the operation room (CSC Grade IIIb) was required for 14.5% of the patients. There were no life threatening complications or deaths. No statistically significant patient-related risk factors were identified. Dissection of fewer neck levels was associated with fewer complications. DISCUSSION: Complication rates were higher in this study than in other studies focusing on ND, partly due to careful registration and classification of all complications. However, infection rates were lower than in other studies and there were no life threatening complications, suggesting a good competence level of surgical management.

Nenäverenvuoto on yleinen vaiva, joskin vain harvoin sairaalahoitoa vaativa. Suurin osa vuodoista on peräisin nenän etuosasta, ja nämä ovat usein helposti hoidettavissa. Takaosan vuodot ovat tyypillisesti hankalampia ja vaativat aggressiivisempaa hoitoa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli verrata Korvaklinikan hoitomenetelmiä ja -tuloksia kansainvälisiin hoitolinjoihin ja -tuloksiin, ja selvittää onko nykyisiä hoitolinjoja aiheellista muuttaa. Tutkimuksen kohteena olivat vuonna 2010 Korvaklinikalla käyneet potilaat, joille oli sairauskertomukseen käyntidiagnoosiksi merkitty R04.0, nenäverenvuoto. Sairauskertomuksista kerättiin tiedot aineistoon, jota analysoitiin SPSS-ohjelmistolla. Nenän etuosasta peräisin olevien vuotojen hoito noudatti hyvin kansainvälisiä hoitolinjoja, lähes kaikki vuodot hoidettiin tai yritettiin hoitaa ensisijaisesti kauterisaatiolla. Takaosasta peräisin olevien vuotojen hoidossa puolestaan tulisi pyrkiä aktiivisemmin välttämään takatamponaatiota, koska se on epämukavaa ja tulee keskimäärin kalliimmaksi kuin operatiiviset toimenpiteet. Usein ongelmana oli se, ettei tarkkaa vuotokohtaa pystytty paikantamaan. Tutkimustulosten perusteella on suositeltavaa tehdä suuremmalle osuudelle potilaista nasoskopia vuotokohdan paikantamiseksi, ja sen yhteydessä yrittää hoitaa vuoto elektrokauterisaatiolla. Tämän epäonnistuessa suositellaan siirtymään herkemmin operatiiviseen hoitoon takatamponaation sijaan.

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää Ramsay Huntin (RH) oireyhtymän kliinistä kuvaa ja määrittää kasvohalvauksen pitkäaikaisennustetta RH potilailla. Lisäksi haluttiin selvittää onko ennuste edelleen huonompi kuin idiopaattisessa kasvohalvauksessa, Bellin pareesissa sekä miten potilaat ovat toipuneet muista oireyhtymään liittyvistä oireista. Tutkimusmenetelminä oli HUS Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikan sairaskertomuksista kerättyyn tietoon perustuva 120 potilaan potilasasiakirjatutkimus sekä potilaiden vastauksiin perustuva 81 potilaan kyselytutkimus. Vain 16%:lla potilaista rakkulat ja kasvohalvaus esiintyivät samanaikaisesti. Rakkulat sijaitsivat suun ja korvan lisäksi myös muualla kasvoissa ja ylävartalolla. Tavallisimmat muut oireet olivat korvakipu, tasapainohäiriö ja kuulonlasku. Lääkehoidetuilla paranemisennuste oli lähellä Bellin pareesin tasoa. Jälkioireista yleisimmät olivat korvien soiminen, huimaus tai tasapainohäiriö ja lisääntynyt kyyneleritys. Vaihtelevan kliinisen kuvan vuoksi RH oireyhtymä tulee pitää mielessä kaikkien kasvohalvaus- ja vyöruusupotilaiden kohdalla, jotta ennustetta parantava lääkitys aloitettaisiin tarpeeksi nopeasti.

Tutkimuksessa selvitettiin kroonista sinuiittia sairastavien potilaiden leikkaustyytyväisyyttä kyselylomakkeella retrospektiivisesti keskimäärin 18 kuukauden kuluttua perinteisestä FESS-leikkauksesta. Leikkaustyytyväisyyttä kartoitettiin selvittämällä, kuinka potilaiden oireet olivat muuttuneet leikkauksen jälkeen ja suostuisivatko he vastaavaan leikkaukseen, mikäli se tehtäisiin kyselyyn vastaamisen aikaan (leikkaussuostuvuus). Lisäksi tutkittiin potilaiden liitännäissairauksien ja taustatekijöiden vaikutusta oireisiin ja leikkaustyytyväisyyteen. Tutkimusotos koostui vuosina 2008–2010 Päijät-Hämeen keskussairaalassa leikatuista kroonista sinuiittia sairastavista potilaista. Poissulkukriteerien myötä tutkimukseen valikoitui 45 potilasta, joille lähetettiin kyselykaavake lokakuussa 2010. Kyselykaavakkeella selvitettiin yleistä terveydentilaa ja krooniseen sinuiittiin liittyvien oireiden muutosta leikkauksen myötä. Lopulliseen tutkimusaineistoon hyväksyttiin 19 kyselyyn vastannutta potilasta. Potilaista lähes 90 %:lla oireet helpottuivat leikkauksen myötä. Lähes 80 % vastanneista suostuisi vastaavaan leikkaukseen kyselyhetkellä. Allerginen nuha tai tupakointi ei vaikuttanut oireiden muutokseen eikä leikkaussuostuvuuteen. Ne potilaat, joilla oli aiemmin todettu nenäpolyyppeja ja ne, jotka käyttivät nenäkortikosteroidilääkitystä vain satunnaisesti ennen leikkausta, hyötyivät leikkauksesta verrokkejaan enemmän. Tällä pienellä aineistolla tehdyn tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia aiheesta aiemmin julkaistujen tutkimusten kanssa.